#703: Tarkempi selostus Pantsun valmennuksesta 2/2

Jatketaan samaan putkeen myös keskiviikon Piia Pantsun valmennus, jotta saadaan näille jonkinlainen jatkumo. Seuraavassa postauksessa onkin sitten toivottavasti jo muita aiheita kuin näitä valmennusjuttuja ;) 

Keskiviikkona valmennus alkoi aamukahdeksalta, mikä tarkoitti melkoisen aikaista herätystä itselleni. En ollut nukkunut yöllä juuri ollenkaan, sillä mulle nousi silloin kuume ja voitte kuvitella, miten vaikeaa on saada unen päästä kiinni välillä palellessani ja välillä hikoillessani kuin pieni sika. Vähän tokkuraisena lähdettiin siis matkaan, mutta onneksi lääkkeiden ansiosta kuume oli laskenut päivällä kokonaan pois ja pääsin vielä tenttiinkin valmennuksen jälkeen.

Yleensä Pantsun valmennuksissa hypätään toisena päivänä rataa, mutta tällä kertaa meille ei rakennettu pitkiä ja teknisiä ratoja, vaan enemmänkin perusratsastukseen liittyviä tehtäviä. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, ei Piian mielestä kannattaisi tässä kohden rasittaa hevosia liiaksi, sillä monilla on takanaan tai edessään kisoja enemmän tai vähemmän. Siispä myös keskiviikkona tehtävät olivat lähinnä tarkkuutta ja suoruutta vaativia, vasta lopuksi hyppäsimme muutamaan otteeseen lyhyehköä ja melko yksinkertaista rataa.

Champ näytää ihan yli-innokkaalta ekaluokkalaiselta :D

Aloitimme valmennuksen jälleen itsenäisesti ravaillen ja laukkaillen puolipitkin ohjin. Piian mukaan hevosille kannattaa antaa aluksi aikaa hölkötellä vapaammin ravissa ja laukassa muutamista eri syistä johtuen. Ensimmäinen syy on fysiologinen: vasta liikkeessä hevosten nivelnesteet lähtevät liikkelle ja mikäli hevosta lähtee treenaamaan ilman kunnollista verryttelyä, voi sillä olla ikäviä seurauksia terveydelle. Toisekseen, rennommalla verryttelyllä saa tunnusteltua, millaiselta hevonen tuntuu juuri sinä päivänä. Jos otat ohjat heti käteen ja alat tekemään tehtävää x tukka putkella, et välttämättä pysty kuuntelemaan hevosta siten, miten olisi ehkä tarpeellista. Meillä ei siis saisi olla liian kiire hevosten kanssa!

Kun olimme hölkänneet hetken verran pidemmällä ohjalla, rupesimme vähitellen työstämään hevosia enemmän sekä ravissa, että laukassa. Champ tuntui olevan melkoisen innokkallla tuulella, sillä se olisi halunnut juosta maneesia ympäri tukka hulmuten sen sijaan, että sen olisi pitänyt keskittyä hidastamaan ravia ja kuuntelemaan apujani paremmin. Ei sille voinut olla vihainen, sillä teen paljon mieluumin yhteistyötä sellaisen hevosen kanssa, joka on iloinen ja nauttii tekemästään työstä sen sijaan, että se pitäisi pakottaa siihen. Silloin ei suju nimittäin yhtikäs mikään.

Tämä ja alla oleva kuva kuvaavat sitä, miten hyvin onnistuin sössimään ensimmäisen radan. Champ on silti korvat tötteröllä, innoissaan menossa! On se kultainen <3

Tiistain valmennuksen tavoin aloitimme esteverryttelyn kavalettien avulla. Aluksi tulimme yksittäistä kavalettia kahdeksikon muotoisella uralla niin, että vaihdoimme suuntaa aina kavaletin päällä. Piia halusi, että Champ ei saanut jäädä liiaksi leijumaan kavaletin päälle, vaan sen tuli ajatella enemmän jalasta eteen. Näin kavaletin ylityksestä tuli sujuvampi, eikä ruuna liioitellut etujaloillaan niin valtavasti kavaletin kokoon nähden. Muutamia kertoja jouduin ratsastamaan reippaammin eteen, jolloin Champ "villiityi" ja viskoi päätään esteen jälkeen esittäen jotain hurjaa estehevosta. Ainakin sillä oli kivaa! Nopeasti otimme mukaan myös ympyrän kaarella olevat neljä kavalettia, joista reunimmaiset olivat innariväleillä ja kahden keskimmäisen väliin jäi kahden laukka-askeleen verran tilaa. Tuolla tehtävällä meidän tuli olla keskellä hevosta, saada hevoset ylittämään tehtävät rentoina ja säilyttää kontakti hevosen suuhun mahdollisimman tasaisena.

Omat ongelmani olivat samat kuin edellisenäkin päivänä. Mun piti saada paremmin omat jalkani rennoksi ja työstettyä sisätakajalka enemmän hevosen rungon alle. Champ ei saanut kaatua sisälle, mitä se tekee aina silloin, jos se ei ole tarpeeksi sisätakajalan päällä. Kun Piia oli tyytyväinen kavalettityöskentelyyn, lähimme tulemaan suoraa linjaa, joka oli rakennettu maneesiin pituushalkaisijalle. Se koostui pelkistä ristikoista niin, että ensimmäisten kahden ristikon väliin tuli yksi laukka-askel, seuraavien väliin neljä laukka-askelta ja viimeisten väliin taas yksi laukka-askel. Tarkoituksena oli pitää hevonen suorana koko tehtävän läpi ja säilyttää kierroksen mukainen laukka jatkaen viimeisenkin esteen jälkeen suoraan kohti uraa. Itse tein vielä loppuun voltteja niin pitkään, että sain Champin kunnolla aktiiviseksi sisätakajalasta. Se jää niin kamalan helposti tuollaisten suoruutta vaativien tehtävien jälkeen kaatumaan sisälle tai todella suoraksi takajaloistaan!

Tässä tultiin sarjan a-osalle ihan liian pohjaan, jolloin Champ joutui venymään aika paljon tuossa välissä. Katsokaa, kun se yrittää :D

Suoran linjan jälkeen siirryimme hyppäämään varsinaisia esteitä. Olen tottunut siihen, että esteet ovat aina ensin pienempiä ja lähdemme sitten nostamaan niitä vähitellen kohti sitä korkeutta, jossa olisi tarkoitus lopuksi rataa hypätä. Tässä valmennuksessa Piia laittoi meidät hyppäämään suoraan noin 110cm pystyn, josta jatkoimme vähän pienemmälle kolmoissarjalle. Kolmoissarja oli korkeutensa puolesta mulle täysin normaali, mutta pakko kyllä myöntää, että mua jännitti aloittaa suoraan 110cm pystyllä. Olimmehan tulleet alle vasta pelkkiä ristikoita! Nämä yksittäiset hypyt menivät kuitenkin hyvin, eikä niissä ollut sen kummempaa sanomista. 

Ongelmat tulivat esiin, kun aloimme tulemaan rataa. Rata oli kokonaisuudessaan 120cm ja jotkut esteet jopa tämän yli, enkä ollut ottanut alle kuin tuon pystyn ja kolmoissarjan pienempänä. Tässä kohden oma pääni petti: en ollut valmis hyppäämään niin isoja esteitä ilman pienempiä hyppyjä alle. Tämä kostautui radalla. Heti ensimmäiselle esteelle eli valkoiselle pystylle jäin vetämään kaarteesta liikaa taaksepäin, jolloin en saanut esteelle minkäänlaista askelta ja rysäytimme siitä läpi. Sama toistui uudelleen, jonka jälkeen Piia laski sen matalammaksi ja pääsimme jatkamaan radan loppuun asti. Se oli kokonaisuudessaan ihan kamalaa säheltämistä, sillä en osannut päättää ratkaisuja ja esteiden ollessa jo esteiden kokoisia ei Champkaan pystynyt paikkailemaan virheitäni samalla tavoin kuin pienemmillä esteillä. 

Kaikesta huolimatta ruuna yritti parhaansa ja tsemppasi jokaisesta esteestä yli! Olin niin iloinen siitä, että se ei ottanut itseensä, mitä se olisi tehnyt vielä viime kesänä. Nyt Champ meni silti korvat tötteröllä ja nautti hyppäämisestä, vaikka itse sähläsinkin välissä ja yritin tahtomattani tehdä sen elämästä hankalaa. Tämä itsessään oli jo puoli voittoa, sillä tällainen fiilis meidän piti löytää takaisin kaiken mahahaavarumban jälkeen. Piiakin sanoi, että Champ oli nyt aivan eri hevonen verrattuna edelliseen valmennukseen - niin erilaisella asenteella, paljon anteeksiantavampi ja ennen kaikkea iloisesti menossa.

Tulin vielä toisen kerran koko radan uudelleen ja voi että, miten erilaisen fiiliksen sain silloin. Tuo video oli esillä jo viime torstaina pienessä hehkutuspostauksessani, joten siitä ei tarvine kertoa sen enempää. Jotenkin sain koottua itseni ja tajusin, että hei, me ihan oikeasti päästään näistäkin esteistä yli huolimatta siitä, ettei alle otettu pienempää rataa. Mun pitää vain ratsastaa päätökseni loppuun asti, kyllä mä osaan sen tehdä, kunhan luotan itseeni. Suurin ongelma edellisellä radalla oli se, että jäin taas vetämään liikaa kaarteista ulos. Nyt annoin hevosen laukata paremmin eteen kaarteista ja edetä myös esteiden välissä, jolloin kaikki tekeminen tuli sata kertaa sujuvammaksi ja vaivattomammaksi. Lisää tätä, kiitos :)

Linkki videoon.

Seuraavan kerran Piia tulee valmentamaan Ainoon joskus huhtikuun puolella, jolloin pääsen toivottavasti taas mukaan. Tässä välissä olisi tarkoitus kilpailla muutamat kisat ja matkustella hieman Keski-Euroopassa, mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt pohdittavana asiana on se, hyppäänkö tulevat kisat 100cm+110cm, 110cm vai 110cm+120cm -yhdistelmillä. Piia totesi, että noiden valmennusten perusteella hän ei näe mitään syytä, miksen voisi mennä 120cm-luokkia, mutta toisaalta tällä kaudella on tarjolla valtavasti kisoja ja siksi ei kannata kiirehtiä liian nopeasti isompiin luokkiin. Metri on hänen mielestään meille vähän turhan matala korkeus, joten yksi vaihtoehto olisi mennä pelkkä 110cm ja mikäli se sujuisi ilman ongelmia, startata jälki-ilmoittautuneena 120cm. Näistä asioista mun pitää kuitenkin jutella vielä kotivalmentajani kanssa ja miettiä, mikä ratkaisu olisi kaikista järkevin.

Missä vaiheessa olette ajatelleet nostaa kilpailutasoanne? :)