perjantai 18. maaliskuuta 2016

#708: Veikeän Wallun ratsastuksista

Muiden hevosilla ratsastamisen tärkeyttä ei voi korostaa liikaa. Olen toistuvia kertoja maininnut sekä täällä blogissa, että ihan kasvotusten ihmisille siitä, miten iloinen olen saadessani ratsastaa erilaisilla hevosilla edes silloin tällöin. Oman hevosen omistaminen on ihanaa, mutta erilaisten hevosten ratsastaminen on ratsastajan kehitystä ajatellen rikkaus. 

Ratsastuskouluaikoinani ratsastin useita erilaisia hevosia viikottain, välillä jopa kymmenen eri hevosta tai ponia päivässä. Tällöin jouduin muokkaamaan omaa ratsastustani hevosille sopivaksi, sillä kaikki ne eivät tietenkään toimineet samalla tavalla: jokainen hevonen oli yksilönsä, eikä oma totuttu ratsastustapani välttämättä soveltunut jokaiselle. Jokin hevonen oli laiska, toinen taas viipotti menemään kenttää ympäri sellaista vauhtia, että heikompia hirvitti. Oli vinoa ja suoraa hevosta, isoa ja pientä. Kipittäjää ja suuriliikkeistä. Kaikkea näiden väliltä ja valtavasti muita! Joskus sitä mietti, että onko näillä hevosilla muuta yhteistä kuin sama laji. 






Erilaiset hevoset opettavat paitsi ratsastustaitoa, myös kärsivällisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Nämä kaksi piirrettä ovat mielestäni varsin tärkeitä ratsastajalla, joka haluaa kehittää itseään mahdollisimman monipuolisesti pitkällä tähtäimellä. Vaikka ratsastuskouluratsasajasta saattaisi tuntua siltä, että koko maailma olisi häntä vastaan, koska omaa hevosta ei ole mahdollista hankkia, kannattaa kuitenkin ottaa kaikki hyöty irti tuntiratsastaja-ajoista. Sitä ei koskaan tiedä, mihin elämä vie, ja joskus niistä eri hevosilla ratsastamisista voi todellakin olla hyötyä. Arvostakaa siis ihan jokaisella hevosella ratsastamista, se on aina kotiinpäin!

Mulla on tällä hetkellä niinkin hyvä tilanne, että saan ratsastaa Champin lisäksi viikottain Wallulla, joka asuu kotitallillamme. Näin ollen kerkeän hyvin ratsastamaan saman päivän aikana kaksi hevosta tai vaihtoehtoisesti pitämään Champin vapaapäivän silloin, kun olen sopinut toisen hevosen liikutuksen samalle päivälle. Mulle on tarjottu mahdollisuuksia käydä ratsastamassa hevosia myös oman tallimme ulkopuolella, mutta valitettavasti tällä hetkellä en uskalla luvata aikani riittävän sellaiseen - koulut ja työt on pakko hoitaa kunnialla, omaa hevosta unohtamatta.

Wallu näyttää, miten ravipuomit voidaan ylittää myös laukassa, jos kuski ei osaa ratsastaa tarpeeksi hyvin :D
Tässä jatkettiin samalla linjalla kuin edellisessä.. Huomatkaa tuo etujalka keskimmäisessä kuvassa!


Osattiin me onneksi mennä puomeja myös ihan normaalistikin.
Sain alkuvuodesta kommentin blogiini, jossa eräs anonyymi oli kovin huolissaan Champin liikutuksista ja hoitamisesta. Hän oli saanut käsityksen, että koska ratsastan välillä muitakin hevosia omani lisäksi, kärsisi Champin hyvinvointi tästä jollain tapaa. Haluan painottaa, että tällaista asiaa on turha edes miettiä: oma hevonen on aina se numero yksi, tapahtui mitä tahansa! Esimerkiksi viime viikolla ollessani vielä puolikuntoinen en tietenkään sopinut muiden hevosten liikutuksia itselleni, jotta pystyin ratsastamaan Champilla tarvittavan määrän. On hassua, miten joku vaivaa mieltään kuvittelemalla, etten osaisi suunnitella omaa aikatauluani niin, että muilla hevosilla ratsastaminen häiritsisi oman hevosen kanssa tapahtuvaa toimintaa. 

Wallu on kyllä veikeä tapaus. Miltei parikymppiseksi seniorihevoseksi se on oikea ruutitynnyri, jolla riittää virtaa vaikka kaikille tallin muillekin hevosille! Sillä on vakituinen vuokraajatyttö, joka ratsastaa ruunaa itsenäisesti tai valmennuksissa, minkä lisäksi ratsastelen sillä yhdestä kolmeen kertaa viikottain riippuen omasta ja hevosen viikko-ohjelmasta. En tarkalleen muista, koska sovimme hevosen omistajan kanssa meidän liikutuskuvion aloittamisesta, mutta vuodenvaihteesta eteenpäin olen tainnut hevosen selässä keikkua enemmän ja vähemmän. Syksyllä Wallulla oli vielä hieman epäsäännöllisempi liikutus, joten pakko sanoa, että nyt liikunnan määrän ollessa vakiintuneempi siitä alkaa huomaamaan eron vetreyden ja suoruuden osalta. Vanhemmille hevosille liikunta on aina hyväksi, jotta ne pysyvät elastisempina ja sitä kautta terveinä.





Aloin pohtimaan tänään sitä, miten Wallulla ratsastaminen on vaikuttanut omaan ratsastukseeni Champin kanssa. Champille on aina ollut helpompaa kulkea vasempaan kierrokseen, mutta tämän vuoden puolella tilanne on kääntynyt päinvaistoin - vasemmasta kierroksesta on tullut hankalampi (lisää tulevassa postauksessa). Wallun kanssa vasen kierros on taasen ollut aina se haastavampi oikean ollessa huomattavasti helpompi. En osaa sanoa, onko näillä jotain konkreettista yhteyttä, mutta luulen oppineeni ratsastamaan oikeaan kierrokseen paremmin Wallulla ratsastuksen ansiosta ja ehkä siirtäneeni Wallulla olevia ongelmia myös Champin selkään. Vaikeita juttuja mietittäväksi! Niin tai näin, molemmat hevoset ovat tällä hetkellä vaikeampia saada rehellisesti läpi vasemmasta suupielestään, asettumaan rennon niskan läpi. 

Tässä alkaneen vuoden aikana olen saanut itse paljon paremmin otetta uudesta hevostuttavuudestani, sillä vielä alkuvuodesta ratsastus oli kovin hakemista, vaikkei se ehkä ulospäin siltä näyttänyt. Wallu on monella tapaa niin erilainen Champiin verrattuna: reaktiivinen, nopea, säpsy ja hyvin energinen. Se osaa valtavasti asioita, sillä se on kilpaillut vaativia koululuokkia ja hypännyt kansallisia luokkia esteratsastuksen puolella. Sellaista asiaa ei ole vielä tullut vastaan, mitä tuo hevonen ei olisi pyytäessä tehnyt! Kun vielä löytäisi ne oikeat säädöt, olisi meno varmasti kelvollisen näköistä. Siihen pyritään, toki itsenäisesti ratsastaessa tie on aina pidempi kuin valmentajan valvovan silmän alla. 





Happy me: kaksi hevosta ratsastettu tältä päivältä! 
Tässä postauksessa on aika paljon kuvia, sillä hevosen omistaja kuvasi meitä torstaina maneesissa ja sain valtavasti kivoja otoksia koneelleni! Enpä muista, koska viimeksi maneesikuvissa olisi ollut paikoitellen näin paljon valoa. Kevät tulee, aurinko paistaa ja linnut laulavat maneesissakin :) 

Miten usein te ratsastatte eri hevosilla?

33 kommenttia

  1. Ei kyllä huomaisi, että on miltei seniori-ikäinen herra kyseessä. On kyllä ihanan näköinen tuo sen laukka ja ryhti! Kiva postaus taas kerran ja ratsastat tosi "lempeän" ja rauhallisen näköisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Wallu on kyllä varsin pirtsakka tapaus :)

      Poista
  2. Kun vertaa näitä kuvia niihin vanhempiin huomaa kyllä teidän yhteistyön parantuneen hurjasti! :) näyttää tosi hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Rosita! Mä katselin samaa tuossa eilen :)

      Poista
  3. Ootte kehittyny hyvin ja en kyl uskois et wallu on jo parikymppinen. Ite vuokraan niin en oikeestaan mee muilla hepoilla paitsi helmikuussa menin ratsastuskoulun tunnille jossa opin tosi paljon ja kesällä pääsen menemään todella monella etr hevosella, en malta odottaa kesää!

    VastaaPoista
  4. Ihan super hienoja kuvia. Näki kyllä että Wallu on kisannut koulussa... Niin vaikka moni ratsastaja ajattelee että en halua ratsastaa tuolla hepalla tai ponilla kun se on niin laiska, se vain tuo lisää haastetta ja oppii ratsastamaan ei niin helposti lähteviä heppoja tai poneja. Ja siitäkin on hyötyä niin kuin jo sanoit. Niin kuin sanotaan että kun oppii alkeet shettiksillä osaa myöhemmin ratsastaa mitä tahansa hevosta. Ja tottahan se on:)
    Sä oot kyllä hyvä ja ihanasti ajattelevainen ratsastaja Aada, kun et hylji ketään heppaa luonteen tai askellajien perusteella näin mun mielestä kuuluukin olla asian:)
    Tolla asenteella pääsee pitkälle;)
    Hyvää kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Voi että tämä on hieno! Erityiset sympatiat tämä saa vielä siitä, "omani" on 20v kisataan tällä kaudella vielä metriä ja tuttaria, ja on yksi tallin veikeimmistä :D Samaistun, muut hevoset sen vakituisen ympärille ovat ehdoton rikkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhushepat ovat kyllä huippuja :D tsemppiä teille tälle kaudelle!

      Poista
  6. Tosi hienoja kuvia:)Ratsastan yleensä joka perjantai eri hevosilla.

    VastaaPoista
  7. Pika-analyysi parin kuvan perusteella... ;)
    Hieman kun saisit hepan paremmin kohti kuolainta ja pois luotiviivan takaa tulisi varmaan takajalat ja selkä vielä vähän paremmin käyttöön.
    Pientä hienosäätöä tuollainen, mutta sen verran osaava olet niin uskon että ei laisinkaan mahdoton tehtävä sinulle :)
    Luotiviivan takana kulkeva hevonen on aina vähän häiritsevän näköinen vaikka muuten näyttäisi hyvältä. Mutta se onkin todella haastavaa saada hevonen kulkemaan optimaalisessa muodossa. Varsinkin silloin kun ei ole valmentajaa ohjeistamalla...
    Itse painiskelen samojen ongelmien kanssa ja toivon, että kova työ tuottaa jossain vaiheessa tulosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tarkoitit kommenttisi pelkästään positiivisessa merkityksessä ja iso kiitos siitä :) Tiedostan täysin sen, että hevonen kulkee välillä luotiviivan takana ja pyrin ratsastamaan sen mukaan niin hyvin kuin osaan. Kuten Noora blogissaan kirjoitti (kootussa ravissa), on optimaalinen peräänanto TAVOITE ja lopputulos, johon pyritään (ei siis pelkästään se, missä pää on, vaan myös ne takaset ja selkä) - ei siis välttämättä se lähtökohta. Vaikka mulla ei valmentajaa ole 24/7 paikalla, tiedän kyllä mihin pyrkiä ilman, että siitä tarvitsee mulle anonyyminä kommentoida; vaikkakin kivalla kommentilla :) Voin sanoa rehellisesti, etten ole hyvä ratsastaja, sillä hevoset eivät liiku kanssani heti 100% oikein. Harvemmilla tosin heti näin onkaan, senpä takia tämä on kiva laji treenata!

      Tsemppiä myös sulle ratsastuksen pariin. Koitetaan ratkoa ongelmia ja tavoitella parempaa ratsastustaitoa :)

      Poista
  8. Mukava kuulla hevosen omistajia jotka viihtyvät myös muiden kuin sen oman selässä. Välillä näkee näitä nirppanokka-hevosenomistajia, jotka katsoo nenänvartta pitkin muiden hevosia.

    Minkä korkuinen Wallu on? :) Näyttää kyllä ihan nuorelle hevoselle! Ihanan pitkäjalkainen ja ryhdikäs kaveri :) Mitä Wallulla rataastamisessa on kaikista haastavinta mielestäsi? Entäs Champissa?

    Ootko koskaan tippunut hevosen selästä? Keneltä oot eniten tippunu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa Wallun tarkkaa säkäkorkeutta, mutta on se isompi kuin Champ! Haastavinta lienee sen innokkuus, sillä se on välillä vähän kiireinen, eikä välttämättä malta keskittyä kaikkeen. Toisaalta se tekee juuri kuten pyydät, mikä on mielestäni iso plussaominaisuus hevosessa! Champissa haastavinta lienee se, että se ei anna mitään ilmaiseksi :D Se on nykyään yleensä tosi kiva, muttei millään tavalla helppo. Jos unohdat sekunniksi ratsastaa, hajoaa pakka käsiin heti.

      Olen tippunut monesti, mutta en osaa sanoa keltä useiten :)

      Poista
  9. Upeita kuvia! :) Mikä näistä on sun oma suosikkikuva? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, taitava kuvaaja oli ;) Mun suosikki on vaikea valinta, mutta ensimmäinen ja alhaalta katsottuna seitsemäs ovat kivoja!

      Poista
  10. Osasitko klipata Champin ekasta kerrasta asti noin siististi? Milloin klippasit ekan kerran? Klippasin itse talvella ekan kerran, eikä jälki ollut hyvää... Onko vinkkejä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikalailla yhtä siististi joo, koska klippasin tosi paljon jo ennen oman hevosen ostoa :) Kannattaa katsoa, että hevonen on mahdollisimman puhdas ennen klippausta, että siihen on tarpeeksi paljon aikaa varattuna ja että terät ovat terävät. Harjoitus tekee mestarin! :)

      Poista
  11. Sen jälkeen, kun ostin oman hevosen, en ole ratsastanut millään muulla hevosella - ei vain ole ollut aikaa, eikä ehkä tilaisuuttakaan. Tosin nyt, kun hevoseni mammalomailee (varmaan loppukesään asti), tekisi mieli päästä ratsastamaan edes jollakin hevosella. Hinkua ei yhtään vähennä se, että on ihania säitä ja facebookin muistoista pärähtelee valmennusmuistoja... pitää ehkä kinua joltain hevosta lainaan. ;) Mutta toisaalta taas taluttelu ja maastakäsin toiminta on vain vahvistanut meidän keskinäistä kommunikaatioita, ja saahan siinä lenkkeilyäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, monet asiat ovat hyväksi ihmisen ja hevosen väliselle suhteelle :)!

      Poista
  12. Itse liikutan ja läpiratsastan yhtä suokkia, jotta se voisi taas alkaa tekemään tunteja. Käyn myös ratsastus koulussa, joten siellä hevoset vaihtelee. Yhtä ponia alan pikkuhiljaa totuttaa ratsastajaan, niin saa lisää vaihtelua.

    VastaaPoista
  13. Itse liikutan ja läpiratsastan yhtä suokkia, jotta se voisi taas alkaa tekemään tunteja. Käyn myös ratsastus koulussa, joten siellä hevoset vaihtelee. Yhtä ponia alan pikkuhiljaa totuttaa ratsastajaan, niin saa lisää vaihtelua.

    VastaaPoista
  14. Moi!
    olen jo vähän pidemmän aikaa seuraillut sun blogia ja rakastan sun positiivista asennetta ja kirjotat tosi mielenkiintosesti. Muutenki sul on tosi hyvä blogi + ihana Champ.

    VastaaPoista
  15. Ite en kauheesti ratsasta muilla hevosilla, kuin sillä omallani, koska oon vähän pelokas ja siihen luotan melkeempä 100% :) mutta halutessani pääsen kuitenkin ratsastamaan monella eri hevosella koska meillä on pihassa semmoinen 9 hevosen "tila"🙈

    VastaaPoista
  16. Moi Aada ootko tulossa Tampereen hevosmessuille jos oot nii voiko suo nähä siel jossain??

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat