Monien lukijoiden toiveisiin on nyt vastattu - pääsette nauttimaan ääniraidallisesta estevalmennusvideosta. Näitä ääniraidallisia videoita on ollut todella hauska tehdä, sillä jälkikäteen katsottuna saan näistä itsekin paljon enemmän irti kuin tavallisista kirjoituspostauksista. Kivaa on huomata myös se, että näillä on ollut positiivinen vastaanotto teidän lukijoiden ja esimerkiksi YouTube-seuraajieni keskuudessa.
Kirjoittamisen into ei tietenkään ole kadonnut matkan varrella, ja yhä edelleen paras kokonaisuus syntyy mielestäni kiinnostavan tekstin, laadukkaiden kuvien ja täsmentävien videoiden yhdistelmällä. Aina tähän ei valitettavasti päästä: milloin kuvat ovat maneesilaatuisia, kiire haittaa kirjoitusintoa tai ratsastusta ei saada tallennettua millekään laitteelle kuvaajan puuttuessa. Hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä jokaisen postauksen ei tarvitse hipoa sitä täydellistä suoritusta. Välillä vähän vähempikin riittää, eikö? Tämä postaus on nimittäin sekoitus vähän panostetumpaa videota, vanhoja (mutta ennen julkaisemattomia kuvia) sekä sekavaa tekstiä. Pääsin juuri töistä, alan nyt ompelemaan haalarimerkkejä haalariini sormet verillä ja kiiruhdan viideksi Helsinkiin sitsejä varten. Säälittävillä neljän tunnin yöunilla aivot eivät välttämättä tuota sitä kaikista lennokkainta tekstiä, jonka takia siirrän sen suosiolla tuleviin päiviin. Tämänkin postauksen piti olla julkaisussa eilen, mutta koska olen juossut pää kolmantena jalkana koko viikonlopun, ei ajatus lopulta päässyt toteutuksen tasolle.
Kuvia Ypäjältä! c. Hanna Heinonen |
Tämä ja alempi c. Vaasan urheilukuvaus |
Lyhyestä virsi kaunis! Viime viikon torstaina meillä oli siis estevalmennus, jossa tarkoitus oli hypätä rataa. Yritykseksi se tosiaankin jäi, sillä koko homma oli yksi katastrofi.. Ensimmäisestä hypystä lähtien mulla oli täysin hukassa kaikki perushomma: rytmi, paikat, oma estesilmä. Vedin, työnsin, halvaannuin tekemättä mitään ja tein ihan liikaa. Kun pääsin jokin postaus sitten kehumaan Champin ihanaa ratsastettavuutta, oli koko viime viikko kaikkea muuta. Se heijastui esteillekin, sillä mulla ei ollut minkäänlaista kontrollia hevoseen. Champ oli todella menossa, jopa niin, että kymmenen metriä ennen estettä mulla ei ollut minkäänlaista ideaa siitä, miten me lopulta esteelle päädyttäisiin. Pelottavaa, mutta samalla silmiä avaavaa.
Lopulta jätimme homman kesken ja työskentelimme loppuajan sileällä yrittäen saada hevosta paremmin mun alle. Jäin pohtimaan koko menneen viikon epäonnistumisia ratsastuksen saralla ja tajusin, miten väärin olin kuluneiden viikkojen ajan hevostani ratsastanut. Champ vaatii todella paljon takajalkojen aktivointia, sillä muuten se ei kanna itseään, tulee jäykäksi kyljistään ja on hankala ratsastaa. En ollut päässyt viiteen viikkoon kouluvalmennukseen, jonka takia olin vähitellen unohtanut perusratsastuksen idean ja jäänyt ajamaan hevosta koko ajan isompaan ja isompaan raviin, laukkaan tai vaikka käyntiin. Sunnuntain kouluvalmennuksessa Jonna laittoi mut ruotuun, käski hidastamaan tahtia kolminkertaisesti ja teetti meillä tehtäviä, joiden takia menimme esimerkiksi tölttiä - niin vaikeaa kaikki oli, kun Champ oli päässyt jäykäksi takaa ja kovaksi edestä. Kouluvalmennuksen loppupuolella palaset loksahtivat paikoilleen ja mulla oli jälleen oma, ihana hevoseni. Tästä tunnista on paljon videoita ja ajattelin tehdä siitäkin ääniraidallisen version. Vai kiinnostaisiko?
Pitemmittä puheitta, eikun videon pariin! Mä siirryn nyt tuskailemaan haalarimerkkien kanssa, toivottavasti onnistun tavoitteessani. Mulla on tulossa valtavasti postauksia lähiaikoina, mikäli löydän jostain aikaa niiden kirjoittamiselle. On tämä yhtä kiirettä, mutta ehkä loppukeväästä helpottaa :D
Onko teillä koskaan valmennuksia, joissa kaikki menee pieleen?
Tää ei nyt liity aiheesee mut en tajuu mite pystyit yo-kirjotuksissa kirjottaa kolme laudaturia.. Itse näin yhteiskuntaoppiin hitosti vaivaa ja sain vaa 23 p eli ilmeisesti C.. Vielä olisi psykakin edessä mut tais motivaatio rapistuu tähän. C:n papereilla kun on turha hakea alalle, johon haluan (oikis) kun sinne pääsee juurikin ne L:n oppilaat. Vissiin katulakaisijaks ryhdyttävä.
VastaaPoistaSori, mut nauroin tälle niin paljon. :D Ehkä siitä syystä, että oon samassa veneessä. Panostin enkkuun ihan hulluna. Paransin yli 50p preliin nähden.. VIISIKYMMENTÄ PISTETTÄ. Ja silti mun numero tuskin nousee edes sinne kurssinumeroon...
PoistaEi saa masentua! Jos ekalla kerralla menee huonommin, voi niitä arvosanoja aina uusia jatkossa :) eikä ne arvosanat mikään ainoa mahdollisuus ole, itsekin menin pelkällä koneella yliopistoon, koska kolmesta laudaturista ei ollut mun koulutuslinjalle mitään hyötyä :)
PoistaItse kirjoitin C:n paperit ja opiskelen tällä hetkellä toista vuotta oikiksessa. Panostin pääsykokeisiin tuhat kertaa enmmän kuin kirjoituksiin, yo-papereilla ei loppupeleissä oli MITÄÄN tekemistä kouluunpääsyn kannalta. Tsemppiä, älä lannistu! :)
PoistaNäinpä juuri! :)
PoistaKoulutunnista ääniraidallinen olisi kiva :)
VastaaPoistaTulossa ;)
PoistaMistä oot hankkinnut sun kisatakin? Se on kivan näkönen
VastaaPoistaHööksistä :)
PoistaJes! Nää on ihan parhaita, on jo ootettukkin ;D Lisää vaan :)
VastaaPoistaKiitti :)
PoistaNää on tosi kivoja tällaset ääniraidalliset videot! Lisää vaan jatkossakin!
VastaaPoistaVoisiko olla, että jos nyt olet ratsastanut Champia hieman uudella tyylillä se on joutunut ottamaan erilailla lihaksistoa käyttöön ja sen vuoksi hieman jumissa jostain tai tullut jotain muita lihaskolotuksia?
Champin liikkuminen näytti vähän jännittyneeltä, eikä sellaiselta normaalin letkeältä ja vielä noi kuvailemasi tunteet ratsastuksen aikana mielestäni voisi hyvin viitata lihasjumeihin jossain kohtaa hevosta.
Ongelmista huolimatta ratsastuksesi näytti oikein siistiltä. Mukava katsoa tuollaista menoa, kun hevosta käsitellään nätisti, etkä alkanut missään vaiheessa "rankaisemaan" Champia vaan koitti siistillä ratsastuksesta ratkoa ongelmia :)
-Noora
Kiitos! En usko, että erilainen ratsastus olisi saanut lihaksia jumiin, vaan pikemminkin puutteellinen ratsastus on aiheuttanut jumittumisen, kun hevosta ei ole jumpattu ja työskennelty oikein :) mutta eiköhän se tästä taas!
PoistaMoii voiko suo nähä Tampereen hevosmessuille!???
VastaaPoistaJoo, lauantaina ainakin :) Sunnuntainakin, jos en lähde Brysseliin. Riippuu nyt siitä, miten tilanne siellä kehittyy.
PoistaJee Me ollaankin just tulos silloin lauantaina
VastaaPoista