perjantai 8. huhtikuuta 2016

#718: Kahden valmennuksen viikko

Terveisiä yliopistolta! Tämä aamu alkoi vähän hitaasti, kun kiiruhdin aamuluennolle ja jatkoin siitä matkaani ruokailun kautta tänne yliopiston kirjastolle, jossa nyt kirjoittelen teille tätä postausta. Olisin halunnut julkaista jo eilen blogissani jotain materiaalia, mutta aikataulut eivät millään venyneet suunnitelmieni mukaisiksi. Tässä välissä mulla on onneksi parisen tuntia aikaa tehdä yhtä jos toista, sillä odottelen kaverini saapumista - iltapäivä vietetään hyvän ruoan ja elokuvan parissa.

Meidän viikko on sujunut Champin kanssa oikein hyvin. Maanantaina ratsastin kentällä, josta saittekin nähdä kuvia ja lukea hieman tekstinpätkää edellisessä postauksessa. Tiistaina meillä oli Champin kanssa tuo kaatosateessa toteutettu juoksutusreissu, keskiviikkona palloilimme maneesissa esteiden seassa valmennuksen merkeissä. Juuri kandityönsä palauttanut kaverini otti irtioton opiskelusta ja saapui tallillemme kuvaamaan tuntiani videokameralla, joten tuosta valmennuksesta on jälleen videomateriaalia ääniraidalla varustettuna. Nauttikaa!

Otetaan #throwback kahden vuoden taakse!

Viimeiset kaksi estevalmennustamme on toteutettu suurimmaksi osaksi englanniksi. Tallillamme on eräs ulkomaalainen nainen, joka halusi liittyä valmennusporukkaamme - mikäs sen mukavampaa! Koska jokainen tunnilla ollut henkilö kykenee vastaanottamaan ohjeet englanniksi, päätti valmentajamme toteuttaa koko komeuden yhdellä kielellä. Toki suomenkielisiä apuja sai, mikäli niitä koko tarvitsevansa. Mä itse pidän todella paljon tällaisista mahdollisuuksista, sillä vaikka tuollainen ihan tavallinen arkipäivän hevossanasto on suhteellisen tuttua englanniksi, on sen kuuleminen valmennustilanteissa todella opettavaista. Suomessa ei pääse kuuntelemaan englantia arjessa välttämättä kovinkaan usein, mikä on harmi. Itse katson sarjat aina englanniksi, koska haluan kehittää omaa kielipäätäni. Ajattelinpa pyytää joskus ruotsinkielistäkin valmennusta..

Yhden lisäratsukon tullessa mukaan olisi meitä ollut valmennustunnilla mukana neljä, joten päätimme hieman porrastaa tunnin kulkua: muut aloittelivat tehtäviä silloin, kun talutin Champin maneesiin alkukäyntejä varten. Meiltä jäi kokonaan välistä muiden tekemät puomitehtävät, mutta välillä näin. Nopeasti liityin muiden mukaan, ja kun muut ratsukot olivat hypänneet omalle tasolleen sopivia tehtäviä, tulin radan hieman korotettuna. Vasta ihan viimeisillä radoilla Champ alkoi innostua hyppäämisestä normaaliin tapaansa, aluksi se tuntui hieman vetelältä ja jollain tapaa innottomammalta kuin normaalisti. Se on yleensä niin kamalan menossa, että tuollainen vähempi kaasuttelu tuntuu radikaalilta erolta satulaan. Hyvä vaan, kun kontrolli oli kerrankin kansaamme ;)

Vähänkö mä odotan kesää!
Uusien kuvien puutteessa (okei, mulla olisi niitä kotikoneella tuhansia, mutta täällä yliopistolla ei sattuneista syistä) saatte nauttia mun kauniista irvistyksestä :D
Estevalmennus ei ollut tämän viikon ainoa valmennuskerta, sillä seuraavana päivänä jatkoimme sileäntreenejä kouluvalmentajamme kanssa. Voi että, miten mä nautin noista tunneista! Muistanette varmaan, kun valitin jokin aika sitten siitä, miten huonoksi Champ oli mennyt ratsastettavuutensa kanssa: kuinka vino ja jäykkä se olikaan tai miten huonosti se toimi takaosastaan. Jonna on todellakin palauttanut meitä parempaan ruotuun, sillä mulla oli eilen allani ihan erinäköinen hevonen. Se liikkuu tahdissa, ei paina kädelle ja reagoi pohjeapuihin. Ja se menee sivulle! Eihän se tietenkään vielä kouluratsusta mene, mutta verrattuna niihin katastrofihetkiin muutama viikko sitten on tämä suoranainen lottovoitto. Tähän kohtaan olisi paikallaan pienimuotoisia riemunkiljahduksia.

Teimme töitä neliön muotoisella uralla ravissa ja laukassa niin, että kulmissa mun tuli ajatella ikään kuin sulkutaivutusta. Sisäkäsi sai tulla liioitellusti kaulan yli niin sanotusti väärälle puolelle, kunhan se ei ajatellut yhtään taakse. Ulkokäsi sen sijaan sai antaa tilaa, sillä kahden ohjan yhtäaikainen pito tai jopa veto olisi ollut turhan sekava signaali hevoselle, joka yrittää tarjota vastaavien apujen kohdalla oppimaansa laukkapomppimista herkkujen toivossa. Ulkopohkeella siirrettiin hevosen takaosaa sisälle samalla, kun sisäpohje piti huolen siitä, ettei etuosa kaatunut sisälle. Kauhean monimutkaisen kuuloista, enkä olisi uskonut Champin pystyvän tällaiseen jäykillä takajaloillaan. Niin se vain taipui ja voi että, miten kivan tuntuiseksi ruuna muuttui jouduttuaan tekemään töitä kroppansa läpi!


Linkki videoon (ääniraidallinen).

Tällaisella harjoituksella halusimme saada Pämppiksen paremmin takajaloilleen ja nimenomaan astumaan niillä paremmin vatsan alle. Vauhti ei saanut kiihtyä, vaan mun piti ajatella jopa hieman kootumpaa ravia tai laukkaa: askeleesta piti saada sentti pois pituutta, eli kaikki työ tehtiin pienillä avuilla. Samaa ajatusta mun kannattaisi siirtää myös esteille - jos näen paikan tulevan lähelle, ei kannattaisi heti ottaa sitä puolta metriä pois, vaan kokeilla ensin, riittäisikö se ajatus sentistä. Silloin olisi mahdollisuus päästä kasvattamaan laukkaa eteenpäin ilman, että tahti rikkoontuisi suuresti.

Kylläpäs tuli pohdittua taas yhtä jos toista! Tänään perjantaina Champ nauttii ansaitusti kevyempää päivää ennen huomisen sileäntreenejä, sillä sunnuntaina jatkamme jälleen kilpaurheilun parissa. Mä en voi uskoa, miten paljon olen päässyt kilpailemaan kuluneen vuoden aikana! Viime kisojen jälkeen kuvittelin seuraavan kilpailumahdollisuuteni koittavan joskus toukokuun puolella, mutta vielä mitä. Tässä kuussa kisaamme vielä kahdesti, jonka jälkeen vuorossa on Piia Pantsun valmennukset Ainossa. Tykkään, tykkään, tykkään! Päälle vielä tämä ihanan aurinkoinen sää ja lähes 15 asteen lämpötila.. Elämä on nyt aivan täydellistä ♥

Oletteko te olleet vieraskielisissä valmennuksissa?

12 kommenttia

  1. Mä oon ollut Dominiquen valmennuksissa ja hän puhuu englanniksi. Tosi mukavaa vaihtelua on ollut :) ps. Hienot ;)

    VastaaPoista
  2. Lisää ääniraidallista videota :)

    VastaaPoista
  3. Yks ihan tosi hyvä jumppa mitä valmentaja mulle ohjeistanu on avo-sulkujumppa. Pitkäsivu alkaa avolla, josta sit suoraan sulkuun, eli peppu pään kanssa samaan suuntaan ja sitten avo toiseen suuntaan sivun loppuun. Älyttömän tehokasta ja kehittää myös nopeutta apujen käytössä. :)

    Mukavaa kevättä!

    VastaaPoista
  4. Kyllä tulee itellä ikävä omii ratsastusaikoja.. Ootte komee pari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) eikun takas hepan selkään vaan!

      Poista
  5. mitkä kengät tai saappaat sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mountain horsen supreme high rider saappaat ja jotkut saman merkin kengät ja parlantin chapsit :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat