#724: Hyvä vai taitava ratsastaja?

Maailma on pullollaan hyviä ratsastajia. Niitä, jotka osaavat teknisesti paljon paitsi teoriassa, myös käytännössä itse hevosen kanssa toimiessa. Hyviä ratsastajia löytyy myös Suomesta, ihan vaikka ratsastuskouluistakin siihen tasoon suhteutettuna - siitäkin huolimatta, että me suomalaiset pyritään hyvin usein väheksymään omaa ratsastustasoamme. Eihän maamme ole hevoskulttuurillisesti loistokkainta ykkösluokkaa, mutta kyllä meiltä löytyy osaamista.

Hyvän ja huonon ratsastajan erot ovat häilyviä, sillä määritelmä riippuu pitkälti vastaajan näkökulmasta. Toisten mielestä hyvän ratsastajan meriitteihin kuuluu hevosystävällisyys ja yleiset hevosenlukutaidot. Määrätietoisuutta, hyvää istuntaa ja eleettömyyttä arvostetaan. Asenteen tulee olla kunnossa: nöyryys ja halu oppia vie pitkälle. Hyvän ratsastajan kanssa hevoset pysyvät terveinä pitkään. Lista on loputon, sillä määrittelijöinä ovat ne kaikki lajimme harrastajat, jotka pyrkivät täyttämään hyvän ratsastajan kriteerit. Jokainen eri lähtökohdistaan.

Kuvia tämän kuun alusta, joita ei ole vielä julkaistu. Ja jottei kukaan valita, että ratsastin vain toiseen suuntaan, todettakoon toisesta postauksesta löytyvän suurin osa niistä toisen kierroksen kuvista :D 

Voimme ehkä todeta yhdessä, että hyvän ja huonon ratsastajan erot on mahdollista jäsennellä omiksi ryhmikseen ja vielä olla niistä lopulta yhtä mieltä. Olin viime viikon perjantaina Ville Vaurion koulutunnilla, jossa sain uutta miettimisen aihetta hyvän ratsastajan tai hyvän ratsastuksen näkökulmalle. Onko hyvä ja taitava ratsastaja sama asia? Ei, vaikka äkkiseltään voisi siltä kuulostaa. Ville esittikin mulle kysymyksen: "mikä erottaa sun mielestä hyvän ratsastajan taitavasta ratsastajasta? Taitava ratsastaja on loputtoman täsmällinen. Se, mitä mä haluan sun ratsastukseen todella paljon lisää, on sellainen esteratsastajille vieras käsite kuin täsmällisyys."

Hetkinen. Minäkö en ratsasta täsmällisesti? No, en tosiaan! Tuohon mennessä en ollut ratsastanut tunnilla ainuttakaan kulmaa, vaan lähinnä surffaillut päämäärättömästi maneesia ympäri esittäen jonkinlaisia pääty-ympyröitä ja suunnanmuutoksia sen kummemmin asiaa miettimättä. Villen sanojen seurauksena aivoni rupesivat raksuttamaan kiivaasti ja miettimään, miten normaali ratsastukseni yleensä tapahtuu. Olenhan kirjoittanut useaan otteeseen täälläkin, kuinka ratsastukseni saattaa muuttua ilman valmentajan jatkuvaa ohjausta lähinnä ratsasteluksi paikasta a paikkaan b. Siis sellaiseksi, missä ei ole mitään varsinaista järkeä. Kyllähän mä olen sisäistänyt jo ajat sitten, että mun pitäisi ratsastaa paljon enemmän ajatuksen kanssa. Miksi sen toteuttaminen on niin kamalan haastavaa?

"Se visio on hirveän tärkeä. Ei pelkästään siitä, miten

se hevonen menee, vaan minne se menee."

- Ville Vaurio

Kulmien ja muiden pikkutarkkojen asioiden tekeminen tuntuu välillä työläältä. Itsenäisesti ratsastaessa saatan helposti tyytyä siihen, että kun hevonen liikkuu hyvin, on kokonaisuus yleensä kiitettävä. Kun ratsastan pitkällä sivulla avotaivutusta, saatan lopettaa liikkeen hyvän pätkän jälkeen hieman puolihuolimattomasti ja ratsastaa seuraavalle pitkälle sivulle aloittaakseni uuden avotaivutuksen sen sijaan, että suoristaisin hevosen kunnolla, ratsastaisin kulman sataprosenttisesti keskittyen, pitäisin saman keskittymisen lyhyen sivun sekä vielä toisen kulman ajan ja aloittaisin vasta sitten avotaivutuksen uudelleen. Yksinkertainen ja niin itsestäänselvä asia, ettei sitä tule ajatelleeksi. Jokainen askel tulisi ratsastaa täsmällisesti ja tarkoituksenmukaisesti, eikä ajelehtia kohti seuraavaa tehtävää.

Hevosilla ei ole loputtomasti kilometrejä käytettävänä. Toiset hajoavat ennemmin kuin muut, mutta pitkäikäisinkin hevonen tulee jossain vaiheessa ratsastuskäyttönsä tien päähän. Ville totesikin, että visio ratsastuksesta on hirvittävän tärkeä osa tekemistämme. Ei pelkästään visio siitä, miten se hevonen liikkuu: onko sen selkä ylhäällä, takajalat aktiivisena ja pää luotiviivalla. Tärkeää on myös visio siitä, minne hevonen on menossa. Haluanko, että hevonen jatkaa avotaivutuksesta suoraan ja taipuu kulmassa hyvin, eikä valu kohti seuraavaa pitkää sivua "vähän sinnepäin" ratsastetulla reitillä?

Itse valmennuksessa keskityimme työstämään perusasioita. Ville katsoi meitä hetken aikaa kaikissa askellajeissa, jonka jälkeen hän sanoi samoja asioita, mitä olin aluksi hevosestani kertonut: kuinka sillä on hieman ongelmia tasaisen tuntuman kanssa ja miten se on herkästi niin sanotusti kahdessa osassa, etuosa ja takaosa erillisinä kappaleinaan. Äitini oli kuvaamassa tunnista videota, jossa näkyy oikeastaan kaikki materiaali koko puolen tunnin valmennusajasta. Jätin tällä kertaa videoon äänet, sillä valmentajan ääni kuuluu oikeasti melko hyvin, eikä mulla ole siihen juuri lisättävää näin kotona jälkikäteen.

Täsmällisyyden pohtimisen lisäksi keskityimme valmennuksessa omien apujeni käyttöön. Ville halusi, että olisin itse nopeampi omien apujeni kanssa, jotten jäisi kantamaan Champia ja tekemään siitä sen vuoksi etupainoista. Apujen tuli olla harvat ja pienet, mutta päästäkseen tähän lopputulokseen tuli niitä tarvittaessa käyttää selkeästi. En saanut pitää jalkaa kiinni kyljessä pohjetta lukuunottamatta, eikä jalkaa saanut käyttää muutenkaan kuin pakollisissa tilanteissa. Eteenpäinpyrkimystä treenattiin keskiaskellajien avulla ja apujen käyttöä kulmienratsastuksilla, joissa mun tuli pystyä ratsastamaan kulman läpi taivutetulla hevosella ilman, että sisäjalkani olisi ollenkaan kiinni. Aluksi kovin haastavaa, mutta lopulta varsin hyödyllinen harjoitus.

Linkki videoon.

Kontaktin eli tuntuman hataruuden vuoksi Ville sanoi, että Champ voisi hyvin kulkea hieman syvemmässä muodossa. Sen pitäisi hänen mielestään liikkua hieman enemmän juuri sään edestä pyöreänä, sillä se kohta on helposti liian paikallaan - kaula nimittäin taipuu kyllä suuntaan jos toiseen. Muutenkin teimme valmennuksen aikana paljon perusjuttuja aina väistöistä siirtymisiin, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun Ville näki Champin varsinaisesti liikkeessä. Ensimmäiset kerrat ovat aina vähän sellaista tsekkausta siitä, mitä minkäkin ratsukon kohdalla tulisi tulevaisuudessa lähteä työstämään.

Villen valmennus antoi siis hieman ajattelemisen aihetta siitä, mikä lopulta erottaa taitavan ratsastajan hyvästä ratsastajasta. En osaa sanoa, olenko yksin ajatukseni kanssa, mutta tämä kyllä jälleen avasi silmiäni ja pisti miettimään omaa tekemistäni hevosen selässä. Oivallukset ovat toki hienoja asioita, sillä ilman niitä tämä laji olisi melkoisen paljon tylsempi harrastus!

Mikä sinun mielestäsi erottaa taitavan ratsastajan hyvästä ratsastajasta?