tiistai 7. kesäkuuta 2016

#744: Asennemuutoksen edessä

Viime viikolla pääsimme nauttimaan oikeista superhelteistä. Lämpömittari kohosi useana päivänä yli kahdenkymmenenviiden asteen, mikä oli monella tapaa ihana asia. Auringossa makaaminen tuntui pakolliselta toimenpiteeltä, jonka tieltä sai väistyä mikä tahansa toiminto - oli se sitten opiskelu, siivoaminen tai lenkille lähteminen. Onneksi näitä asioita voi aina myös yhdistää siten, että lenkkeilyn ajoittaa keskipäivän lämpimimpään aikaan ja opiskelukirjat raahaa mukaan rannalle. Ensimmäistä en suosittele, siinä tulee kuuma.

Hellesäissä on myös huonot puolensa, vaikka sitä ei olekaan helppoa myöntää. Hevosihmisten on ajoitettava hevosten liikutus aamuun tai iltaan, jottei hevoset joudu työskentelemään pahimman lämpöaallon aikaan. Nelijalkaiset saattavat hikoilla jo pelkästään tarhassa seistessään, jolloin niitä pitäisi päästä viilentämään päivällä tai vaihtoehtoisesti ottaa hevoset viileämpään talliin sisälle muutamaksi tunniksi. Virkeäkin ratsu saattaa taantua laiskemman puoleiseksi ja voi että, jos hevonen on jo valmiiksi hidas. Silloin hommasta ei taida tulla yhtään mitään!

Niin vaan oli uhmattava luonnonlakeja ja suunnattava viime viikon keskiviikkona kohti Jokelaa, vaikka lämpöä riitti aina melkein 27 asteen verran. Champin hyppytreenien ajankohta ajoittui juuri iltapäivään eli kaikista kuumimpaan aikaan. Pelkkä trailerissa matkustaminenkin oli oma projektinsa, sillä kaksi hevosta lämmittivät koppia tehokkaasti ikkunoiden aukiolosta huolimatta. Champ oli ratsastusvuorossa toisena, joten se sai odotella vuoroaan napostelemalla ruohoa kentän laidalla. Taisi ruuna luulla, että homma menee pelkästään hengaillessa! Voitte kuvitella, ettei sitä kamalasti innostanut siirtyä vihreän äärestä trailerille satulointia varten: hevosparka oli niin maansa myyneen näköinen.

Champ menossa treeniin. Ilmekin sellainen, että nyt ei huvittaisi.

Tämä syömishomma olisi ihan se juttu!
Tämä oli tosiaan kolmas kerta, kun Pyry hyppäsi Champilla treenausmielessä. Jokainen ratsastus on rakentunut samalla tavalla, alun sileätyöskentelyn siivittäessä pikkuhyppyjen ottamista, josta on sitten jatkettu vähitellen normaalimpien esteiden korkeudelle. Korkeutta ei ole kuitenkaan nostettu kovinkaan suureksi ja esteet ovatkin pysyneet hyvin maltillisina, noin 100-120cm korkeudella. Tämä on mielestäni hieno homma, sillä korkeus ei ole Champille se ongelma - se kyllä hyppää, jos esteitä nostetaan. Se, mikä hevosella on ongelmana, on sen hitaus pohkeelle. Kun se jää hitaaksi kaarteessa ja päättää "kytätä" jotain, ei siitä saa tarpeeksi nopeasti reaktiota, jolloin tilanne on jo ikään kuin menetetty.

Tämä kävi ilmi viime viikon treenien aikana, kun lämmin sää verotti jo itsessään Champin menohaluja ja kentälle oli tuotu uuteen kohtaan vesimatto-okseri. Champ oli aluksi melko väsähtäneen oloinen, vaikka olin antanut sille kaksi edeltävää päivää hyvin kevyttä liikuntaa maastoilun ja kävelytyskoneen avulla, jotta sillä olisi edes jotain virtaa hyppäämistä ajatellen. Kuumat säät eivät todellakaan sovi tuolle hevoselle! Pyry teki aluksi hommia puomien kanssa niin ravissa kuin laukassakin ja siirtyi sitten hyppäämään pikkuesteillä rataa, ihan vain saadakseen hevosen moottoria käyntiin ja näyttääkseen jälleen kaikki esteet sille. Champ ei oikein meinannut innostua hommasta, mutta hyppäsi kuitenkin ihan tyytyväisenä, joskin hieman vetelän oloisena. Kuski sanoikin, että tähän hevoseen taitaa nämä kelit vaikuttaa.

Koska kuvia ei ole, niin laitetaan videolta pari still-kuvaa. Champ ei nähnyt tarpeelliseksi nostaa etujalkojaan, kun yli pääsee hyppäämällä vähän ylempääkin :D



Kun esteet nousivat, alkoi Champkin heräämään ja olemaan vähän skarpimpi. Hypyistä tuli oikein kivoja paikoitellen, mutta yksi ongelma oli juurikin oikeassa kierroksessa kaarteen läpi lähestyminen kohti vesimatto-okseria. Oikea kierros on laukassa Champille muutenkin hankalampi, sillä se ei ota sisätakajalkaa tarpeeksi hyvin alleen, jolloin laukkaan on vaikea saada tarpeeksi voimaa. Kun se keksii kaarteessa jäädä ratsastajan apujen taakse kytätessään tulevaa estettä, ei se reagoi jalasta tulevaan apuun ollessaan niin hidas pohkeelle ja seurauksena on se, että ruuna pääsee liiraamaan tai kääntymään esteeltä pois. Tämä on juuri se tilanne, joka mulla on käynyt kisoissa niin monta kertaa.

On hyvä, että tuo ongelma tuli esiin kotitreenissäkin, sillä ammattikuski osasi purkaa ongelman hyvin palasiksi ja ratkaista sen siten, ettei hevonen tehnyt samaa uudelleen. Toki se oli edelleen hidas läpi kaarteen, mutta meni joka kerta esteestä yli. Hevosen herkistäminen pohkeelle ja muille avuille on pitkä projekti, jossa mun pitää vain yksinkertaisesti ottaa itselleni selkeä tavoite ja yrittää parhaani mukaan päästä sitä kohden. Nyt viimeisen kuukauden aikana olemmekin hioneet tätä kerrasta toiseen paitsi kouluvalmennuksissa, myös ratsastaessani itsenäisesti kotona. Uskon ja toivon, että tämä työ tuottaisi tulosta viimeistään syksyllä, kunhan saan iskostettua uuden ratsastustavan (tai ehkä enemmänkin asenteen) omaan päähäni ja sitä kautta vaikuttamiseeni.





Linkki videoon (Pyry hyppää Champilla).

Niinhän sitä sanotaan, että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Tässä tapauksessa ratsukko. Eikä ehkä tyhmästä päästä, vaan hieman mukavuudenhaluisesta. Ajattelemattomasta? Niin paljon helpompi olisi vain ajella ja matkustaa, antaa hevosen nojata apuihin ja pyytää, muttei oikeasti vaatia. Sillä tavalla pääsen varmasti tekemään ihan hyvää tulosta tällä tasolla, jolla nyt kisaan. Mutta en pääse nousemaan vahvalle 120cm tasolle, saati isompiin luokkiin. Niissä vaaditaan jo se, että hevonen on oikeasti pohkeen edessä ja ajattelee itsekin esteitä kohden. Jos haluan kehittyä, tulee mun ottaa ihan uusi asenne jokapäiväiseen tekemiseeni. Sitä ollaan harjoiteltu viimeinen kuukausi ja sitä kutsun aikuistumiseksi. Aikuistumiseksi ratsastuksen parissa.

Viime kerran estetreenien viimeinen rata oli aika hyvä, sillä Champ teki muutamat todella kivat hypyt esteiden ollessa 110-120cm korkeudella. Päätimme vielä, että ratsukko tulee muutaman kerran yhtä linjaa hieman isompana. Voi että, millaiset loikat Champ tekikään viimeisille oksereille! Ruuna sai kehuja siitä, että se on oikeasti hyvä hevonen, kunhan sen kaiken saa kaivettua tuolta ulos. Hypätä se osaa, mutta sitä ennen pitää muiden palikoiden olla kunnossa ratsastettavuuden osalta. Näiden palikoiden paikalleenasettumista käydään kokeilemassa viikonloppuna Hyvinkäällä, kun Champ pääsee jatkamaan kisakauttaan Riders Innin valkoisen hiekan loisteessa. Mua jännittää varmasti enemmän kuin silloin, jos itse istuisin satulassa kisavaatteet päällä. Jäiks!

Oletko sinä joutunut tekemään asennemuutoksia ratsastuksen suhteen? :)

26 kommenttia

  1. Minusta hyppäät ulkopuolisen silmin itse paremmin champilla kuin pyry. Tottakai olet itse ratsastanut monta vuotta champia mutta ratsastat siistemmin kuin pyry. Minusta näyttää kuin pyry vain keikkuisi selässä. Toki vaikka en yleistäkkään on miehillä ja naisilla usein aika erilaiset tavat ratsastaa. Toki asiassa varmaan ratkaisee hevosen toimivuus ja upejen käyttö mikä on vaikea katsoa videolta että kummallakos se nyt on parempaa. Kaikin puolin kuitenkin tsemppiä jatkoon, toivottavasti tulemme näkemään teidät isommissakin luokissa jos tulevaisuus sen sallii;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sun pointin, ekassa videossa hiukan samaa ajattelin kun tottunut aadan eleettömämpään ratsastukseen jonka on tottakai champin kanssa matkanvarrella oppinut. Mutta Mä en tossa kyllä "keikkumista" näe:D toki isot esteet ja kun miettii laskeutuessakin kun ratsastajalla on painoa se 20-30 kg (en tiedä mutta mies vs nainen) enemmän. Vaikuttaa sekin itsessään siihen miltä näyttää.

      Poista
    2. Kiitos mulle osoitetuista kehuista, vaikka toisen ratsastajan arvostelu tässä kohden on mielestäni tarpeetonta. Eleettömyys ei loppupeleissä kerro mitään taidosta: mä kyllä osaan olla hiljaa, mutten vaikuttaa oikein. Niin kuin sain jo joskus Hollannissa ollessani kuulla, en ole tarpeeksi effective. Mutta sitä pitää treenata :)

      Poista
  2. Samaa mieltä olen, kuin ylläoleva :/

    VastaaPoista
  3. Ootte kyllä tosi ihana pari Champin kanssa! Sovitte toisillenne niin täydellisesti :) Välillä mietin että oot kumminkin nuori 21v ja (opiskelet vielä)? Ja käyt töissä ja ehdit käydä tallilla ja ylläpitää hevosta hyvin. Miten oikeasti ehdit töiden jälkeen sekä opiskeluiden ohessa käydä tallilla..? Ja miten sinulla on varaa ylläpitää hevosta sehän on kallista puuhaa! Anteeksi kun utelen mutta itselläni on ollut pohdinnan alla se että voisi hankkia oman hevosen kun on sitä tässä miettinyt jo vuosia..Mutta opiskelujen takia en ole kyennyt sekä oma kämppähän maksaa kauheasti sekä pitäisi hankkia uusi todella hyvä työ mistä saisi rahaa enemmän jotta olisi varaa ylläpitää sitä hevosta sekä käydä valmennuksissa..Sinulla siis on oma kämppä? Sekä auto? Miten sinulla yksinkertaisesti on rahaa kaikkeen :0 Vai onko sinulla sen verran hyvä työ ja olet säästeliäs? Ja sinulla on selkeät rutiinit että ajotat työn ja tallin hyvin niin kerkeät? Joillakin käy niin hyvä tuuri rahan kanssa :( Olet onnekas! Nauti siitä :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mietipä vähän, jos tekee töitä 10h/viikko, niin ei kyllä riitä rahat vaikka olis palkka 50e/tunti :-D eli ei ole mahdollista ilman vanhempien sponssia.

      Poista
    2. Aadalla ei ole omaa kämppää eikä rahaa mene siis vuokraan. Se on jo aika iso säästö.

      Poista
    3. Vanhemmat sponssaa mulle vain valmennukset ja satunnaisesti auttavat muussa jos tarve, mutta muuten maksan kaiken itse. Kaikki raha menee hevoseen mitä tulee ja opintolaina käytetään tehokkaasti myös ;) se on niitä valintoja! Omaa kämppää ei ole eli asumiskulut ovat vielä nolla, mutta syksyllä selin muuttuu. Silloin tosin alan tekemään töitä enemmän ja opiskelen vähän normaalimmalla tahdilla, nyt kun olen vuoden aikaan tehnyt miltei 120 opintopistettä. Kyllähän se vähän suunnittelua vaatii, mutta ei millään tavalla mahdoton vaihtoehto, mä voisin hyvin karsia vielä esim jättämällä blogin pois, jolloin mulla olisi rutkasti enemmän aikaa kaikkeen :)

      Poista
    4. Vai vain valmennukset? Eli ostatko itse omat ruokasi ja muut taloustarvikkeet? Kotona asuvat aina unohtaa, että se sapuska ja ne vessapaperit yms. on myös jonkun ostettava. Entäs auto, maksatko siitäkin kaikki kulut omilla rahoilla?

      Poista
    5. Tarkoitin tuolla, että hevoskuluista vain valmennukset. Erikseen vielä mainitsin, että asumiskulut ovat tällä hetkellä nolla. Raha-asiat eivät muutenkaan mielestäni kuulu julkiseen levitykseen :) tärkeää on, että tietää itse tulonsa ja menonsa ja osaa suhteuttaa sen mukaan elämänsä.

      Poista
    6. Joo, ihan turha on kenenkään verrata omia raha-asioita toisten tilanteisiin. Sitä vain koitin sanoa, että jos ei saa minkäänlaista taloudellista tukea vanhemmiltaan (ja asuu omillaan), on oman hevosen ylläpito ja valmentautuminen lähes mahdotonta opintojen ohessa. Vaatii nimittäin suht hyväpalkkaisen kokoaikatyön joka tapauksessa.
      Eikä kaikista todellakaan olisi tuohon Aadan systeemiinkään, ihailtavaa ahkeruutta ja ajankäytön hallintaa hoitaa työt, hepat ja opiskelut noin tunnollisesti!

      Poista
    7. Itse käyn töissä nyt, että pystyn tulevaisuudessa pitämään opiskeluaikoina hevosta. (Vietän nyt siis välivuotta ennen yliopistoa)

      Poista
    8. Anonyymi 9.59 aivan, omillaan asuessa on taloudellinen apu varmasti täysin välttämätön, mikäli hevosta haluaa pitää opintojen ohella. Iso kiitos :)

      Anonyymi 14.42 hienoa, että ajattelet asiaa kauaskantoisesti :)

      Poista
  4. Vuosi sitten polvileikkauksen takia jouduin olemaan muutaman kuukauden ratsastamatta ja siinä oppi kyllä arvostamaan jokaista hevosen selässä vietettyä minuuttia. Asennemuutos tuli ikäänkuin väkisin :D Siitä asti olen koittanut oikeasti panostaa jokaiseen ratsastuskertaan, kevyempinä päivinä keskityn sitten vaikka enemmän omaan istuntaan tms. Vaikka pitkään itkinkin polven hajoamista ja sen leikkaamista, kyllä nyt jälkeenpäin ajateltuna se on sekä kasvattanut mua ihmisenä ja ratsastajana ihan älyttömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että osaat suhtautua tuohon noin hyvin! Moni vajoaisi itsesääliin, mutta sä osaat kääntää sen voimavaraksi :)

      Poista
  5. Yllä kommentoineille ratsastuksen eleettömyydestä tai "eleettömyydestä": katsokaapa ensi kerralla kun tsiigaatte telkkarista tai netistä mm-tason kisoja, että kuinka erilaisia tyylejä ratsastajilla esteratsastuksessa on. Toisilla on hyvin stabiili alapohje, toisilla heilahtaa enemmän. Myös ylävartalon ja käsien asennoissa on eroja, ja tämä johtuu usein ihmisten erilasten kroppien ohella myös tyylieroista. Eri ratsastusmaillakin on havaittavissa vähän omat tyylinsä. Siitä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöksiä kuka on huonompi/parempi, kun kaikki kuitenkin kisaavat sitä 160-tasoa, jolla ei voi tehdä tulosta jos on "huono istunta". Sama pätee meidän pienen hevosmaan ammattilaisiinkin. Pyryllä on selkeesti vähän tollanen "morrismainen" kevyt istunta, oikein toimiva. Aada on saksalaisempi. ;) Myös eri hevosille sopii eri tyylit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri! Tässä on tiivistetysti kaikki, mitä tähän asiaan tarvitsee sanoa :D

      Poista
  6. Mielestäni Pyry ei myötää esteillä yhtään/vähän. Hyvinhän Pyry muuten ratsastaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietenkin hän myötää (googleta automaattinen myötäys). Ei hevonen muuten hyppäisi. :)

      Poista
    2. Ei noin pienillä korkeuksilla ja hyvällä keskivartalon tuella tarvitse muutenkaan kurotella sinne hevosen korviin pussailemaan vaan vähempikin riittää. ;)

      Poista
    3. Joo, ei myötäämistä tarvitse yhtään tuon enempää :)

      Poista
  7. Mulla tulee niin hyvä mieli kun olet rohjennut antaa ammattilaisen ratasastaa hevostasi ja uskaltanut ikään kuin "kohdata" sen, että joskus vaan on parempi "antaa ohjat" toisiin käsiin (tässä tapauksessa kirjaimellisesti)! :-) Vaikka toki muutoin pääsääntöisesti liikutat Champin, ja olet ihan mahdottoman hyvä ratsastaja. On varmasti loistava tilaisuus oppia uutta monesta näkökannasta, ja varmasti myös hevoselle ikään kuin virkistys, että kuskina onkin eri tyyppi. Ja saa varmasti paljon motivaatiota, kun näkee millasiin suorituksiin oma hevonen pysytyy. Champista ei varmasti potentiaali lopu kesken. :-) Onnea ja menestystä sinulle sekä hevoselle, ja toivotaan että saat tavoitteesi vielä toteutumaan! Onni on, että on tällainen ihana harrastus, jossa ei koskaan ole valmis, ja aina oppii uutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuota yritänkin, että pystyisin ammentamaan kaiken mahdollisen opin hevoseni ratsastamisesta nyt näin maasta käsin. Ja vielä siirtää sen sitten omaan tekemiseen! Helpommin sanottu kuin tehty ;) tämä harrastus on kyllä kaikella tavalla niin ihana, mutta niiiin haastava!

      Poista
  8. Moi! Tiedän, että et välitä että raha-asioitasi udellaan, mutta haluaisin tietää että miten pystyt syksyllä asumaan omillasi ja kustantamaan kaikki omat ja Champin kulut? Kerroit tekeväsi töitä enemmän, mutta eikö siinä tapauksessa pitäisi pystyä tekemään jo kokopäivätyötä varsinkin kaupan alalla?
    Entä miksi et muuten ole etsinyt kesätöitä tulevan ammattisi alalta? Vai oletko?
    Pääsitkö yliopistoon avoimen väylän vai pääsykokeiden kautta? Saatko pelkkiä kiitettäviä tenteistä, oletko saanut yhtään välttävää arvosanaa?
    Kiitän, jos jaksat vastata uteluihini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että vanhempani auttavat silloin hevosasioissa enemmän rahallisesti. Asunnon saan maksettua kokonaan asumistuilla, sillä etsin ihan todella pientä ja halpaa kämppää. Toivon myös pääseväni harjoitteluun oman alani parista syksyllä :) etsin kyllä kesätöitä/harjoittelupaikkaa, mutta niitä ei nyt irronnut näin ensimmäisen vuoden opiskelijana. Toivottavasti pian kuitenkin! Pääsin yliopistoon ihan normaalin haun kautta ja tenttiarvosanat ovat oman alani ja sivuaineideni tenteistä pääosin 4-5 (arvostelu 1-5), sitten muita pakollisia kursseja kuten sosiaalitilastollisia menetelmiä on tullut tehtyä tenttimällä ilman lukemista ihan rajaa hipoen läpi. Eli suoraan verrannollinen siihen opiskelumäärään :D

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat