sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

#749: MyDay - kävin hevoshuutokaupassa!

Päivät kiirehtivät huomaamatta eteenpäin ja kuinka ollakaan, yhtäkkiä en ole päivittänyt blogia ikuisuuteen. Tai siltä se ainakin tuntuu, nyt kun kesäkuussa ollaan päästy vihdoin takaisin siihen normaalin postaustahdin pariin. Mä olen kuitenkin juossut pää kolmantena jalkana paikasta toiseen, nukkunut ihan liian vähän ja palauttanut opiskelujututkin viimeisillä minuuteilla, joten aikaa ei tosiaan ole jäänyt yhtään ylimääräistä. Tsempataan tästä nyt kuitenkin!

On tehty, vaikka ja mitä. Kuunneltu teidän kappale-ehdotuksia monen tunnin verran etsien samalla niihin sopivia kuvia (on muuten operaatio, pakko sanoa!), kuvattu yhtä jos toista videota, käyty haastattelemassa valtavan reipasta ja lahjakasta junioriesteratsastajaa, kokeiltu uutta valmentajaa estepuolella, tuupattu tutun kouluvalmentajan silmien alla ja lusittu viimeinen työpäivä ennen lomaa. Näin jälkikäteen mietittynä ihmettelen, mihin olen saanut kulutettua kaiken ajan, sillä mitään konkreettista en ole saanut aikaiseksi. Välillä näinkin - elämästä pitää osata nauttia hetkessä :) 

Lauantaina päätin kuitenkin kuvata teille paljon toivotun MyDayn, sillä suuntasin kulkuni ensimmäistä kertaa koskaan hevoshuutokauppaan. Tällä kertaa matkassa oltiin ihan katsojan roolissa, mutta olihan tuo hauska kokemus ja hyvää viihdettä itse kullekin. Edes sateinen sää ei päässyt haittaamaan tunnelmaa, sillä saimme nauttia keikkataukoaan viettävän Jenni Vartiaisen akustisesta esiintymisestä sähköjen ollessa poikki koko paikkakunnalta. Olipahan kokemus, täytyy ihailla tuota taitoa ottaa yleisö haltuun noinkin intiimissä esiintymistilanteessa. 

Mutta nyt tämän videon pariin! Mä en selitä sen enempää, sillä joudutte katselemaan pärstääni useamman minuutin ajan aina videon alusta sen loppuun saakka. Mukana on toki myös niitä hevosia, joten ihan pelkäksi selitykseksi ei tuo videokaan onneksi mene. Hevoshuutokaupan lisäksi videolla vilahtaa myös pukuratsastukseen osallistuneita ratsukoita ratsastuskeskus Ainon päättäjäisistä, ihana ystäväni Milla sekä liuta muita ennestään tämän blogin puolella tuttuja tai tuntemattomia kaksi- ja nelijalkaisia. Loput näettekin painamalla toistonappia ja säätämällä videon laadun HD:ksi, sillä kerrankin siihen on mahdollisuus panostettuani kuvausvarusteisiin. Allekirjoittanut lähtee nyt nukkumaan ja kuittaamaan univelkoja, joita on ehtinyt kertyä ihan liikaa yhden silmäparin kannettavaksi. Kuulemisiin!

Ladyt yhteiskuvassa ;)

24 kommenttia:

  1. Awww, vaikutat rakastuneelta, huomaa silmistäsi tietynlaisen pilkkeen. ;) <3 Ihana juttu, tuli hyvä mieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, vissiin kirjaimellisesti pilkettä silmäkulmassa? ;D

      Poista
    2. Toi oli kyllä niin totta!

      Poista
  2. Mä selasin facea sillee että nyt vaan katon tän nopeesti läpi ka meen nukkumaan... No on se tosi vaikeeta ku näkee lempi blogaajan uusimman postauksen, pitihän se tulla sitten katsomaan. Mä en malta odottaa niitä muita videoita ja mitä sä olet saanut niistä kappaleista aikaseks :D Toivottavasti sulla on hyvä loma.

    VastaaPoista
  3. Olihan tuolla jääkaapissa vaikka mitä ruokaa.. jlihaa,raejuustoa,kananmunia. Ja en usko että on taloutta jossa ei kaapissa olisi myöskään pastaa tai riisiä yms. Niistä saa jo loihdittua vaikka mitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, oot ihan oikeassa. Mä oon tosi laiska laittamaan ruokaa (siis kirjaimellisesti, en muista koska viimeksi olisin tehnyt muuta kuin paistanut jlihaa/kanaa) ja meillä on yleensä jääkaappi ihan täpöten täynnä (neljä-kuusi ihmistä samassa taloudessa) niin tuo tuntui tosi tyhjältä :D

      Poista
  4. Teetkö raumalta juhannuksena videopostauksen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota kameraa mukaan, mutta ehkä voin koittaa kuvata puhelimella jotain :)

      Poista
  5. Waaau onko Millan hevonen Ainossa?? Voisitteko muuten ottaa videopostausta sieltä varsan luota myös, olisi kiva nähdä vähän varsankin elämää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuu joo siellä. Ja katsotaan, en voi luvata mitään :)

      Poista
  6. Tuo huutokauppa oli kyllä varmasti mielenkiintoinen! Näytti jo tällee ruudun läpi niin kivalta :D Todella kiva video!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo olihan se hauska, vaikka ei siellä yhtään hevosta oikeasti myyty :D

      Poista
  7. Miksei siellä myyty muka hevosia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon en osaa sanoa varmaksi vastausta :)

      Poista
  8. Millaisessa/missä työpaikassa olet, kun saat järjestettyä sen sopimaan koulun ja hevosen mukaan? Ymmärtääkseni teet kuitenkin ihan täyspitkää työviikkoa? Mietin itselleni työpaikkoja, joissa saisi säädettyä työaikojen välillä, mutta melkeimpä kaikkialla vaaditaan työskentelemään esim 8-16.
    Oletko muuten ollut samassa työpaikassa koko sen ajan, mitä olet omistanut Champin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä nyt ole tämän vuoden aikana tehnyt juuri mitään töitä, 10-25h/vk ja lomilla toki enemmän. Opiskelu vie sen verran aikaa. Ja mä olen kaupassa töissä, siellä vuorot vaihtelevat tosi paljon (esim aamuvuorot voi olla 6/7-12/15 ja iltavuorot vaikka 13/15-21. Välivuorot esim 10-18 tms) ja toiveita voi esittää tosi paljon. Toki mulla on ihan huiput esimiehet olleet koko mun työuran ajan eli ovat ymmärtäneet, jos tarvii kisavkl vapaaksi tai esim jonkun päivän koulun takia aamuvuorolle jne :) Mä oon ollut tuossa työpaikassa nyt reilut kolme vuotta, kerkesin olla pari kk töissä tallilla Champin tullessa Suomeen, mutta vaihdoin pian siistiin sisätyöhön ;) mutta siis uratoiveet kyllä ihan toisaalla oman alan parissa, saa nähdä milloin sinne asti päästään!

      Poista
  9. Kiva video, mutta kävi vaan mielessä että saako yksityistallissa (oletan että tämä oli sellainen) kuvata muiden omistajien hevosia..

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva myday video! Oli kiva ku se oli lyhyt, kun pitkii myday videoita on tosi tylsä kattoo.

    Mut ootko harkinnut et voisit irohypyttää Champia joskus? Koska ois tosi kiva nähä miten se hyppää irtona ja kuin korkeeta. :D

    VastaaPoista
  11. Mitä Milla vihjaili et ei oltais muka pieniä ja söpöjä ;) selkeesti ollaan!

    VastaaPoista
  12. Myday-video oli superkiva! Mielenkiintoista nähdä tuota hevoshuutokauppaa, koska en ole itsekään sellaisessa koskaan vieraillut. Hienon näköisiä heppoja siellä tepasteli :D

    Toinenkin video (ääniraidallinen estevalmennus ja tallipätkä) oli tosi kiva :) Champ on upea!

    ps. Ei pitkät myday-videot - tai muutkaan pitkät videot - ole mun mielestä mitenkään tylsiä, toisin kuin eräs edellinen kommentoija sanoi. Mutta makuasia kai tämäkin ;)

    VastaaPoista
  13. Olen tällä hetkellä Saksassa tekemässä 3,5kk pituista maatilaharjoittelua(opiskelen agrologiksi) joten pakko kerrankin kommentoida - kyllä, olen ollut katsomassa hevoshuutokauppaa! Pari viikkoa sitten oli yksi maailman suurimmista oldenburgien huutokaupoista Vechtassa, kaupungissa, jossa päätetään kaikki oldenburgenhevosiin liittyvät asiat. Siinä oli ison maailman meininkiä! Ihmisiä oli ympäri maailmaa ja pitkästä aikaa kuuli muutakin kuin saksankieltä. Hevoset esiteltiin aamupäivällä ja iltapäivällä oli itse huutokauppa. Ensimmäinen kouluratsu lähti 55 tonnilla.. ja kallein varsa 140t, pieni suomalaistyttö on edelleen vähän järkyttynyt noista summista! Mutta tosi kiehtovaa katseltavaa ja suosittelen hienona kokemuksena joskus käymään vastaavassa, jos tänne päin maailmaa eksyy!

    Terv. Anna-Stina

    VastaaPoista
  14. Sun videopostaukset on kyllä aina niin huippuja! :) oot niin positiivinen ja iloinen et tarttuu ihan:D ois kyllä kiva tuntea paremmin!
    T. Eleonoora

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä