perjantai 1. heinäkuuta 2016

#755: Kuvapostaus: Champ uimassa

Enpä olisi uskonut, että me Champin kanssa eksytään tekemään jotain muutakin kuin maastoilua tämän mökkireissun aikana. No, toisin kävi - todellakin! Me nimittäin ollaan päästy jo kahdesti uimaan ja vieläpä ihan oman mökin rantaan. Elämä on tällä hetkellä niin ihanaa. Mä nautin jokaisella solullani tästä vapaudesta ja lomasta.

Paljon olisi asiaa, kuvia ja juttuja kerrottavana. Mulla on kuitenkin huomenna jälleen herätys seitsemältä aamutalliin, joten en viitsi käyttää tunteja yöstä koneella roikkumiseen. Voin kuitenkin sen verran valaista, että me ollaan päästy nauttimaan upeista maastoreiteistä monena päivänä ja tehty yhtä jos toista hommaa aina peltotöistä koulujuttuihin ja kaupunkipäiviin. Olenpa ratsastanut myös eräällä suomenhevosella useamman kerran. Huomenna luvassa on todella pitkän kylänraittilenkin vuoro, joka tulee kestämään varmasti yli kaksi tuntia reippaan laukankin siivittämänä. Ja sunnuntaina menemme uittamaan hevosia rannalle, jossa pääsee kahlaamaan pitkän matkaa ilman syvää pudotusta. 

Mutta sen pidemmittä puheitta, antaa kuvien kertoa kaiken oleellisen. Mulla on muuten todella paljon kuvia myös puhelimessa, niissä näkyy aika paljon sitä reaaliaikaista tunnelmaa. Haluaisitteko nähdä niitä vaikka ihan omana postauksenaan? En uskalla luvata jokaiselle illalle materiaalia, joudun kerryttämään näitä sitten taas eteenpäin, sillä sain tänne nyt seuraa ja en viitsi olla koneella senkään vuoksi. Mutta aina mä jostain välistä aikaa revin :)

Ihanaa ja lämmintä viikonloppua teille kaikille 
















Champ katseli meidän kylttejä: mummola on nimeltään Jokiharju, mökki on nimeltään Mäntyniemi :)

17 kommenttia:

  1. Voi ku hän nauttii! Ihanaa :) Pääsispä kaikki hevoset ja ihmiset viettämään tämmösiä kesäpäiviä.
    -Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta! Tällaiset hetket pitää muistaa tallettaa sydämeen :)

      Poista
    2. Sekä filmille! Näihin on ihana palata syysmyrskyissä ;)
      -Nina

      Poista
  2. "Elämä on tällä hetkellä niin ihanaa. Mä nautin jokaisella solullani tästä vapaudesta ja lomasta."

    Mä niin tiedän tän tunteen. Se on ihanaa! Kun ei tiedä itkiskö vai nauraisko kun elämä tuntuu niin hyvälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Nautitaan nyt tästä tunteesta :D

      Poista
  3. Ihania kuvia! Olis niin ihanaa päästä myös uittamaan!
    Onko muuten vaan mun koneesta kiinni, vai ihan ulkoasussa virhe, kun nuo vaaleanpunaiset somelogot on mulla keskellä näyttöä ja kun rullaa alaspäin ne tulevat mukana :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näkyykö sama ongelma vieläkin? Nyt pitäisi olla poistettu :)

      Poista
  4. Upeita kuvia ja todella hieno tämä uusi banneri :) Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua myös teille♡
    -Mette

    VastaaPoista
  5. Oi mikä kesäparatiisi! ❤️

    VastaaPoista
  6. Champ selkeästi oppinut tykkäämään vedestä kun noin polskuttaa :) Me just muutettiin tallille missä on pihassa ihan oma hevosranta ja jännitin että mitä heppa sanoo, mutta sinne se marssi suoraan ilman epäröintiä ja tykkäs kovasti :D Vesi on niin hyväksi hepalle, on vaihtelua, hauskaa ja kaikenlisäksi siitä on myös hyötyä.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä