maanantai 15. elokuuta 2016

#774: Viikonloppu

Viikonloppu tuli, oli ja meni. Mulla oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan perjantaista sunnuntaihin oleva vapaa, jonka halusin hyödyntää kaikella tavalla hevosten parissa. Tai oikeastaan tuollaisa vapaita on ollut tänä kesänä paljon normaalia enemmän, mutta mä olen käyttänyt ne tehokkaasti kotiosoitteen ulkopuolella matkaten ympäri Suomea. Nyt oli siis kiva rauhoittua ja keskittyä liikkumaan vain lähialueilla!

Champin rivin vuoksi joudun siis käymään tallilla kahdesta kolmeen kertaa päivässä, mikä on ainakin toistaiseksi onnistunut ihan kohtalaisesti. Perjantaina olin tallilla lopulta viisi kertaa, sillä kävin välillä piipahtamassa kotona ja palasin sitten takaisin tekemään jotain mieleen tullutta hommaa. Nämä vapaapäivät ennen opiskelujen alkua ovat oikeaa herkkua, sillä mulla ei ole oikeasti mitään kummallista tekemistä suunniteltuna. Toki voisin lukea tuleviin tentteihin ja miettiä vähän tulevaisuutta, mutta välillä on oikeasti kiva ottaa vähän löysemmin. Ja mikäs sen parempaa kuin nauttia oman hevosen seurasta, heinän tuoksusta ja fiilistellä laskevaa ilta-aurinkoa syötellen silkkiturvalle kesän viimeisiä ruohoja pellonreunassa. 


Ainossa satoi vähän vettä! Olin siis paikalla kameran kanssa sunnuntaina, tässä muutamia otoksia.


Alunperin mun vapaan viikonlopun piti koostua rauhallisesta kotiajasta. Netflixiä, muutama tallireissu ja paljon sohvalla makoilua blogijuttujen parissa - tiedättehän, sellaista todella rentoa olemista. No, sainkin lopulta enemmän ja vähemmän loistavan idean lähteä katsomaan kansallisia kisoja ratsastuskeskus Ainoon Järvenpäähän, jossa tuli vietettyä aikaa sekä lauantaina, että sunnuntaina. En ollut suunnutellut näitä reissuja kovinkaan hyvin etukäteen, mutta oli todella kiva nähdä kavereita vähän pidemmältäkin. Meitä ei haitannut sade eikä välillä vähän reippaaksikin yltynyt tuuli, sillä mussutimme herkkuja aurinkovarjon alla ja seurasimme taitavien ratsukoiden suorituksia. Ja kuten ratsastajilla on tapana, ei tämäkään viikonloppu jäänyt pelkkään hevosten katseluun. Pohdimme lauantaina putiikki Ainossa istuessamme illan suunnitelmia ja lopulta löysimme itsemme porukalla Helsingin yöstä aamun venyessä aivan pikkutunneille asti.

Sain kyselyä useammaltakin kisaajalta siitä, miksen itse ole paikalla hyppäämässä. Selitykseksi riitti hevosen lääkekuuri, vaikka se ei ehkä ole ainoa syy poisjääntiini. Totesimme valmentajan kanssa, ettei ole järkevää lähteä kisaamaan niin sanotusti "puolikuntoisena" eli ilman kunnollista treeniä. Tässä tapauksessa kysehän on siitä, etten osaa vielä ratsastaa tarpeeksi tehokkaasti vieraissa paikoissa, jolloin Champ pääsee tekemään sitä samaa possuiluaan, jota se on tehnyt ulkokisoissa. Tämä realitycheck todettiin perjantaina Riders Innissa, josta on tulossa valmennuspostausta myöhemmin tällä viikolla. Oli todella opettavaista käydä ratsastamassa kotiareenan ulkopuolella, mutta samalla hieman masentavaa. Nyt treenataan ahkerasti kodin ulkopuolella ja aloitetaan kisakausi meille helpommista halliolosuhteista. Ensi vuonna kisataan ulkonakin varmoja ja hyviä ratoja, näin olisi ainakin tavoitteena!





Nyt maanantaina Champilla oli oikea hoitopäivä, kun klippasin sen aamulla ja ratsastin päivällä. Tämän jälkeen kiirehdin kotiin imuroimaan vain palatakseni tunnin päästä takaisin tallille seuraamaan ruunan fysioterapiahoitoa. Jumeja oli jonkin verran, mutta ne lähtivät kivasti aukeamaan hoidon aikana. Huomenna tiistaina meillä on vuorossa rento maastolenkki ja keskiviikkona pääsen ratsastamaan sileällä, jonka jälkeen saadaan laittaa kaviota toisen eteen ihan normaaliin tapaan. Tänään Champ olikin ihan mahtava ratsastaa, sillä se oli oikein hyvin hereillä ja positiivisella asenteella liikenteessä. Tein sen kanssa paljon avotaivutus-sulkutaivutus-avotaivutus -sarjoja pitkillä sivuilla niin ravissa kuin laukassakin, mitkä ovat paitsi hyvää jumppaa, myös suoristavat hevosen toispuoleisuutta. Ratsastuksen jälkeen olin yhtä hymyä - kyllä tuo hevonen on kultaa!

Tuleva viikko on todella mielenkiintoinen monelta osin. Tiistaina ja keskiviikkona pääsemme seuraamaan Rion esteratsastusta perjantaita unohtamatta, jolloin ratsastetaan henkilökohtainen finaali esteratsastuksessa. Me yritetään saada kokoon jonkinlainen kisakatsomo, sillä onhan noita kisoja ihan ehdottoman hauska katsoa isommalla esteratsastajaporukalla. Mä olen itse menossa töihin neljänä päivänä, otinpa yhden lisävuoron viikonloppuun setelinkuvat silmissä. Champilla tulee olemaan tuttuun tapaan kouluvalmennus, mutta estevalmennusta emme saaneet järjestettyä aikataulujen mennessä ristiin nuorten hevosten festivaalien vuoksi. No, se ei menoa haittaa! Viikonloppuna Champ pääsee hyppäämään muuten, mutta siitä lisää myöhemmin.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille :)

7 kommenttia

  1. Kivoja kuvia, onpa siellä satanut paljon!

    VastaaPoista
  2. Tulisiko postausta keskiviikon ratsastuksesta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitähän mä olen tehnyt keskiviikkona :D Apua, miksi ei muistu yhtään mieleen!

      Poista
  3. Hienoja kuvia, varsinkin toi "sadekuva" :D Onpas tolla yhdellä hevosella jännä, mutta kaunis, merkki päässä! :o Näkyy kolmanneksi viimeisessä kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki kattoin samaa merkkiä, vähä saman tyylinen kun Champilla - salaisia sukulaisiako? :D

      Poista
    2. Joo, ne ei ole mitään sukua, mutta on kyllä hieno hevonen ;) Muistan aikoinaan kun tuo hevonen hyppäsi nuorten hevosten luokkia Suomessa erään miesratsastajan kanssa, jäi mieleen jo silloin!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat