perjantai 2. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 2. luukku - Viikko-ohjelma


Joulukalenterin toisen luukun takaa paljastuu pieni katselmus siihen, miten liikutan noin normaalisti Champia viikkotasolla. Tätä kysellään multa paljon kommenttien puolella, joten ajattelin avata asiaa hieman näin yleisesti. Toivottavasti pidätte!

Heti alkuun haluan painottaa, etten todellakaan ole asian suhteen ammattilainen, saati väitä omaa liikutustapaani parhaaksi mahdolliseksi. Champ on ollut mulla nyt hitusen vajaan neljän vuoden ajan, jonka aikana tämä kyseinen malli on hioutunut ja osoittautunut pitkällä tähtäimellä meille sopivaksi vaihtoehdoksi. Välillä tulee viikkoja, jolloin hevonen ei syystä tai toisesta liiku juuri ollenkaan esimerkiksi rokotuksien takia. Toisinaan viikkoon saattaa kertyä paljon enemmän valmennuksia tai vaikkapa kisat, jotka muuttavat muuta ohjelmaa radikaalistikin. Hevosten kanssa ei pidä koskaan katsoa kalenteria ja miettiä, että tänään mennään koulua, koska niin on päätetty viime viikolla. Jos hevonen tuntuu kaipaavan jotain suunnitellusta poikkeavaa, tehdään se tietysti hevosen ehdoilla.

Viikossa on tunnetusti seitsemän päivää, joten pyrin miettimään jokaiselle päivälle jonkun ohjelman. Yleisesti jaottelen päivät siten, että kerran viikossa käyn kouluvalmennuksessa, kertaalleen estevalmennuksessa. Sen lisäksi pyrin maastoilemaan kerran viikossa, kesällä tai hyvillä talvisäillä useamminkin. Kerran viikossa Champilla on usein vapaapäivä tai se kävelee kävelytyskoneessa, riippuen siitä, miten se on liikkunut muuten viikolla ja miltä se on tuntunut selkään. Tähän mennessä viikosta on käytetty neljä päivää, joten jäljelle jää siis kolme. Usein nuo kolme päivää koostuvat joko itsenäisestä ratsastuksesta, maastoilusta, juoksutuksesta tai sitten hevosella saattaa olla toinen kävelytyskonepäivä viikkoon.

Talvella voi irtojuoksuttaa myös hangessa, mikä tekee hyvää pienissä pätkissä!
Käyntimaastot ovat ihanaa mielenvirkistystä :)
Yritän sijoittaa valmennukset aina siten, että hevonen ei joudu olemaan vapaalla ennen tai jälkeen valmennustunnin. Yleensä tämä onnistuu kiitettävästi, mutta toisinaan olen joutunut joustamaan periaatteestani ja pitänyt Champilla kävelypäivän ennen valmennuspäivää. Se näyttäytyy aina sillä, että hevosella on normaalia enemmän virtaa. Champ ei varsinaisesti tule mitenkään liian energiseksi vapaapäivistä, mutta se tuppaa usein olemaan melko pöllöllä tuulella sellaisten jälkeen. Pidemmät, yli kolmen päivän vapaajaksot esimerkiksi rokotuksien tai muun huollon jälkeen tekevät ruunasta lähinnä laiskan ja huonon ratsastaa, joten yritän välttää niitä viimeiseen asti. Toki hevonenkin tarvitsee välillä kevyempiä jaksoja ja olenkin pitänyt Champi esimerkiksi nyt syksyllä oman lomani aikana kahden viikon ajan kävelytyskoneessa, mikä oli sen ainoaa liikuntaa satunnaisen juoksutuksen lisäksi. Tuolloin ruuna tosin sairasti flunssan, mikä oli yksi syy kävelylomalle.

Juoksutus on asia, mitä pyrin tekemään parin viikon välein. Se on ilmeisen kiistelty aihe, mutta järkevästi toteutettuna mielestäni ihan käypäinen liikuntamuoto satunnaisesti. Meillä on käytössä tallilla iso ja hyväpohjainen juoksutusympyrä, jossa hevosta voi juoksuttaa turvallisesti. Se helpottaa asiaa, sillä liian pienellä ympyrällä juokseminen rasittaa hevosta eri tavalla. Irtojuoksutus on mielestäni myös hyvä tapa liikuttaa hevosta, jos sen pystyy järjestämään turvallisesti eli hyvillä pohjilla ja alueella, jossa hevonen ei satuta itseään. Champ rakastaa juosta vapaana, sillä se riehuu ja pukittelee sydämensä kyllyydestä. Paikat aukeaa hyvin ja mieli tuulettuu!

Maastolenkkini voidaan jaotella kolmeen erilaiseen tyyppiin. Välillä käyn maastossa ihan puhtaasti käyntilenkeillä, jolloin saatan tehdä matkaa ilman satulaa autoteitä tai kovempaakin hiekkatietä pitkin. Väliin saattaa mahtua muutama hassu ravi- tai laukkapätkä, mutta pääosin menen käyntiä pitkin ohjin nautiskellen luonnosta. Tällaiset reissut ovat hyvää tuuletusta molemmille, sillä Champ tykkää lähteä tallipihasta pois ja se käveleekin paljon reippaammin maastossa ollessaan. Toisinaan suuntaan metsäpoluille, joissa hevonen joutuu hieman kiipeilemään ja asettelemaan jalkojaan tarkemmin. Se tekee hyvää koordinaatiolle ja harjoituttaa hevosta jälleen eri tavoin kuin pelkkä maneesissa tasaisella liikkuminen. Metsä- ja maantielenkkien lisäksi käyn usein myös pellolla, jossa annan hevosen laukata niin kovaa kuin se haluaa mennä - eli usein ihan täysillä. Näissä tilanteissa sallin Champin loikkia ja pukitella, koska tilanne on hallittu, eikä se tee sitä ilman "lupaa". 

Estevalmennuksien jälkeen ei kannata pitää pelkkää vapaapäivää.
Myös itsenäisesti on hyvä ratsastaa kunnolla, vaikka se ei aina maistuisi ;)
Itsenäinen ratsastus on mun kohdalla joko kunnollista koulutreeniä tai sitten rennompaa hölkkää, riippuen omasta ja hevosen fiiliksestä. Pyrin tekemään ainakin yhden kunnollisen ratsastuskerran valmennusten lisäksi viikossa, mutta välillä saatan pitää esimerkiksi laukkapäivän, jolloin laitan Champille gramaanit ja teen niin sanottuja intervalliharjoituksia. Kävelen kymmenen minuuttia, laukkaan viisi minuuttia, kävelen kymmenen ja niin edelleen. Joskus ratsastan ilman satulaa, joskus teen kavaletti- tai puomitreeniä. Paljon siis vaihtelee fiiliksen mukaan!

Otetaan loppuun vielä konkreettinen otos tästä viikosta, sillä kyseessä on melko normaali talvikauden treeniviikko meillä. Maanantaina ratsastin normaalisti sileällä, mulla oli kannukset ja tein kunnollisen treenin. Tiistaina menin ilman kannuksia, mutta ratsastin silti kunnolla reilun tunnin ja otin mukaan laukassa kavaletteja. Keskiviikkona meillä oli vuorossa kouluvalmennus, jossa hevonen joutui taas ihan oikeasti töihin ja se liikkuikin ravissa paremmin kuin ikinä - valmentajamme sanoi, että näytämme tyylikkäiltä. Miettikää! Ravi oli niin joustavaa ja siinä oli ilmaa, että olisin voinut matkustaa selässä maailman tappiin saakka. Torstaina menin pellolla siten, että hevonen sai laukata isosti eteen ja muuten hölkätä vapaasti ilman mitään vaatimuksia. Tänään perjantaina en pääse itse tallille, joten kaverini käy ratsastamassa Champilla kevyesti maneesissa. Lauantaina Champ on kävelytyskoneessa ja sunnuntaina meidän olisi tarkoitus hypätä. Saattaa olla, että juoksutan Champin lauantaina kävelyn lisäksi, mutta todennäköisesti se liikkuu pelkästään koneessa. 

Varsinaista vapaapäivää ei tälle viikolle osunut, sillä Champ oli vapaalla edellisenä viikonloppuna ja todennäköisesti heti alkuviikosta ensi viikolla. Se on ollut nyt todella hyvä ja energinen ratsastaa, joten yritän pitää saman vireen yllä. Viikko-ohjelmien suunnittelu on aina vähän tasapainoilua, koska hevonen saattaa tarvita jotain ihan muuta, mitä olisin vielä tallille tullessani suunnitellut tekeväni. Mukana pitää siis olla järki ja hevosta pitää osata lukea tarpeeksi hyvin. Sillä ja muiden ympärillä olevien ihmisten neuvoilla pääsee varmasti pitkälle! :)

Miten teidän hevoset liikkuvat viikottain?

12 kommenttia:

  1. yksi vapaapäivä, ja lopuille keksitään aina jotain erilaista tekemistä. Välillä mennään koulua, puomeja, esteitä, juoksutetaan, käydään maastossa tai sitten vaan tehdään maasta kaikenlaista.

    VastaaPoista
  2. Meidän viikko-ohjelmaan sisältyy usein 1-2 estetreeniä, joista toinen korkeammilla esteillä, toinen enemmän jumppaavaa. Kouluvalmennus kerta viikkoon, sen lisäksi 1-2 sileähöylää, ja nämä joskus vaan hölkkäilyä, joskus kunnon treeniä riippuen edellisistä päivistä. Tämän lisäksi vuokraaja maastoilee kerran viikkoon, ja itse sen lisäksi lähes viikottain riippuen kaikesta :D Myös juoksutus ja kävelylenkit maastakäsin kuuluu liikutukseen. Vapaapäiviä on aika harvakseltaan, eikä missään nimessä viikottain, sillä meillä kevyt maastoilu vastaa vapaapäivää.
    Ja meillä menee liikutukset ihan miten sattuu näin talvisaikaan, sillä omaa maneesia ei ole ja tälläkin hetkellä vetoauto on rikki eli ei päästä traikullakaan maneesille, joten aika lailla säiden armoilla ollaan... :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä! Talvi on kyllä hankala maneesittomissa paikoissa, joutuu sumplia aika paljon :/

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Oli ihan mielenkiintonen lukea!:) Haluisin kysyy tosta käveltyskoneesta,pelkäskö Champ sitä ensimmäisen kerran kun oli menossa siihen ja miten hyvin sun mielestä toi toimii?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pelännyt, se on ollut kävelytyskoneessa ulkomailla ollessaan varmasti paljon :)

      Poista
  5. Meillä on aina yksi vapaa ja reenien rankkuudesta riippuen yksi kevyempi päivä. Muuten maastoillaan, mennään kentällä koulua/puomeja/esteitä, juoksutetaan, käydään juoksulenkillä (kyllä hevonen riimunnarussa käyn juoksemassa 1-3km lenkkejä :D), harrastetaan maastakäsin juttuja tai hömpötellään kaulanarulla, ajetaan. Mahdollisimman monipuolisesti ja ei samassa järjestyksessä, koska oma heppa kyllästyy, jos aina samat jutut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa siis samalta kuin meillä, tosin tuo juoksulenkki ei kuulu meidän ohjelmaan, vaikka olisi varmasti ihan superhauskaa. Kesällä kävelen kyllä paljon maastakäsin maastossa, joskus juoksenkin, mutta ihan lyhyitä max 500m pätkiä :D Hevonen alkaa siinä vetää sen verran kuumaa, ettei viitsi pidempään!

      Poista
  6. Itselläni on keskenkasvuinen suokki, kääntyy pian 5v joten aika kevyesti mennään. Ideana olisi saada varma ja tasainen harrasteputte, mutta valkku on vahvasti sitä mieltä että potentiaalia löytyy joten toki olen antanut hänen treenata :D Tämä tarhaa remuamiskavereiden kanssa koko päivän, muuten lentäisi liikutuksessa pitkin maneesin seiniä. Jos vaan kiertää maneesia, turhautuu helposti. Liikutuksia 6 krt viikossa.
    2x ratsain maasto, toinen rauhallinen metsälenkki (yleensä taluttaen) ja toisella hikeä pintaan
    2x koulua, yleensä valkku menee toisen ja itse opetuksessa toisen
    1x pieniä esteitä/puomeja
    1x kärryilyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan monipuolinen ohjelma. Tuo kärryille opettaminen olisi mun mielestä tosi hyödyllistä, ihan näille ratsuhevosillekin. Mutta ehken lähde kokeilemaan, saattaisi tulla meillä melkoista kyytiä :D

      Poista
    2. Muistaakseni olet kuitenkin ohjasajanut...? Sekin on varmasti ihan hyvä liikuntamuoto, ainakin vähän vaihtelua!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä