lauantai 3. joulukuuta 2016

Joulukalenterin 3. luukku - Hauskat hakusanat


Tästä luukusta taitaa tulla oikea perinne, sillä muistaakseni ainakin viime ja sitä edellisenä vuonna esittelin hakusanoja, joilla blogiini on päädytty. Otetaan sama siis tänäkin vuonna, näin kolmannen luukun kunniaksi! 

Haluan painottaa, etten halua loukata ketään, joka on ehkä näitä hakusanoja käyttänyt. Välillä tuntuu kuitenkin hassulta, miten juuri tänne sivulle on päädytty tuollaisella hakusanalla. Mutta hei, toivottavasti jokainen haun tehnyt on löytänyt etsimänsä loppujen lopuksi - täältä tai muualta. Jos teille tulee mieleen, miksi mun blogiin on voitu päätyä näiden hakusanojen kautta, kertokaa ihmeessä. Joskus joku lukija osasi valaista mua hyvin yhden itselleni tuntemattoman nimen kanssa, joten välillä näissä on todella jokin vinha perä.

VARUSTEET TUMMANRUUNIKOLLE HEVOSELLE
Mä en tietääkseni ole koskaan käsitellyt täällä blogissa sitä, minkä väriset varusteet sopisivat tummanruunikolle hevoselle. Mun nykyinen ja edellinen hevonen ovat olleet rautiaita, välissä tosin oli yksi tummanruunikko tamma, mutta sekin hyvin lyhyen aikaa lainassa. Tiedä sitten, olenko joskus kirjoittanut tällaista pohdintaa tänne! Ja tällä hakusanalla blogiini on päädytty yli kaksisataa kertaa, kyse ei siis ole pelkästä sattumasta.

VEDELLÄ AKTIVOITUVAT KYLMÄSUOJAT
Pakko sanoa, että näitä en ole koskaan edes päässyt testaamaan itse. Paljon olen lukenut positiivisia sekä negatiivisia käyttökokemuksia, mutta mä olen pysytellyt jääsuojien parissa sekä siinä ihan perinteisessä vesikylmäämisessä. 

KAVIOSSA VERENPURKAUS
Tällä taidetaan tarkoittaa mustelmaa, jollaisia Champille tuli jokunen vuosi sitten useastikin varsinkin etukavioiden pohjaan. Sen tarhassa oli tuolloin paljon teräviä kiviä, mutta nyt tallia vaihdettuamme asia on korjaantunut ja mukaan on laitettu vielä pohjalliset estämään vastaavaa jatkossa. Champilla on melko ohuet kavionpohjat etusissa, joten se reagoi herkästi pohjien muutoksiin ilman pohjallisia.

HASSUT HAKUSANAT HEVOSBLOGI
Pakko oli ottaa tämäkin mukaan, sillä ehkä tämä todistaa sen, että näitä on tullut tehtyä enemmänkin vuosien saatossa :D Hah!

Hassut hakusanat tarvitsevat rinnalleen hassun kuvan ;)

CHAMPPI PONI
Voi että, olisikin! Vai onkohan Suomessa jokin Champpi -niminen poni, jota joku on kuumeisesti yrittänyt etsiä? Jos näin on, haluan ehdottomasti tietää ja tutustua kyseiseen nelijakaiseen tarkemmin. Ja vielä parempaa olisi, jos kyseinen poni olisi edes etäisesti Champin kanssa samaa näköä!

MAHAHAAVA PAASTO CHAMP
Tällä kyseisellä hakusanaparilla oli päästy blogiini yli kymmenen kertaa, joten joku on tosiaan halunnut tietää juuri mun hevosen paastosta mahahaavatutkimuksia varten. Mielenkiintoista! Mutta tosiaan, Champ jouduttiin paastottamaan vuonna 2015 todella moneen otteeseen, sillä se kontrolloitiin muistaakseni ainakin neljästi kevään aikana saadaksemme täyden varmuuden mahahaavan parantumisesta. 

MILLOIN KLIPATA HEVONEN TOISEEN KERTAAN
Itse klippaan talvisin hevosen vähintään kerran kuukaudessa, joskus jopa useammin esimerkiksi kisojen yhteydessä. Multa ei siis kannata kysyä, klippaan nimittäin kesälläkin kertaalleen. Mutta yleisesti hevoset klipataan varmaankin talvikarvan kasvun aikaan ja toisen kerran joskus alkuvuodesta. 

VARSA HOIPERTELEE
Niin, ne varsat eivät välttämättä ole kovin ketteriä heti ensimmäisinä viikkoinaan. Mutta jos varsa on selkeästi huonossa kunnossa, ei ehkä kannata etsiä apua googlesta, vaan kääntyä ammattilaisen puoleen ja hakea apua.

MILLÄ TALLILLA CHAMP ASUU
Tämä oli mun mielestä tosi hellyyttävä hakusanapari, sillä kyseessä on ihan oikea kysymys! Champhan asuu Hongisojan kilpatallilla Uudellamaalla, jossa se on asunut nyt viimeisen puolentoista vuoden ajan. Olemme viihtyneet ihan älyttömän hyvin, en voisi kuvitella parempaa tallipaikkaa meille. Iso kiitos tallimme omistajille sekä työntekijöille, kun pidätte mun hevosesta niin hyvää huolta :)

HEVONEN BORRELIOOSI
Toivottavasti ei ainakaan meillä, eikä tulekaan! 

YPÄJÄN KISOISTA POSTAUS
Näitä on tullut tehtyä ihan liian monta, ehkä siksi tällä hakusanalla päätyykin helposti tänne. Mutta en valita, te tykkäätte lukea kisapostauksia ja varsinkin niistä onnistuneista reissuista on aina mukavaa kirjoittaa. Ja epäonnistuneista oppii, kun niitä joutuu analysoimaan jälkikäteen!

GIGANTTI PONI
Mä en tiedä, mitä sanoisin :D

JUMP AADAN HEVOSELÄMÄÄ
Haetaankohan tällä kenties kuitenkin Champin nimeä, eikä suinkaan englannin kielen sanaa jump, joka tarkoittaa suomeksi "hypätä"? Champ lausutaan siten, että sen voisi etäisesti mieltää myös tuoksi sanaksi, joten tuo hakusana olisi siltä osin ihan ymmärrettävä.

KUINKA NOPEASTI HEVOSEN KARVA KASVAA
Liian nopeasti, jos multa kysytään. Tai ainakin siltä tuntuu näin talvisin. Klippasin Champin joskus reilu kolme viikkoa sitten ja mun on ihan pakko klipata se ensi viikolla, jos meinaan mennä kisoihin viikon päästä sunnuntaina. 



ROVANIEMELLE MUUTTO
Haha, mä kirjoitin aikoinaan postauksen siitä, kuinka aion muuttaa Rovaniemelle opiskelemaan. Tuo oli täysin aprillipilaa, mutta ilmeisesti tällä päädytään edelleen mun blogiin. 

60-70CM ESTEBLOGI
Niitäkin korkeuksia on tullut hypättyä, mutta nykyään menemme jo vähän isompia luokkia, vaikka toki välillä nuo korkeudet voisivat olla ainakin tälle ratsastajalle ihan hyvää harjoitusta..

AADA EI OSAA ENÄÄ KIRJOITTAA
Voi apua, näinkö on päässyt käymään! Toivottavasti tällä ei tarkoiteta juuri mua, mutta jos näin on, olen todella pahoillani :D Haluaisin kyllä tietää, mitä tämän hakusanaparin kirjoittaja on halunnut löytää, sillä tuo on konkreettisesti toteamus, eikä niinkään esimerkiksi kysymys.

AADA LÄTTI PITUUS
175,3 senttimetriä tarkalleen viime keväänä mitattuna.

EN PÄÄSE YLIOPISTON TENTEISTÄ LÄPI
Älä huoli, sitä sattuu välillä kaikille. Suosittelen kuitenkin lukemaan niihin tentteihin, se yleensä auttaa jonkun verran. Mulla on käynyt siitä hyvä tuuri, että olen päässyt kaikista tenteistä ja kursseista läpi, vaikken olisi käynyt luennoilla tai juuri avannut kirjoja tenttejä varten. Ainoa poikkeus oli eräs yhteiskuntatieteiden tentti, jossa piti osata kymmenkunta eri tutkijaa ja heidän elämäntöitään. En lukenut, enkä todellakaan osannut vastata spesifeihin kysymyksiin. Uusinnassa piti käydä ja sekös harmitti.

HEPPA HULLU BLOGI AADA
Mä olen kyllä heppahullu, ei tätä muuten tekisi! Jokainen hevosihminen on jollain tavalla päästään vialla, koska muuten olisimme valinneet jonkun mukavamman ja vähemmän rahaa vievän harrastuksen, eikö ;)

HOITAJAT ILKEILEVÄT TOISILLE
Kannattaa puuttua tähän, koska mikään ei ole ikävämpää kuin huono ilmapiiri tallilla! Rohkeasti vaan tallinomistajan juttusille ja kertomaan, mikä mieltä painaa. Aikuisen ihmisen tulisi osata ymmärtää tilanne ja puuttua siihen tarvittavilla toimenpiteillä. Kiusaamiselle pitää aina sanoa ei.

INKIVÄÄRITEE PIRISTÄÄ
Voi olla, mutta itse en ole koskaan kokeillut. Jos tämä on totta, kertokaa ihmeessä, koska voisin harkita juovani sitä jatkossa!

PÄMPPIS
Pelkkää rakkautta <3

KEPPIHEVOSLEIKIT
No nyt, paljastuiko salainen paheeni? Oikeastihan mä leikin keppihevosilla aika pitkään ikään asti, taisin olla seitsemännellä luokalla vielä, kun tein keppihevosia myyntiin. Olin loppuajasta jo melkoisen taitava ja sainkin joululahjaksi ompelukoneen, jotta pystyin tekemään työni paremmin. Mulla oli oma keppihevostalli, jossa oli oikeat karsinat puruineen, oikeaa heinää ja kauraan ja kaikki estetolpat maalattuine puomeineen päivineen. Voi niitä aikoja!

Näitä hakusanoja on oikeasti ihan kamalan paljon! Monet liittyivät hevosen hankkimiseen, esteratsastukseen, erilaisiin hevosen terveysongelmiin (milloin patti oli päässä, poskessa, selässä, jalassa) ja yleisesti blogeihin. Mukana oli monia ihmisten nimiä, sellaisiakin, joista en ollut koskaan kuullut. Näitä on oikeasti ihan mielenkiintoista lukea aina välillä!

Millaisilla hakusanoilla teidän blogeihin on päädytty?
Mikä on hassuin hakusana, jolla te olette johonkin blogiin päätyneet?

11 kommenttia:

  1. "Iso perunanenä meikki" ja "ratsastaja takapuoli" on aika legendaarisia :D
    Entäs "sweet ass tight jeans cowgirl riding a horseback"?
    Jätän tän tähän.

    Mulla on ollut vastaava postaus luonnoksissa jo puoli vuotta, ehkä pitäisi pikku hiljaa julkaista se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei :D Julkaise ihmeessä, nää on hauskoja!

      Poista
  2. Näitä postauksia on aina tosi hauska lukea! :D Omaan pieneen blogiini ei kovin paljon olla hauskoillla hakusanoilla päädytty, mutta en kyllä ymmärrä, miten rintojen suurennus tai märät hiukset hakusanoina ovat vieneet blogiini... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Apua, mielenkiintoisia hakusanoja sielläkin :D

      Poista
  3. Itse hain kerran vahingossa (puhelimella varmaan olin joskus nukkumaanmenon aikoihin.. :D) sun blogiin hakusanalla Aadan hevielämää ja perille löysin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuollaisia versioita sieltä löytyikin paljon ;D

      Poista
  4. Voi ei! Ajattelin vain ajatukseni ilmaista että luultavasti ihmiset ovat etsineet luultavasti vain tietoa esim "Hevonen borrelioosi" tai "Hoitajat ilkeilevät toisilleen" ja ovat vain löytäneet tänne. Toki onhan tänne semmosilla jotka viittaavat sinuun tai Champpiin liittyvillä asioilla.

    VastaaPoista
  5. Pakko myöntää että olen ehkä saattanut joskus käyttää tota "hassut hakusanat hevosblogi" -hakusanaa..:DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin myönnän! Luin sinun vanhan "hassut hakusanat" postauksen ja halusin lukea lisää koska postaus oli tosi kiva. Googletin, mutta en löytänyt hevosaiheisia, niinpä lisäsin tuon "hevosblogi" sanan vielä perään. Valitettavasti ei löytynyt mistään yhtä hyvää ja huvittavaa kun täältä :D

      Poista
  6. Luen näitä hieman ehkä myöhässä (ai miten niin blogi-into on ollut vähän jäissä?), mutta pikkuvikoja. Omassa blogissa ehdottomasti hauskin hakusana, millä sinne on löydetty, on "90 luvun ponityttö sarja". Mulla on tapana katsoa googlesta, että mihin postaukseen sillä on eksytty ja tällä en juuri tällä hetkellä löytänyt mitään. Toinen on "oliver sukuposti", jonka hakija onkin saanut mennä Google-haussa muutaman sivun eteenpäin eksyäkseen mun blogiini.. :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä