torstai 23. helmikuuta 2017

#853: Kakkua tiedossa!

Kuluneen viikon tai vähän reilun sisään on mahtunut monenlaisia ratsastuskertoja. On tullut käytyä kouluvalmennuksissa, hypättyä valmentajan kanssa ja itsenäisesti sekä ratsasteltua muuten eri hevosilla. Hyvänä esimerkkinä on viime viikon lauantai, kun ratsastin työpäivän päälle neljä hevosta ja lähdin vielä erikseen toiselle tallille odottelemaan kaverini uuden hevosen saapumista. Missäs muuallakaan sitä heppatyttö viettäisi lauantai-iltansa kuin istuskellen aina puoleenyöhön asti satulahuoneessa ja syöden kylmiä nakkeja riisisuklaan ja virvotusjuoman viimeistellessä gourmet-aterian! Aitoa rakkautta lajia kohtaan, etten väittäisi. Muutenkin olen yrittänyt jaotella omat ratsastukseni siten, että aina kun tallille menen, olisi mulla joko valmennus tai useampi hevonen samalle päivälle. Vielä tulevien kahden viikon aikana mun on priorisoitava kouluhommat etualalle, sen jälkeen voin viettää tallilla aikaa vaikka päivittäin.

Joku saattaa muistaa, kuinka hehkutin viime vuoden lopulla loistavaa tippumissaldoani: menneen neljän vuoden aikana en ollut tippunut hevosen selästä kertaakaan. Toki olin ratsastanut pitkälti vain sillä omalla hevosellani, jonka mielenliikkeet tunsin kuin omat taskuni. Mutta oli väliin mahtunut muitakin ratsuja, osa myös tunnetumpia villimmästä luonteestaan. Tästäkään huolimatta en päässyt maistelemaan maneesin tai kentän hiekkaa, maastoreittien kovemmista hiekkateistä puhumattakaan. Pienessä mielessäni olin salaa ylpeä saavutuksestani, sillä pikkutyttönä kupsahtelin niin ponien kuin hevostenkin kyydistä melko tasaisin väliajoin. Monet myös muistivat sen, etten ollut koskaan tippunut esimerkiksi Champin kyydistä. Aina "läheltä piti" -tilanteiden jälkeen sain kuulla, että kohta se karma osuu kohdalle.

Tämä vuosi onkin aloitettu ihan uudella vaihteella, sillä olen alkanut kirimään tippumistilastossa kovasti ylöspäin. Emme puhu kovinkaan pitkästä ajanjaksosta, sillä ensimmäisen kerran lensin hevosen selästä alas viime vuoden lokakuussa palattuani lomalta. Ensimmäinen tippuminen olikin huvittava, sillä seisoimme Champin kanssa paikallaan peilin edessä, meikäläinen selässä ilman satulaa loimen kanssa. Siinä rakas ruunani päätti hetken seisoskeltuaan pelästyä jotain asiaa x ja suunnata kulkunsa vastakkaiseen suuntaan, jolloin jäin hölmistyneenä pois matkasta tallinpitäjän huutaessa kakkua jo ennen maahan osumista. Kyllä siinä naurettiin! En ollut tippunut Champilta koskaan aiemmin ja tuo jäi myös ainoaksi kerraksi. Sain kuittailua siitä, että olisi vain kannattanut pitää se satula selässä, sillä pysyin kyydissä kaikki aiemmat loikat, poikkoilut ja kevätjuhlaliikkeet.

Tilasin lisää näitä ihania kesäkuvia Petra Lönnqvistiltä (Hestafoto), iso kiitos siis hänelle postauksen kuvista <3


Seuraava tippuminen tulikin melko pian, kun varsin nopealiikkeinen Vilho päätti vaihtaa alkuraveissa suuntaa lennosta. Mä olin ehtinyt ravailla ruunan kanssa ehkä kymmenen metriä puolipitkillä ohjilla, kunnes maneesin laidalta hyökkäsi hevosen kimppuun sapelihammastiikeri tai jokin muu yhtä todennäköinen pieniä hevosia pelotteleva kummitus. Ravasimme vasemmassa kierroksessa, mutta pelästymisen jälkeen ruuna hyppäsi ensin vasemmalle laidasta poispäin, jonka jälkeen se kuitenkin korjasi seuraavassa askeleessa suuntaansa täyskäännöksellä oikealle. Hetken keikuin vasemmalla kyljellä, mutta lopulta luovutin taistelussa painovoimaa vastaan ja kupsahsin vasen kylki edellä maahan. Ehkä sanomattakin selvää, etten ole tuon jälkeen ravaillut Vilhon kanssa alkuun ohjat löysänä.. Se on sen verran nopea liikkeissään, ettei tuo ole todellakaan ollut ainoa kerta, jolloin olen ollut todella lähellä jalkautua vastentahtoisesti. 

Kolmatta kertaa ei ehkä voida laskea tippumiseksi, sillä menimme ratsuni kanssa molemmat kumoon. Tilanne oli ihan tavallinen hetki, kun laukkasimme hyväpohjaisessa maneesissa ennestään tutun hevosen kanssa uraa pitkin. Kyseinen hevonen sotkeutui omiin etujalkoihinsa ja kupsahti turvalleen kaatuen samalla vasen kylki edellä maahan, jolloin mä ratsastajana jäin hieman vasemman jalkani kanssa hevosen kyljen ja maan väliin. Onneksi jalustimet irtosivat jalasta suhteellisen vikkelään ja hevonen nousi ylös samantien, eikä mitään sen kummempaa sattunut. Tästäkin jatkettiin ratsastusta, toki hevosen liikkumista aluksi tarkkaillen. 




Viime viikolla olin osumaa jälleen, kun tipahdin kaverini viisivuotiaalta ruunalta rodeopukkisarjan päätteeksi jälleen vasemmalle kyljelleni. Hevonen lähti siis esteen jälkeen loikkimaan, mikä ei varsinaisesti yllättänyt mua ollenkaan. Aiemmin kyseinen hevonen on lopettanut loikkimisensa, kunhan sen pään on pitänyt ylhäällä ja laukkaa on ratsastanut reippaasti eteen. Tälläkin kertaa meno hyytyi jo parinkymmenen metrin jälkeen, mutta sitten ruuna keksi jäädä enemmän paikalleen, vetää päänsä alas ja loikata enemmän oikealle, jolloin menetin tasapainoani ja jäin matkasta isomman pukin jälkeen. Pääsin siis jälleen putsaamaan vasemman saappaan pintaa ja metsästämään hevosta, joka seisoi hämmentyneenä maneesin toisessa päädyssä. Se ei onneksi juossut karkuun, toisin kuin moni lajitoverinsa.

Tuossa rytäkässä otin vähän enemmän osumaa, sillä seuraavana päivänä mun kaikki lihakset olivat ihan jumissa ja sama päivä kului hieman pahoinvoivana. Kumma kyllä, yhdessäkään mun tippumisessa kypärään ei ole jäänyt jälkiä hiekasta eli olen osannut välttää pään suoraa osumista maahan. Toki tärähdys on aina tärähdys, joka vaikuttaa etenkin niskan lihaksiin, osui se pää maahan tai ei.

Eilen olikin sitten aika ottaa vielä kertaalleen analyysia maneesin pohjan pehmeydestä, kun tipuin selästä puoliksi esteen sekaan hypellessäni Vilhon kanssa jumppatehtävää. Tämä oli siis ensimmäinen varsinaisesta ratsastusvirheestä johtuva tippuminen, jos noita muita ei lasketa sellaisiksi. Moka oli ihan täysin omani, sillä mun olisi pitänyt reagoida nopeammin hevosen epäröintiin, eikä antaa sen hidastaa jo ennen toista kavalettia. Tulin siis jumppaa, jossa oli innariväleillä neljä estettä: pieni pysty, kavaletti, kavaletti ja vähän isompi pysty. Ennen ja jälkeen maastoutumiseni Vilho hyppäsikin hyvin. Sille tuo tehtävä on melkoista koordinaatiota vaativa, koska se on vielä melko holtiton jalkojensa kanssa. Vaikeitakin asioita on toki tehtävä ja sieltä mukavuusalueelta poistuttava, joskin niiden jälkeen tehtäviä kannattaa aina helpottaa ja palkita nuorta siten onnistumisista ja luoda sitä kautta itsevarmuutta tekemiseen. 




Olen siis onnistunut tippumaan tavalla tai toisella viimeisen neljän kuukauden aikana vasemmalle puolelle viisi kertaa. Melkoinen saldo, etten sanoisi! Kaverini kanssa pohdittiin tämän johtuvan ehkä siitä, että mä olen ratsastanut nyt oikeasti todella paljon enemmän niin eri hevosilla kuin määrällisestikin. Ja toki tippuminen kuuluu tähän harrastukseen, riskit kun on aina olemassa. Omalla toiminnallaan voi tietysti ehkäistä kaikkia vahinkoja (esimerkiksi pitää sen satulan selässä tai jättää pikin ohjin hölkkäämiset pois), mutta toisaalta mä en ainakaan vielä osaa pelätä mitään tapaturmia siten, että alkaisin varomaan omia tekemisiäni. Terve varovaisuus on toki hyvästä, mutta varsinainen pelkääminen ei auta ketään.

Katsotaan siis, koska ja miten laskeudun seuraavan kerran alas selästä! Mahdollisuuksiahan on ollut useita, jo pelkästään eilen meinasin tippua varmaankin viisi kertaa yhden hevosen ollessa melko virkeänä ja toisen pelästyessä eteen juoksevaa kissaa, kun laukkasin ilman jalustimia. Niin tai näin, mä olen meidän tallilaisille aika monta kakkua auki. Ehkäpä panostan kerralla yhteen tai tuon mukanani jonkun mahtavan kerroskakun, joka kattaa yhdeltä istumalta kaikki muksahteluni. Ja jos tarjoan kylkeen vielä kuplivaa, enkö saa samalla kuitattua myös tulevat tippumiseni? ;)

Oletteko te tippuneet viime aikoina ja jos, miten?

42 kommenttia:

  1. Mites sä nyt noin:D Mä tipuin viimeks joskus ennen joulua kun menin ilman satulaa vähän säikymmällä risteytysponilla ja se sitten tietenkin säikähti jotain kolinaa just sillon kun olin vihdoinkin päässyt ratsastamaan ilman satulaa. Siinä se otti jonkun laukkahypyn ja tipuin sitten selälleni. Onneksi kylläkin vasta loppukäynneillä koska yläselkä oli seuraavan viikon niin kipeä ettei pystynyt edes kävelemään yhtään nopeampaa. Muuten, voiskohan toi sun vasemmalle tippuminen johtuvan siitä että olisit hieman vinossa vasemmalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onneksi sulle ei käynyt pahemmin! En usko johtuvan vinoudesta, sillä tippumiset on johtuneet aina siitä, kun hevoset ovat kääntyneet äkisti oikealle ns. alta pois :D

      Poista
  2. Mä tipuin viime kuussa kun ratsastin tutun lämppäritammalla ilman satulaa. Suunnitelmana oli käydä pieni muotoinen maastoreissu kaverin kanssa, joka tuli suomenhevostammalla perässä. Ehittiin kävellä se 100m tallista metsään päin ja Terra näkee mörön, tekee 180° pyörähdyksen ja minä kylki edellä lumihankeen. Tallille päin kävely kaastui käytöstavoista, kun oli vähän vauhkona :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi ei! Onneksi ei käynyt pahemmin sullekaan :)

      Poista
  3. Mulla on nyt ollut viimeiset 8 vuotta ilman tippumista. Ehkä se joskus sieltä tulee. Mutta läheltä piti tilanteita on ollut paljon. Viimeks varmaan joku viikko sitten, kun mun hevonen yritti pukittaa laukan nostossa, eikä mulla ollu mitään varusteita. Kerroin joku viikko sitte kaverille just että ei oo tapahtunut hevosten kanssa mitään suurta tapaturmaa tai mitään ja sitten saman viikon perjantaina mun hevonen kaataa mut kumoon. Opin tästä sen ettei kannata ikinä sanoa mitään, koska sitten se tapahtuu. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kyllä kostautuu :D Toivottavasti et tipu hetkeen!

      Poista
  4. Mä tippusin joulukuussa hevoseltani saaden aivoveren vuotoa hieman, sisäveren vuotoa ja joku ilma kupla oli poksahtanut mun rintalastan ja keuhkojen väliin ja muistikatko siltä päivältä.:D ja kohta saan nousta takasin pollejen selkään. ja siis mä tipun erittäin usein. Senpä takia en osaa oikein pelätä kun siis mut on leikattu jo 3 kertaa putoamisen vuoksi.:D joskus on tullu mietittyyks että millonkohan tulee se vika kerta kun ratsastan mutta sillä mielin oon aina mennyt et jos putoo ni sit takasi selkää vaa vaik ois kuoleman kielis:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, huh! Tsemppiä parantumiseen :)

      Poista
  5. Mä en tiedä ootko sä tästä aiheesta joskus blogiin jo kirjoittanut tai ootko videolla puhunut, mutta ois kiva kuulla, miten arjen aikatauluttaminen opiskelujen, töiden ja hevosen omistamisen kanssa sujuu? Saako tollasen yhtälön sujumaan mutkattomasti vai onko se toisinaan lähes mahdotonta?

    Mä oon siis ite valmistumassa nyt lukiosta (ikää 20 vuotta, asutaan yhdessä poikaystävän kanssa, käyn töissä) ja opiskelemaan en oo lähdössä ainakaan heti. Jossain vaiheessa ois kuitenkin tarkoitus suunnata eläinlääkikseen, mikä ei varmasti oo kouluista se helpoin, mutta ennen opiskeluja tekisi mieli viedä tää hevosharrastus uudelle tasolle hankkimalla se oma hevonen. Tällä hetkellä oon siis ihan ratsastuskouluratsastaja, mutta vietän tallilla todella paljon aikaa jo nyt, kun käyn tekemässä aamu- ja iltatalleja päivittäin. Tallilla ystäväpiiri on laaja ja kiireisille päiville varmasti löytyisi aina joku hoitmaan sen hevosen mun puolesta, mutta en nyt tietenkään haluaisi tilanteen johtavan siihen ettei mulla itselläni olisi aikaa joko hevoselle, koululle tai töille. Myös rahallinen puoli mietityttää, kun etukäteen on niin mahdotonta ennustaa kaikki menot ja tulot. Jokainen on tietenkin ihan erilaisessa tilanteessa taloudellisesti, mutta jos sulla ois jotain vinkkiä tai ohjetta senkin osa-alueen hoitamiseen tollasessa tilanteessa, niin kerro ihmeessä! Tän pitkän kommentin pointtina oli siis ihan vaan kuulla, mitä mieltä ja millaisia kokemuksia sulla ehkä on tälläsen yhtälön toteutumisesta :-) Kiitos tosi paljon jo etukäteen, jos tähän vastailet! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joo kirjoittanut aiheesta jotain, tosin näistäkin on tosi pitkään jo. Mutta jos haluat lukaista, kannattaa vilkaista esim. nämä postaukset:

      http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2015/09/599-uusi-elama- (poista väli) yliopistossa.html

      http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2013/12/joulukalenterin- (poista väli) 8-luukku-miten-yhdistan.html

      Mutta jos puhutaan nyt ihan vaikka viime keväästä, joka oli mulle melko kiireinen. Tein siis töitä sen 10-15h/vk, joskus enemmänkin. Opiskelin todella nopeaa tahtia, sillä tein yhden lukuvuoden aikana n. 120 opintopistettä, mikä on periaatteessa kaksinkertainen määrä tavalliseen tahtiin verrattuna. Ja moni meidänkin vuosikurssilaisista tekee paljon normaalia hitaammalla tahdilla, esim. 45 opintopistettä vuodessa tai vähemmän, jos ovat kokopäiväduunissa. Koulua oli siis paljon, joskin mun ala on sellainen, ettei läsnäoloja ole hirveästi eli pystyin skippaamaan luennot ja opiskelemaan kotona. Tuolloin asuin vielä porukoillani ja kouluun oli n. tunnin matka, joten usein jätinkin menemättä.

      Hevosen olen aina hoitanut ensisijaisena, menin tallille sitten vaikka aamulla kuudelta tai illalla kymmeneltä. Joskus esim tenttiviikoilla saatoin pyytää, josko joku kaverini liikuttaisi Champin yhtenä tai kahtena päivänä, jotta ehdin lukemaan. Tai jos mulla oli samana päivänä luennot ja työt ja oli pakko lukea vielä tenttiin, en tietysti ehtinyt enää tallille järkevään aikaan (eli etten olisi neljältä aamuyöstä tarvinnut mennä).

      Mä en voi sanoa, että tuo yhtälö olisi mahdoton. Toki esim lääkiksessä on todella paljon enemmän läsnäolopakollisia luentoja, ja mulla nyt oli opinnot jo avoimen takia siinä pisteessä, että kävin lähinnä oman aineeni ulkopuolisia opintoja ja niitä pakollisia kaikille yhteisiä opintoja, jotka pystyin tekemään vähän vasemmallakin kädellä tarvittaessa. Okei, silti mun suurin osa kurssiarvosanoista on noista tylsemmistäkin kursseista nelosta (arvostelu 1-5), oman aineen opinnoissa ja sitten sivuaineissa on myös vitosia paljon, joissakin tosi tylsissä (kuten yhteiskuntateoriat eli erilaisten tutkijoiden tutkimuksista ja elämästä kertova luentosarja) otin kakkoset, kun halusin vain päästä ne läpi ilman sen kummempaa osallistumista.

      Mä kerkesin kuitenkin bloggaamaan, näkemään kavereita, mulla oli poikaystävä, kilpailin, valmentauduin jne. Tällä hetkellä toki tilanne on vähän erilainen, kun asun omassa kämpässä ja omaa hevosta ei ole Suomessa, mutta muuten elämä on kyllä ihan samanlaista. Oikeastaan ratsastan paljon enemmän kuin aiemmin ja Helsingissä asuminen säästää aikaa koululle. Okei, syksyllä en opiskellut juuri ollenkaan, mutta nyt on taas toinen ääni kellossa :) Mulle tää on ollut aina tosi helppoa, mutta se nyt on paljon alasta ja omasta asenteesta kiinni. Jos on tottunut nukkumaan pitkään, näkemään kavereita paljon ja tuhlaamaan rahaa ns. ihan turhiin asioihin, niin toki voi olla vaikeaa sopeutua siihen, että on vaan pakko herätä ja tehdä hommia suunnitelmallisesti. Mä itse rakastan aikatauluttaa mun päivät ja suunnitella asioita pitkällekin etukäteen, joten tää on mulle ihan huippukivaa! Plus oon aina ollut suht nopea omaksumaan asioita, esim. en tarvitse lukea tenttiin juuri paria päivää pidempään, joskus avaan kirjat edellisenä iltana jos tavoitteena on vaikka vaan saada kolmonen.

      Rahallisestihan tässä ei ole mitään järkeä, mutta mä asun todella halvalla vuokralla (opiskelija-asunto) ja saan asumis- ja opintotuen. Lisäksi teen siis töitä sen verran kuin vaan saa ilman, että tuet kärsii ja toki vanhempani auttavat jos tarve on. He maksavat esim. mun kouluvalmennukset ja eläinlääkärikulut. Oon kyllä nostanut opintolainaakin, mutta en todellakaan voi sanoa eläväni mitenkään kamalan niukasti, koska oon pystynyt myös matkustelemaan, käymään ulkona jne ihan normaalisti. Toki mulla on ihana perhe, joka auttaa aina tarpeen tullen, mikä mahdollistaa sen, ettei mun tarvitse elää ihan säästöliekillä ja varmistella esimerkiksi sitä, jos tuleekin vaikka se yllättävä ell-lasku, joka olisi pakko maksaa asap.

      Poista
    2. Tuo ei antanut kirjoittaa niin pitkää viestiä, joten tässä loppu:

      Mä en siis koe, että yhtälö on missään nimessä mahdoton, mutta se vaatii oikeaa asennetta ja korkeaa työmoraalia. Jos et oo menossa opiskelemaan ihan hetkeen ja teillä on kaksi jakamassa talouden kustannuksia, niin en näe syytä, mikset voisi hevosta hankkia. Toki eläinlääkiksessä kaksi ekaa vuotta on tosi raskaita, ainakin mitä oon kavereiltani kuullut. Viikolla ei oikein ehdi olemaan töissä, joten viikonloput kuluu siihen, mikä verottaa toki sitten esim. mahdollisuuksia kilpailla. Valintoja valintoja. Päädyt sitten mihin tahansa, toivon sulle paljon tsemppiä tulevaan! :)

      Poista
    3. Kiitos ihan hirveän paljon tästä vastauksesta, josta oli tosi paljon apua! Mä olen itse samanlainen; tykkään aikatauluttaa päivät, mulla on asenne työntekoon ja hevosharrastukseen kohdillaan sekä oon aina omaksunut asiat koulussa todella nopeasti. Nytkin tallihommat ja ratsastus on ollut elämässä ykkössijalla eikä niitä tekemään lähteminen oo koskaan vielä tuntunut vaikealta raskaankaan päivän jälkeen. Kommenttisi siis ehdottomasti vahvisti mun ajatuksia siitä, että kyllä mä siihen pystyn, silloinkin, kun tulee olemaan kiire ja raskasta. Kiitos vielä suuresti avusta; sulla on ihan huippu blogi ja videoita, minkä lisäksi vaikutat myös todella mahtavalta ihmisenä :)

      Poista
    4. Moi! Miksi erosit poikaystävästäsi? Oliko hän ratsastaja myös?

      Poista
    5. Tosi kiva, että vastauksesta oli hyötyä :) Ja kiitos paljon <3

      Anonyymi 26.2. klo 8.59: Erosin ex-poikaystävästäni elokuussa ilman mitään draamaa, sen enempää syitä en tänne kerro. Hän ei ollut hevosihmisiä :)

      Poista
  6. Mäkin olen juuri erehtynyt ihmisille oikein mainostamaan, miten en ole suostunut tippumaan vakiohevoseni selästä vielä koskaan... No, tämä hevonen onkin nyt tämän vuoden puolella ollut hyvin virkeällä tuulella ja tehnyt itselleen hyvin epätyypillisiä sivuloikkia :D Hirveän kiltti hän kyllä on, mutta nyt on vaan ollut paljon isoja puoliverisiä syöviä otuksia varmaankin liikenteessä! Maneesi suorastaan kuhisee niitä!
    Toistaiseksi hevosen paras yritys lienee tallin pihaan maneesista ilman satulaa kävellessä tullut täysin ykskaks yllättäen tapahtunut sivuloikka pitkin ohjin- vähän kuski vinoon, mutta enpäs suostunut siihenkään tippumaan :D Ja hyvä niin! Tätä putkea tahdon jatkaa ;) Meillä on kisat tiedossa tuossa viikon päästä, saa nähdä, minkämoisia henkeä uhkaavia otuksia sieltä sitten löytyy, kun katsojiakin saapuu maneesin katsomoon... :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä kisoihin! Ei noista hevosista aina tiedä, ne näkee mitä ihmeellisimpiä asioita ;)

      Poista
  7. Mäkin oon välttynyt viime vuosien aikana aika hyvin tippumisilta, mutta just eilen päätin mennä maistelemaan maneesin pohjaa, kun vuokrahevonen päätti tehdä kaikki mahdolliset kevätjuhlaliikkeet yhden valkun aikana :D Parasta tässä on se, että alkuviikosta mentiin estevalkussa ongelmitta metrin rataa ja nyt pelkkä 30cm kavaletti tuotti hänelle päänvaivaa.. On nää vaan niin hassuja otuksia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Tää laji on just tätä! Tsemppiä!

      Poista
  8. Vasen vetää sua jotenkin puoleensa :D No ei, hyvä ettei ole käynyt pahemmin :) Mulla oli tippumisissa huikea 10 vuoden väli, olin ratsastanut pääasiassa omalla ja satunnaisesti muiden hevosilla. Mutta sitten putosinkin tuon oman rakkaani kyydistä, kun olin liian itsevarma. Tiesin jo etukäteen, että tässä se vetää liinat kiinni ja pukittaa, mutta hölmönä jatkoin vain. Se on siis superherkkis eikä siedä lainkaan sitä, että ratsastaja puristaa yhtään pohkeilla laukassa, enkä tosiaan tiedä, miksi puristin, kun tiesin tämän. Sain kyllä todella hyvän muistutuksen siitä, ettei nirppiksen kanssa pidä pelleillä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin vetää :D Voi ei, onneksi sullekaan ei käynyt pahemmin!

      Poista
  9. Mulla on aivan sama että tipun aina vasemmalle puolelle!:D Viimeisin tippumiseni oli joulukuussa kun omalla tutulla hoitohevosellani ratsastin ilman satulaa. Leikittiin hippaa ja mut oltiin just saamassa kiinni kun käänsin nopeasti kulmasta ympäri ja lähdin ravaamaan pitkää sivua pitkin.Kaverini hevonen, joka oli kannoillani, säikähti jotakin ja lähti pukkilaukkaa meidän perään. Oma ratsuni säikähti,otti ihmeellisen räpiköintiaskeleen ja hyppäsi altani. Tipuin siis vasemmalle, ja koska oltiin niin lähellä maneesin seinää, hevoseni ei voinut väistää niin jäin jalkoihin pyörimään.Kaverini tippui vähän matkan päähään ja kyllä me vähän naurettiinkin. Itselläni tärähti selkä, ja jalkaan tuli seuraavana päivänä iiiso mustelma kaviosta, mutta onneksi näin pienellä selvisin. Ennen tätä tipuin kun marraskuussa leirillä poni innostui laukkakisasta ja veti pään alas. Sitä ennen mulla on ollut todella pitkä tippumistauko josta jaksoinkin aina leveillä :D oi karma...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksia! Ohhoh, tuossa olisi voinut sattua pahemminkin. Onneksi kummallekaan ei käynyt isompia haavereita :)

      Poista
  10. Ehditkö milloin vastata tohon mun pitempään kysymykseen mikä oli kommentoitu tuohon "vitsi mitä kehitystä" -postaukseen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, unohdin jo! Sori, vastaan pikimmiten kunhan vaan keksin järkevän vastauksen :D

      Poista
  11. tipuin 5.12.16 estetunnilla, tehtävä jota tehtiin oli simppeli; piti laskea kolmeen ja sit hypätä. menin semmmosella vanhalla ruunalla, jolle oikea kierros laukassa on vaikea ja se on alkanut esteillä kieltää kaikilla ratsastajilla. olin itse menossa hyppyyn, mutta ruunaherra päätti että saan itse hypätä; lensin sitten kaulan yli esteen toiselle puolelle ja oikea ranne siinä murtui :/

    tällä hetkellä menossa takaisin hevosen selkään ens kuussa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Onpa harmi, että tuossa meni käsi rikki. Tsemppiä paranemiseen :)

      Poista
  12. Itse tipahdin eräältä puoliveriruunalta joskus tammikuussa. Olin suunnitellut että menisin hieman puomeja, lunta oli hieman, ei kuoppia taikka jäätä kovin paljon kentällä, reunoilla vähän. Ruuna oli tavallista säikymmällä tuulella, säikkyi tietyissä päädyissä varjoaan. Kova työ oli saada se kulkemaan varjoistaan välittämättä, varsinkin kun hevonen oli vasemmasta kyljestä aivan käsittämättömän kankea. Pitkän veryttelyn jälkeen kokeilin rauhallisella ravilla tulla puomia, meni hyvin, ei ongelmia. Muutaman kerran ravailtua ajattelin että tulempas nyt kerran laukassa. Ruuna tosiaan innostui pelkästä puomista, puomin jälkeen nousi takapuoli ilmaan ja alkoi reipas rodeo. Itse en edes yrittänyt pysyä kyydissä, enkä olisi edes ehtinyt, mutta ruuna lähti vasemmalle pukitellen ja minä lensin päin puuaitaa. Selkä ja niska edellä, särki päätä ja niskaa pitkään, mutta selkään nousin saman tien. Pieni jännityksen kihelmöinti vatsassa tein siirtymiä neliön muotoisella kuviolla, pienellä sellaisella, enkä edes laukkoja enää nostellut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala, tuo on ollut varmasti kova tälli! Toivottavasti ei jäänyt mitään pelkoa :(

      Poista
  13. Mäkin kyllä odotan että koska onnistun tipahtaan seuraavan kerran, edellinen kerta oli kesällä 2013 :D sillon kyllä tultiin astetta vauhdikkaammin alas ja selkään tuli välilevynpullistuma. Hyppäsin nuorella hevosella valmennuksessa ja tultiin esteelle ihan hyvin mutta lähtikin hyppyyn askeleen kauempaa ja rysähdin voltilla suoraan selälleni. Tätä aikaisempi tippuminen taisi olla kesällä 2010 kun mentiin ponin kanssa maastossa ympäri..

    Hyvä että tippumistahti on vähän rauhoittunut, nuorempana kun tuli parhaillaan tiputtua 4 kertaa saman tunnin aikana :D ratsastin silloin pientä shettisristeytystä jonka lempihuvia oli tiputtaa osaamattomat lapset. Kiitän kyllä opettajaa kärsivällisyydestä, kahden ekan vuoden aikana tulin joka tunti alas vähintään kerran ja vasta viimeiset puolitoista vuotta osasin pysyä selässä sen tempuissa!

    Nykyään ratsastan nuorta russia, jota pitäisi alkaa opettaa esteille sekä astetta persoonallisempaa eestiläistammaa (poni isolla P:llä ja tamma isolla T:llä) :D eestiläistammalla on menty jo reilu 1,5 vuotta ja tähän mennessä on tullu pysyttyä selässä! Aikamoista rodeoratsastusta on kyllä välillä saanut harrastella, varsinkin kun meen paljon ilman satulaa. Ponilla on ihana tapa todeta kesken kaiken että aita syö ja ottaa ritolat vastakkaiseen suuntaan. Ei kyllä uskoisi kuinka nopea tollanen möhömaha on liikkeissään jos ei tietäisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sullakin on jo aikaa :D Musta kanssa tuntuu, että nuorena sitä tippui ihan vaikka hakemalla alas. Meni just jollain tuhmalla ponilla ilman satulaa tai teki muuta sellaista, missä pääsi varmasti maistelemaan kentän pohjaa!

      Poista
  14. Hmm, taisin pudota viimeksi tammikuussa poniltani, se kun on kova pukittelemaan ja pukit eivät aina ole kovin pienestä päästä... Etenkin maastossa ja esteillä se niitä heittelee. Yleensä pysyn kyydissä mutta välillä muksahdan alaskin. Ihania kuvia postauksessa muuten! :)

    VastaaPoista
  15. Oon tainnut tippua viimeksi vuonna 2003 :D nyt kun tippumisesta on aikaa, niin oikein pelkään että mitä käy kun tipun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuosta on kauan! Mä itseasiassa ehkä vähän jännitin itsekin tippumista, mutta nyt kun tuolta on muksahdellut, niin ei enää edes mieti asiaa :D

      Poista
  16. Oon tullu nyt vuoden sisään neljästi alas, ei oo ollenkaa mun tyyppistä! Kolme niistä oli peräti samalta ponilta, joista kaksi estetunneilla perättäisinä päivinä.. Kesäkuussa yks ilman satulaa leikkitunnilla, poni innostui ja pukitti, voltilla maahan ja heti takas selkään. Toinen estetunnilla, säikähti, pukitti ja lähti käsistä, lensin kaulalle josta korvien välistä voltilla ponin eteen. Toinen heti seuraavana päivänä, ei edennyt estelinjalla jotenka otettiin seuraava pitkä sivu reippaampaa laukkaa, ennen lyhyttä sivua tein muutaman pidätteen josta poni veti herneet nenään ja suoralla voltilla pepulle taas ponin eteen. Neljäs oli muistaakseni tammikuun ekalla tunnilla, katsomossa lapsi joka hyppi, ratsulle (joka eri kuin noissa kolmessa muussa) oli liikaa ja teki laukasta 180° käännöksen, onneksi teki siinä vaiheessa jossa teki eikä askelta myöhemmin, olisin tullu maahan puomikasan päälle ilman turvaliiviä. Tää oli ainoo josta oli vähän jälkiseurauksia, reisilihas tärähti ja lonkka oli kipeä viikon (ja sattumalta samaan syssyyn tuli flunssa..) mutta ei onneks pahemmin. En oo tuon ponin kanssa jolta tipuin sen kaks päivää putkee menny marraskuun jälkeen, on ruvennut pukittelemaan enemmän kuin ennen ja heittelemään ihmisiä kyydistä. Satula tietääkseni on katsottu.. Tosin poni on ollut samanlainen kaks vuotta, talvella mennään lujaa tai ei mennä mihinkää ja pukitellaan, kesällä luottoratsu jolla uskaltaa mennä ilman käsiä esteitä.. Tällä hetkellä oma mindblock on kyseisellä ponilla ratsastamisen tiellä, keräilen rohkeutta kokoajan pikkuhiljaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkitunneilla tippuu varmasti tuon tuostakin :D Toivottavasti et hetkeen tippuisi, jotta rohkeus tulisi takaisin!

      Poista
  17. Viimeksi kesällä tipahdin tutulta ponilta rauhallisessa laukassa pehmeälle tielle. Oma moka. Lihakset olivat jumissa, enkä päässyt istumaan syvälle satulaan. Hienosti väisti poni ja pysähtyi katsomaan viereensä "mitä sä siellä teet" ilmeellä :D Tipuin kyljelle kierien, joten mustelmia pahempaa ei tullut.

    Samaisella ponilla tein pari viikkoa sitten western harjoituksia, neliön ratsastusta, volttia sekä jogia. Jäi aivan mahtava fiilis, kuinka hyvin hevonen voikaan itsensä pienellä avulla toimia. Tuli se yhteys ja normaalisti tällä hepalla tarvitsi aina raipan, kun on laiska, mutta nyt.. Herranen aika! Liikkui omalla moottorilla ja aivan erilailla kuin ennen <3 Tämä jäikin meidän viimeiseksi ratsastus kerraksi, sillä seuraavana päivänä poni poistui pilvenreunalle. Olen hyvillä mielin, että sain kokea tämän elämyksen ja oppia paljon enemmän tältä ponilta paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei käynyt pahemmin! Ja ihanaa, että sait noin hyvän kokemuksen ennen kaverin poismenoa. Sellaiset muistot säilyvät pitkään <3

      Poista
  18. Hah, kesällä tipuin varmaan enemmän kun kukaan muu kun mun oma yp poni halusi mut alas selästä:-P viimeksi tipuin marraskuussa kun mun toinen yp poni säikähti metsässä. Olin ilman satulaa maastossa tosi tuulisena päivänä kun joku lintu? lähti lentoon ja Pantteri (se poni) päätti lähteä laukkaamaan takapäällä ja etupäällä raivaamaan ja loikkimaan. Mä vedin sitten voltilla suoraan kypärän lipan päälle alas ja oli pää vähän kipeä sen
    Jälkeen.:-( On toi kypärä hyvä keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Onneksi kypärä oli mukana :)

      Poista
  19. Itse tipuin syksyllä estetunnilla, kun mentiin sarjaa ja Milla (ratsuni silloi ) hyppäsi kauhean kaukaa ja kun en itse ole vielä hypännyt kauheasti niin tottakai mä lennän kaulalle alastulossa ja mätkähdän kurakentälle... :DD Sen jälkeen on vähän ruvennut jännittämään aina esteelle tulo, jos heppa oman virheen takia hyppääkin kaukaa. Mutta onneksi olen jo vähän päässyt siitä "kammosta" yli

    VastaaPoista
  20. Jotenki eksyin taas tänne lukemman näitä "vanhempia" postauksia:"D Ite pidän tätä saavutuksena että en oo lentäny, puhukoot keväällä 3 vuotta harrastusta ja lukuisat pukit/pukkilaukat satulalla ja ilman:D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä