keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

#869: Paluu maanpinnalle

Paluu maanpinnalle tapahtui tänään hyvin nopeasti, joskaan ei onneksi kovin korkealta. Enkä nyt tarkoita henkistä pudotusta, vaan konkreettista tippumista viisivuotiaan ratsuni selästä kentän pohjan koostumusta tutkimaan. Pakko sanoa, että tämä mun tippumissaldo taitaa tänä vuonna ylittää kyllä kaikki omat ennätykseni! Onpahan jotain, mitä muistella tulevaisuudessa ;)

En ole koskaan aiemmin tippunut noin nopeasti hevosen selästä. Okei, joskus lapsena saatoimme puntata toisiamme ihan tahallaan ilman satulaa -leikkitunneilla hevosten selän yli, jolloin tuloksena oli päätyminen toiselle puolelle ratsua. Tänään ei kuitenkaan punttailtu liian voimakkaasti, vaan yritin ihan tavallisesti nousta hevosen kyytiin jakkaralta ennen hyppäämisen aloittamista. Istahdin selkään kuten aina ennenkin ja ennen kuin ehdin ottaa ensimmäistä askelta, lähti hevonen hyppimään valtavia pukkiloikkia lähes paikallaan. Se ehti edetä kymmenisen metriä, kunnes multa petti viimeinenkin tasapaino ja mätkähdin maahan yrittäen parhaani mukaan olla joutumatta pomppivan nuorukaisen jalkoihin. Eihän siinä muuta kui ylös ja muutaman liinassa vietetyn kierroksen jälkeen takaisin hommiin. Toisella kertaa ratsu oli onneksi taas kiltti, joskin vähän varautunut alkuun. 






Onni onnettomuudessa en kokenut mitään ulkoisia vammoja, mitä nyt päähän särkee näin neljän tunnin jälkeenkin ja pieni pahoivointi vaivasi vielä toista hevostakin ratsastaessa. Koko yläselkä ja niskan seutu on kamalan kipeä, joten huomenna saattaa olla melkoista tuskaa istua päätteen edessä töissä kahdeksan tuntia. Hieroja olisi kova sana, mutta kai se mobilat ja burana ajaa hädässä saman asian. Onneksi liikunta auttaa kaikkiin jumeihin ja huomenna edessä onkin estevalmennus. Pääsen hyppäämään kentällä ensimmäisen valmennuksen tälle vuodelle ja ensimmäisen valmennuksen ulkona Vilhon kanssa, mitä odotan todella innoissani!

En voi väittää, ettenkö olisi miettinyt muutamaan otteeseen sitä, onko mun järkevää riskeerata omaa terveyttäni menemällä ehdoin tahdoin hevosella, jonka historiaan kuuluu tuo ratsastajan pudottaminen juuri pukittelemalla. Mä olen vielä sen verran reikäpäinen, etten oikeastaan osaa pelätä mahdollisia vahinkoja. Tänään sanoin ääneen, että niin pitkään, kun mitään ei satu, en näe syytä, miksen voisi jatkaa. Toiset sanoivat, ettei tuollaista saisi sanoa koskaan ääneen - sen jälkeen sattuu varmasti. Koputin puuta ja koputan edelleen, koska pitää tosissaan toivoa, etten joudu koskaan kokemaan mitään vakavempia onnettomuuksia hevosten parissa. Toisaalta äitini totesi, ettei mun olisi ihan järjellä ajateltuna oikeasti järkevää riskeerata omaa terveyttäni nyt, kun uusi hevonenkin on toivottavasti pian kotona. Ikävähän sitä on katsella uutta hevosta ratsastuskyvyttömänä tallissa seisomassa. Toisaalta ne pienetkin päänsäryt ja pahoinvoinnit tuollaisten vähän rajumpien tippumisten jälkeen kertovat pienistä vammoista, joita aivot ovat ottaneet osakseen. Eivätkä ne ole hyvästä, vaikkei mitään sen vakavampaa kävisi.





Vähän kaksipiippuinen juttu siis. Toisaalta on kivaa treenata kaikenlaisten hevosten kanssa ja saada sitä omaa kokemusta kartoitettua. Toisaalta oma terveys ja tulevaisuuden ajattelu on sekin fiksua. Nuoret hevoset ovat aina nuoria, eikä mikään hevonen voi olla pomminvarma. On tietysti muistettava se, että pakoeläimet ovat välillä arvaamattomia, vaikka niitä olisi koulutettu kuinka hyvin tahansa. Kuulisinkin mielelläni teiltä, oletteko joskus joutuneet miettimään ratkaisua vastaavassa tilateessa. Jatkoitteko riskeistä huolimatta vai annoitteko olla hyvällä omallatunnolla?

Tämän viikon ohjelma muuttui viikonlopun osalta radikaalisti, kun jouduin jättäytymään pois molemmista kisastarteistani. Tarkoituksena oli hypätä lauantaina tällä kyseisellä nuorella sen ensimmäiset kilpailut ihan pikkukisoissa, mutta tällä hetkellä se ei ole paras ratkaisu, joten katsotaan sitä hommaa myöhemmin uudelleen. Lauantai muuttui siis vapaapäiväksi, kuten myös sunnuntai, jolloin mun piti osallistua Hämpsillä estekisoihin ratsastuskeskus Ainossa. Sitä odotin innolla, sillä Hämpsi on nyt mennyt viime aikoina ihan älyttömän kivasti sileällä ja esteillä. Koin löytäneeni siihen ihan uudenlaista tuntumaa, mikä näkyy myös tasaisuutena esteillä. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että tamma on vaihtamassa omistajaa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Esitin sen pääsiäisen aikana kahdelle ostajaehdokkaalle, joista toinen vie hevosen ostotarkastukseen ja näin ollen kilpailut on peruttu viikonlopulta. Olen toki äärimmäisen onnellinen mahdollisista kaupoista ja toivon, että hevonen löysi nyt uuden omistajan. Toisaalta olisi ollut kiva päästä kilpailemaan, mutta tuleehan noita kisoja myöhemminkin eri hevosten kanssa. Mahtavaa, että tällaisessa taloustilanteessa hevoskauppa kulkee!






Viikonloppuna aion siis opiskella ja ratsastaa oikein kunnolla, enkä varmasti malta pysyä poissa kisoista vaikka sitten ystäviä kannustamasta. Kamerakin lähtenee mukaan, onhan kyseessä kuitenkin ulkokauden avaus! Säät ovat kyllä luvanneet sadetta, mutta josko se onni kääntyisi tuon asian suhteen. Vaikka onhan se kiva kisata ulkona isossa tilassa, siitä sateestakin huolimatta. Varsinkin, jos saa itse olla katetussa katsomossa ja tiirailla suorituksia poissa tuulesta ja tuiskusta ;) Mutta sen näkee sitten! Nyt mä painun nukkumaan ja toivon todella, että tämä päänsärky loppuu, eikä niskanseutu olisi huomenna kivikovana. Peukut pystyyn!

40 kommenttia:

  1. Uusi hevonen pian kotona? Champ myyty? Vai oletko ostanut jo "varaslähdöllä" uuden hevosen?! Kerro, millainen kaveri kyseessä ja milloin saapuu koti-Suomeen :) onnea tietenkin vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei Apua, uutta hevosta ei ole vielä hankittu, mutta toivottavasti sellainen olisi pian kotona! Tarkoitus olisi ihan lähiviikkoina käydä katsomassa hevosia Saksassa, riippuen vähän aikatauluista :) joka tapauksessa mulla vapautuu karsina toukokuun puolessa välissä!

      Poista
    2. Sanoit kyllä jotenkin niin hassusti sen, että mäkin aattelin, että uusi heppa on jo ostettu! :D

      Poista
  2. Missä vaiheessa sä oot kerennyt käydä hevosen ulkomailla koeratsastamassa? :D Vai sillä Saksan reissulla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun mä menen vasta tässä lähiaikoina, ehkä jo ensi viikolla :)

      Poista
  3. Kummat on sun mielestä paremmat jalustimet jinit vai freejumpit? Sulla on nyt varmasti hyvin molemmista kokemusta, kun menet säännöllisesti molemmilla jalustimilla :) Itse olen mennyt jonkun verran jineillä, ne on mukavat tukevat mutten pidä siitä kun pakkasella ne on tosi kylmät..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, menen säännöllisesti molemmilla, muilla en oikeastaan ollenkaan :D Tykkään ulkonäöllisesti enemmän jineistä, mutta oikeasti pakko sanoa, että noin muuten en näe omaan ratsastukseen mitään eroa. Jinit mulla on itselläni, niissä on ainakin tukeva jalkaosa ja nythän nuo freejumpit ovat hajoilleet ties kenellä, niin se vähän laskee niiden mainetta :)

      Poista
  4. Hyvä postaus! Mä olen tippunut moneen kertaan ja aina on takasin satulaan noustu(:

    VastaaPoista
  5. Hei, turvallisuusasioita onkin hyvä aina miettiä. Usein nämä tilanteet tulevatkin yllärinä, vaikka jälkeenpäin saattaakin löytyä syitä ja ideoita miten tilanteen olisi voinut välttää :) Kannattaa aina suhtautua vakavasti aivotärähdyksiin ja käydä aina tarkastuksessa samana päivänä, kun on tömähtänyt. Me ei kukaan nähdä mitä siellä kallon sisällä tapahtuu ja siksi onkin hyvä tarkistaa aina tilanne mieluiten turhaan. Myös vakuutuksellisten asioiden puolesta :) Lähipiirissäni tapahtui hetki sitten inhottava onnettomuus ratsastajalla estetreenissä kypärä päässä ja siitä johtuen jonkinasteinen aivovamma ja pitkä kuntoutus. Kaikkea ei voi estää etukäteen, mutta aina kannattaa ottaa vakavasti kaikki tällit :) Vitsit miten jännittävää, kun aloitat uuden hepan etsinnät! Keväällä iskee sellainen krooninen heppakuume ja ihana päästä seuraamaan etsintöjäsi sivusta! Tsemppiä etsintöihin ja treeneihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri! Ja hei kiitos, toivotaan todella että hevonen löytyisi pian :)

      Poista
  6. Voin kyllä samastua fiiliksiisi. Minulla on uusi vuokrahevonen, 5-vuotias. Monen vuoden tippumistauon jälkeen se sai heitettyä mut selästä, mikä oli melkoinen shokki. Tulin vielä melko ikävästi kankulleni alas, ja kävelin varmaan kuukauden vinossa, ennen kuin hieronta suoristi mut viimein. Tuon tippumisen jälkeen on kyllä tullut aika paljon mietittyä koko touhun järkevyyttä; onko mitään järkeä riskeerata terveyttään nuorten tai muuten temperamenttisten hevosten kanssa puljaamalla. Tuossakin olisi voinut lonkka murtua tai pahempaa. Kyseisen hevosen kanssa päätin jatkaa, koska se sopii muuten hyvin mulle ja sillä on kapasiteettia. Mutta pakkohan se on mielessä pitää, että tämän kanssa ei voi koskaan ratsastaa aivot narikassa, se kun on ihan älyttömän herkkä jokaiselle ulkoiselle ärsykkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohoh, onneksi ei sattunut mitään :/

      Poista
  7. Samanlaisia ajatuksia tuosta oman terveyden riskeeraamisesta. Itse jouduin viime syksynä tekemään päätöksen, jossa luopua erään ponin ratsastamisesta sen vuoksi, että se halusi varta vasten ihmisiä aika ajoin tantereeseen. Ihan super ihana poni, jolla tykkäsin ridata ja omistajat super mukavia, kaikki vaan sujui, mutta en vain voinut enää riskeerata omaa terveyttäni, kun siinä muutenkin on ollut vähän ongelmia sen jälkeen, kun tippumisen johdosta selkänikamia vaurioitunut ja pieni osa selästä myös murtunut. Itsellänikin sen verran reikäpää, etten asiaa osannut ajatella, kuin vasta sitten, kun riittävän moni näki eräänkin tippumisen ja sain siitä läheisiltäni palautetta, että nyt mennään niillä rajoilla, ettei hommassa ole järkeä. Ihania kuvia ja kivan näköisiä ratsuja sulla on kyllä ollut nyt Champin lähdön jälkeen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, riskien ottaminen kannattaa kyllä aina arvioida sen oman terveyden suhteen ja sulla noita selkäongelmia on ilmeisesti ollut ikävän paljon :/ Toivottavasti eivät enää vaivaisi! Ja joo sanos muuta, nuo hevoset ovat olleet tosi kivoja :)

      Poista
  8. Tuollaisella riehujalla kaulanaru voisi olla hyvä. En tiedä olisiko se tuota tilannetta pelastanut, mutta auttaa hyvin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kaulanaru mitään auta tuommoisessa tilanteessa, jossa hevonen tieten tahtoen haluaa ratsastajan alas selästä :D

      Poista
    2. Selkäännousussa, kun on siitä kiinni niin on parempi mahdollisuus pysyä kyydissä, jos rodeo alkaa heti. Itse olen kokenut narun tosi hyödylliseksi rodeohepalla, kun käsi myös pysyy lähellä narua ja siten saa tuettua itsensä pukeissa kaulaan tarvittaessa. Eihän se mikään ihmeratkaisu ole, jonka avulla aina pysyy kyydissä, mutta kokeilemisen arvoinen.

      Poista
    3. Hyvä vinkki, varmasti joissain tilanteissa auttaa :)

      Poista
  9. Terveyden riskeeraamista täälläkin on pohdittu. Alla nuori, 5-vuotias tamma jonka kanssa ensimmäisellä kerralla ratsutuksessa on mennyt joku pahasti pieleen ja seurauksena hevonen ei luota ratsastajaan pätkääkään. Muutama "ammattilainen" ystävällisesti heti aluksi totesikin, että tämä on lopullisesti pilattu, turha enää edes yrittää ratsuksi. Aloitettiin ihan alusta kun tamma minulle tuli ja tippumisia tuli enemmän kuin laki sallii. Kyllä siinä muutaman kerran tuli hiekkaa maistellessa mietittyä, että olikohan nyt ihan fiksu päätös ja kannattaako riskeerata, elämässä kuitenkin muutakin kuin yksi herkkä tamma, joka ei saanut hyviä eväitä mukaansa ratsunuransa alussa. Siinä vaiheessa kuitenkin kun miinuksia ja plussia tosissani aloin pohtia, tamma alkoikin onneksi jo tasoittua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi hevosesi tasoittui! Nää on aina isoja asioita miettiä :)

      Poista
  10. Kaksi kesää sitten onnistuin tippumaan varmaankin yhdeksän kertaa ja on tähän mennessä ennätykseni sekä se kesä omistaa 90% tippumisistani hevosilta. Olin tosin juuri silloin alkanut vuokraamaan uutta hevosta ja kokeilun halu mm. ilman satulaa menemisen ja hyppäämiseen oli suurimmillaan kun ei enää ''jäykillä'' ratsastuskoulutunneilla oltu :D Sen jälkeen ei ole tullut tiputtua koska sanoisin olevani huomattavasti varoisempi ja ''varon tippumisvaaroja'', mutta ei tuota voi ennustaa.

    Noihin niskakipuihin ja päänsyrkyyn pystyn samaistua, sillä on tullut tiputtua hevoselta turhan usein harteilleen jolloin tuloksena on seuraavan päivän järkyttävät niskakivut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tippumisia kannattaakin vältellä, toki pelkäämään ei kannata ruveta :)

      Poista
  11. Tippumisia sattuu tässä lajissa kyllä välillä, mä olenkin ihmetellyt aiemmin kun sä tunnuit tippuvan tooooosi harvoin! Mun hoitoponilla on kans maine sellasena pukittelijana joka tiputtaa ihan tahallaan ratsastajat selästä ja olen tippunut siltä varsinkin laukannostossa aika useasti. Hauskaa on vieläpä se, että kyseinen poni on maailman sopöin voikko läsipää, ja monille tulee sen "todellinen luonne" yllätyksenä :,,D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en tippunut neljään vuoteen :D Mutta nyt sitten taas senkin edestä, haha!

      Poista
  12. Voi että, muistan kun joskus itse tipuin, niin tuli lievä aivotärähdys ja käteen haava, kun poni laukkas päältä. Ja joskus kisoissa tipuin, niin alaselkä oli puolivuotta kipeänä, oli sen verran kovasti tärähtänyt lihas. Ei siinä mitään kun vaan venyttelyä ja fysioterapeutilla käyntiä. Joskus en päässyt edes sängystä ylös. Onneksi nykyään ei ole mitään vastaavaa tapahtunut "uuden" ratsun kanssa (nyt pitää koputtaa puuta... :D), kun on alkanut tulemaan reumaattisia oireita, olisi paikat kaksi kertaa kipeät.

    Kannattaa siis selkää ainakin venyttää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oho, tuossahan on sattunut kunnon tälli, kun noin kauan on ollut selkä kipeänä! :o

      Poista
  13. Jouduin luopumaan edellisestä omasta hevosestani juurikin liian suuren riskin takia :( Ruuna oli koeratsastettaessa ja ekan kk:n ihan Super ihana. Hypättiin sillä ekoja kertoja kotitallilla ja yks kaks heitti selästään niin että mursin rytäkässä sormen. No ei siinä mitään, takaisin selkään ja teki saman uudelleen. Sitten kk ridakiellon aikana tehtiin paljon töitä juoksuttaen ja enimmäkseen käynnissä sekä ravissa. No en tiedä mikä hevoselle tuli, mutta tippumisten jälkeen alkoi alamäki ja ruuna yritti alkaa heittää selästään joka ratsastuksella joko hyppäämällä pystyyn tai pukittamalla. Lopulta se ei edes suostunut ravaamaan ilman tappelua.. Kuvattiin selkä, vaihdettiin satula, hieroja kävi kk ajan joka viikko.. ei fyysistä vikaa. Siinä kohtaa piti punnita, onko tässä mitään järkeä. Koko touhu maistui puulta ja muiden hevosilla ratsastaminen kiinnosti enemmän kuin oma. Haluan kilpailla, joten raskain sydämin todettiin lopulta ettei hevosen kanssa kohtaakaan kemiat ja aika hankkiutua eroon. Varsinkin kun selvisi, että sillä historiaa samanlaisesta käytöksestä aiemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksu päätös, vaikka sattuikin varmasti ensin ja tuntui pahalta. Toivottavasti jatkossa sujuu paremmin! :)

      Poista
  14. Oon monesti miettinyt juurikin tuota " onko tässä mitään järkeä", kun tamm on yrittänyt kaikin mahdollisin tavoin lingota mut selästä. Kyllähän tippuminen kuuluu tähän harrastukseen ja se on ihan tiedossa, mutta jotenkin sitä on itse niin reikäpää, että tieten tahtoen ottaa riskin. Varsinkin kun kyseessä ei ole edes oma hevonen... Tai nuori, jolta sikailut voisi vielä ymmärtää, vaan 16 vuotias täysin tuulella käyvä vatipää joka ottaa syttyä ihan kaikesta ja käyttää jokaisen tilaisuuden hyväksi, että saa aiheen aloittaa rodeot. Oon onneks niin paljon kolunnut tuon tamman kanssa, että tunnen jo selkään kun show on alkamassa, mutta jokaisen "ulkopuolisen" ratsastajan linkoo kentän pintaan kun vaan pystyy... Siks sillä ei ehkä menekään muut kuin minä. 😅

    VastaaPoista
  15. mulle tuli just kuukausi sitten uus hevonen tai noikeestaan poni kun edellinen hevonen oli liian vaativa. toivottavasti säki löydät jonkun kivan hevos kumppanin. oon ollu paljon pirteempi nyt kun olen taas päässyt treenaa kunnolla eikä tarvi jänittää et hevonen lähtee käsistä. Poni oin tosiaan ollut noin kuukauden jan olaan koettu ekat yhteiset kisat ja nyt olis parin viikonpäästä toiset.

    VastaaPoista
  16. Pidän blogistasi paljon: monipuolisia postauksia laadukkailla kuvilla!�� Olen blogiasi seurannut jo monia vuosia ja aion kyllä jatkossakin seurata, kiitos tästä blogista!❤

    VastaaPoista
  17. Itse lopetin vasta pahan loukkaantumisen jälkeen lähtökohtaisesti ongelmallisten hevosten ratsastamisen. Kaverin nuorella hevosella oli tapana pukitella ja nousta pystyyn ja lupasin auttaa- sillä seurauksella että hevonen vetäisi yhdellä kerralla pystyyn niin että kaatui mun päälle. Siinä sitä sitten mm. murtuneen selkänikaman kanssa mietin, että oliko sen arvoista. Nuorena monesti ajattelee, että vammat paranee. Valitettavasti ne jättää kroppaan monesti monenlaisia heikkouksia. Aikansa kun keräilee erilaisia vammoja, niin vanhempana kroppa ei enää toimi. Suosittelen sinua ajattelemaan tulevaisuutta, että ainakaan et ottaisi turhia riskejä : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, sulla käynyt tosi huono tuuri! Toivottavasti paranet kuitenkin kokonaan lopulta ja uskon, että arvioin kyllä tarkasti tulevaisuudessa näitä tilanteita riskien suhteen :)

      Poista
  18. Oon kuullut, että kolmen aivotärähdyksen jälkeen lääkäri sanoi, että siun harrastukset loppuu nyt tähän. Ilmeisesti tosi vakava homma nuo päähän kohdistuvat iskut. Ihminen ei montaa sellaista saa/pysty ottamaan vastaan elämänsä aikana, joten kannattaa tosissaan olla varovainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se ei ole mikään leikin asia! :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä