tiistai 9. toukokuuta 2017

#874: Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Viime postauksessa ehdin hehkuttaa lämmintä säätä, mutta niin se vaan takatalvi yllätti jälleen ja lunta on satanut ihan näin toukokuun puolellakin. Onnekseni pääsin nauttimaan niistä lämpimistä säistä viime viikon lopulla ensin täällä Suomessa ja vielä sunnuntaina Saksassa, jossa lämpötila kohosi pariinkymmeneen asteeseen. Siinä sitä kelpasi maastoilla Champin kanssa lintujen viserrellessä taustalla muutoin täysin hiljaisuudessa, vain rautias nelijalkainen seuranani. Mutta tuosta Saksan reissusta kerron myöhemmin lisää!

Palataan takaisin viime viikon loppuun ja niihin lämpimiin säihin. Koska lämpötilat kohosivat Suomessakin pitkälti yli 15 lämpöasteen, päätin lähteä ulkoiluttamaan uutta kameraani ratsastuskeskus Ainossa järjestettävään vuoden ensimmäiseen esteratsastuksen Grand Prix -osakilpailuun. Aivan totta, mä sain uuden rungon vanhan Canon 7D:n tilalle ja tällä hetkellä kameravalikoimaa vahvistaa Canon 7D Mark II. Enpä ole hetkeen nauttinut kuvaamisesta yhtä paljon, sillä ennakko-odotuksistani poiketen tuo kamera on tosiaan valovuoden edellä edeltäjäänsä paitsi käyttömukavuutensa, myös ominaisuuksiensa puolesta. Voisin sanoa olevani rakastunut, jos kameroihin voi jonkinlaista tunnetta osoittaa.

Perjantaina lähdin kuvaamaan kisoja kaverini Millan ja hänen äitinsä seurana, oli meillä mukana perheen oma koirakin. Enpä voinut olla napsimatta tuosta ihanuudesta omia kuviaan, vaikka poseeraaminen kameralle ei taida olla tämän pienen karvakorvan lempipuuhaa. Vaikka alkuilta oli suorastaan kuuma ja kentällä seistessä tarkeni loistavasti ilman varsinaista takkia, alkoi auringon laskiessa palelemaan varsin nopeasti. Oli kuitenkin ihan mahtavaa seurata kisoja jo heti perjantaista ja saapua paikalle uudelleen lauantaina 140cm-luokan ja nuorten GP:n ajaksi, sillä sää tosiaan suosi ja ympäristö oli kovin otollinen kuvaamiselle. Näin harrastuksena tuo on loistavaa puuhaa, sitä toivoisi usein pääsevänsä kuvaamaan enemmän omien aikataulujensa puitteissa.

Lisäsin tähän postaukseen valtavasti kuvia, joita olen kuvannut nyt muutaman kuluneen viikon aikana uudella rungollani. Osa kuvista on otettu nimenomaan tuolla Ainossa, osa edeltävän viikon kisoissa Riders Innissa ja loput Kyvyt esiin -karsinnoissa Lohjalta. Noissa karkeloissa hyppäsi ystäväni varsa, joka tulee esiintymään samoissa merkeissä myös tällä viikolla. Itse en niin varsoista, nuorista hevosista ja kasvatuksesta tiedä, joten tällaisten tapahtumien seuraaminen on ollut mielenkiintoista ja opettavaa. Jotenkin tuntuu, että tänä vuonna yllättävän monella tutullani tai ystävälläni on nuoria hevosia esimerkiksi juuri näissä Kyvyt esiin -karsinnoissa. Eikun jokaiselle tsempit ja toivotaan, että näemme kaikki myös finaalissa!

Ihanaa alkanutta viikkoa teille jokaiselle :)



















14 kommenttia:

  1. Vau mitä kuvia, ja upeita hevosia kuvissa tietty!! :) :)

    VastaaPoista
  2. Sait Canon 7D Mark II:sen?? Miten sä sen SAIT? :D Sehän on ihan törkeen kallis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hassusti muotoiltu lause, isäni siis osti tuon kameran minulle :)

      Poista
  3. Kuvasitko perjantaina junnuluokkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti, tulin paikalle vasta töiden jälkeen :)

      Poista
  4. Mikä putki sulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko ollut Canon EF-S 70-300mm f4.5-6 :)

      Poista
  5. Miksi et ostaisi Hämpsiä?:)

    VastaaPoista
  6. Millä oikeudella kuvaat kentän keskeltä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sillä, millä muutkin :) Käyn moikkaamassa kavereita tuomaritornissa ja samalla kysäisen, onko ok kuvata kentältä. Eipä se ole koskaan ollut ongelma :)

      Poista
  7. Ehkä Aada on kysynyt kilpailuiden johtajalta tai muulta vastaavalta lupaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätuomarilta se lupa kysäistään, olet aivan oikeassa :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä