torstai 26. lokakuuta 2017

#914: Irti ja ylös

Parin viikon työrupeama kansainvälisten kisojen parissa rokotti hieman oman hevosen liikutusta ja varsinkin omaa kisaamista, mutta nyt lokakuun lopulla olemme päässeet vihdoin takaisin kunnollisen treenin makuun niin este- kuin kouluvalmennustenkin osalta. Muiden kisaamista katsellessa huomasin, että mulle tuli hinku päästä itsekin kilpailemaan. Tämä on ihan uusi juttu, sillä muistan kirjoittaneeni vielä parikin vuotta sitten siitä, että viihdyn paremmin kisoissa toimihenkilötehtävissä itse kilpasuoritukseen keskittymisen sijaan. Niin se sopivampi hevonen voi tehdä paljon itseluottamukselle!

Jos Ainon kansainvälisten starttien katseleminen herätti kisaamisinnon, niin viimeistään Helsingin kisojen aikaan kaikkien kansainvälisten ratsukoiden verryttelyn ja kisasuoritusten seuraaminen antoi ihan valtavasti motivaatiota keskittyä kunnolla siihen omaan tekemiseen. Näin HIHSin jälkeisellä viikolla olenkin päässyt todella hyvin tallille, sillä ainoastaan tämä torstaipäivä jää väliin ja sekin oman flunssani takia. Eilen olimme estevalmennuksessa, tiistaina kouluvalmennuksessa ja viikonloppuna aion mennä sileätreenin ja puomien lisäksi vaihtelun vuoksi myös maastoon. Ensi viikon maanantaina pääsemme pitkästä aikaa Niclaksen silmien alle, kun körryyttelen traileri perässäni Lohjalle. Toivotaan kohtuullista ajosäätä, mitä tuo ei ainakaan tällä hetkellä ole - ulkona nimittäin sataa lunta ihan kunnolla.

Tässä postauksessa kerron vähän tarkemmin estevalmennuksista, joita olen päässyt kokemaan tämän ja viime viikon aikana. Moni varmasti tietää valmennuskuvioni jo aiemmalta ajalta: sileäpuolella mua on auttanut pitkäaikainen kouluvalmentajani, estepuolella kotivalmentajana on toiminut nyt puolentoista vuoden ajan toinen estevalmentaja. Niclaksen treeneissä olen käynyt aina silloin, kun sille on ollut mahdollisuus ajallisesti tai rahallisesti. Tämä combo on ollut todella toimiva, mutta nyt Macon myötä koen tarvitsevani entistä enemmän apua myös ihan siinä kavaletti- ja perustyöskentelyssä esteillä. Vaikka nyt mua pitkään opettanut estevalmentajani toki teettää todella hyviä tehtäviä ja on saanut muhun ihan valtavasti parempaa rataratsastustaitoa, halusin mukaan yhtälöön vielä yhden ihmisen, jonka opit sopivat kauttaaltaan muidenkin valmentajieni teettämään malliin.



Joskus aikoinaan kirjoitin siitä, että liian monet valmentajat saavat ratsastajan pään helposti sekaisin. Olen edelleen täysin samaa mieltä varsinkin silloin, jos valmentajien tyylit eroavat toisistaan huomattavasti. Tai edes sen verran, että vasta oppeja hakemassa oleva ratsastaja ei enää lopulta tiedä, mihin suuntaan hänen pitäisi omaa ratsastustaan kehittää. Uskalsin kuitenkin lähteä kokeilemaan tätä valmentajakuviota esimerkiksi siksi, että tämä nyt mukaan tullut estevalmentaja on auttanut nykyistä estevalmentajaani ja pitää tunteja myös monille muille henkilöille, jotka käyvät Niclaksen valmennuksissa. Parastahan tässä on se, että mun kouluvalmentaja painottaa juuri samoja asioita kuin estevalmentajani. Esimerkiksi viime viikkoisen estetunnin jälkeen oivalsin ihan eri tavalla asioita, joista kouluvalmentajani oli puhunut jo ties kuinka pitkään. 

Valmennuksissa kyse ei siis ole siitä, etteikö joku valmentaja osaisi tuoda jotain korjattavaa asiaa ilmi. Usein kyse on puhtaasti siitä, että ratsastaja ymmärtää asioita erilaisten tehtävien ja ilmaisujen kautta, jolloin opittua asiaa on helpompi käyttää myös muissa konteksteissa. Eihän ratsastus lopulta ole mitään tähtitiedettä, vaan jokaisen meidän tavoite on päästä pisteeseen, jossa hevonen on ratsastajan apujen välissä ja kuulolla, tehden pyydettävät asiat toivotulla tavalla. Tie tuohon pisteeseen on kuitenkin pitkä ja sinne voi päästä hyvin montaa erilaista reittiä pitkin.

Tämän pienen alustuksen jälkeen pääsenkin itse asiaan eli näihin kahteen menneeseen estevalmennukseen. Viime viikolla aloitimme tämän uuden valmentajan kanssa ihan perustehtävillä, mikä osoittautui ehkä parhaaksi ratsastusharjoitukseksi, mitä olen kuluneen vuoden aikana päässyt toteuttamaan. Alkuverryttelyn jälkeen menimme nimittäin noin kahdeksan metrin voltilla neljää ravipuomia siten, että mun piti tulla kaksi kertaa peräkkäin puomit ja sen jälkeen yhden kierroksen verran niiden ulkopuolelta. Samaa toistettiin aikansa, kunnes vaihdoin suuntaa ja välissä kävelin. Ja sitten taas sama toiseen suuntaan. Välillä puomit korotettiin vinopuomeiksi. Ravien jälkeen väleistä tehtiin laukalle sopivat innarivälit, jolloin puomeja oli enää kolme. Tätäkin vinopuomeilla ja ihan maapuomeilla.



Ensimmäisellä puomien ylityskerralla luulin, että tunti tulisi olemaan meidän osalta ihan katastrofi. Olen laiminlyönyt puomitehtäviä kesän jälkeen oikein urakalla ja Maco ei tuntunut tajuavan, että puomien yli voi ravata hyppäämisen sijaan. Mun piti jatkaa kuitenkin ihan samalla tavalla, antaen hevosen itse katsoa, mihin se jalkansa pistää. Liikaa ei saanut auttaa. Sain noottia seuraavista asioista:
  1. Jalat ovat kauttaaltaan jännittyneet, jolloin yläpohkeen käytön sijaan tulee käytettyä herkemmin kannusta.
  2. Olen liian varovainen ja samalla passiivinen apujeni kanssa, mikä tekee hevosesta hitaan ja huonosti avuille vastaavan.
  3. Pyrin ratsastamaan turhan siististi, enkä uskalla jättää hevosta yksin tekemään virheitä.
Näin listalle kirjoitettuna tuo kuulostaa aika kamalalta, mutta näitä samoja asioita olen kuullut vuodesta toiseen. Tai tuota ensimmäistä en ollut tajunnut itse, vaikka usein mietin, miksi mun on niin hankala käyttää jalkaa kokonaisuutena sen kannuksen käytön sijaan. Mutta toden totta, kun rentoutin jalkani aina lantiosta lähtien, asettui jalka paljon paremmin hevosen kylkiä vasten olematta kuitenkaan puristava ja samalla pääsin käyttämään yläpohjetta ensisijaisena apuna. Hitsi, mikä ero jo pelkästään sillä oli kaikkeen tekemiseen! 



Millä tavalla me sitten lähdimme korjaamaan näitä asioita tuon ympyrätehtävän avulla? Ensimmäinen asia oli se, että mun oli pakko uskaltaa jättää hevonen yksin. En voi kantaa hevosta ja peitellä sen virheitä, koska se tekee mun oman ratsastuksen lopulta mahdottomaksi. Sellaiset hevoset ovat hitaita, koska ne ovat ikään kuin turtuneet siihen, että niitä autetaan jatkuvasti. Ihmisen käsi voi olla niiden viides jalka. Sama oli jo Champin kanssa, vaikka se olikin helposti enemmän tyhjä kuin painava kädelle. Hyvä esimerkki tästä on vaikkapa se, kun hevonen ei taivu kunnolla pohkeen ympäri ja sitä pitäisi käyttää avun läpi saamiseksi. Mun pitää uskaltaa ottaa se riski, että hevonen saattaa vaikkapa siirtyä laukalle korjaukseni takia tai nostaa päänsä taivaisiin, jos asia on sille hankala. Koska näitä virheitä ei voi korjata muuten kuin niitä tekemällä.

Samalla tavoin en saa pelätä myöskään sitä, että omat apuni olisivat liian isoja. Jos hevonen ei kuuntele pidätettä, on oikeasti paljon järkevämpää ottaa se pidäte kerran terävästi ja selvästi kuin jäädä nypläämään pienesti ja huomaamattomasti pitkäksi aikaa. Se siisti ja huomaamaton apu ei nimittäin välttämättä saa mitään aikaiseksi. En tarkoita, että kenenkään pitäisi ratsastaa automaattisesti aggressiivisesti, mutta mietippä omalle kohdallesi: jos hevonen ei kuuntele kevyttä pohkeen puristusta, onko parempi jatkaa puristamista pienesti koko lopputunnin ajan saamatta reaktiota vai kenties kertaalleen käyttää pohjetta isommin. Mun kouluvalmentaja totesikin hyvin, että mun pitää nyt opetella pois pakonomaisesta tarpeesta ratsastaa siististi ja opetella olemaan välillä efektiivisempi apujen kanssa. Siten Maco tulee paljon paremmin avuille, jolloin pystyn ratsastamaan niillä pienillä ja huomaamattomilla avuilla. 

On väärin ajatella, että ratsastajan pitäisi istua hevosen selässä tekemättä mitään, koska juuri sellainen passiivisuus tekee hevosista lopulta todella hitaita. Maailman parhaita koulu- ja esteratsastajia katsoessa huomaa, miten paljon siellä kisaradalla lopulta pitäisi tehdä. Kouluratsastajilla nuo avut ovat hioutuneet todella pieniksi, koska hevoset ovat hyvin avuilla ja vauhti on sen verran hallitumpaa. Esteillä avut saattavat välillä olla todellä näkyviäkin, mutta se ei tarkoita, etteivätkö hevoset olisi hyvin avuilla. Niillä jatkuvilla oikeanaikaisilla avuilla pidetään nimenomaan se hevonen omien apujen välissä, jotta se pystyy kääntymään 160cm pystyn jälkeen jo seuraavassa askeleessa täyskäännöksen tai lähestyä saman kokoista okseria valtavassa laukassa ennen maalilinjaa. 



Linkki videoon (ääniraidallinen estevalmennusvideo).

Mitä konkreettista me sitten korjattiin mun ja Macon tekemisessä heti ensimmäisellä valmennuskerralla? Suurin oivallus mulle lähti kääntämisestä, joka on ollut meille hankalaa. Monesti on käynyt niin, että Maco tuntuu jäävän kaarteissa todella pitkäksi ja purevan samalla silloin tällöin kiinni kuolaimeen. Vaikka yritän kääntää ulko-avuilla ja samalla jarruttaa, kiihtyy vauhti siitä huolimatta ja käännös ei vain yksinkertaisesti onnistu sulavasti. Nyt mut laitettiin tekemään ympyrät, voltit ja kaikki kääntyminen siten, etten saanut jäädä yhtään passiiviseksi, vaan mun piti ajatella jokaisella askeleella hevosta irti ja ylös ohjalta. Maco ei saanut painaa kuolaimen alle tai lavoilleen, eikä nojata kuolaimeen, vaan ulko-ohjan tuli tehdä jokaisella askeleella pidäte ja kääntävä apu. Sen ei tarvinnut todellakaan olla iso, sillä ai jestas, millainen ero hevosen kääntymisessä oli! Se ei enää nojannut kädelle, saati tarttunut kuolaimeen kiinni.

Koska kropan läpi rehellisesti taipuminen on Macolle haastavaa, tuli mun auttaa hevosta ympyrällä tietyissä asioissa. En saanut kantaa sitä, mutta mun tuli esimerkiksi tehdä oikeasti pienempää ympyrää puomeja lähestyttäessä, jotta Maco joutui oikeasti taipumaan kyljensä läpi. Samalla pystyin työstämään hevosta esimerkiksi viemällä sen takaosaa hivenen ulos. Tämä ei ollut iso poikitus, vaan pikemminkin ajatus hevosen sisätakajalasta kohti ulko-ohjaa, mutta se teki heti suuren eron siihen, miten Maco käytti kroppaansa. Pieniä muutoksia, isoja vaikutuksia.

Samaa ideaa jatkoimme toisellekin tunnille, joskin ihan eri tehtävien kanssa. Koska tässäkin alkaa olla jo melkoisesti tekstiä, jätän tarkemman selittämisen toisen tunnin osalta sikseen. Sen sijaan voitte katsoa tuota ääniraidalliselta videolta, jossa on hieman enemmän selitettynä toisen tunnin antimista. Siinäkään ei valitettavasti ole kaikkea, mitä olisin halunnut sanoa, mutta eiköhän sen aika ole sitten seuraavassa postauksessa! Nyt rupean nukkumaan, sillä odottelin tuota videota ladatessani hetken kirjaa lukien ja nukahdin siihen. Takaisin vällyjen väliin siis!

Oletko sä saanut joskus ahaa-elämyksiä joltain valmentajalta siten, että
olet pystynyt hyödyntämään niitä muidenkin valmentajien oppeihin? :)

24 kommenttia:

  1. Käytkö enään ollenkaan vanhan valmentajan valmennuksissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyn, kuten yritin tuossa postauksessa tuoda ilmi :)

      Poista
  2. Noita oivalluksia tuli paljon kun vaihdettiin oikeanlaiseen valmentajaan. En voi usko miten en hirveästi talvella kehittynyt ja keväällä vaihdettiin valmentaja. Keväästä asti olen kehittynyt niin ettei vanha ponini ei enää riitä, sillä taso loppuu kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että kehitystä on tapahtunut! Toivottavasti löydät jonkun hevoskaverin, jonka kanssa kehittyä eteenpäin :)

      Poista
  3. Ymmärrän täysin mitä tarkoitat tuolla, että kaksi eri ihmistä voi höpöttää samaa asiaa mutta vain toinen saa sen menemään jakeluun asti. Itsellä valmentaja sanoi aina harjoitusravia istuessani "avaa lantio". Mielestäni niin teinkin mutta en oikeestaan huomannut mitään eroa istunnassa. Lopulta toinen valmentaja kertoi saman asian ja kuvasi sen jotenkin mun aivoihin järkevämmällä tavalla. Oi sitä lampun syttymisen tunnetta ja sitä kun hevonen vastaa niin pieneen muutokseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Ja siis parasta on se, että asia saatetaan sanoa ihan samoilla sanoilla, mutta tehtävä voi olla erilainen tai konteksti muuten erilainen. Ja sitten sen vain hiffaa eri tavalla. Niin hassua! :D

      Poista
  4. Moi Aada! Oon vähän eri mieltä siitä mitä sanoit tossa videon kohdassa 4.15. Sanoit että sun pitää tulla vähän kauemmaksi keskimmäiselle esteelle, jotta laskeutumispaikka olisi lähempänä estettä ja silloin olisi enemmän tilaa viimeisessä välissä. En tiedä oliko tämä valmentajan neuvo vai jotain mitä itse ajattelit, mutta asiahan on juuri päinvastoin. Ollaan käytä samaa asiaa läpi mun valmentajan Robby Pettersonin kanssa. Mulla on nyt isolaukkainen ja reipas hevonen, jolla on tapana vähän "lähteä" esteen jälkeen. Jotta nimenomaan saataisiin välit helpommiksi, niin pitää tulla _lähelle_ ensimmäistä estettä.

    Tässä selitys ja perustelut:
    Tällä sinun tekniikallasi, kun tuodaan hevonen kauemmaksi estettä, tulee pitkä hyppy => hevonen tulee pitkäksi laskeutumisessa => laukka on pidempää => hevonen on etupainoinen => seuraava väli jää ahtaaksi. Sinun pitäisi nimenomaan uskaltaa edetä esteelle paremmin, jotta hyppy tulisi lähemmäs estettä, jolloin hevonen hyppää enemmän ylöspäin selällä => pyöreämpi hyppy => lyhyempi hyppy => ryhdikkäämpi hevonen alastulossa => laukka on helpommin säädeltävää => esteiden väli on helpompi. Etenkin, koska tehtävässäsi keskimmäinen este on pysty, joten sille olisi muutenkin parempi saada enemmän ylöspäin lähtevä hyppy kuin pitkä eteenpäin lähtevä hyppy.

    Tarkoitus ei nyt ole mitenkään kritisoida, vaan herättää ajatuksia ja mahdollisesti keskustelua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä sun kanssa ihan samaa mieltä muuten, mutta sen lisään, että tuo ajatuslogiikka toimii parhaiten sellaisten hevosten kanssa, joilla on jo kykyä koota itseään enemmän ja joille on helppoa ponnistaa myös lähempää estettä. Varmaan videolta näitkin, että Maco "hätääntyy" (väärä sana, ei siis henkisesti vaan nimenomaan vaan tekniikallisesti) tilanteissa, joissa ponnistuspaikka tulee lähelle estettä, joten se ottaa takaosallaan ravimaisen askeleen juuri ennen ponnistusta. Se on vielä todella raaka tekniikaltaan ja sille on paljon helpompaa ponnistaa hyppyihin kauempaa, mikä näkyy varmasti myös videoissa, mitä siitä on kuvattu esimerkiksi viisivuotiskaudelta. Niissä se saa edetä matalana edestä, pitkänä ja hyvin easy going -moodissa, jolloin se hyppää ihan valtavan isosti ja pyöreästi. Jos sitä lähtee ratsastamaan pienempään askeleeseen, kärsii sen hyppy vielä paljon.

      Tuo sun kuvailema tilanne onkin se ideaali, mihin pitäisi pyrkiä. Vielä voimattoman ja muuten keskeneräisen hevosen kanssa se ei välttämättä toimi noin, sillä jos toin hevosen pieneen askeleeseen keskimmäiselle pystylle, tuli hyppy väkisinkin pidemmälle esteen taakse, koska Macolla ei ole vielä voimaa ponnistaa hyppyä pelkästään ylös. Ja noin pienet kavaletit eivät tietysti auta asiaa, koska niiden yli on helppo vaan laukata sen kummemmin ponnistamatta. Eri asia tosiaan olisi, jos keskimmäinen este olisi ollut isompi tai okseri, kuten jo itsekin sanoit :)

      Champin kanssa tuo tehtävä oli aina todella helppo, ihan kuin kaikki jumppalinjat kauttaaltaan. Se on niin helposti koottavissa. Macon kanssa tilanne ei ole ihan niin mutkaton, koska se ei automaattisesti osaa itse koota esteitä kohden. Siksi mun pitää uskaltaa jättää se myös yksin, jotta se osaisi alkaa katsomaan itsekin etäisyyttä myös pienempään askeleeseen. Tässä tietysti mukaan tulee myös ruunan rakenne, koska sillä on aika suorat ja "jäykät" takajalat, joita voi muokata vain tiettyyn pisteeseen asti. Mutta se tietysti olisi paljon helpompaa, jos selässä olisi joku kuski, joka oikeasti osaisi tehdä asiat oikein :P Mutta onneksi meillä on aikaa, vaikka mä amatöörinä selässä killunkin!

      Kiitos vielä kommentista, sen unohdin alussa mainita :)

      Poista
    2. Onkohan kyseessa sama R. Petterson kenen valmennuksissa kävin itse yli 10 v. sitten. :D

      Erinomaisia pointteja molemmilta, ja Aada perusteli hyvin tuon miksi hypätään vielä kauempaa. Ehkäpä se Macon tekniikka sieltä paranee ja mahdutte esteväleihin paremmin :). Tsemppiä!

      Poista
    3. Kiitti! eiköhän se sieltä ajan kanssa :)

      Poista
  5. Ootko ajanut pikku een? Ja nämä kuvat on vaa niin upeita!! Harmaa sopii Macolle tosi hyvin <3 Turkoosikin voisi sopia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon ajanut :) Kiitti, Vilma on niin hyvä kuvaaja! Turkoosi voisi toimia tosiaan :)

      Poista
  6. Hienoja kuvia! Nämä sun ääniraidalliset videot on kyllä mielenkiintoisia, kiva että teet niitä. Vastailetko muuten vielä noihin Horse Show postausten kommentteihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah joo vastaan, unohdin kokonaan! Kiitti :)

      Poista
  7. Tosi hyvä postaus! Hyvin havainnoillistettu ja nuita voi käyttää myös omassa ratsastuksessa. Tee jatkossakin samanlaisia postauksia kuin tämä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Pitääpä tehdä :)

      Poista
  8. Ja vielä lisäksi, aika samanlaisia "ongelmia" on myös mun ratsastuksessa, niin kun nuo pukee sanoiksi niin varsin hyödyllinen munkin ratsastukselle, jos sait jotain selvää mitä yritin ajaa takaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, se on parasta, kun jollain on samoja "ongelmia" :)

      Poista
  9. Miten löysit sinulle ja Macolle sopivan/sopivia valmentajia? En oikein tiedä, että mistä mun pitäs ensinnäkin etsiä valmentajia, mutta se paras läytyy ainakin vain kokeilemalla. Itselläni on liikutusheppana siis lv ja on ongelmia joita ei saada kotona korjattua niin olisi tarvetta ulkopuoliselle avustukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on käynyt aina siitä hyvä tuuri, että valmentajat ovat osanneet suositella jotain mulle sopivaa toista valmentajaa. Ja sitten taas kaveripiirissä on niin paljon hevosihmisiä, jotka kertovat omia kokemuksiaan: suosittelevat toista ja osaavat kertoa ehkä sitten kriittisempiäkin kokemuksia toisista. Kannattaa kysellä tutuilta ja varsinkin niiltä, joiden oma ratsastus tai kehittyminen miellyttää omaa silmää :)

      Poista
    2. Kiitos tästä!

      Poista
  10. Tosi hyvä postaus ja video, se aiempi video Horse Showsta oli myös huippu! :) Toi on tosi tuttua että kun seuraa muiden kisaamista niin tekee itsekin mieli taas kisoihin :,D

    VastaaPoista
  11. Mun mielestä on vähän hassua, ettet voinut mainita sun valmentajia tässä postauksessa, kun me kaikki kuitenkin tiedetään ketä sua valmentaa. :D Ja siis jos oot palannut sun vanhan esteopettajan luokse, niin se ei kyllä käynyt kovin hyvin ilmi tekstistä, ennemminkin että oot taas ottanut yhden uuden opettajan itsellesi.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä