#921: Erilaisia valmentajia

Maanantait nähdään tunnetusti varsin masentavina päivinä. Parin viikon takainen maanantai koitti kyllä olla maineensa veroinen, mutta illalla odotti pitkän ajan jälkeen Niclas Aromaan valmennus, enkä todellakaan aikonut antaa minkään arjen alkamisen haitata tästä saatavaa iloa. On se vaan kummallista, miten yksi valmentaja voi saada valmennuksen aikana niin paljon muutosta aikaan kommentoimatta lopulta kovinkaan paljon.

Valmentajissa kun on niin kamalasti eroja. Toiset tykkäävät puhua koko ajan: selittää ensin, mitä tehdään ja sitten itse tehtävän ajan, miten tekeminen juuri sillä hetkellä menee tai miten sitä pitäisi korjata. Ja lopuksi tietysti vielä erikseen, kuinka äsken suoritetusta tehtävästä on selviydytty. Sitten on valmentajia, jotka eivät puhu juurikaan: kerrotaan, että tule tehtävä ja sen jälkeen annetaan palaute tehtävää ajatellen. Joskus ei edes sitä, vaan ennen seuraavaa suoritusta saatetaan antaa ohjeistus sille, mitä pitäisi nyt muuttaa. 

Jokaiselle ratsastajalle sopii omat valmentajatyyppinsä, joten kaikki eivät sovi kaikille. Mä olen ollut todella hyvissä valmennuksissa, joissa valmentaja on puhunut todella paljon ja vastaavasti todella hyvissä valmennuksissa, joissa valmentaja ei ole puhunut hirveästi. Sitten taas niitä mulle sopimattomia valmentajia on tullut esiin molemmista valmentajatyypeistä. On oikeasti raastavaa kuunnella selitystä koko tunnin ajan, jos valmennuksesta ei silti tunnu saavan mitään konkreettista hyötyä irti. Vähintään yhtä masentavaa on se, jos valmentaja ei kommentoi juuri mitään, eikä siitäkään vähästä saa mitään itselleen.

Koska kuvia itse valmennusesta ei nyt ole, saatte kuvitukseksi parin viikon takaisia kuntoonlaittokuvia :) Ja kaikki kuvat siis c. Vilma T, kiitos <3

Tällaisen alustuksen jälkeen toteankin, että tällä hetkellä mulla on sekä enemmän, että vähemmän puhetta tuottavia valmentajia. Niclas kuuluu ehdottomasti niihin, jotka puhuvat vähemmän, mutta joiden neuvot ja tehtävät tuovat mulle ihan erilaisia näkökulmia ratsastukseen. Niin myös tuollakin viikolla, mikä selittääkin sen, miksi ihmeessä me ratsastajat jaksetaan ajella pitkän työpäivän jälkeen kiireessä, pimeässä ja sateessa ilman kunnon ruokailua kauas kotoa valmennukseen ja palata sieltä yömyöhään takaisin. Se oppi, mitä noilta reissuilta tulee mukaan, on nimittäin korvaamatonta. Ei sitä todellakaan ymmärrä sellainen, joka tätä lajia ei intohimoisesti harrasta. Äitini tuli paikalle katsomaan valmennusta ja hänkin ihmetteli, miten jaksan nähdä vaivaa niin paljon, että käytän vapaa-aikaani yhteen valmennukseen kuusi tuntia ja vielä maksan siitä itseni kipeäksi. Turha sitä on yrittää selittää sanoin - valmennuksen jälkeinen ilme varmasti kertoo enemmän!

Mun piti tehdä tämä postaus teille jo aikoja sitten, mutta yllättäen elämässä tuli vastaan yhtä jos toista. Jos palataan tuohon viikkoon, meidänhän piti osallistua maanantain valmennuksien lisäksi lauantaina kisoihin ratsastuskeskus Ainossa. No, Maco alkoi ontumaan mystisesti perjantaina, joten ne kisat jäivät tietysti väliin. Olin jo ihan varma, että hevosellani on jännevamma, koska jalka turvotteli oudosti ja ruuna oli välillä ihan kolmijalkainen. En edes kävelyttänyt Macoa ennen tiistaita, vaan kylmäsin sen jalkaa parhaimmillaan neljästi päivässä. Tiistaina kävimme klinikalla ja tuloksena oli kengitysmuutos: otimme pohjallisen pois ja ontuminen lakkasi. Kengittäjä oli kyllä käynyt katsomassa kaviota jo kotona, mutta tuota seikkaa ei tullut kenellekään mieleen. Onneksi selvisimme vähällä.

Tuon viikon keskiviikkona olisimme jo saaneet palata liikutukseen, mutta annoin Macon kävellä vielä yhden päivän pelkän seisomisen jälkeen ja palasin sitten takaisin satulaan. Tällä viikolla olemme olleet ihan normaalissa treenissä niin este- kuin koulupuolella, mikä on ollut todella kivaa. Sain kyllä ratsastaa tuon pienen treenitauon aikana muitakin hevosia useasti, mutta toisaalta se oma on aina oma. Treenit sujuivat hyvin ja niistä on tulossa kuvia ja videoita myöhemmin, kunhan niitä ehdin tekemään.

Palataan kuitenkin vielä Niclaksen treenipäivään! Koska valmennuksesta on jo pitkä aika, en muista ihan sanatarkasti kaikkea, mitä olin tuolloin ajatellut kirjoittaa. Onneksi tein ääniraidallisen videon jo heti valmennusta seuranneena iltana, joten pääsette tutustumaan valmennuksen sisältöön sitä kautta. Suurimpana antina koko valmennuksesta oli ehdottomasti se, että mun pitää yksinkertaisesti sallia Macon edetä paremmassa rytmissä ja avoimemmassa muodossa. Jos jään pitämään sitä kädellä liiaksi, sen laukka ei suju tarpeeksi eteen, eikä se ole niin eloisa esteillä. Nuorella hevosella saa olla sitä intoa, eikä sitä pidä missään nimessä tappaa liiallisella kontrollilla. Enkä tietystikään tarkoita, että hevosten pitäisi juosta valtoimenaan ympäri maneesia, mutta sellainen kultainen keskitie on aina hyväksi.

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Kuten videolta saattaa huomata, muuttui ratsastukseni jo tuon yhden valmennuksen aikana kivasti parempaan suuntaan. Se tietty käsijarru päällä -tyyppinen ratsastus jäi pois ja tilalle tuli paremmin etenevä, rytmissä oleva ratsukko. Tai siltä se ainakin tuntui, kun paikat alkoivat osumaan kohdilleen ja oma tekeminen muuttui tasaisemmaksi. Tiedä sitten, miten se kaikki välittyy kameran linssiltä teille! Niin tai näin, olin todella tyytyväinen viimeiseen rataani ja samalla odottelen enemmän kuin innoissani seuraavaa valmennuskertaa, jonka pitäisi ilmeisesti olla joulukuun alussa. Eli aivan pian, jee!

Tänään pääsemme vihdoin kokeilemaan onneamme uudelleen kisojen merkeissä, sillä lähdemme Stall Solbackaan hyppäämään 110cm-luokan. Koska se on päivän viimeinen luokka, jossa pitäisi valita korkeus itse 110cm ja 120cm välillä, päätin mennä 110cm korkeudella itse luokan ja hypätä sen jälkeen vielä erikseen 120cm -korkeudella radan uudelleen. Tietysti sillä varauksella, että pääsen järkevästi esteeltä toiselle tuossa alemmassa korkeudessa.. Rataa kun on tullut hypättyä viimeksi juurikin Niclaksen valmennuksessa ja sen jälkeen olemme menneet puhtaasti jumppaa ja muuta tekniikkajuttua kotivalmennuksissa. Eikä siinä, niistäkin on tullut toinen toistaan parempia ahaa-elämyksiä. Pitää vaan saada muutettua ne opit radan ratsastukseen asti. Siinähän sitä hommaa riittää ;)

Onko sulla valmentajia, jotka puhuvat vähemmän / enemmän valmennuksen aikana?