#930: You're not effective enough

Enpä muista, koska olen viimeksi lähtenyt kirjoittamaan puhdasta kouluvalmennuspostausta. Vaikka se ajatuksena onkin kiinnostanut ihan samalla tavoin kuin estevalmennuksistakin kirjoittaminen, saan harvemmin kuvamateriaalia kouluvalmennuksista. Ja ilman mitään materiaalia on ehkä vähän tylsää yrittää pukea sanoja todeksi. En toki syytä tästä ketään, koska onhan koulutuuppauksen kuvaaminen väkisinkin esteratsastuksen vastaavaa tylsempää - ainakin tällaisen harrastelijatuuppauksen kuvaaminen! Miten se sanonta meneekään maalin kuivumisesta..

Vaikka kouluvalmennuspostauksia ei ole tämän blogin puolella hetkeen näkynyt, olen silti käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti kerran viikossa kouluvalmennuksissa. Toisinaan joku viikko on jäänyt välistä milloin työkiireiden takia, milloin aikataulujen sopimattomuuden vuoksi. Onneksi mulla on maailman parhain luottovalmentaja, jonka kanssa me pystytään katsomaan valmennusaikoja myös todella erikoisiin kellonaikoihin. Omat suosikkiaikani ovat vuosien varsilla olleet ehdottomasti kello 7.00 ja 22.00 alkaneet valmennukset. Vähän sitä extremeä arkeen, hah! Onneksi suurin osa valmennuksista sijoittuu kuitenkin normaalien ihmisten aikoihin, jolloin sekä kuski, että valmentaja ovat ehkä vähän skarpimpana. Itse kun olen luonteeltani sellainen, että valmennus saattaa mennä nopeasti pelkäksi jutteluksi ratsastusmaailman käänteistä. Eikä siinä mitään, ainakin hevonen saa pidemmät välikäynnit ;)

Mulla ei ole tähän hätään kuvia musta ja Macosta koulutunneilla, joten otetaan Kallesta ja musta olevia kuvia reilun kuukauden takaa. Nämä ovat jääneet julkaisematta :) Kuvista kiitos Vilma T.!

Kuten monesti olen sanonutkin, ei meidän kouluvalmennukset estehevosen kanssa ole koskaan olleet sellaista "harjoitellaan sulkua, jotta osataan näyttää oikeaoppista sulkua kouluradalla" -treenaamista. Sen sijaan teemme sulkua parantaaksemme hevosen liikkuvuutta, ratsastettavuutta ja toimintaa ajatellen esteradalla etenemistä. Ja toki treenataaksemme myös ratsastajan eli mun tekemistä hevosen selässä: nopeutta, fiiliksen pohjalta ratsastamista ja lihasmuistin parantamista. Tämä pätee ihan kaikkeen, mitä valmennuksissa teemme. 

Kesän alussa Macon saapuessa Suomeen lähdimme liikkeelle siitä pisteestä, että töitä oli paljon edessä. Niitä on edelleen, sillä tämä polku ei ole koskaan valmis! Paljon ollaan kuitenkin edistytty ratsukkona ja yksilöinä, mikä toivottavasti välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle. Kun ratsastaa ja näkee hevosta lähes päivittäin, on välillä vaikeaa huomata sitä kehitystä, mikä meillä on jo tässä vaiheessa tapahtunut. Sille kehitykselle ikään kuin sokaistuu ja tulee miettineeksi, että miksi me ei olla kehitytty tämän enempää. No, paljon hyvää tässä ollaan jo saatu aikaiseksi, joten puolen vuoden treeniin pitäisi olla ihan kohtuullisen tyytyväinen. Samalla tietysti tunnustaen se tosiasia, että monta asiaa on edelleen korjattavana.

Jos mietitään ihan perusratsastuksellisia kehittymiskohtia, ovat suurimmat muutokset tapahtuneet ehdottomasti Macon kantokyvyn osalta. Enkä nyt tarkoita sitä lastia, mitä Maco jaksaa selässään kantaa, vaan faktaa siitä, että ruuna jaksaa liikkua pidempiä pätkiä kootumpana. Se ei enää makaa käden päällä niin paljon kuin kesällä, ellei ratsastaminen unohdu. Yhä edelleen Maco osaa kyllä käyttää tilaisuuden hyväksi ja on varmasti todella painava kädelle, jos ratsastaja sen sallii, mutta se ei enää lähtökohtaisesti roiku ohjilla ratsastuksen alusta loppuun. Se on saanut kantovoimaa myös laukkaan, mikä näkyy vasemman laukan parantumisena. Vielä alkusyksystä vasen laukka tuntui ajoittain jopa nelitahtiselta sen ponnettomuuden vuoksi, mutta nyt siinäkin ollaan päästy suuri harppaus eteenpäin.

Kehitystä on tapahtunut myös tasapainossa ja suoruudessa. Maco ei enää samalla tavoin kaadu ympyrällä sisään tai ulos, vaan se pystyy liikkumaan kaikissa askellajeissa suhteellisen suorana ja tasapainoisena. Se näkyy etenkin ravin laadussa, sillä ruunalta on löytynyt ihan uudenlainen ravi, jossa sen etuosa liikkuu estehevoseksi oikeinkin kivasti. Toki takapää on vielä vähän eri paria ja sen voimattomuus tulee esiin varsinkin liikkeissä, joissa hevosen pitää ottaa takaosaansa ristiin mahan alle (esimerkiksi avotaivutus). Mutta tässä ollaan tultu iso harppaus eteenpäin, koska kesän alussa musta tuntui, että ihan suoralla uralla liikkuessa ravi saattoi tuntua ajoittain epäsymmetriseltä, kun Maco ei liikkunut tasapainossa. Tästähän joku jo kerkesi ht.netissäkin huudella, että hevoseni on rikki, koska se ontuu joka jalkaansa. Nuorten ja vielä keskeneräisten hevosten kanssa kun on välillä ongelmia tasapainon kanssa, mikä heijastuu sitten liikkeiden symmetrisyyteen.

Ihan konkreettinen esimerkki tasapainosta ja Macon oppimiskyvystä on muutamien viikkojen takaa, kun kouluvalmentajani ratsasti Macolla kotona. Olimme edellisellä viikolla treenanneet valmennuksessa vastalaukkaa, tai oikeastaan yrittäneet treenata. Siitä ei tullut mitään, sillä Maco vaihtoi laukan lähes poikkeuksetta kaarevalla linjalla, vaikka olisin yrittänyt miten pitää hevosta oikeassa asennossa. Kouluvalmentajani meni ruunan selkään seuraavalla viikolla ja työsti samaa asiaa. Ongelmaksi osoittautui se, että mä olin antanut Macon nojata mun apuihin, jolloin ruuna ei tietysti kantanut itseään rehellisesti. Sillä ei oltu koskaan aiemmin ainakaan Suomessa tehty vastalaukkaa koko maneesia ympäri myös ympyröitä käyttäen, joten se tarjosi aina vaihtoa, koska se oli sille helpompaa. Kouluvalmentajani osasi tuoda hevosen kaareville linjoille asennossa, jossa hevosen oli helppo suorittaa vastalaukka, eikä hän antanut sen nojata apuihinsa. Ei mennyt kauaakaan, kun Maco suoritti saman ratsastuksen aikana vastalaukkaa kuin vanha tekijä. Seuraavalla viikolla teimme tätä valmennuksessa lopputunnista mun kanssa, eikä laukan suhteen ollut mitään ongelmia edes vasemmassa kierroksessa, joka osoittautui jopa paremmaksi suunnaksi. Pieniä korjauksia, joilla on suuri vaikutus.

Omassa ratsastuksessani olemme korjanneet vaikuttavuutta. Siis sitä, että uskallan oikeasti käyttää niitä apujani silloin, kun sille on tarve. Olen aina pyrkinyt ratsastamaan alitajuntaisesti todella eleettömästi, mutta se ei pidemmän päälle vie ketään eteenpäin. Toki eleettömyys on aina se lopputulos, mutta sinne päästäkseen pitää uskaltaa käyttää käsiä, istuntaa ja jalkoja. Tästä sanottiin mulle ensimmäisen kerran jo vuonna 2012, kun olin töissä hollannissa. "You're not effective enough", totesi eräs hevosenhoitaja liikuttaessani yhtä hevosta. Totesin takaisin, että siksi olen töissä hevosenhoitajana, enkä kilparatsastajana. Vasta nyt viiden vuoden jälkeen ymmärrän oikeasti, mitä tuolla tarkoitettiin: pitää uskaltaa ratsastaa välillä "rumasti" (todella huono sana tähän, mutta ymmärtänette pointin ilman, että ymmärrätte väärin), jotta voi sitten taas olla eleetön. Tällainen mun tasoinen ratsastaja saa aikaan vain huonosti avuilla liikkuvia hevosia, jos yrittää ratsastaa päivästä toiseen tekemättä selässä oikeastaan mitään konkreettista.

Olipahan taas kärjistetysti sanottu, mutta menköön! Ensi vuodelle on valtavasti tekemistä, mutta sitä varten on hetki hengähdettävä ja annettava hevosellekin lomaa kaikesta treenistä. Maco on suorittanut niin hyvällä asenteella ja drivella koko kesän ja syksyn, että se saa nyt joulun aikaan treenilomaa vajaan kahden viikon ajan. Haluaisin, että sillä maastoiltaisiin pari viikkoa putkeen, mutta meidän tallilla se ei valitettavasti ole itsestäänselvyys: pimeillä ajankohdilla en halua maastoon lähteä vilkkaan liikenteen vuoksi. Ja koska olen itse pois Suomesta parisen viikkoa, en halua laittaa ketään muutakaan maastoilemaan. Tästä syystä Maco saa olla kävelytyskoneessa, minkä lisäksi tallimestarimme ohjasajaa tai hölkkäilee sen kanssa sen mukaan, miltä tuntuu. Katsotaan sitä maastoilulomaa sitten vuodenvaihteen jälkeen :)

Mitä konkreettista kehitystä teidän ratsastuksessa on tapahtunut vuonna 2017?