torstai 30. elokuuta 2018

#1004: Pieni hyppy kesään

Huomasin juuri, etten ole julkaissut tätä kesän parhaasta viikonlopusta kertovaa videota blogissani ollenkaan - tehdäänpä siis hommaan korjausliike ja otetaan kuvien ja tekstien sijaan tähän kohden hyppy ajassa taaksepäin aina heinäkuulle asti. Moni varmaan arvasikin jo, mistä tässä on kyse: no tietysti Hangon SeaHorse Weekista! 

Hangon viikonloppu on ollut jo vuosia sellainen, josta olen tehnyt niin sanotun "MyWeekend"-videon Youtubeen. Videolla olen kuvannut pätkiä sieltä täältä koko viikonlopulta, ja niin pyrin myös tänä vuonna tekemään. Koska mukana oli aiemmista vuosista poiketen omakin hevonen, oli kuvaus ajoittain hieman hankalaa aikataulullisesti - ennen startteja halusin keskittyä olennaiseen eli itse kilpailusuoritukseen valmistautumiseen, ja starttien jälkeen oli taasen kiire hoitaa hevonen kuntoon ennen kuin kameraan ehti tarttua uudemman kerran. Älkää siis kummastelko, miksi videot hyppivät vähän sinne tänne ja lopulta mukana on melko sekalainen kokonaisuus. Ja kaiken huipuksi onnistuin editointivaiheessa laittamaan videossa äänet jotenkin päällekäin, mutta en valitettavasti ruennut tuota virhettä näin jälkikäteen korjaamaan. Menköön sellaisena, toivottavasti siitä saa edes jotain selvää :D

Tuon heinäkuisen viikonlopun jälkeen ei olekaan tullut kuvailtua videoita kuin muuton osalta eli taukoa on ehtinyt kertymään lähes kuukausi. Intoa ei oikein ole, sillä tuosta kamerani objektiivista lähtee ihan kamala tarkennusääni, eikä mulla ole yksinkertaisesti mahdollista hankkia uutta kameraa. Jos satut kuitenkin tietämään jotakin hyviä, videokuvaukseen sopivia kameroita järkevästä hintaluokasta, vinkkaa ihmeessä! Pitää ihan tosissaan alkaa seuraamaan tarjouksia ja muutenkin pohtimaan, mitä tuolle asialle tekisi. Jossain vaiheessa se uusi videokamera kun on pakko hankkia. Tai edes objekti, josta ei lähde ääntä. Ei tuo Canonin 7D Mark II ole tosin muutenkaan runkona mikään ideaali videokuvaamiseen.

Pidemmittä puheitta, tässäpä siis hyppy heinäkuulle ja Hankoon! Toivottavasti video viihdyttää kaikesta huolimatta.

Aurinkoa torstaipäivääsi! :)



Linkki videoon (MyWeekend)

11 kommenttia

  1. Itse olin (ja olen vähän edelleen) kuumessa tämän viikon. Onneksi on 9 aamu, niin ei tartte herätä aikasin kouluun. Hirveä nuha jäi vielä, en saa edes kunnolla henkeä nenän kautta :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Toivottavasti paranet pian :)

      Poista
    2. Kiitos! Onneksi ensi viikko "lomaa", koska menen tallille "töihin".
      Täällä kylläkään ei ole virlä 7 TeT- viikkoa, mutta pääsin jo etukäteen :)
      Pitäisi varmaan kysyä vinkkejä hyvään itsenäiseen työskentelyyn(?)
      Menen ihan samantapaisella hevosella kuin Cahamp, mutta kun yrittää ravata, tarjoaa vain laukkaa. (Mitä teen)
      Kiitos jos vastaisit :))
      Ps: teet ihania ja hyviä videoita Aada!

      Poista
  2. Miten noi karsinan edessä olevat kankaat/toi sun naru näyttää mun silmään jotenki tosi vaarallisilta? Eiks noista oo aika helppo vaan rynnistää läpi tai jos hevonen jää siihen kiinni tms? Varsinki toi pelkkä naru ku maco oleskeli sen alla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oviverho ei ole ollenkaan vaarallinen, kun sitä käyttää oikein eli valvoo hevosta jatkuvasti eikä jätä yksin. Itse käytän sitä juuri sellaisena hetkenä, kun olen paikalla vaikka pesemässä varusteita - hevonen saa katsella vapaammin ulos karsinastaan :) Narua en suosi, mutta meillä hajosi yksi paalinnaru, millä tuo oviverho oli kiinni, ja siksi en siihen hätään keksinyt muuta. Narun kanssa en kyllä voi jättää hevosta hetkeksikään ilman katsekontaktia, koska kuten videolla, Maco kyllä helposti kökkii sen alla syömässä heinää tms. Mutta siis, kaiketi kaikki varusteet ovat väärin käytettynä vaarallisia :)

      Poista
  3. Mites se Macon klinikkareissu meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerroitkin tästä jo heti reissun jälkeen Instagramissa, mutta en ole vielä ehtinyt koneelle kirjoittamaan mitään - tämä oli ajastettuna jo etukäteen :) Kaiken kaikkaan tuli positiivinen reissu ja pääsemme jo ensi viikolla hyppäämään! Paksuuntuma osoittautui vanhaksi kalkkeumaksi/tms. :) Nyt vaan toivotaan, että selvittiin näin vähällä!

      Poista
  4. Toi oli huippukiva video! :D

    VastaaPoista
  5. Mitä teet työksesi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon finanssialalla viestinnän ja markkinoinnin hommissa :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat