sunnuntai 13. tammikuuta 2019

#1041: Ajatuksia nettikommentoinnista

Kuvien ystäviä on hemmoteltu viime postauksissa Rositan ottamilla kuvilla Macosta varsin talvisissa maisemissa, joten tähän väliin voidaan antaa videoiden kannattajilla oma areenansa. Julkaisin aiemmin tässä kuussa muutaman videon, jotka eivät vielä ole päätyneet blogin puolelle. Korjataan tilanne ja otetaan katsaus hieman taaksepäin!

Ensimmäinen video kertoo päivästä, kun olimme tallilla juurikin näiden talvisten kuvien ottohetkellä Rositan kanssa. Video oli tarkemmin ottaen varsinainen tallivideopostaus, sillä kuvailimme paikan päältä yhtä jos toista sen kummemmin asiaa miettimättä. Varsinaista ratsastamista ei videolla näy, sillä tuona päivänä Maco sai tyytyä kevyempään oleskeluun muun tekemisen ohella. Videolla on kuitenkin yleistä tunnelmaa, höpöttelyä ja tallilla oleskelua senkin edestä. On aina mukavaa saada tallille mukaan kavereita, joiden kanssa voi hyvillä mielin vaihtaa kuulumisia tai vain parantaa maailmaa jutustelemalla niitä näitä. Vai voiko joku väittää muuta?



Rositan kuvauspäivä (linkki videopostaukseen)


Ihan tavallinen perjantai (linkki MyDayhyn)

Toinen video onkin vähän tuoreempi, sillä se on kuvattu vain noin viikko sitten ihan tavallisesta perjantaipäivästä. Tarkoituksenani oli kuvata MyDay työpäivästä, tallilta ja illan menoista, mutta menojen peruunnuttua päädyinkin viettämään tallilla aikaa ihan kunnolla iltamyöhään saakka. Näin ollen Macon kanssa tuli puuhasteltua vaikke mitä ylimääräistä ja vietettyä aikaa ilman kelloon katsomista. Mikäs sen rentouttavampaa! Samalla innostuin juttelemaan videolle hieman enemmän ajatuksistani nettikommentointiin liittyen. Jos siis kiinnostaa, mitä mieltä olen esimerkiksi siitä, jos joku vihjailee aiheetta jonkun kiertävän veroja tai arvostelee muiden tapoja huolehtia hevosen hyvinvoinnista, suosittelen katsomaan tämän videon loppuun asti. Ei kuitenkaan mitään vakavamielistä, sillä eihän tuo aiheenakaan ole lopulta sen kummallisempi. Mielipiteitä mahtuu maailmaan, ja niinhän sen kuuluukin olla! On hienoa, että meillä on niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa itseämme elämässä ja myös täällä sosiaalisessa mediassa. Jokainen valitsee sen tyylin, jolla haluaa itsestään viestiä - nimellä tai anonyymisti.

Tässä postauksessa ei sen enempää tekstille aikaa tuhlata, vaan keskitytään liikkuvan kuvan ihmeelliseen maailmaan. Tulevalla viikolla on luvassa paljon kaikkea kivaa, sillä tallipäiviin sisältyy paitsi sitä hauskanpitoa ja treenaamista, myös esimerkiksi Niclas Aromaan valmennusten seuraamista ja niiden kanssa auttelemista. Tiedä sitten, josko innostuisin kirjoittamaan näistä treeneistä tarkemmin ajatuksia myös tänne bloginkin puolelle. Miltä kuulostaisi?

Vietä ihan mahtava sunnuntai! :)

4 kommenttia

  1. Mä en usko, että noiden kommenttien takana on kovinkaan kypsiä ja varttuneita ihmisiä. Niin älyttömältä kuulostaa että lienee kateellisten lasten tai sitten muuten vain kovin asennevammaisten mielipiteiltä. Niin se vaan menee, että teit mitä tahansa ja sanoit mitä tahansa, niin joku löytää sun tekemisistä jotain valitettavaa. Onneksi sulla menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos moiset kommentit :)

    Ja höpö höpö, sähän olet super kaunis ja osaat selvästi ratsastaa sekä käsitellä hevosia hyvin. Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikea sitä on lopulta sanoa, millaisia tallaajia noiden kommenttien takana on. En epäile, etteikö ihan tavallisia meikäläisiäkin, joilla vaan on tarve päästä näpäyttämään. Ja se toki sallittakoon :)

      Kiitos oikein paljon kivasta kommentista <3

      Poista
  2. Tulen hyvälle tuulelle, kun katson videoitasi. Olet todella piristävä& realistinen ihminen.
    Saa uutta virtaa myös omalle tekemiselle.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat