#619: Pämppiksen syysriennot

Meidän kevyempi jakso alkaa pikkuhiljaa olla ohitse ja paluu normaaliin treeniin on käsillä. Olen tehnyt kuluneen viikon aikana vähitellen yhä enemmän töitä, toki aloittaen ihan pelkästä käyntityöskentelystä ja lisäten siitä pikkuhiljaa mukaan muitakin askellajeja. Huomenna torstaina saamme vihdoin tehdä kaiken ihan täysillä ja vaatien hevoselta sitä sataprosenttista suorittamista, toki aina hevosta kuunnellen.

Champ on ollut koko tämän viikon ajan todella miellyttävä ratsastaa. Tietysti se oli aluksi vähän jäykkä pelkän kävelemisen jäljiltä, mutta olin enemmän kuin positiivisesti yllättynyt siitä, miten hyvällä asenteella se lähti töihin. Kävelylomat siis tekevät selkeästi hyvää hevosen päälle - täysi nollaaminen parantaa työmotivaatiota. Suurin ongelma ratsastuksen aloittamisen jälkeen ei ollutkaan se, pystynkö asettamaan hevosta haluamaani suuntaan, vaan pikemminkin se, mennäänkö me rauhallisesti yhtä matkaa vai juokseeko hevonen pää viidentenä jalkana korvat tötterössä kenttää ympäri kuin huutaen "VIHDOIN MÄ PÄÄSEN LIIKKUMAAN!". No, ainakin tämä ongelma oli kovin positiivinen, eikä siitä voinut olla kovin pahoillaan.

Vaikka Champ ei liikkunut epäpuhtaasti tai ollut muutenkaan liikkeessä huono ennen klinikkakäyntiä, huomaa huollon tehon ratsastuksessa koko ajan enemmän. Jo ensimmäisen kerran ravatessani tunsin sen, miten eri tavalla hevosesta löytyi joustoa. Vaikka Champ ravasi varsin letkeästi, enkä vaatinut siltä oikeastaan mitään muuta kuin suoralla uralla eteenpäin menemistä, oli ravin tahti ihan erituntuinen - jollain tavalla keinuvampi ja rytmikkäämpi. Nuo ovat ehkä vääriä sanoja, mutta sitä tunnetta on jotenkin vaikea pukea sanoiksi. Jälkikäteen on kuitenkin todettava, että öljyjen vaihto taisi tulla ihan sopivaan kohtaan. Innolla odotan hyppäämisen makuun pääsyä!

Nyt kun olemme päässeet takaisin liikkeelle, emme tietenkään ole jumittuneet neljän aidan tai seinän sisälle kiertämään uraa tylsistyneinä. Aurinkoisten säiden vuoksi sänkipellon reunalenkki on ollut ahkerassa käytössä alku- ja loppukäyntien aikana. Kerran eksyimme pellolle kokeilemaan jopa muutamia pätkiä ravia ja laukkaa, ennen varsinaisen ratsastuksen aloittamista. Näistä karkeloista tallentui muutama kuva kameralle, sillä kaverini Ronja oli paikalla kuvaamassa menoamme. Syysaamun värit eivät päässeet peltomaisemissa loistoonsa, mutta ainakin näistä kuvista välittyy hevosen valtava innokkuus. Se oli niin mielissään päästessään tepastelemaan pellon ympäri käyntiä reippaamassa askellajissa!

Pellolla ratsastaessani mä en yleensä koskaan vaadi hevoselta muuta kuin sen, että se menee haluamaani suuntaan haluamassani askellajissa ja vauhdissa. En siis työstä hevosta, enkä esimerkiksi välitä yhtään siitä, meneekö se niska nyökyssä vai katsooko se kenties yläkautta silmiini. Tärkeintä on, että ratsu pääsee tuulettamaan päätään pois tavallisilta ratsastusalueilta ja tekemään vaihtelevaa treeniä. Toki välillä kunnon läpiratsastus pellolla voi olla kivaa vaihtelua, mutta meillä sitä ei ole koskaan harrastettu. Ja vaikken vaatinut Champilta tälläkään peltoratsastuskerralla mitään (pikemminkin yritin hillitä ruunan menohaluja), näkyy noissa kuvissa silti välillä se, miten paljon tuolla hevosella on voimaa siellä jossain - kunhan sen saisi esiin myös muussa ratsastuksessa. 

Nauttivatko teidän hevosenne syksyisistä sänkkäriratsastuksista?

Lue lisää

#618: Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Champ on saanut uuden lempinimen: Pämppis. Jo ennen hevosen saapumista Suomeen kyselin teiltä ehdotuksia sopivasta puhuttelunimestä, mutta lopulta pelkkä Champ vakiintui ainoaksi viralliseksi kutsumanimeksi - olihan se samalla sen oikea nimi, lyhyt ja ytimekäs sellainen. Näiden kuluneiden vuosien saatossa ruunaa on kyllä kutsuttu yhdellä jos toisella nimityksellä, mutta mikään ei ole tullut kuitenkaan jäädäkseen. Rakkaalla lapsella kun on tunnetusti monta lempinimeä..

Luettelo tämän komistuksen nimistä on varsin näyttävä. Kaikista tunnetuin lempinimi Champille lienee Juntti, sillä se luki pitkän aikaa myös hevosen karsinataulussa. Kyseinen nimi vakiintui ruunalle melko nopeasti sen Suomeen tulon jälkeen, sillä onhan se vähän tuollainen yksinkertainen ja hellyyttävällä tavalla junttimainen. Tosin, jos multa kysytään, on Champ oikeasti vain niin kamalan viisas, ettei kukaan ymmärrä sen viisautta ja siksi sitä pidetään kovin tyhmänä ;) Nykyään juntti-nimeä tulee käytettyä harvemmin, sillä se oli iskostunut enemmän vanhojen tallikavereideni mieliin, eikä uudella tallilla monikaan tiedä tästä kauniista rakkaudenosoituksesta.

Kun puhun kavereilleni Champista, käytän hyvin usein pelkkää lyhennettä C. Esimerkiksi viestejä kirjoittaessani tai joskus ihan puhelimessakin saatan todeta, että "ratsastin C:n jo tänään" tai "eilen C oli vapaalla". Muita puhekielessä käyttämiäni nimiä ruunasta ovat esimerkiksi Champpi, Tsämppi, Läski (hah, tätä nimeä se sai kantaa silloin, kun se oli vähän pulskassa kunnossa), Hönö, Kanttura.. Lista on loputon! Ja tiedän, että joidenkin mielestä esimerkiksi tuo Kantturaksi kutsuminen on ikävää ja "hevosta loukkaavaa", mutta mun lähipiirissä lähes kaikkia hevosia kutsutaan silloin tällöin tuolla ilmaisulla, eikä se todellakaan tarkoita sitä, että hevosta haluttaisiin väheksyä jollain tapaa. 

Tämän postauksen kuvat ovat kesän kisoista, joita en muistaakseni ole vielä täällä aiemmin julkaissut!
c. Asta Peräkylä

c. Asta Peräkylä

c. Asta Peräkylä

Champ on lyhenne kolmesta englanninkielisestä sanasta: champagne (samppanja), champignon (herkkusieni) sekä champion (mestari, valio). Kouluvalmentajani on kehitellyt hevoselleni oman lempinimen tuosta herkkusienestä, sillä siitä on tullut Herkkis. Onhan se välillä melkoinen neiti, jätkämäisellä luonteella varustettuna. Siinä siis yksi sopiva kutsumanimi lisää. Blogissa antamistanne ehdotuksista pidin ehdottomasti eniten Nasusta ja olisin varmasti alkanut kutsumaan Champia sillä nimellä, mutta äitini mielestä hevosemme ei voinut kantaa sellaista nimeä, eikä sitä siksi koskaan otettu kunnolla käyttöön. 

Mutta miksi Champ on nyt ristitty Pämppikseksi? Tässä kohden olisi paikallaan pieni selitys. Lausun 'champ' sanan usein ä:n kanssa, jolloin siitä vääntyi Tsämppi. Kun radiossa alkoi alkuvuonna soimaan hitiksi noussut kappale Pämppää, muuntui nimi yhtäkkiä Pämpiksi ja siitä sitten, hiljaa ja kovan mietinnän tuloksena hioutui nykyinen mestariteos eli Pämppis. Hah, todellisuudessa tuo vain putkahti suusta ulos jonain kauniina päivänä ja siitä asti se on ollut osana hevosen normaalia arkea. Pämppiksen kanssa samaa sukua on kutsumanimi Pönttis, joka on lyhenne termistä 'pönttöpää'. Koska hei, eikö jokainen hevonen ole sellainen joskus. Tai siis, aika usein!

c. Hanna Heinonen

c. Hanna Heinonen

Koska elämässäni ei tunnetustikaan ole kovin paljon sisältöä, vietin sunnuntai-iltani etsien netistä erilaisia selityksiä termille 'champ'. Eräs englanninkielinen urbaani sanakirja osasi antaa seuraavia, varsin imartelevia määrittelyjä rakkaan nelijalkaiseni nimelle. Kopioin nuo määritelmät sellaisenaan tähän ja yritin suomentaa termit suurinpiirtein sinne suuntaan, mutta korjatkaa toki, jos joku käännös meni aivan metsään!

"A wack person, a loser, someone who lacks coolness, not popular, annoying."

(Outo tyyppi, häviäjä, joku jolla on puutetta cooleudesta, ei suosittu, ärsyttävä.)

"Someone who can do an activity particularly well, esp. drinking."

(Joku, joka voi tehdä jotain toimintaa erityisen hyvin, varsinkin juomista.)

"The coolest kid on earth. He can beat anyone at beer pong. Hes better than Chuck Norris."

(Coolein tyyppi maan päällä. Hän voi lyödä kenet tahansa beer bongissa.

Hän on parempi kuin Chuck Norris.)

"A term, used sarcastically, to disparage someone's ability."

(Sarkastisesti käytetty termi termi, väheksyäkseen jonkun kykyä.)

"Anyone who is severely deluded about his ability to do something well or effectively. 

An annoying twit."

(Kuka tahansa, joka on johdettu vakavasti harhaan hänen mahdollisuuksistaan tehdä

jotain hyvin tai tehokkaasti. Ärsyttävä pöhkö.)

"Something stupid, that's just not that good."

(Jotain typerää, joka ei vain ole niin hyvä.)

"Not cool or not in style."

(Ei coolia tai ei muodikasta.)

"What your dad calls you when he forgets your name."

(Millä nimellä isäsi kutsuu sinua, kun hän unohtaa nimesi.) - oma suosikkini :D

"Ability to do what ever one wants without any consequences."

(Kyky tehdä mitä haluaa ilman mitään seurauksia.)

"Short for champion, in the first place, winner, the best!"

(Lyhenne mestarista, ensimmäisellä sijalla, voittaja, paras!)

Näistä voi jokainen muodostaa oman käsityksensä siitä, mitähän Champin nimi mahtaa loppujen lopuksi tarkoittaa. Tuo lista olisi jatkunut vaikka  miten pitkään, eikä aina kauhean positiivisissa merkeissä, kuten yltä saattaa jo huomata. Mutta oli miten oli, on tuo hevonen maailman tärkein ja rakkain mulle juuri sellaisenaan - nimestä viis! 

Onko teidän hevosillanne lempinimiä? :)

Lue lisää

#617: Liikaa energiaa

"Nyt riitti kävelyt!", totesi Champ ja vinkaisi pompaten samalla joka jalalla ilmaan. Siinä ei paljon taluttajalla ollut sanottavaa. Pian ruuna laukkaili onnellisena kenttää ympäri vähät välittäen määräyksestä kävellä viikon verran. Onneksi kävelyjakso oli jo loppusuoralla eli mitään katastrofia ei pienet irrottelut aiheuttaneet. Ainoa haittaava seikka oli hevosen jaloissa pyörivä naru, joka olisi pahimmassa tapauksessa voinut jäädä riehuvan hevosen jalkoihin kiinni ja aiheuttaa laukkapyrähdyksille äkkinäisen stopin. Onneksi mitään ei käynyt ja vapaudesta riemastunut nelijalkainen saatiin nopeasti takaisin maan pinnalle. 

Siinä siis tiivistettynä meidän kulunut viikko! Kävelyjakso ei olisi voinut säiden puolesta huonompaan aikaan tulla, sillä Etelä-Suomeen saapuivat ensimmäiset pakkaset. Vaikka Champ käveli joka päivä kahdesti, aamulla ja illalla, oli viimeisinä päivinä mulla hevosen sijaan usein narun päässä heliumpallo, joka halusi poukkoilla kaikkialla muualla kuin vieressäni. Kävely taisi olla Champin mielestä äärimmäisen tylsää, mutta turha energia näkyi kyllä muutenkin. Hevosparka ei malttanut olla hetkeäkään paikallaan, vaan sen piti jatkuvasti sählätä yhtä jos toista: suussa oli milloin mitäkin aina ihmisten vetoketjuista lattiaharjaan. Ehkä Champ olisi halunnut auttaa tallin siivoamisessa, jotta se saisi edes jotain järkevää tekemistä ;)

Varoitus: liikaa samanlaisia pääkuvia liian suloisesta hevosesta ;)

Tämä teksti on julkaisussa vasta tänään sunnuntaina, mutta kirjoitin sen valmiiksi jo menneenä torstaina - ensimmäisenä päivänä, jolloin sain ratsastaa Champilla klinikkakäynnin jälkeen. Tekstiä kirjoittaessani en ollut vielä päässyt tallille asti, joten tarkempaa selostusta ruunan ratsastuksista saatte lukea myöhemmin seuraavalla viikolla. Sen voin kuitenkin sanoa, että koskaan en ollut odottanut innokkaammin oman hevosen selkään kiipeämistä! 

Vaikka en pystynyt ratsastamaan Champilla viikkoon, kävin tallilla tietysti päivittäin. Ensimmäiset neljä päivää kävin tallilla kahdesti päivässä, aamulla ennen töitä tai yliopistoa ja illalla niiden jälkeen. Toisella tallikäynnillä harjasin hevosen aina kunnolla selvitellen samalla harjan ja hännän, jonka jälkeen lähdin kävelylenkille. Jäljelle jäänyt tallikerta koostui sitten yleensä pelkästä kävelytyksestä. Toki tein kaikki muutkin tallihommat, kuten laitoin hevosen ruoat valmiiksi seuraavaa päivää varten tai ratsastin jonkun muun hevosen, mikäli onni oli suosinut. 

Päivä, jolloin Pämppis päätti jättää taluttajan taakseen. Kamera sattui olemaan valmiiksi päällä ja kiinniottajia useampia kuin yksi, joten pari kuvaa tallentui tilanteesta kameran kennolle.

Meidän kävelyreissut sijoittuivat muutamiin eri maisemiin. Pääosin kävelimme kentällä, sillä varsinkin loppuviikosta Champissa oli tuota virtaa enemmän kuin tarpeeksi, enkä nähnyt turvalliseksi vaihtoehdoksi lähteä poukkoilemaan hevosen kanssa liikenteen sekaan. Kävelimme myös maneesissa pimeinä iltoina tuulen ollessa liian kylmä taluttajan kestettäväksi, unohtamatta erilaisia maastoreissuja. Pituudet lenkeillä kasvoivat loppua kohden ja parhaimmillaan tarvoin menemään 45 minuutin reippaita lenkkejä hevosen kävellessä tylsistyneen näköisenä vieressäni. Tai ei se ehkä tylsistynyt ollut, mutta sitä ärsytti, kun se joutui kävelemään reippaasti haluamaani tahtia: tämä ruunan rupsukka kun on enemmän sellaista hitaasti käynnistyvää, perässä vedettävää mallia..

Energian lisääntyminen ja säiden kylmeneminen eivät olleet ainoita asioita, jotka pakkasaamut saivat aikaan. Nyt kävi nimittäin niin, että meillä alkoi virallisesti talvi! No ehkei ihan vielä, mutta talviloimet ilmestyivät koristamaan hevosen loimitelinettä ja kevyempi sisäloimi vaihdettiin paksumpaan. Seuraavat kuusi kuukautta saadaankin sitten loimittaa ratsujamme, kukin oman tahtonsa mukaan enemmän tai vähemmän. Talven tulon huomaa myös siitä, että ht.netissä syntyy jatkuvasti uusia keskusteluja loimittamisen saloista. Jos et ole vielä huomannut, kannattaa kurkata ilmiö täältä.

Milla varsansa kanssa :)

Champin kanssa kävellessäni huomasin jännän ilmiön. Kun hevosella ei pääse ratsastamaan, kuvittelee sitä automaattisesti, että tallilta pääsee nopeammin kotiin eli tallilla kuluisi päivässä suhteellisesti vähemmän aikaa kuin ratsastaessasi normaalisti. Näin ei todellakaan ollut, varsinkaan kun kaartelin paikalle kahdesti päivässä. Onneksi viimeisinä päivinä kävelykone auttoi tässä asiassa ja tuurasi toista kävelytyskertaani, jolloin pääsin itse yliopistolle tai sain nukkua hetken verran pidempään. 

Mutta koska kuvittelin, että mulla olisi nyt kävelyjakson aikana äärimmäisen paljon ylimääräistä aikaa, sovin tietysti viikolle kaikkea mahdollista puuhaa. Yksi niistä oli jo pitkään suunnitteilla ollut kuvausreissu Millan puolitoistavuotiaan varsan luokse Sipooseen. Tuon ikäisiä varsoja ei välttämättä aina voi sanoa hevosmaailman kukkasiksi, sillä niiden mittasuhteet ovat vielä pikkuisen hakusessa ja monet saattavat näyttää hevosen sijaan joltain ihan muulta eläinlajilta. Rakennekuvat eivät siis ole kaikista imartelevimpia otoksia tälle ikäryhmälle, mutta koska varsoista on ihanaa saada muistoja kaikilta kasvuvaiheilta, oli niitäkin pakko ottaa. Jos ei muuta, niin onhan nuo varsat ihan älyttömän suloisia ja täynnä elämää. Millan varsa on kaiken lisäksi äärimmäisen fiksu tapaus, joten kuvaaminen oli siltä osin antoisaa.

Onko teidän hevosillanne / hoitohevosillanne ollut virtaa säiden kylmenemisestä johtuen?

Lue lisää

#616: Kohti parempaa ratsastustaitoa

Palataan kolmisen vuotta ajassa taaksepäin. Olin juuri täyttänyt kahdeksantoista vuotta, kävin lukion viimeistä vuotta ja elin suhteellisen huoletonta elämää. Aivan, mulla ei ollut omaa hevosta. Sen sijaan ratsastin kyllä paljon: jos en päivittäin, kuitenkin monta kertaa viikossa ja ennen kaikkea useilla erilaisilla hevosilla. 

Oman hevosen myötä arki muuttui. Viikkoon tuli säännöllisiä liikutuskertoja viidestä seitsemään, mutta samalla vaihtelevuus loppui kuin seinään. Aiemmin olin saattanut ratsastaa keskimäärin kuutisen kertaa viikossa kouluaikoina, kesäisin jopa toistakymmentä kertaa viikottain. Nämä määrät sisälsivät useita erilaisia hevosia, sillä välillä yhteen viikonloppuun saattoi mahtua lähes kaksikymmentä ratsastuskertaa. Se on aika paljon yhdeksi viikonlopuksi, varsinkin, kun ratsastajana toimi suhteellisen kokematon täysi-ikäisyyttä hipova tai sen juuri ylittänyt naisenalku. Sain kokea ihan älyttömän hienoja mahdollisuuksia. Pääsin kilpailemaan kymmenillä erilaisilla hevosilla, ratsastaa miljoonaratsuilla ja toisaalta vierailla sellaistenkin hevosten selässä, jotka eivät ehkä rahallisesti olleet kovin arvokkaita, mutta jotka olivat omistajilleen ja lähipiirilleen kultaakin kalliimpia. Jokaisesta saamastani kokemuksesta olen äärimmäisen kiitollinen.

Alussa homma oli melkoista hakemista. Näissä ensimmäisissä kuvissa näkyy, miten mulla oli ihan liian pitkät ohjat.

Tässä se pitkien ohjien ongelma näkyy selkeiten: hevonen nojaa kädelle, koska ohjat ovat liian pitkät ja oma käteni on jännittyneenä. Ei hyvä!

Champin tulo elämääni on parasta, mitä mulle on koskaan tapahtunut - sitä en kiellä. Ratsastuksellisen kehittymisen näkökulmasta tuo vaihtelevuus ja erilaisilla hevosilla ratsastaminen, mikä jäi pois oman hevosen saapumisen jälkeen, on kuitenkin asia, jota kaipaan aina välillä. Oma hevonen sitoo sen verran paljon, ettei rinnalle halua välttämättä ottaa mitään muita hevosia viemään aikaa ja resursseja pois sen tärkeimmän hevosen suunnalta. Toisaalta, vaikka hevosten puolesta aikaa olisi, ei yliopistoelämä ja työssäkäynti salli aktiivista ratsastusta muilla hevosilla. Jostain pitää joustaa ja näiden vuosien perusteella voin sanoa, että omassa elämässäni se on ollut juuri tuo muiden hevosilla ratsastaminen.

On ollut hienoa huomata, miten tällainen kokematon amatööri uskalletaan päästää "hevosen kuin hevosen" kyytiin. Omistajat luottavat yllättävän paljon siihen, että fiksuksi osoittautunut henkilö hoitaa sovitut asiat hyvin ja liikuttaa hevosen pyydetyllä tavalla. Se on jollain tavalla palkitsevaa. Vaikken itse ole ammattilainen, koen silti kykeneväni liikuttamaan hevosia tarvittaessa niin, että ratsut saavat päivittäisen liikuntansa suhteellisen järkevällä tavalla. Ratsastamisella ja liikuttamisella on suuri ero ja painotan, että monessa kohden lukeudun jälkimmäiseen. Se, että osaisin ratsastaa vierasta hevosta kunnolla, vaatisi paljon enemmän tunteja satulassa.

Tässä ohjat ovat edelleen liian pitkät, mutta käsi vähän paremmin edessä -> hevonen pääsee liian matalaksi.

Sitten ohjatkin löysivät paremman pituuden ;)

Kolmisen vuotta sitten olisin varmasti kyennyt tähän hommaan paremmin. Vaikka olen kehittynyt ratsastajana oman hevosen myötä huimasti eteenpäin (tämän voin myöntää itsekin!), on tietynlainen tuntuma erilaisiin hevosiin "kadonnut". Tai ainakin erilaisten hevosten ratsastaminen vaatii hetken verran totuttelua - mukautuminen ei tulekaan enää samalla tavoin selkärangasta. Kun ratsastaa päivästä toiseen sillä yhdellä ja samalla hevosella, alkaa oma ratsastus vähitellen muokkautua enemmän ja enemmän pelkästään siihen suuntaan. Saatat tuntea oman hevosesi ja siihen vaadittavat säädöt kuin omat taskusi, mutta kun istut vieraan hevosen kyytiin, olet aluksi aivan hukassa.

Vaikka Champ harrasti viikon verran kävelyä kahdesti päivässä, en silti jäänyt itse maantasalle. Tallikaverini Viivi tarjosi mulle mahdollisuutta ratsastaa hevosellaan Cocolla muutamaan otteeseen, enkä tietenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta. Kerroin jo aiemmassa postauksessa ensimmäisestä ratsastuskerrasta jotain pientä infoa, mutta kurkistetaan menneeseen nyt hieman syvällisemmin.

Ensimmäisellä kerralla noustessani uuden hevostuttavuuden selkään viime viikon keskiviikkona olin todellisen hukassa. Mulla oli allani hevonen, joka on Champia kymmenisen senttiä korkeampi ja ratsastaessa aikalailla vastakohta: sillä on itsestään todella hyvä eteenpäinpyrkimys, se on ajoittain vähän vahva edestä ja toisaalta hieman jäykähkö. En siis todellakaan listaa näitä ratsun syyksi, vaan nimenomaan omasta ratsastuksestani johtuviksi seikoiksi. Oman kuskinsa kanssa Coco näyttää hirvittävän yksinkertaiselta ja "helpolta" ratsastaa, mutta omalla kohdallani todellisuus oli aluksi täysin toinen.

Laukassa suurin ongelma oli, etten saanut hevosta tarpeeksi kasaan. Se laukkasi siis vähän pitkänä, eikä kunnolla rentoutunut ylälinjastaan. Niin kuin kuvista näkee, se on vähän suorakaulainen.

Champ on edestä usein kovin tyhjä. Se on hidas jalalle, eikä se ole maailman eteenpäinpyrkivin hevonen. Vaikka se on vähän vino ja jäykkä, on se silti kuin käärme sille päälle sattuessaan. Sata liikkuvaa osaa, joista jokainen haluaa eri suuntaan. Oli siis pienoinen kulttuurishokki ratsastaa hevosella, joka on menossa itse eteen ja joka menee tasaisesti yhteen suuntaan: oli se suunta sitten ratsastajan määräämä tai ei. Tein heti alusta asti yhden räikeän virheen. Kun Coco lisäsi vauhtia, jäin ratsastamaan kädellä taaksepäin. Tästä riemastuneena ruuna tietysti nojasi käteeni ja kulki alakaula aivan jäykkänä, jolloin yritin vetää entistä enemmän ja hevonen nojasi entistä kovempaa kättäni vasten. Vetokilpailu ei tunnetusti hevosten kanssa toimi, sillä ratsatsaja häviää aina. Ensimmäisestä ratsastuskerrasta ei siis jäänyt kovinkaan voittajafiilistä, sillä päivän suurin saavutus oli varmasti se, että pääsimme muutaman kerran osoittamaani suuntaan yhtä matkaa ilman, että ratsuni lähti täysin lapasesta.

Toinen ratsastuskerta koitti saman viikon perjantaina. Vahingosta viisastuneena koitin olla paljon rennompi oman käteni kanssa ja ratsastaa huomattavasti enemmän istunnalla. Ja kappas, hevonen ei vetänyt vastaan! Se ei vielä ollut täysin rento ylälinjastaan, vaan jännitti hieman leukojaan ja alakaulaansa, mutta malttoi kuitenkin kulkea suhteellisen tasaisesti ja kuunnellen ratsastajaa. Näin isolla hevosella tärkeää olisi sallia hevosen liikkua tarpeeksi isosti eteen ilman, että se pääsee juoksemaan ratsastajan alta pois. Toisella ratsastuskerralla en vielä uskaltanut antaa Cocon liikkua kunnolla koko kropan läpi, sillä takaraivossa kummitteli ajatus edellisestä ratsastuskerrasta ja siitä, miten hevonen lähti heti pois tahdista, kun herpaannuin otteissani.

Lopuksi vähän rennommin ravia :)

Vanhan sanonnan mukaan kolmas kerta toden sanoo ja näin kävi myös tällä kertaa! Maanantaina sain kiivetä Cocon kyytiin uudestaan ja voi että, miten nautin ratsastuksesta. Olimme ottaneet aamulla muutamia kuvia Champista Sallan kanssa, joten Salla päätti ikuistaa muutaman hetken ratsastuksestani kameralle. Varoittelin häntä etukäteen siitä, ettei menossa olisi todennäköisesti mitään katsottavaa, mutta toisin kävi. Tai eihän tuo nyt kummoisesti mennyt, mutta tällä kertaa hallitsin hevosen pääosin koko ratsastuksen ajan ja pystyin tekemään erilaisia tehtäviä - oikeasti ratsastamaan sitä hevosta, ajelehtimisen sijaan.

Suurin oivallus maanantailta oli se, että mun piti pitää käsi tarpeeksi edessä ja ohjat lyhyinä, jotta hevonen ei jäänyt vetämään kättä vasten. Mulla oli aluksi aivan liian pitkät ohjat, mikä näkyi siinä, että oma käteni oli liian takana ja stabiilina, mikä edesauttoi hevosen roikkumista kuolaimessa kiinni. Tuollaisella pitkäkaulalla ratsastamisessa on se puoli, että oikean ohjaspituuden löytäminen ottaa oman aikansa. Kuvistakin huomaa selvän eron: kun mulla on ohjat lyhyinä ja käsi edessä, kantaa hevonen itsensä paremmin. 

Tein väistöjä ympyrällä, muutamia siirtymisiä ja ihan perustyöskentelyä. Pystyin ratsastamaan askellajien sisällä eteen ja toisaalta kiinni ilman, että hevonen pakeni altani. Pystyin ratsastamaan suoraan ilman, että ruuna lähti kiihtyttämään tahtia tai pakeni kuolaintuntumalta pois. Pystyin myös vaikuttamaan ja vaatimaan hevoselta ilman, että se nosti keskisormeaan pystyyn todeten "tee kuule itse". Se ei juuri kyttäillyt ympäristöään ja oli mun kanssa suurimman osan ajasta. Monesta tällainen saattaisi tuntua tylsältä ja itsestäänselvältä, mutta mulle tuo ratsastus oli eräänlainen työvoitto. Kykenin mukautumaan uuden hevosen ratsastettavuuteen sen vaatimalla tavalla. Ehkä mä en ole ihan niin toivoton tapaus kuin kuvittelin! Kuten olen joskus todennut: en ole hyvä, en sinne päinkään, mutta ehkä kehityskelpoinen ;)

Isompaakin isommat kiitokset Viiville hevosensa lainasta ja siitä, että sain ratsastaa tällä jättiläisruunalla! Vaikka välillä muiden hevosten selkään pääseminen tuottaa melkoisen "olen maailman surkein ratsastaja" -fiiliksen, on se loppujen lopuksi palkitsevaa ja vie aina askeleen lähemmäs sitä tavoitetta, johon me kaikki tavalla tai toisella pyrimme: kohti parempaa ratsastustaitoa.

Lue lisää