keskiviikko 17. lokakuuta 2012

#97: Pikaista katsausta hevostilanteeseen

Mun huoneen lattia on räjähdysmäisessä tilassa, sillä yritän kuumeisesti miettiä, mitä kaikkea tarvitsisin mukaan huomenna alkavaa Helsinki International Horse Show-ruljanssia varten. Olemme siis kahden kaverini (Steffi ja Sarkku) kanssa menossa kyseiseen tapahtumaan keskiviikosta sunnuntaihin töihin ja yövymme sen aikaa Scandic Continentalissa neljän yön verran. Periaatteessahan kotiin ei ole kuin puolen tunnin bussimatka, joten unohtuneet tavarat saa suhteellisen helposti hommattua mukaan!
 
Huomenna ennen areenalle lähtöä olisi tarkoitus herätä aamulla seitsemän aikaan ja käydä klippaamassa ja ratsastamassa ratsastuksenopettajani Piuden uusi hevonen. Sen jälkeen kiireesti kouluun yhdelle tunnille ja siitä suunta kohti Helsinkiä. Yritän postailla teille kuulumisia kisoista ja ajasta areenalla, mutten voi luvata sen onnistuvan, sillä meillä on mukana vain yksi läppäri ja kolme sitä ahkerasti käyttävää henkilöä :) Kuvia saatte ainakin, sillä otan kamerani mukaan!
 
Sitten hieman infoa. Aloitan ensi viikosta lähtien ylläpitämään väliaikaisesti tuota Piuden uutta tammaa siihen asti, että mulle saapuu toinen hevonen. Enempää en osaa sanoa (tulevaisuuden hevosesta) onko kyseessä oma vai ylläpitohevonen, sillä se ei ole vielä varmaa, mutta paljon ollaan katseltu ympärillemme ja meillä on ihmisiä ollut auttamassa monesta suunnasta! Paljon on suunnitelmia ollut jo koko tämän syksyn/viime kesän ja asia on edistynyt pikkuhiljaa, joten eiköhän lopullisia päätöksiä saada aikaan jo kuukauden sisällä. Aika näyttää :)
 
Tämä väliaikaiseen ylläpitooni tuleva tamma asustelee samalla tallilla, jossa Kapria pidin, joten matkaa kotoa tallille tulee taas vain alle kilometri. Tamman koko nimi on Cyraleen Z ja se tuli viime viikon perjantaina Suomeen Hollannista. Kutsumanimeltään se on Cyra (lausutaan Kiira tai Kira) ja iältään seitsemän vuotta, jos oikein muistan. Cyra on kilpaillut Hollannissa tietääkseni 110cm ratoja ja olen sillä nyt kerran ratsastanut, kivalta hevoselta vaikutti. Tamma on kovin lihakseton ja laiha tällä hetkellä, mutta oikeanlaisella ratsastuksella ja ruokinnalla siitä tulee varmasti hieno hevonen. Alle laitan muutaman kuvan siitä, mitä löysin googlettamalla.
 
Cyraleen Z Hollannissa
Cyra Hollannissa
Vaikka Cyralla nyt ratsastelenkin, käyn edelleen Uotilassa tämän syksyn tunnit loppuun (eli 4.12. asti) ja sen lisäksi ratsastelen Konstalla ainakin kerran viikossa Equstomin tunnilla. On hyvä mullekkin, että saan mahdollisimman paljon erilaisia hevosia tässä vaiheessa ratsastettua, jotta kehitys ei olisi yksipuolista. Jokaisen hevosen selässä vietetty kilometri kannattaa hyödyntää, sillä loppupeleissä niitä tulee vietettyä vähän.
 
Loppuun vielä pieni info tämän alkuviikon kuulumisista. Eilen ratsastin Cyran lisäksi kaverini Vicktor-ponin ja tänään käväisin päivällä Jonnan luona tunnilla Mörrillä. Ruuna oli ihan superkiva, se tuo kyllä aina hyvän mielen, vaikka menisikin huonommin. Lisäksi tallin kaksi uutta kissanpentua ovat aivan älyttömän suloisia ja sosiaalisia. Tulee itsellekin ihan himo saada sellainen :D Onko teillä jollakin omia kissan- tai koiranpentuja tai joidenkin muiden eläinlajien vaaveja? Ne kaikki ovat kyllä maailman suloisimpia otuksia!
 

37 kommenttia

  1. Mulla on kotona neljäviikkoisia sileäkarvaisen kettuterrierin pentuja ja ovat kyllä maailman suloisimpia :) blogissa kuvia yms. http://emmijakamut.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Sievä hevonen tuo Cyra! Toivottavasti löydät kivan hevosen itsellesi. :)

    VastaaPoista
  3. meillä on tän loppukesän shettisvarsa :D

    VastaaPoista
  4. Eikö Kapris oo sulla enää?? :oo missäseon

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihä se johonki puoleen vuoteen oo ollu aadal....

      Poista
    2. Joo tosiaan, sehän lähti takasin kasvattajalleen heinäkuun alussa lähdettyäni Hollantiin ja myytiin siitä kivalle junnutytölle kisahevoseksi :)

      Poista
  5. Miun siskon tammalla on tän vuotinen sh-tamma varsa Meijän Ilona (löytyy sukupostista tuolla nimellä ja kuvia on siitä siellä).

    VastaaPoista
  6. Ne Jonnan kissanpennut on ihan ylisöpöjä! <3 Hirvee kissakuume nous ku niitten leikkejä katellu siellä ;D

    VastaaPoista
  7. Mulle tuli viikonloppuna tiibetinspanielinpentu, aika söpö tapaus :) !
    Blogissa kuvia yms. http://neljatassua.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. joo toi meijän mörrikkäkin oli joskus söpö nyt Arttu-kissa on jo 11-vuotta herranjumala :-D

    VastaaPoista
  9. miten HIHSSiin pääsee töihin tai miten sä pääsit sinne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsoa HIHSin omilta sivuilta tarkempaa infoa, itsehän pääsin sinne, koska kaverini oli viime vuonna ja kysyi meitä mukaan :)

      Poista
  10. Jonnan kisulit on kyllä ylisöpöjä. Ja tosi rohkeita, enää ei oo moksiskaa helmistä, vaikka se niitä vaaniiki aina :D

    VastaaPoista
  11. Hei! Tätä sun blogia on todella mukava lukea ja seurata. Sellaista kysyisin, kun itsekin rakastan valokuvausta, että millä kameralla nuo kuvat ulkomailta, sekä vanhemmat hevoskuvat on otettu? :) Ja käytätkö aina kuvan muokkausta ennenkuin julkaiset kuvat täällä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaikki "parempilaatuiset" kuvat on otettu Canon 450D:llä ja osa huonommista pienemmillä pokkareilla sekä kännykällä. Osat kuvista muokkaan, mutten kaikkia. Yleensä järkkärillä otetut kuvat muokkailen (koska koko pitää kuitenkin muuttaa), mutta kännykkäkuvia en jaksa muokata ollenkaan, sillä laatu ei kuitenkaan parane :)

      Poista
  12. Onnea hevosen etsintään! Ja toi Cyrakin on kivan näkönen :)
    t. Tytti

    VastaaPoista
  13. En jaksa odottaa enää sekuntiakaan, että paljastat nää kuviot lopullisesti. Jännittää. :D

    VastaaPoista
  14. voisitko auttaa että miten saan blogiin tollaset esittelyt esim sul on susta ja kaprista?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää, menet bloggerin "omat blogit" sivujen kohtaan "sivut" ja painat sieltä "uusi sivu". Sitten vain kirjoittelet samalla tavalla kuin mille tahansa sivulle ja kohdasta "ulkoasu" saat lisättyä linkin/kuvallisen linkin sivulle siihen kohtaan, mihin haluat. Toivottavasti auttoi :)

      Poista
    2. JEee onnistu ! kiitos avusta :D

      Poista
  15. minkä kautta te pääsitte hihsiin töihin :>?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaveri oli viime vuonna ja kysyi, halutaanko me mennä. Eli periaatteessa suhteilla, mutta sinne pääsee ihan hakemalla kaikki täysi-ikäiset! :)

      Poista
  16. Ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta oon miettiny pitkään, että miten saat pidettyä sun varpaat menosuuntaan? Kun itselläni ne aina tuppaavat kääntyä ulospäin. (: ja muutenkin sun ryhtisi on tosi hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itseasiassa tiedä, en ajattele sitä aktiivisesti. Eiköhän se ole harjoittelun tulosta :) Varpaiden saamista menosuuntaan auttaa ainakin se, että saat lantiosi ja lonkat oikeaan asentoon, jolloin jalan asento on suoraan eteenpäin. Kannattaa kysyä ratsastuksenopettajaltasi!

      Poista
  17. Näpsäkän näköinen tamma :) Kissanpennut ovat kyllä jotain niin suloista

    VastaaPoista
  18. Käy kurkkaamassa uutta hevosblogiani! (:
    http://puska-ratsastusta.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  19. Moi! Olen ekaa kertaa lukemassa blogia ja katselen jokapäivä sun Kaktun ja Emmin videoita niin kuinka monta hevosta\ponia sulla on? :D En oo saanu selville vaikka kuin yritin lukea! +siis minkä rotusii ne on ? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa oot käsittänyt väärin, en tunne Kaktua/Emmiä millään tavalla, enkä siis ole kyseinen henkilö, joksi mua luulet :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat