torstai 10. tammikuuta 2013

#142: Kiirettä pitää

Monia lukijoita varmasti kiinnostaa, miten tiistain ostotarkastuksessa kävi. No, ei mennyt ihan niin kuin elokuvissa: hevosella oli jokin muutos jossakin kaulan/selkärangan alueella, tosin ihan pieni sellainen. Onneksi hevosen selkä kuvattiin, sillä muuten tätä ei olisi huomattu. En tiedä varmaksi, olisiko hevonen kuitenkin läpäissyt ostotarkastuksen (ts. kuinka vakava muutos oli), mutta turhahan sitä on lähteä riskiä ottamaan. Näin ollen siis hevosen etsintä jatkuu - huomenna kokeilen yhtä hevosta, ensi viikolla ehkä joitakin. Mikäli Suomesta ei sopivaa nelijalkaista löydy, lähden mahdollisimman pian Hollantiin.
 
Mutta sitten tähän viikkoon! Tiistaina tein normaalisti tallia ja ratsastin illemmalla vielä Windyn. Keskiviikkona mulla oli normaali tunti Equstomissa, jonka menin Frostella. Vuonohevosruuna oli viikonlopun jäljiltä tuttu, mutta se painoi edellistä kertaa enemmän kädelle enkä saanut sitä yhtä kevyeksi laukassa. Keskityimme tunnilla todella paljon nimenomaan istuntaan ja vielä tarkemmin ryhtiin niin, että liikutimme vain lapaluiden seutua oikealle paikalleen. Loppua kohden ruuna keveni mukavasti ja tunnista jäi mukava fiilis.
 
Tänään olin kuvaamassa kaverini Sannin ylläpitoponia, mutta sää kerkesi muuttua lumisateiseksi ja hämärä yllätti nopeasti. Jouduin avaamaan kuvia melko paljon valoisemmiksi, jolloin laatu tietysti kärsi. Saimme kuitenkin muutamia ihan kivoja kuvia aikaan, joita laitan tähän alle esille.
 



 
Tämän pidempää postausta en kerkeä tekemään, sillä mitään kummallista ei oikeastaan ole edes tapahtunut. Huomenna mulla on jälleen tallintekopäivä ja herätys 5:30. Jään tallille koko päiväksi, sillä tallitöiden jälkeen koeratsastan yhden yksityisen samalla tallilla ja sen jälkeen jään Equstomiin yöksi: lauantainen herätys on näin mulle hieman myöhäisempi, eikä mun tarvitse häiritä äitiäni heräämään lauantai-aamuna puoli kuudelta. Lauantaina teen tallin reippaasti pois alta ja suuntaan sen jälkeen iltapäivällä kotiin ja siitä junalla Turkuun! Meillä on tarkoitus juhlistaa kavereideni kanssa yhtä aikaa sekä Sarinan 18v-synttäreitä, joulua ja uuttavuotta. Hauskaa tulee siis olemaan!
 
Onko teillä jotakin postausideoita?

17 kommenttia

  1. Olet saattanut jossain postauksessa jo mainita mutta kysyn nyt, kun en jaksa etsiä että millä kameralla kuvaat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, en huomannut tuota UKK:ta, josta sainkin tähän vastauksen. :)

      Poista
    2. UKK:ssa on vanhaa tietoa, kuvaan nykyään Canonin 7D:llä :)

      Poista
  2. Vaate/Varuste POstaus

    VastaaPoista
  3. Teeppä postaus ihan siitä millaisia ovat mahdollisen hevosen koeratsastukset yms. Haetko ite tarhasta, laitatko itse kuntoon, mitä asioita ja miten testaat selästä käsin, mitä koululiikkeitä teet, mitä korkeutta hyppäät?

    VastaaPoista
  4. Niin ja lisäystä vielä edelliseen että mitä kanavia käytät? Eli Ht.nettiäkö vai suoraan myynti/välitystalleja, kasvattajia (tiedät varmaan kisoista kenen kasvattajan hevosrakenteesta tykkäät jne) vai suhteita käyttäen (ainahan joku tuttu tietää kellä tutuntutulla voisi olla potentiaalinen hevonen tulossa myyntiin tai on hiljaisessa myynnissä jne)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja harmi että ostotarkastus ei menny läpi.. Mulla on käyny samalla tavalla niin tiiän tunteen :(

      Poista
    2. teen tän varmasti joskus :)

      Poista
  5. päivä kuvina tai semmonen aikataulu -postaus ;D
    Tosi kivoja kuvia, harmi että kävi tolleen ostotarkastuksessa.. Mutta sitähän varten niitä on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep tommosii oonkin tehnyt, mutta nyt en hetkeen :) ja niinhän ne on..

      Poista
  6. Miten laukanvaihdot tehään?

    VastaaPoista
  7. Olen seurannut, että ratsastat enimmäkseen pv:tä. Oletko koskaan menny jollain hienolla suokilla tms? :) Itse tykkään suokeista enemmän.

    VastaaPoista
  8. Olisko mahdollista että teet huonepostauksen (:

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat