torstai 17. tammikuuta 2013

#145: Keskiviikkoratsastelut Windyllä

Koska tein viimeksi vähemmän hevosaiheisen postauksen, on nyt vuorossa tarkempaa tuntiselostusta. Olin siis keskiviikkoiseen tapaan Equstomissa tunnilla ja sovimme Windyn omistajan sekä ratsastuksenopettajani kanssa, että menisin tunnin (ja tästä eteenpäin aina keskiviikkotunneilla) Windyllä. Olikin kiva päästä pitkästä aikaa tamman kyytiin, sillä omista ongelmistaan huolimatta se on aina yhtä kiva ratsastaa!

Tunnin aiheena oli istunta, emmekä siis keskittyneet tekemään mitään kouluratsastuksellisia liikkeitä: haastavin näistä taisi olla keskiympyrä tai pysähtyminen.. Tosin mielestäni istunnan treenaaminen on ensisijaisen tärkeää ratsastuskouluissa näin kauden alussa, sillä monilla oppilailla on ollut joulun ajan taukoa, eikä heidän oma kroppansa ole välttämättä samalla aallonpituudella aivojen käskytyksen kanssa. Meitä oli tunnilla vain kolme, joten yksilöllinen opetus oli ainakin taattu! Normaalistikaan tuntilaisia ei ole viittä enempää.

Windyn kanssa tammikuun alussa.

 
Aloitimme tunnin seisahtumalla peiliseinän eteen hevosten kanssa sivuttain niin, että jokainen oppilas näki itsensä hyvin. Tarkastelimme ensin omaa olemustamme, jonka jälkeen Minkki selitti keskivartalon aktivoinnista käyttäen mm. korsettivertausta. Aiemmalla viikolla kävimme läpi yläselän ja lapaluiden alueen oikeaa asentoa, joten tämä harjoitus oli luonteva siirtyminen seuraavaan kohtaan kehossa. Lapaluuharjoitus oli muuten hyvä, ja voin sen tähän kertoa. Jos susta tuntuu, että olet huonossa ryhdissä ratsastaessasi tai olkapääsi tuntuvat olevan edessä/ylhäällä, vaikka ryhtisi olisi muuten hyvä, kannattaa kokeilla seuraavaa: vedä lapaluiden kärkiä toisiaan kohden ja sen jälkeen kuvittele, että joku vetää niitä alaspäin. Näin ryhtisi suoristuu huomattavan paljon! Kun päästät hartiat taas rennoksi, tunnet varmasti kuinka ne nousevat hieman ylöspäin ja tulevat edemmäksi. Jos vain ajattelet olkapäitä taaksepäin, jää yläselkään pieni pyöreys ja lapaluut ns. "pullistuvat" ulos, mutta edellä mainitsemani harjoituksen avulla tätä ei tapahdu. Oma fysioterapeuttini antoi mulle saman harjoituksen (tietämättä, että tehtiin tätä ratsastaessa), sillä oikein käden pitäminen kantositeessä on heikentänyt oikean puolen lapaluun alueen lihaksia sekä rintalihasta, jolloin oikea hartiani painuu helpommin eteenpäin. Solisluun lyhentyminen tietysti vaikeuttaa hartian suoristamista, mutta mikäli hartiat jäävät ns. pyöreiksi, rasittaa se olkapään alueen kaikkia lihaksia, tukikudoksia jne., jotka lopulta venyvät ja aiheuttavat ongelmia vanhemmalla iällä. Tämä pieni hartioiden edessä oleminen ei ole näkyvää, enkä näytä huonoryhtiseltä - varmasti jokainen tunnistaa itsellään saman ongelman, jota ei vain ole tullut ajatelleeksi!

Onko teillä ratsastaessa ongelmia hartoiden tai pään kanssa?

Mutta sitten keskivartaloon. Hengitystä apuna käyttäen Minkki kertoi siitä, miten keskivsrtalon lihakset ja kokonaisuus lantiosta syviin vatsalihaksiin saadaan tasapainoon ja vaikuttamaan oikein hevoseen. Oli jälleen hyvä kerrata, miten siellä kyydissä tulisikaan teoriassa istua! Ratsastuksen aikana saimme myös nähdä demostraatiot siitä, miltä näyttää ratsastaja, joka kääntyy sekä lapaluunseudullaan että keskivartalollaan (niin, että nämä ovat suorassa linjassa keskenään) sekä niin, että vain toinen näistä on kääntymässä. Oli jännä huomata, miten ylävartalo kiertyi olkapään seudulta mutkalle silloin, kun molemmat eivät olleet kääntymässä! Tällöinhän hevonen ei seuraa ratsastajan istuntaa.

Windy eilen käytävällä, kännykkäkuva

Windy ennen ratsastusta, tyypillisesti kieli ulkona :D


Windy oli tunnin alussa jotenkin tavallista jännittyneempi, mikä saattaa johtua sen jumissa olevista paikoista. Tammalle tulee hieroja pian, joten kaikki on siltä osin kunnossa. Pohkeelle ehkä hieman turtakin Windy oli eilen todella herkällä tuulella ja pienikin pohkeen heilahtaminen oli sille aluksi liikaa. Laukka on tammalle vaikein askellaji, sillä siinä se joutuu kokoamaan itseään ja kulkemaan suorana. Aloitimmekin tunnin laukassa lyhyen käyntityöskentelyn jälkeen, joten voitte arvata, miten iloinen Windy oli.. Alle kierroksen jälkeen se päätti yrittää karistaa mut selästä ja veti päänsä ihan alas aloittaen köyrypukkirodeon, joka onneksi päättyi melko nopeasti ja matkaa jatkettiin. Multa tippui jalustin ja olin jo aivan varma, että lennän (mistä ottaa tukea, kun kaula häviää edestä ja takapää lentää?), mutta onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Nopeasti hevonen rentoutui laukassa hyväksi ja oli loppua kohden koko ajan rennompi, joten tammalla taisi olla myös melko paljon virtaa.

Teimme tunnin aikana yhtä harjoitusta, joka lukeutuu ehdottomasti suosikkeihini yksinkertaisuudestaan huolimatta. Siinä ratsastetaan keskiympyrällä, ja molepien ympyröiden avoimien sivujen kohdalla tehdään voltit ulospäin, ns. eri suuntaan kuin keskiympyrä. Volttien kokoa ja aksellajia vaihtelemalla tästä saa haastavankin tehtävän, sillä laukassa voltin alkamiskohtaan voi tehdä esimerkiksi vaihdot askeleessa tai käynnin kautta tai vaikka laukata keskiympyrä aina vastalaukassa. Hyvää treeniä varsinkin hevosille, jotka punkevat ulkolapansa kanssa karkuun!

Mutta se tarkemmasta treeniselostuksesta, toivottavasti tykkäsitte ja saitte ehkä joitakin vinkkejä omaan treenaamiseenne :) Huomenna menen taas aamutalliin ja olen yötä siellä lauantaihin asti, kumpanakin päivänä puuhailen hieman Windyn kanssa ja sunnuntaina menen tunnille yhdellä yksityishevosella. Seuraava postaus tuleekin varmaan vasta silloin.

16 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja kiitos vinkeistä! :D teenkin heti huomenna tota keskiympyrällä työskentelyä niin että aina vaihto voltille mentäessä ja poistuttaessa. :)
    Helposti kun menee yksin niin tulee vaan tehtyä jotain mukavaa mutta välillä on ihan hyvä poistua mukavuusalueelta :D

    VastaaPoista
  2. Yks olkapää-ongelmainen ilmottautuu:D

    VastaaPoista
  3. Lapaluu-mielikuva on kyllä toimiva. Kiitos siitä! Olisiko sinulla vastaavia ajatuksia alaselän oikean asennon löytämiseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin joskus kirjoittaa niistä tarkemmin :)

      Poista
  4. Oletko ajatellut ostaa omaa hevosta?
    Oletko joskus omistanut omaa hevosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep hankinnassa on, mutta omaa ei ole ollut - tosin ylläpitohevonen ja useita vuokrahevosia kylläkin :)

      Poista
  5. Oli liian tylsä postaus

    VastaaPoista
  6. Tehtiin tota samaa eilen, menin Frostella. Tuli itselle paljon pystympi olo! :)

    VastaaPoista
  7. Onko tää paikka joku ratsastuskoulu? :) Iski vaan silmään hevosten varusteet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep Equstom on ratsastuskoulu, tosin W on yksityishevonen :)

      Poista
  8. Sulla on kiva blogi!(:
    Miten muuten blogiin saa noi tollaset sivujutut tonne sivulle, mitkä sullakin on? (Missä siis sun kuva ja siitä pääsee sun sivulle.) (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :)

      Ne saa sieltä "ulkoasu"-sivulta bloggerista, lisää gadget tms ja sieltä kuva ja siihen lisää linkki!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä