keskiviikko 21. elokuuta 2013

#219: Vähän tulevaisuudesta

Noniin, palaillaan jälleen takaisin hevosaiheiden pariin! Mitään sen erikoisempaa ei ole viime aikoina tapahtunut, joten blogiin ei ole ollut syytä kirjoittaa syvällisemmin. Tein toissapäivänä vihdoin uutta ulkoasua ja tällä kertaa värimaailmaksi valikoitui vaaleansininen - mitäs pidätte? Lähiaikoina luvassa on muuten isompi erikoispostaus vähän humoristiseen tapaan kirjoitettuna, niistä kun olette aina tuntuneet tykkäävän!

Olenpas iloisen näköinen.. Yritin ottaa yhteiskuvaa viime viikolla, mutta Champpia ei kiinnostanut!
Samaiselta kerralta kuin ylempi. Kaikki postauksen kuvat ovat muuten kännykkäkuvia! Alla enemmän kuvia tästä kerrasta :)


Tää kuva on joskus pari viikkoa sitten, kun satoi ihan kaatamalla - mun puhelin kastui ja jouduin kuivattelemaan sitä pari
tuntia ennen kuin se suostui edes käynnistymään.. Me mentiin urheasti maastossa, koska maneesiin ei päässyt :D
Champin kanssa elämä rullaa omalla painollaan eteenpäin. Tänään ruuna sai levähtää vapaapäivän merkeissä rankemman ratsastusjakson päätteeksi ja otimme siitä tarhassa paljon hassuttelukuvia, joita latailen blogiin, kunhan saan ne kaverini kamerasta omalle koneelleni. Menneisiin päiviin on sisältynyt kaikkea tiukasta kouluväännöstä onnistuneisiin estetreeneihin ja huomenna teema jatkuu Sannan kouluvalmennuksen merkeissä. On ihanaa päästä jo säännöllisesti valvovan kouluopettajan silmän alle, sillä silloin kehitystä meissä ratsukkona tapahtuu nopeinta tahtia. Viimekertainen tunti antoi niin paljon tsemppiä tulevaisuuteen, että sillä energialla jaksaakin varmaan koko talven!
 
Tämän viikon perjantaina aion rakentaa maneesiin erittäin yksinkertaisen, mutta meille sitäkin haastavamman tehtävän: viiden laukka-askeleen välillä kaksi maapuomia maneesin pituushalkaisijalle. Sitä sitten tulisi laukata koko ajan joko vasemmassa tai oikeassa laukassa ilman, että laukka vaihtuu. Oikeassa laukassa meidän ongelmamme näkyy: toisen puomin kohdalla Champ vaihtaa lähes poikkeuksetta vasempaan laukkaan. Istun itse vinossa vasemmalle ja pyrin korjaamaan sitä väärin nojaamalla ylävartalolla enemmän oikealle, jolloin paino luonnollisesti tippuu vasemmalle ja hevonen vaihtaa laukan itselleen helpommaksi. Menimme tätä tehtävää alkuverryttelynä maanantain estevalmennuksessa ja vasta ehkä 50. kerran jälkeen tajusin ajatella suoralla avotaivutusta, jolloin tehtävä onnistuikin hyvin. Äh, tiedätte varmasti sen tunteen, kun toistaa saman virheen miljoona kertaa osaamatta kuitenkaan korjata sitä, vaikka yrittäisi mitä!

"ihan oikeesti laita se kamera pois mua nolottaa, noikin tuolla sun takana kattoo tolleen äääääääääää"
"MÄ EN JAKSA KÄVELLÄ ENÄÄ tää on varmaan sadasviisesmiljoonas kierros!!"
omnomn tästä se tykkää!
Lauantaina meillä on vuorossa estevalmennus! Yritän ehdottomasti saada paikalle kuvaajan (kaikki halukkaat, ilmoittautukaa heti :D), sillä hyppäämme diagonaalilinjalla jumppasarjaa: ravilähestymisellä maapuomin jälkeen ristikko - 5,5m - okseri - 6m - pysty. Nämä välit tulevat olemaan Champille todellista jumppaa niiden lyhyyden vuoksi, mutta katsotaan, miten selviämme! Maanantaina hyppäsimme tuota ilman viimeistä pystyä ja okseri nousi lopuksi 120-130cm korkeudelle, jolloin kuskilla alkoi jo olemaan kyydissäpysymisvaikeuksia: hevonen nimittäin joutui oikeasti nousemaan ylöspäin ja käyttämään itseään täysin koko hypyn läpi, sillä väli oli sen verran lyhyt. Hauskaa vaihtelua tällainen jumppaaminen välillä :)
 
Nyt kun päästiin tulevaisuuden makuun, voinen avata hieman tulevaa kisakalenteria ja tapahtumia syksyltä. Mikäli kengät pysyvät jaloissa (kop kop!), tarkoituksena on osallistua 8.9. Keravalla järjestettäviin aluemestaruuskisoihin tyylimestaruusluokassa. Mun tavoitteena tälle kaudellehan oli tosiaan se nuorten aluemestaruus 115cm tasolla arvosteluna AM5 eli uusinnassa 10cm isommat esteet, mutta koska kisakautta ei meillä tänä vuonna näistä kavio-ongelmista johtuen ollut, ei tavoitteeseen päästy. Aluemestaruuksien jälkeisellä viikolla on Hevoset Stadikalla, jossa olen lupautunut työskentelemään ahkerana perjantaista sunnuntaihin. Siltä viikonlopulta on muuten luvassa jotain muutakin spesiaalia, josta te lukijat ilahdutte varmasti ;) Arvaakohan kukaan?

Tämä kuva on Weekend-perjantai aamulla otettu joskus puoli kahdeksalta :D
Kannattaa vierailla useemmin naapurissa hevosen kanssa! Maailman parhainta kakkua <3
"tääl on ihan varmasti vielä parempaa ruohoo kuin tossa viiden sentin päässä, oon ihan varma!!!"
 
Syyskuuhun mahtuu vielä ainakin yhdet kisat, nimittäin Ypäjän loppukuun kolmipäiväiset hallialuekansalliset. Hyppään siellä varmaan jonkun metrin ja pari 110cm-luokkaa, kutsu ainakin vaikutti hyvältä tähän suunnitelmaan. Lokakuussa on muuten jälleen Horse Show, jossa minä ja Steffi palloillaan jälleen kansliassa tekemässä töitä yhtä ahkerina kuin viimekin vuonna..!
 
Mihin yllämainituista kisoista/tapahtumista olette tulossa?
 
Tänään illalla/yöllä on julkaisuussa vielä uusi postaus kipsien osalta, kun sitä olette niin kovasti toivoneet! Toivottavasti se aukaisee muutamia "mustia aukkoja", joita osalla lukijoista saattaa asian osalta olla. Nyt lähden piirtämään pitkästä aikaa - viimeksi olen maalannut tai piirtänyt kunnolla vuonna 2009 ja hinku hommaan on hirmuinen. Saa nähdä, millaista jälkeä saan aikaseksi :)

25 kommenttia

  1. otsikossa on pieni T-kirjain ennen tarina-sanaa ;) muuten näyttää kivalta! paitsi mua edelleenkin häirii kun toi teksti on niin rosoista, ootko klikkaillu photarissa (tai millä ikinä teetkään) tekstin aliakset kohdilleen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tiedän, en jaksanut korjata kun ei se niin silmäänpistävä ole :D En tosiaan tiedä tuosta tekstistä, vedän vaan aina sellaisenaan! Mitkä aliakset? Oon vähän huono näissä, hehh.. :)

      Poista
    2. http://en.wikipedia.org/wiki/Font_rasterization täältä löytyy tietoa jos englantia ymmärtää! googlella varmaan saa omaan sovellukseen neuvot kun pistää sovelluksen nimi + text antialiasing :D

      Poista
    3. hei kiitos :) käyn kattelee!

      Poista
  2. Taas niin ihania kuvia ja oot niin kaunis!

    VastaaPoista
  3. kiva että sinäkin maastoilet, kun monet esteratsastajatkin vaan jämähtää kentälle:/ kiva postaus:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, meillä on valitettavasti vaan tosi rajalliset maastot ja näin pitkillä sadekeleillä ei viiti edes mennä, kun on niin upottavaa :( kiitos!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Poistin nuo aijemmat kun niissä oli niin paljon k-virheitä... x(

      Mut tonne Ypäjälle mie tuun ainakin, kun ihan tässä lähellä asun. Jännää nähä siut livenä :'D

      Poista
    3. haha okei :D apua tuu moikkaa sitten!

      Poista
  5. tosi ihana ulkoasu, ja kiva banneri vaikka muistuttaakin edellistä:-) Taustakin on niin blogiin sopiva! Ja champ on niin suloinen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä teen aina liian samanlaisia bannereita :D en vaan osaa muuta! kiitos :)

      Poista
  6. Ihana banneri, toi on niiiin magee toi hyppykuva !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. champ on siinä ihan "hei me lennetään" :D kidiii!

      Poista
  7. Tosi hieno banneri! :) ja kiva postaus+ihania kuvia ♥ Toivottavasti pysyis kengät jalassa!! ;)

    Oot niin kaunis:oo

    VastaaPoista
  8. tuohon kyssymykseen olis pari ehdotusta:
    -tiia tulee ratsastamaan champilla?
    -teet siel stadikkajutus jotai hienoo xD?
    -vaihdatte tallii / muutatte uuteen kotiin?
    -ostat toisen hevosen?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi noista tulee tapahtumaan syksyn aikana, mutten kerro mitkä ;) hehheh!

      Poista
  9. Mihin aikaan teillä on se valmennus? Jos joskus iltapäivästä/illasta niin voisin hyvinkin tulla, mutta serkun rippijuhlat klo 12 vähän rajottaa. Muutenkin oli Piuden kanssa puhe että pitäis joskus tulla vakoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on jo 8.30 eli aamusta aikanen herätys.. Kun työt painaa päälle ja Equn omat tunnit alkaa jo 10.00 eli ei kerkee ees aiemmin :)

      Poista
    2. No en mä kyllä ehkä niin aikasin jaksa herätä :D Mut joku toinen (myöhäisempi :D) kerta voin kyllä tulla!

      Poista
  10. veikkaisin että tiia tulee ratsastamaan, kun hän on tulossa sinne hevoset stadikalla - juttuun ? ;)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat