perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 13. luukku - lahjatoiveeni

Huh, tänään onkin joulukuun 13. päivä ja perjantai- aika avata joulukalenterin luukku siis hieman epäonnisemmissa merkeissä, vai? Koska uhmaan epäonnea, päätin kirjoittaa teille hieman joululahjatoiveistani. Tämä postaus on vähän tällainen kevyempi kaikkien muiden asia- ja tekstipainotteisempien postauksien välissä, mutta huomenna on taas luvassa hieman toisenlaista juttua. Hyvää vaihtelua väliin, eikö? :)
_______________
 
Viime vuonna muistan voivotelleeni, että tästä se aikuisuus sitten alkaa ja joululahjatoiveita ei voi enää esittää siinä määrin kuin pienenä lapsena. Tai tietysti voisi, mutta itselläni ainakin esteeksi tulee se, etten halua pyytää vanhemmiltani mitään kallista tai ihmeellistä, sillä he sponsoroivat muutenkin tarpeeksi tätä harrastustani ja elämääni. Tänä jouluna teinkin päätöksen esittää vain sellaisia lahjatoiveita, joita oikeasti tarvitsisin.

Jos joku lukija haluaa tarkastella vertailun vuoksi viime vuoden toivelistaani, on se tässä.
 


Ensimmäisenä toivelistalla on uusi yöpuku. Haluaisin jotkut pehmeät puuvillaiset housut ja siihen sopivan t-paidan.. Tällä hetkellä mulla on yöpukuna kaikkia tosi vanhoja ja jättikokoisia t-paitoja, mutta ne ovat oikeastaan tosi mukavia päällä. Seuraava toive oli tuo keskiviikkoinen Nina Fagerströmin valmennus, koska se oli melko tyyris. Äitini sanoi jo heti ensimmäisenä, ettei maksa sitä mulle joululahjaksi, koska lahja pitää saada vasta aattona - en siis voisi käyttää valmennusta ns. etukäteen. Niinpä maksoin sen sitten omilla rahoillani.
 
Olen pitkään haikaillut Back On Trackin tuotteita ja nyt toivelistalla olisikin sellainen selänlämmitin Champille. Loimi olisi tosi kiva ja kätevä, mutta ne ovat kaikki niin kamalan kalliita, että meille riittää hyvin pienempi versio. Champillahan ei ole mitään syytä, miksi se BOTin selänlämmitintä tarvitsisi, mutta moni tuttuni käyttää kyseisen merkin tuotteita ja ennaltaehkäisevästi se on ilmeisen hyödyllinen.
 
Muuta joululahjatoivelistaltani ei löydy, siis sellaista, mitä olisin oikeasti toivonut. Jos nyt tässä lähden hieman leikkimään mielikuvituksen kanssa, voisin toivoa vielä ainakin seuraavia asioita:
  • Uusi kello, jota voisin käyttää ratsastuskilpailuissa. Joko valkoinen tai tummansininen, hopea tai kultainen kävisi myös. Ja "timantteja" pitäisi olla, ehdottomasti!
  • Uusi puhelin, koska mulla ei ole omaa tällä hetkellä Lumian sanottua itsensä irti. Käytössäni on nyt isäpuoleni vanha puhelin, joka sammuu välillä itsekseen eikä aina vastaanota tai lähetä viestejä tai puheluita. Champ myös tykkää syödä sitä hyvin usein.
  • Ihminen, joka siivoaisi joka päivä huoneeni puolestani. Olen maailman laiskin siivoamaan huonettani, ja tälläkään hetkellä en mahdu sinne kaiken rojun keskelle, vaan istun olohuoneessa (jonne olen myös levittänyt tavaroitani).
  • Paljon lisää aikaa vuorokauteen! Mielellään ainakin kymmenen tuntia.
  • Tietysti toivon myös tulevani lottomiljonääriksi (tosin en lottoa, eli heikko todennäköisyys), saavani kauheasti kaikkea kiiltävää ja timantteja, oppivani ratsastamaan, saavani kasoittain uusia vaatteita arkikäyttöön ja mässäileväni tolkuttomasti epäterveellistä ruokaa lihomatta yhtään. No juu, näitä odotellessa..
Nyt toivotaan, että epäonnenpäivä kääntyykin onnenpäiväksi ja saisinkin yhtäkkiä jostain nuo kaikki toiveet toteutumaan :P Mitä te toivotte joululahjaksi, ihan tosissaan ja sitten.. no, toiveajattelutasolla?

25 kommenttia

  1. Mulla listalla läppäri, rahaa ja lahjakortteja :D Mä siivoon mun huoneen jooka päivä, + kamujen huoneita :D Kiva postaus ja upeita nuo kellot :)

    VastaaPoista
  2. Toi kello löytyi kans omalta toivelistalta, mutta olin liian malttamaton niin kävin ostamassa sen itse :D

    elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Paljon Ninan valkka maksaa?

    VastaaPoista
  4. Vähänkö kivoja toiveita! Itse toivon kameratarvikkeita, sykemittari ja muuta pientä kivaa...:D

    VastaaPoista
  5. Mä en tajunnutkaan että on 13. perjantai! Ajattelin vain tänään olevan lucianpäivä... Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  6. Toivon ainakin uudet ratsastushousut ja kypärän..ja uuden tyynyn!:D

    VastaaPoista
  7. Itse toivon myös back on trackia, tosin sitä talliloimi versiota, kuulemma pitää hyvin lämpimänä talvellakin. :)

    VastaaPoista
  8. Uutta puhelinta minäkin, koska minunkin Lumia sanoi itsensä irti. Seuraava puhelin ei sitten todellakaan tule olemaan Lumia jos asiaan saan ite yhtään vaikuttaa! :D

    VastaaPoista
  9. Mä haluisin järjestelmäkameran, uuden jonku neulepaidan tapasen ja sitte jotain CD-levyjä. Siis oikeesti. Sitten toiveajattelutasolla itsestään siistiytyvä huone tai takaisin omille paikoilleen leijuvat tavarat olis käytännöllisiä...
    Mikä Lumia sulla oli, kun saan todennäkösesti keväällä uuden puhelimen ja haluisin ehkä jonkun Lumian, haluisin tietää, onks noi Lumiat hyviä vai huonoja, mitkä hajoo helposti ja mitkä on parempia / kestävämpiä jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla oli 800 kait, tosin en pitänyt sitä kauhean hyvin eli varmaan olisi kestänyt toisenlaista käyttöä :)

      Poista
  10. Omalla ponilla toi BOT selänlämmitin, ja on oikeesti ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  11. Omalla hevosella kanssa tuo selänlämmitin. Kannattaa muuten ommella tuo selänlämmitin kiinni loimeen niin pysyy paremmin :)

    VastaaPoista
  12. Mistä noi kellot on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne on rolexin kelloja eli hinta varmaan lähemmäs 100000€ :D

      Poista
  13. Lahjatoiveena ois rahaa ja co gr8 ja molemmat taitaa ootella jouluaattoa vaatehuoneessa ;) tuon iphone5s:sän sain ja on ihana! Sulla on kivoja toiveita, noitten kellojen perään on vaan pakko kuolata!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat