sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Joulukalenterin 8. luukku - Miten yhdistän työn, harrastuksen ja vapaa-ajan?

 
Moni teistä lukijoista on vielä joko peruskoulussa tai lukiossa, mutta seuraajina on myös monia vanhempia ihmisiä, jotka yhdistävät elämässään paitsi harrastuksensa, myös työnteon ja perheestä huolehtimisen. Sain inspiraation kertoa hieman siitä, miten itse yhdistän tällä hetkellä elämässäni työn, hevostelun ja opiskelun avoimessa yliopistossa.

Lähtökohta on tämä: mun pitää maksaa itse niin paljon hevoskuluja kuin suinkin kykenen, eli työnteko on välttämätöntä. Tallipaikka maksaa kuukaudessa noin 700€ kaikkine loimi- ja suojamaksuineen, tämän lisäksi pyrin maksamaan itse hevosen ruoat, varusteet ja kaiken muun ns. päivittäisen hankinnan. Vanhempani maksavat hevosasioista valmennukset ja kisamatkat sekä mahdolliset eläinlääkärikulut, joita vakuutus ei korvaa. Kiinteitä kuluja on siis paljon, mutta onneksi perheeni maksaa kaikki ne hevoskulut, joita en itse pysty maksamaan. 

Koska rahaa on tienattava, on mun käytävä töissä. Nyt marraskuussa tein normaalia paljon vähemmän töitä opintojen vuoksi, mutta joulukuun puolesta välistä alkaen teen jälleen ihan normaalia pitkää työviikkoa. Normaalisti työaikani ovat joko aamuvuoroja (n. 7/9-13/15) tai iltavuoroja (n. 14/15-20/21), mutta välillä työpäivät ovat pidempiä ja kestävät esimerkiksi aamuyhdestätoista iltakahdeksaan. Toitä on arkipäivien lisäksi myös viikonloppuisin. 
 
Tähän postaukseen laitan nyt vain jotain kuvituskuvia.. Eli tässä Itävallassa laskettelemassa vuonna 2012.
Haha, samasta paikasta kuin ylläoleva kuva ja kuvassa pikkuveljeni.. Ei se oikeesti oo noin paljoo pidempi :D
Sellaisten päivien aikana, jolloin olen töissä, käyn tallilla töiden ohella joko aamulla tai illalla riippuen siitä millaisessa työvuorossa satun olemaan. Esimerkiksi työpäivän alkaessa iltapäivällä, herään aamulla yleensä kuuden ja kahdeksan välissä ja ratsastan niin, että olen kotona ennen kahtatoista. Pyrin käymään tallilla aina joko ennen Champin tarhausaikaa (eli ennen kahtatoista) tai sen jälkeen (eli iltakuuden). Arkipäivinä kouluvalmennukseni ovat yleensä juuri aamuisin noin yhdeksän aikaan, jolloin kerkeän ennen iltatyövuoroa mahdollisesti lukemaan vähän koulujuttuja tai tekemään jotain blogin parissa. Jos olen aamuvuorossa, menen tallille yleensä iltakuuden ja -kahdeksan välissä ja olen takaisin kotona joskus kymmenen jälkeen.

Olen melko hidas tallihommissa, sillä kaikkineen tallilla menee päivittäin aikaa kolmesta tunnista ylöspäin niin pitkälle kuin aikaa on vaan käytettävissä. Tallimatkani ei ole viittä minuuttia pidempi, joten se ei onneksi ole ongelma! Tykkään laittaa hevosen kunnolla kuntoon ennen ratsastusta tai muuta liikutusta ja sen jälkeen pesen aina kaikki varusteet suojista lähtien. Seuraavalla kerralla on kiva ottaa puhtaat kamppeet käyttöön - en vaan voi sietää likaisia varusteita! Olen kuullut niin usein palautetta kavereiltani hullusta siisteysintoilustani tallin puolella, mutta olen oppinut sen aikoinaan Keski-Euroopasta ja jatkanut toimintaa jo vuosia..

Hevosenomistajana käyn tallilla päivittäin, joten se on ns. pakollinen ajankäytön suunnittelun kannalta. Opiskelu rajoittaa hieman tätä käytäntöä, sillä pyrin pitämään tenttiä edeltävän päivän tallivapaana, jotta kerkeäisin lukea paremmin. Tällä hetkellä käyn yliopistolla luennoilla kahdesti viikossa. Luennot ovat iltaluentoja ja yleensä saan siis rauhassa talleilla aamulla. Välillä kuitenkin olen ensin aamuvuorossa, jonka jälkeen mulla on kolmisen tuntia välissä aikaa keretä käydä tallilla ennen luentoa Helsingissä. Noina päivinä en kerkeä käydä kotona missään välissä ja palaan illalla sinne yhdeksän maissa tekemään koulujuttuja tai kirjoittamaan blogia, jonka jälkeen menen nukkumaan.
 
Kesä 2012
Nyt on menossa tämä samainen kisa Gucci Masters, jota olimme katsomassa isäni kanssa Pariisissa vuonna 2011! UPEA kisa, josko joku vuosi uudelleen paikan päälle :)
Kavereitani en oikeastaan kerkeä näkemään, elleivät he tule mukaan tallille tai vaihtoehtoisesti jätän kaiken muun pois ja suuntaan esimerkiksi jonnekin toiselle paikkakunnalle. Harvemmin tulee päiviä, jolloin en olisi etukäteen suunnitellut päiväohjelmaani tai saisin rauhassa löhöillä sohvalla. Yleensä kirjoitan vähintään kahden viikon edestä minuuttiaikataulut itselleni, joista sitten edellisenä päivänä lunttaan tulevan päiväni ohjelman. Varsinkin tenttien yhteydessä aikataulut ovat todella tiukkoja ja nukkumisaikaa jää välillä vain viitisen tuntia, mutta pyrin silti tekemään kaiken mahdollisimman hyvin. Paheeni on, että haalin itselleni kaikkea mahdollista tekemistä ihan liikaa, jolloin juoksen paikasta toiseen.

Toivottavasti tämä avasi hieman arkeani ja sitä, miksei postauksia tule kauhean usein normaalilla postaustahdillani. Nyt saan taas hengähtää hetken, sillä opinnot ovat kohta melkein 2kk:n tauolla ja pääsen hieman tuulettamaan päätä - tosin yliopiston pääsykirjan parissa.. :)

23 kommenttia

  1. Tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus! :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen postaus! :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva postaus, itse ne pystyisi tuollaiseen, vähä laiska kun oon..:D

    VastaaPoista
  4. (Vahingossa vastasin ensin jonkun perään, hups!)

    Mutta siis tosi kiva postaus! Mua jäi mietityttämään vähän enemmänkin noi sun yliopisto-opinnot ja avolla opiskeleminen, en tiedä ootko sä niistä jo joskus tarkemmin kirjoitellutkin ja onks mulla vaan mennyt ohi.. Mut minkä aineen opintoja käyt nyt avolla ja mihin haet keväällä? Postaus näistä ois kivaa luettavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olisin kiinnostunut! :)

      Poista
    2. En mä ole koskaan siitä ns. sen kummemmin kirjoittanut, mitä nyt maininnut joskus tenttimenestyksestä tms. :) Käyn avoimessa viestinnän perusopintoja ja tarkoitus olisi ne kaikki 25op suorittaa ensi huhtikuuhun mennessä. Sen jälkeen onkin edessä pääsykokeet Helsingin yliopistoon lukemaan samaista ainetta eli viestintää. Jos en pääse sinne sisään, haen varmaan jonnekin Vaasaan sitten.. :D voin kirjoittaa jotain näistä, mutta on varmaan sellainen aihe, ettei monia valitettavasti kiinnosta..

      Poista
  5. mitä teet työksesi?:) kiva ja mielenkiintoinen postaus!:)

    VastaaPoista
  6. asutko vielä vanhempieisi luona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu, ei mulla olisi näin 19v opiskelija-hevosenomistajana mitään mahdollisuuksia asua yksin ja maksaa vielä kämpästäkin.. :D

      Poista
  7. Oota vaa aada ku pääset sisää ja kouluu on joka pv.. sit sul tulee olee aikapulaa entistä enemmän!
    T : katja (mullaku ei sitä omaa heppaa oo ees ja aika silti loppuu kesken! )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha apua, mä käyn koulun varmaan 10 vuodessa... xd

      Poista
  8. Kuulostaa ihan samalta kun minun päivät :D Asutko vanhempiesi luona vai omassa asunnossa? (: Mitä muuten teet työksesi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asun äitini ja isäpuoleni kanssa, ei mulla olisi rahallisesti mahdollista näin 19v opiskelija-hevosenomistajana asua yksin.. :s ja olen kassalla töissä :)

      Poista
    2. Jep, sielläpäin kun nuo tallivuokratkin ovat niin paljon korkeampia kuin täällä Itä-Suomessa. Itse en enää asu vanhempieni luona, ja välillä tulee niitä hetkiä, kuin toivoisi vielä asuvansa.. Ei niinkään rahallisesti, mutta ajallisesti; hyvä että ehtii edes kerran viikkoon tekemään jotain ruokaa, pesemään pyykkiä, siivoamaan.. Oon vuorokauden aikana kotona nukkumisen lisäksi ehkä tunnin.. :D

      Poista
  9. kuinka pitkä sun tallimatka on ? :)

    VastaaPoista
  10. Kiva ja mielenkiintonen postaus! :) ihailen kyllä sua kun sulla riittää aika kaikkeen! :) sulla on tosi kiva blogi ja tsemppiä sulla ja champille! :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat