perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenterin 12. luukku - Joululahjatoiveeni

 
Mulla olisi hirveästi kerrottavaa meidän ihan normaalista arjesta, sillä kymmeneen päivään en ole päässyt kirjoittamaan blogiin mitään reaaliaikaisia kuulumisia joulukalenteripostauksien vuoksi. Tänäänkään sen aika ei ole, sillä nyt on vuorossa pieni lista siitä, mitä haluaisin joululahjaksi tänä vuonna! Kyseessä on Blogitallin haaste, jossa bloggaajat haastetaan kertomaan oman hevosensa joululahjatoiveet tai sitten omat toiveensa. En kirjoita ylös Champin toiveita, sillä se toivoo lahjaksi vain ruokaa ;)
 
Pariisista sain hankittua oikeastaan kaiken, mitä tarvitsin ja olisin joululahjaksi itselleni toivonut (niistä lisää myöhemmin). Siksi piti oikein mietti, mitä muuta haluaisin - ja ennen kaikkea tarvitsisin - jouluaattona paketista kaivettavaksi. Jo kahtena vuonna olen jakanut tällaisen toivelistan tänne blogin puolelle ja nyt on pakko todeta, että taidan olla aika kaavoihin kangistunut, kun nuo toiveet tuntuvat olevan vuodesta toiseen samanlaisia..

  • Uusi kello, joka olisi oikeasti laadukas merkkikello. Mulla on tällä hetkellä neljä "timantti"kelloa, joita voin käyttää päivittäin töissä, arjessa tai tallilla. Haluaisin kuitenkin esimerkiksi Michael Korsin tai Marc By Marc Jacobsin ruusukultaisen, timanteilla varustetun rannekellon, jota voisin pitää paremmissa tilaisuuksissa. Tai jos rahaa olisi roskaksi asti, olisi Longines kyllä aika mahtava..
  • Tallifleece, sillä toisesta vanhasta fleecestäni hajosi syksyllä vetoketju. Sitä ei saa korjattua ilman koko vetoketjun vaihtamista, enkä ole saanut sitä toimenpidettä aikaiseksi. Fleece kun on näillä säillä lähes päivittäisessä käytössä. Löysin Pariisista Salon du Chevalista aivan ihanan Equilinen tummansinisen fleecen, mutta sen hinta kohosi 150€:n tienoille, joten luovuin unelmista ennen kuin kerkesin edes haikailla sen perään.
  • Vasarakannukset, joita voisin tarvittaessa käyttää kisatilanteissa. Kotona menen aina sileällä ilman kannuksia ja esteillä pidän tylppäpäisiä 20mm mittaisia, pehmeitä kannuksia, mutta kisoja varten voisin ostaa jotain "järeämpää". Mulla on myös pyöreät rissakannukset, joita olen tähän asti käyttänyt kisoissa. En halua hankkia halpoja kannuksia, sillä ne eivät yleensä kestä kovin hyvin verrattuna esimerkiksi Sprengerin kannuksiin, jotka ovat melkeinpä ikuisia.
  • Edelleenkin enemmän aikaa vuorokauteen, se toive ei toteutunut viime vuonna monesta pyynnöstä huolimatta! On se kyllä kumma, luulisi olevan kaikista helpoin toteutettava ;)

Fakta lienee se, etten tule saamaan noista toiveista yhtään ainoaa. Kyse on kuitenkin aina pelkästä toiveajattelusta, enkä odota saavani kalliita lahjoja kaksikymppisenä. Ostin itselleni jo aika monta etukäteislahjaa Pariisista, joten joulu tuli itselleni tänä vuonna hyvissä ajoin.
 
Mitä te toivotte lahjaksi? Oliko listalla samoja toiveita?

10 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus! :). Itse toivon talviratsastustakkia ja -kenkiä sekä uutta raippaa:)

    VastaaPoista
  2. Toivon rauhallista ja lumista joulua. Sekä sen että hevoset pysyvät terveinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat oikeastaan itsestäänselvyyksiä toivelistalla itsellänikin :)

      Poista
  3. Miten sinulla on mennyt kannukset rikki? Kiinnostaisi, sillä itsellä ei ole halvatkaan kannukset mennyt? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla ole mennyt rikki yhdetkään kannukset, mutta halpojen kannuksien materiaali kuluu nopeasti ruman näköiseksi verrattuna oikeasti laadukkaisiin :)

      Poista
  4. Mun toivelistalla oli paljon kaikenlaisia kosmetiikkatuotteita kun mulla on jo kaikki tarvittavat ratsastuskamat yms :) mutta kivoja toiveita sulla!

    VastaaPoista
  5. Pfiff Hawera fleece on ainut minun toive joululahja.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat