Joulukalenterin 9. luukku - Hevosenomistaja?

 

Champ on ollut minulla omistuksessa melkein kahden vuoden ajan. Samalla on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää, miten aika on kulunut niin hirvittävän nopeasti, mutta samalla taas meidän ensimmäinen yhteinen päivä tuntuu entistä kaukaisemmalta. On siis ehkä aika verestää muistoja ja miettiä näin kaksi vuotta jälkeenpäin, millaista elämä oli tuolloin.

 

Vuoden 2011 lopulla sain ylläpitoon nuoren ja kokemattoman hevosen, jonka kanssa pääsin hiljalleen kehittymään aivan maahankaivetuista esteistä metrin luokkiin. Hevonen lähti omistajalleen puolen vuoden jälkeen, koska vaihdoin itse maisemia ja suuntasin Hollantiin kesällä 2012. Palattuani takaisin Suomeen, olin ilman hevosta ja ilman minkäänlaista ratsastuspaikkaa. Ensimmäisen viikon ajan soittelin vanhoille ratsastuksenopettajilleni ja kyselin, josko olisin mahtunut tunneille. Löysin vuokrahevosen ja ratsastin kahdella vakiotunnilla kahdessa eri ratsastuskoulussa, minkä ohella etsimme mulle enemmän ja vähemmän aktiivisesti hevosta joko ylläpitoon tai omaksi.

 

Loppusyksystä 2012 lähdimme isäpuoleni kanssa Hollantiin hevosenostoreissulle, minkä seurauksena saavuin kotiin kuukauden liikuntakiellon kanssa solisluu kahdesta kohtaa katkenneena. Kun liikuntakielto oli virallisesti ohi (jouluaattona - okei, kävin kyllä salaa hevosen selässä myös aiemmin, vaikka käsi olikin kantositeessä), kiipesin samana päivänä hevosen selkään ja jo seuraavalla viikolla hyppäsin ensimmäisen kerran. Viikko sen jälkeen olin jo kokeilemassa uutta hevosta Suomessa, mutta se ei mennyt ostotarkastuksesta läpi. Tammikuun aikana lähdimme valmentajani kanssa uudelleen Hollantiin ja sieltä mukaan tarttui Champ, oma hevoseni.

 

Helmikuu 2013

En oikeastaan edes muista kauhean paljon tuosta ajasta. Kaikki kävi äärettömän nopeasti - ensin olin varma, etten saa hevosta ja sitten olimmekin jo ensimmäistä kertaa Hollannissa. Pettymys onnettomuuden vuoksi oli valtava, mutta silloin ainakin tiesin, että kyllä - olen todella saamassa hevosen. Toisen Hollannin reissun jälkeen kilistelimme valmentajani kanssa aitoa samppanjaa lentokentällä uuden hevosen kunniaksi ja olin ehkä maailman onnellisin ihminen.

 

Jos ihan totta puhutaan, ei hevosen osto tuossa elämäntilanteessani ollut kauhean fiksu ratkaisu. Olin lukiossa kolmatta vuotta eli meneillään oli abivuoteni. Keväällä edessä oli kirjoitukset ja voitte kuvitella, miten vähän luin niihin oman hevosen uutuuden pauloissa. Hevosen ostamisen jälkeen menin töihin, mikä vei myös huomattavan osan ajasta opiskelua ajatellen. Keväällä jokaisen olisi pitänyt lukea yliopiston pääsykokeisiin, mutta itselläni tuo luku-urakka oli lähinnä kirjojen selailua ja tallilla hengailua. No, eihän sellaisella panostuksella päässyt sisään yliopistoon.

 

Kun luen nyt vanhoja postauksia tuolta ajalta, näen niissä kirjoittajan, jolla oli pitkä matka edessään. Se, mikä tuolloin oli mun ja Champin kohdalla "hyvä", on nykyään huonoimmasta päästä koskaan. Hevonen oli niin erilainen kuin mikään aiemmin ratsastamani, että vei miltei puolitoista vuotta aikaa päästä sisälle sen ratsastettavuuteen. Yhä edelleen oppimista on valtavasti, mutta nyt tunnen hevosen "kuin omat taskuni" ja tiedän, miten se reagoi missäkin tilanteissa.

 

Helmi-maaliskuu 2013

Toki hevosenomistaminen oli ihanaa. Ensimmäiset viikot olivat sellaista ruusuilla tanssimista, etten varmasti välittänyt mistään ulkopuolisesta koko maailmassa. Olin haaveillut hevosesta jo aivan pienestä lapsesta saakka, enkä olisi ikinä voinut kuvitella saavani omaa hevosta. Perheessäni tai suvussani ei ole ketään muita hevosihmisiä, joten aluksi oma hevonen oli heillekin vähän kaukainen asia. Äitini kävi kyllä tervehtimässä Champia aina silloin tällöin ja isäni sekä isäpuoleni kuskasivat minua kisoihin, mutta muuten Champ oli heille vain hevonen muiden joukossa.

 

Kuluneen kesän ja syksyn aikana olen huomannut, miten Champista on tullut kaikille perheenjäsenilleni "tasa-arvoinen" (jos hevosesta voi näin sanoa) perheenjäsen. Isäni yrittää ymmärtää sen käytöstä mitä erilaisimmilla pohdinnoilla, isäpuoleni on aina hyvin ylpeä puhuessaan Champista muille ja äitini hemmottelee sen pilalle, vaikka yrittää esittää tiukkaa kasvattajaa ;) Tullessani tallilta kotiin en enää saa kysymystä "miten tallilla meni", vaan enemmänkin "miten Champ voi". Se on asia, mitä arvostan äärettömän paljon ja josta olen kaikille perheenjäsenilleni kiitollinen.

 

Tästä tuli kyllä todella sekava postaus, sillä en oikein osannut jäsentää ajatuksiani oikein. Vanhoja aikoja on hauska muistella ja miettiä, miten paljon sieltä onkaan tultu eteenpäin. Itse olen kasvanut näiden vuosien aikana hevosenomistajana, ihmisenä ja bloggaajana paljon - toivon, että sama kehitys jatkuu edelleen.

 

Millaista teidän aikanne uutena hevosenomistajana oli aikoinaan?