perjantai 10. huhtikuuta 2015

#528: Kuluneiden viikkojen kuulumiset

Kunnollista kuulumispostausta ei ole tainnut vähään aikaan tulla, joten nyt on hyvä aika muistella hieman menneitä viikkoja ja kerrata teille lukijoille enemmän sitä, missä me Champin kanssa mennään. Kuulostaako hyvältä?
 
Mulla on täällä blogin puolella todella usein juuri estepostauksia, joko valmennuksista tai itsenäisistä treeneistä. Monelle varmaan tulee sellainen kuva, että meidän arkemme koostuu ainaisista estevalmennuksista tai muusta tiukkapipoisesta tuupailusta (esteratsastaja, joka tuuppaa? Johan on aikoihin eletty!). Tosiasiassahan näin ei ole, mutta pakko myöntää, että viime aikoina on tullut hypättyä paljon enemmän kuin esimerkiksi loppuvuodesta.
 
Salla, joka on kuvannut paljon kuvia viime aikoina tänne blogin puolelle, kiipesi pari viikkoa sitten toistamiseen Champin kyytiin! Pitkästä ratsastustauosta huolimatta Sallalla ja Champilla synkkasi hyvin ja pystyin itse keskittyä kuvaamiseen :) Nämä kaikki kuvat ovat siltä kerralta, satulassa siis lainakuski ja minä kameran takana!



 
Hyvä esimerkki meidän yhdestä viikostamme oli, kun maastoilin neljänä päivänä, hyppäsin kahtena ja olin yhden kerran koulutunnilla. Champ oli ihan innoissaan ja erittäin motivoitunut työntekoon, kun se sai "välipäivinä" mennä maastossa joko pitkiä käyntilenkkejä tai sitten ihan kunnolla ravia ja laukkaa, riippuen säistä ja teiden kunnosta. Tuosta hevosesta todella näkee, miten se nauttii joka solullaan maastoilusta varsinkin silloin, kun sillä on joku kaveri seurana. Eikä sen tarvitse olla mikään hevoskaveri, ihminenkin riittää. Pari päivää sitten olin maastossa yksikseni ja Champ näki edellämme koiranulkoiluttajia. Ruuna kiristi tahtia niin paljon, että saimme lopulta parivaljakon kiinni ja loppumatkan kävelimme heidän kanssaan mukavia rupatellen. Hevonen oli enemmän kuin tyytyväinen itseensä, kun löysi mullekin juttuseuraa ;)
 
Kotivalmennukset ovat sujuneet hyvin ja hevonen on hypännyt paremmin kuin koskaan. Taisin mainita maanantaina, että meillä oli pääsiäisenä rataharjoitukset, joissa hyppäsin pari rataa viimeisen ollessa noin 110-120cm korkeudella. Äitini otti tuolta kerralta videota, joten saatte siitä pienen koosteen. Vaikka tein radalla muutamia virheitä (esimerkiksi viidennelle esteelle oikaisin liikaa samalla, kun ratsastin turhan voimakkaasti eteen), sanoi Piude mulle varmaan ensimmäistä kertaa koskaan, että ratsastin hyvin. Se on tosi iso juttu itselleni, sillä hän ei viljele noita sanoja "varmuuden vuoksi" - ne pitää todella ansaita.
 
 
Pääsiäisen rataharjoitukset (linkki videoon).
 
Sileäpuolella olen tehnyt vähän vaihtelevammin töitä, sillä koska hyppyjä on tullut suhteessa normaalia enemmän, olen kuitenkin yrittänyt tasapainottaa hevosen treenikertoja korvaamalla itsenäisiä sileän ratsastuksia maastolenkeillä. Kouluvalmennukset ovat rullanneet kerran viikossa ja hevonen on liikkunut oikeastaan aika hyvin. Se on ollut jopa yllättävän positiivinen ratsastaa: vaikka se olisi välillä vähän tahmea tai vino, se on kuitenkin antanut ratsastaa itseään hyvin ja ollut hirmuisen "nöyränä/vastaanottavaisena" (tätä on vaikea selittää, mutta siis sellainen, että tekee töitä mielellään ja hyvällä asenteella). Se on ihana huomata, sillä jossakin vaiheessa viime syksyä tuntui, että Champ lähinnä halusi näyttää keskisormea silloin, kun asiat eivät sujuneet.
 
Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä tuloksia mahahaavan parantumisen osalta, sillä tänään perjantaina olemme aamulla menossa klinikalle kontrollitähystykseen. Toivottavasti haavaumat olisivat paremmat! Ainakin hevonen tuntuu todella kivalta ratsastaa ja se on kokonaisuudessaan paljon seesteisempi. Ja myös vähän lihonut - ajattelin ilmoittaa sen ohjelmaan "rakas, sinusta on tullut pullukka" ;)
 



 
Mitään muuta ihmeellistä ei arjessani ole: lukemista, töitä ja bloggaamista aina silloin, kun aikaa riittää. Olen suunnitellut kisakalenteria, mutten uskalla sanoa mistään mitään ennen kuin viimeinen kontrollikäynti on ohi ja tulokset sieltä tulleet. Paljon on haaveita! Sanoin yhtenä päivänä Piudelle tavoitteeni ääneen: haluaisin hypätä joskus U25-luokkia Suomessa eli 130/135cm tason sarjaa. Sitä varten mulla olisi aikaa vielä viisi kisakautta, sillä tuo ikäraja tulee sitten vastaan. Piude totesi, että jos nyt ensin päästäisiin näistä matalammista yli. Aivan totta, mutta haaveilla saa aina!
 
Miten teidän huhtikuunne on lähtenyt käyntiin? :)

22 kommenttia

  1. toivottavasti champpilla kaikki hyvin klinikalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, terveen papereita ei saatu, mutta katsotaan parin viikon päästä uudelleen :)

      Poista
  2. Kiva postaus. Millä asetuksilla kuvaat maneesissa kuvatessasi? Kuvat on tosi hyvälaatuisia maneesikuviksi :)
    Ps. Blogisi on blogissani suosikki blogit postauksessa, jos haluat käydä katsomassa:
    http://hollyponi.blogspot.fi/2015/04/9-suosikki-blogia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kuvaan manuaalilla, yleensä jotain f4 ja 1/60-200, iso vaihtelee sen mukaan miten alhaisena pystyn pitämään ettei kuvat heilu!

      Poista
  3. Teillä on kyllä hyppääminen niin helpon näköistä ja Champ on selvästi ihan innoissaan. :) Toivottavasti klinikkareissulta tuli iloisia asioita kerrottavaksi! Teillä on varmasti todella taitava valmentaja. Itse kuitenkin toivoisin, että valmentaja ei pihistele kehuissa. Itse olen sen verran kova jyräämään itseäni kaikista virheistä, että valmentajan täytyy osata kannustaa ja kehua oikeassa paikassa ja siten lisätä itseluottamustani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tu on kyllä ihan totta, positiivistakin palautetta pitää osata tarvittaessa antaa! Klinikalta tuli kotiin sekä hyviä että huonoja uutisia, mutta niistä lisää myöhemmin :)

      Poista
  4. Kiva katsoa noin siistiä ratsastusta! Se on kyllä ihan huippu tunne kun joku opettaja/valmentaja joka ei hirveästi kehuja latele, sanoo jotain hyvää. Esimerkiksi viimeksi kun kävin estekisoissa tuntui että koko kisat meni päin puuta ja hevonenkin alkoi ontua mutta eräs ratsastuksenopettaja soitti perään vielä ja kehui suorituksia, ei kai siinä voinut kuin uskoa ja kyllä piristi ja nosti motivaatiota! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva, että sulle on tapahtunut noin :) antaa kyllä varmasti tsemppiä jatkoon!

      Poista
  5. Meillä on aika surkeissa merkeissä lähtenyt huhtikuu käyntiin. 10.4 toiselle meidän hevosista todettiin suht.vakava jännevamma. Tammalla on kuukauden juoksukielto ja puolen vuoden liikutuskielto. Se joutuu syömään kipulääkettä päivittäin ja jalkaa kylmätään kahdesti päivässä. Jos puolen vuoden päästä ei ole parantunut, joudutaan tamma lopettamaan. Tämä sattui niinkin ikävään aikaan, kun oltiin suunnittelemassa ehdottomasti tärkeintä kesää. Piti osallistua seuramestaruuksiin ja siirtyä isompiin luokkiin esteillä. Jos tamma nyt kuitenkin toipuu, sillä teetetään varsa. Eläinlääkärin mukaan mahdollisuuksia paranemiseen on kuitenkin vähän, n.35%

    VastaaPoista
  6. Meillä on aika surkeissa merkeissä lähtenyt huhtikuu käyntiin. 10.4 toiselle meidän hevosista todettiin suht.vakava jännevamma. Tammalla on kuukauden juoksukielto ja puolen vuoden liikutuskielto. Se joutuu syömään kipulääkettä päivittäin ja jalkaa kylmätään kahdesti päivässä. Jos puolen vuoden päästä ei ole parantunut, joudutaan tamma lopettamaan. Tämä sattui niinkin ikävään aikaan, kun oltiin suunnittelemassa ehdottomasti tärkeintä kesää. Piti osallistua seuramestaruuksiin ja siirtyä isompiin luokkiin esteillä. Jos tamma nyt kuitenkin toipuu, sillä teetetään varsa. Eläinlääkärin mukaan mahdollisuuksia paranemiseen on kuitenkin vähän, n.35%

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa ikävää :( toivottavasti hevonen parantuu ja pääsette varsottamaan sen! Tsemppiä :)

      Poista
    2. Voimia sulle! :(

      Poista
  7. Ei pahalla, mutta voitko vähentää tuota "tässä teille nyt tämä postaus kun olette sitä niin paljon toivoneet"-tyylistä asennetta? Se, että lähes joka postauksen alussa sanoo että teille, lukijoille tms on minusta vain niin mahdottoman ärsyttävää, että mun on varmaan kohta alettava boikotoimaan blogeja jotka tätä tapaa viljelevät :( en vain pidä asenteesta "minä ja te", joka paitsi kuulostaa alentavalta, myös luo mustavalkoisen kahtiajaon ja etäännyttää lukijan bloggaajasta. Tapa ei tuo mitään lisää postaukseen, ja vaikka tarkoitus olisi ehkä puhutella lukijaa, ei se oikein palvele tarkoitusperiään ja on jopa luotaantyöntävä. Oma mielipiteeni tietysti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen näkökulma, enpä ole tullut ollenkaan ajatelleeksi tuolta kannalta! Mulle se on lähinnä kohtelias tapa ottaa lukija huomioon ja tapa aloittaa postaus, en siis todellakaan ole halunnut luoda mitään vaikutusta, että yrittäisin tehdä kahtijakoa itseni ja lukijoiden välille.

      Aloin nyt miettimään, miten muuten voisin aloittaa postauksia ja piti hetki ihan pohdiskella vaihtoehtoja :D se vaan tulee niin itsestään! No, totuttuja tapoja on vaikea muuttaa. Yritän kuitenkin parhaani!

      Kiitti kommentista, pistän korvan taakse jatkoa ajatellen :)

      Poista
  8. haluatko kertoo kui paljo champ maksoi kun sen ostit? :) jos et haluu ni voiks antaa sellasen hintahaarukan esim. 5000-10 000? :) kun oon ite ostamas hevosta ja aattelin kilpaillakkin esteillä jossain vaihees ni mietin että minkäköhän hintanen olisi vähintään ostettava että olisi tarpeeksi hyvä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon tasoiset hevoset maksavat Saksassa n. 15t. Suomessa tuon tasoisesta saisi maksaa heti 5-10t enemmän.

      Poista
  9. Kiva postaus ja ihan Champ.

    VastaaPoista
  10. Tunnistinko oikein, että Champ on velj.Wahlstenin kuvastossa? :)

    VastaaPoista
  11. Ihana postaus ja laadukasta tekstiä! :) Champ on ihana <3

    VastaaPoista
  12. Ratsastat kyllä tosi hyvin ja ootte huippu sopivan näkönen pari. Ihana nähdä hevonen, joka ihan selkeesti nauttii hommastaan!

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat