#635: Kahden hevosen keskiviikko

Keskiviikko on yksi niistä harvoista päivistä, jolloin mulla on pakollinen luento Helsingissä. Niin myös tällä viikolla, onneksi vain yhden nelituntisen luennon verran. Aihe on todella kiinnostava, sillä käsittelemme Suomen poliittista järjestelmää ja Euroopan Unionia vierailevien asiantuntijaluennoitsijoiden avustuksella. Tämän neljän tunnin ajan jaksaa siis skarpata hyvin!

Vaikka yliopistolla olisi miten kiinnostavaa tahansa, on silti aina yhtä ihanaa päästä tallille. Nyt kylmän ja pimeän saapuessa yhä aiemmin ei itse lähteminen ole yhtään niin helppoa kuin muutama kuukausi sitten. Pelkkä ajatuskin ulos menemisestä saa aikaan vilunväreitä! Kun pahimman vaiheen (eli ensimmäiset metrit ulkona) on sivuuttanut, alkaa tallielämä maistua melkein yhtä ihanalta kuin kesäisin. Ja älkää käsittäkö väärin - mä rakastan talvea! Oon jo kuunnellut joululauluja, suunnitellut jouluaaton ratsastuksia ja kuvitellut kauppojen näyteikkunoihin joulukoristeet. Mutta mä odottelen vielä sitä lunta, ennen kuin saan tallilla käymiseen sellaisen talvisemman tunnelman ;)

Jouluun on onneksi vielä tovi aikaa ja sitä ennen kerkeämme keskittymään kaikkeen muuhun. Keskiviikkona keskityimme opiskelun jälkeen kouluvalmennukseen, kun kiiruhdin Champin kanssa Mooneyn valvovan silmän alle kuudeksi. Pinteleiden sijaan meillä oli käytössä suojat, eikä koulusatulaa löydy edelleenkään, mutta kovin kouluratsastajamaisella asenteella koitimme olla liikenteessä. Ehkä tämä ratkaisu sallitaan esteratsukolle..

Tässä kuvassa näkyy hyvin tämä mun suurin ongelma eli sisäkäden nostaminen ja ranteen taipuminen.

Viime aikoina Champ on ollut melko kiireinen ratsastaa. Sillä on ollut todella paljon energiaa, mikä on näkynyt siinä, että hevonen on halunnut juosta alta pois. Jos olen tehnyt esimerkiksi avotaivutusta, on ruunan ajatus ollut jo kymmenen metriä edempänä: "mitä saan tehdä seuraavaksi? Tehdäänkö näin Tätäkö halusit?". Näissä tilanteissa, joissa hevonen on juossut ja ennakoinut, olen itse turhautunut herkästi ja lähtenyt "rankaisemaan" hevosta vaatimalla vain lisää. Esimerkiksi juuri avotaivutuksessa olen saattanut vahvistaa apujani sen sijaan, että olisin kääntänyt hevosen vaikkapa voltille, hakenut paremman rytmin ja kokeillut siitä muutamaa askelta uudelleen. Hevonen on ikään kuin saanut rangaistuksen siitä, että se on halunnut tehdä itse. Toki Champin kuuluu odottaa, mutta korjaukseni on ollut väärä. Ei hevonen tajua sitä, että haluan sen odottavan ja malttavan, jos apuni käskevät sitä tekemään enemmän ja paremmin. 

Champ on ratsastaessa vähän jätkä. Se kyllästyy todella nopeasti, jos siltä vaatii liian vaikeita asioita. Silloin se lopettaa yrittämästä, nostaa keskisormen pystyyn ja tarjoaa ihan kaikkea muuta kuin mitä siltä pyydetään. Näin ollen kaikki se fiilis, minkä se tarjoaa halutessaan tehdä asioita itse, pitäisi valjastaa oikeanlaiseen työntekoon ilman, että vain vaatii koko ajan enemmän ja paremmin. Muutama askel hyvää avotaivutusta on aina parempi vaihtoehto kuin koko pitkä sivu väkisin runttaamista, sillä se ei ole kehittävää sen paremmin hevosen kuin ratsastajankaan näkökulmasta. 

Viime viikolla meidän koulutunti meni pitkälti siihen, että Champ oli melko kiireinen. Se näytti ulkopuolisen silmään varmasti kovin hätäiseltä, normaalia suorajalkaisemmalta.. No, sellaiselta selättömästi juoksevalta kamelilta. Se teki kaiken ihan nätisti, mutta se ei ollut kovin rento. Valmentaja oli asiasta enemmän hämillään, sillä koko syksyn ajan Champ on tehnyt joka tunti paremmin ja paremmin töitä, ollen monesti oikeinkin hyvän oloinen tunnin päätteeksi. Itse olen jo tottunut siihen, että välillä tulee niitä kausia, jolloin kaikki tekeminen on paljon vaikeampaa. Nämä kaudet saattavat kestää parista päivästä muutamaan viikkoon ja niitä voi tulla vuodessa muutamia, useampia tai ei pitkiin aikoihin yhtään. Pelkkää nousujohteista menoa ei kenenkään kehittyminen voi olla, sen olen oppinut vuosien saatossa sisäistämään.

Niinpä tänä keskiviikkona keskityimme rentouden ja tahdin hakemiseen. Emme missään vaiheessa nostaneet hevosen muotoa ylös, vaan se sai liikkua koko tunnin ajan melko pyöreänä ja pidemmällä kaulalla. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Champ olisi saanut olla etupainoinen: moottorin piti koko ajan olla takaa eteen ja hevosen kantaa itseään niin, että kaulan ylälihas näkyisi selkeästi. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta lopputulos oli tällä kertaa onnistunut!

Aloitimme tunnin poikkeuksellisesti käynnissä. Normaalisti alkukäyntien jälkeen ravaan ja laukkaan hevosella pidemmällä kaulalla hetken aikaa ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista, mutta tällä kertaa Mooney pyysi tekemään kaiken valvovan silmän alla alkaen käynnistä. Teimme käynnissä pohkeenväistöä niin, että tein yhdellä pitkällä sivulla väistöosuudet: lyhyeltä sivulta käänsin hevosen pituushalkaisijan suuntaisesti ja väistätin hevosta muutamia metrejä uralle. Puolesta välistä pitkää sivua tein vähän täyskaartomaisen käännöksen jatkaen väistätystä takaisin uralle. Ideana oli, että Champin piti ottaa reiluja ristiaskelia sivulle ja jumpata takajalkojaan, jotta niihin sai liikettä.

Vasemmalle väistättäessä homma oli oikein sujuvaa, mutta oikealle saimme tehdä muutaman toiston enemmän. Käyntiväistöjen jälkeen siirryimme avotaivutukseen, jota teimme samanlaisella uralla. Mooney halusi, että hevonen antaisi periksi sisäpuolen avuille. Näin ollen ensisijaisen tärkeää ei ollut se, liikkuiko hevonen oikeaoppisesti koko avotaivutuksen läpi kolmella uralla, vaan se, että se myötäisi sisäpohkelle ja taipuisi kropastaan kunnolla. En saanut ajatella yhtään takaosan siirtämistä ulos, vaan nimenomaan etuosan siirtämistä sisälle. Tässäkin oli huomattavissa puoliero, sillä vasempaan kierrokseen avot sujuivat paljon mutkattomammin. Ei ero ollut mikään radikaali: selkeästi se näkyi siinä, että Champ oli koko kaulastaan paljon rennompi aina leukaa myöten taipuen rehellisesti haluamaani suuntaan. Teimme käynnissä vielä sulkutaivutusta, mikä oli jälleen toiseen kierrokseen aavistuksen verran sujuvampaa.

Ravityöskentelyyn lähdimme ympyrällä niin, että mun piti tehdä kahdella neljänneksellä avotaivutusta pienen suoran pätkän aikana. Tuo matka ei ollut montaa askelta pidempi, mikä tuotti mulle hirvittäviä vaikeuksia. Jos joku voi olla hidas apujensa kanssa, se olen kyllä minä! Reaktionopeus olisi kieltämättä valttia tämän lajin parissa.. Oli miten oli, tässäkin asiassa piti selvitä hitaudesta huolimatta. 

Vaadin aluksi taas hieman liikaa, mikä näkyi välittömästi hevosen jännittymisenä. Mulle käy helposti niin, että nostan ulkokättä liian ylös, jolloin hevonen ei yksinkertaisesti pääse taipumaan avotaivutuksessa vaadittavalla tavalla sisäpohkeen ympäri. Jossain vaiheessa tajusin jättää ulkokäteni paikalleen melko alas, pitää nyrkin pystyssä ja olla käden kanssa todella vakaa. Ja heti homma rupesi sujumaan kuin taikasauvan heilautuksesta! Wow! Tuon tunteen kuvaileminen on todella vaikeaa, mutta kaikki asiat muuttuivat kertaheitolla paljon helpommaksi. Champ ravasi rennosti pitkillä, mutta jäntevillä askelilla käyttäen takaosaansa ihan kiitettävästi, ollen pyöreänä edestä ja samalla kuitenkin kantaen etuosansa. Se ei roikkunut kädellä, vaan oli yllättävän tasainen ja pehmeä. Suorastaan ratsastettavissa! Pystyin pyytämään sitä vähän isompaan raviin ja tarvittaessa lyhentämään. Ennen kaikkea tuon avotaivutuksen tekeminen onnistui myös hyvin: vaikka pyysin enemmän poikitusta, ei hevonen protestoinut ollenkaan, vaan teki kaiken mielellään. No ilmankos - nyt se pystyi siihen, kun kuski ei vetänyt toisella kädellä vastaan..

Laukassa jatkoimme aivan samaa tehtävää kuin ravissa, eikä siinä ollut oikeastaan mitään suurempaa ongelmaa. Kun avotaivutuksia oli tehty tarpeeksi, aloimme hieman leikkimään laukan pituuden kanssa. Mooney pyysi mua kokoamaan hevosta niin, että se pysyisi pitkällä kaulalla. Kokoaminen ei siis saanut lähteä ollenkaan kädestä, vaan istunnasta ja sisäpohkeesta. Jos hevonen halusi nousta vähän ryhdikkäämmäksi, se sai tehdä sen, mikäli se tapahtui pehmeästi ja kuitenkin pyöreyden säilyttäen. Oikeassa kierroksessa nämä kokoamiset onnistuivat oikein hyvin, joskin laukka oli muuten hieman "laaduttomampaa" kuin vasemmassa kierroksessa. Vasemmassa suunnassa peruslaukka oli todella hyvää ja voimakasta, kun taas itse kokoamiset asteen verran huonompia toiseen suuntaan verrattuna.

Linkki videoon.

Mulla oli pieniä ongelmia löytää oma istuntani, sillä valuin laukassa molemmissa kierroksissa valtavasti ulos ja näin ollen tein asiat sekä itselleni, että hevoselle todella paljon vaikeammiksi. Korjasimme istuntaani ja taas kerran Champ muuttui silmissä paljon paremman näköiseksi. On se vain pienistä korjauksista kiinni! Ja kuten sanottu, kaikki työ lähtee hyvästä perusistunnasta ja istunnalla vaikuttamisesta. Mun pitäisi nyt vaan päästä jonnekin istuntatunnille, jossa saisin jälleen tarkempaa paneutumista ongelmiini ja sitä kautta työkaluja omaan ratsastukseeni.

Koska keskiviikko ei voinut päättyä mukavaan valmennustuntiin, sain ihanan mahdollisuuden ratsastaa jälleen maailman mahtavimmalla Acsulla! Tässä postauksessa on enemmän informaatiota ensimmäisestä ratsastuskerrastani kyseisellä ruunalla, mutta voin sanoa, että tällä toisella kerralla fiilikset olivat vähintään yhtä huikeat. On se vaan niin magea! Kia eli hevosen omistaja ehdotti, josko olisin ottanut ruunan kanssa muutaman hypyn, enkä tietenkään voinut kieltäytyä moisesta tarjouksesta. Laitoin Facebookiin päivityksen hashtagilla #pelkkäälovee ja sitä se toden totta oli. 

Tällaisen tallipäivän jälkeen ei voinut olla hymyilemättä. Ei haitannut, vaikka ilta venyi luultua pidemmäksi tai vaikka ulkona satoi vettä. Hupi ei loppunut pikkulauantaihin, sillä torstaina vietimme hauskan maastoreissun Kian kanssa sumuisessa säässä. Tuolta reissulta mulla on yksi videopätkä, mutta se saa jäädä julkaistavaksi myöhemmälle ajankohdalle. Nyt nokka kohti tulevaa viikkoa, Riders' Galaa ja Niclas Aromaan valmennuksia :)