keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 2. luukku - Champin sijaisäidit


Nyt kun joulukuu on virallisesti saatu käyntiin, on aika avata kalenterin toinen luukku. Multa on monta kertaa kysytty siitä, kuka Champilla ratsastaa silloin, kun en pääse itse paikalle. Näin joulukuun ja erikoispostauksien kunniaksi ajattelin siis ilahduttaa teitä kertomalla hieman korvaamattomista apukäsistäni! Parasta tässä on se, että pyysin näitä henkilöitä vastaamaan omin sanoin muutamiin kysymyksiin. Nyt saatte siis lukea elämästä Champin kanssa hieman erilaisista näkökulmista.

Olen melkoisen ylihuolehtivainen hevosenomistaja ja haluan kontrolloida hevoseni tekemisiä mahdollisimman hyvin. Tämän takia käyn tallilla päivittäin - myös niinä päivinä, kun hevosilla on vapaata. Useamman kerran olen saanut kuulla tallikavereiltani siitä, että he olisivat hyvin voineet tehdä Champin ruoat valmiiksi, jottei mun olisi tarvinnut ajaa edestakaisin vain niiden takia. Pyrin kuitenkin siihen, että mikäli mulla on pienenkin mahdollisuus käydä hoitamassa hevonen itse, sen myös teen. Jos Champilla voi olla vapaa- tai kävelykonepäivä ja mulla on päivässä puoli tuntia ylimääräistä aikaa, ajan tallille valmistamaan ruoat itse. Jos hevonen täytyy liikuttaa ja mulla on päivä täyteen buukattuna aamukymmenestä eteenpäin, herään viiden jälkeen ja ratsastan hevosen ennen sitä.

Antaessani vastuun hevoseni hoitamisesta jollekin toiselle olen hyvin tarkka siitä, että luotan kyseiseen henkilöön. Haluan tietää, miten kyseinen ihminen ratsastaa ja ennen kaikkea käsittelee hevosia. Koska pyydän näiltä ihmisiltä palvelusta liikutusavun kanssa, en tietenkään voi vaatia, että hevonen olisi täydellisesti omilla säädöilläni heidän jälkeensä - jokaisella on vähän omanlaisensa tapa ratsastaa, enkä väitä omani olevan oikea. Lähes poikkeuksetta olen kuitenkin saanut ratsastaa seuraavina päivinä tyytyväisenä ja olen aina, siis ihan aina ollut todella kiitollinen saamastani avusta. Kontrollifriikkinä ihmisenä jätän aina pienen toiveen varusteiden putsaamisesta, mutten tietenkään voi velvoittaa ihmisiä sitä tekemään.. Ainakaan yhtä intsensiivisesti kuin sen itse hoidan!

Mutta se siitä yleisestä pölinästä! Nyt annetaan suunvuoro neljälle ihanalle kaverilleni, jotka ovat liikuttaneet tai hoitaneet Champia kuluneiden vuosien ajan eniten:

Katjasta ja Ronjasta mulla ei ole yhteiskuvia Champin kanssa, mutta Janitasta senkin edestä! Sallakin on mukana useissa tämän vuoden aikana julkaistuissa kuvissa - ja ennen kaikkea kameran takana :)
Janitan mukana Champin elämää piristivät välillä minishetlanninponit :P

KATJA, 21 VUOTTA

"Tunnen Aadan noin kymmenen vuoden takaa, kun aloitin ratsastuksen Solbackan ratsastuskoulussa. Aada kävi siellä jo silloin vähän kokeneempana heppatyttönä ;) Ollaan siis tunnettu Aadan kanssa jo pitkään - olimme samalla yläasteella ja ratsastuskoulussa puuhastelimme kaikkea omassa "isojen hoitajien" porukassamme, johon myös Janita kuului. Tällä hetkellä näemme eniten tallilla, sillä vuokraan Coco-ruunaa. Olemme molemmat sen verran kiireisiä, ettemme ehdi nähdä muuten hirveän usein. Onneksi välillä keretään tehdä jotain vaikka isommalla porukalla: viimeksi juhannuksena ja nyt tulevana viikonloppuna pikkujoulujen merkeissä. Champin kanssa historia on vähän lyhempi kuin Aadan kanssa, yllätys sinällään.. Näin Champin ensimmäisen kerran suurinpiirtein silloin, kun se oli ollut Suomessa Aadan luona parin kuukauden verran - jos sitäkään. Aada laittoi mut heti ratsastamaan sillä ja aika hauska tapaus se oli jo silloin! 

Champ on aivan ihana persoona ja kiltti hoitaa! Sillä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa niin, ettei pääse tulemaan tylsää. C on oikeasti mun mielestä todella kiva hevonen ja sillä on ihana luonne! Sopii niin täydellisesti Aadalle ;) Se, millainen Champ on ratsastaessa, onkin vähän hankalampi kysymys. En ole mennyt Champilla hirveän montaa kertaa ja se on ollut jokaisella kerralla vähän erilainen. Haasteena on ainakin se, että ruuna on vähän vempula eli välillä se tuntuu hiukan käärmeeltä, kun se kiemurtelee. Sitten sen kieli on aika hauska, kun se pitää sitä välillä ulkona. Mutta kokonaisuudessaan Champ on musta oikeastaan aika kiva ratsastaa, kunhan sen saa tasoittumaan kädelle ja takajalat edes vähän aktiivisemmiksi. Helppo se ei todellakaan ole, eli on kyllä ollut suuri hyöty siitä, että olen päässyt sillä kahdesti eri kouluvalmentajien silmien alle ratsastamaan. Iso plussa on ehdottomasti se, että ruunan kanssa on aina hauskaa.

Champin kanssa mieleenpainuvinta on ollut se, kuinka huomionkipeä se on välillä! Kumisualla hinkatessa C näyttää välillä itse, mistä kohtaa hän haluaa, että rapsutetaan. Sitten jossain kohtaa se vaihtaa taas asentoa ja ilmaisee, mikä olisi uusi hyvä kohta. Yksi konkreettinen muisto on myös: kävimme syksyllä Janitan kanssa maastossa niin, että ratsastin Champilla ja Janitalla oli ratsunaan yksi islanninhevonen. Champ oli todella lungisti ja kiltisti, mutta kuitenkin innoissaan, kun se pääsi pois kentältä. Tällä reissulla näimme yhden karkulaishevosen. Menimme ratsain yhden talon pihaan kysymään,onkohan kyseinen hevonen heidän. Onneksi huomasimme hevosen, sillä se oli laukkaamassa kovaa vauhtia pusikoista meitä ja autotietä kohden. Olisi voinut käydä hullusti, jos karkulaista ei olisi huomattu!"

Janitan ja Champin ensimmäinen yhteiskuva. Champin ensimmäinen päivä Suomessa!
Champissa on ollut välillä kestämistä.. :D Tässä meillä oli Janitan kanssa jokin kuvauskerta menossa.
Salla on ollut mukana myös kisoissa, tämä kuva Salosta heinäkuussa.
JANITA, 21 VUOTTA

"Tiesin Aadan alun perin tallin kautta, sillä ratsastimme samalla ratsastuskoululla Solbackassa. Paremmin tutustuimme yläasteella, kun olimme samoilla ilmaisutaidon tunneilla ja päätimme lähteä viettämään kesää Aadan mummolaan Itä-Suomeen (koostevideo tässä). Siitä asti olemme olleet hyviä ystäviä ja nähneet lukioajan lähes päivittäin, sen jälkeenkin hyvin tiiviisti. Champiin tutustuin heti samana päivänä, kun se saapui Suomeen. Olin silloin Aadan mukana ja henkisenä tukena koko päivän tallilla.

Champ on aivan ihana hevonen ❤ Se on vähän hömelö ja sellainen aika lapsenomainen. Pöhkö, mutta kaikella tavalla rakas! Hevosena se ei ole ihan mun tyyppinen ratsastaa, mutta se on ihan mun omasta ratsastustaustasta johtuvaa. Viimeiset vuodet olen nimittäin ratsastanut oikeastaan pelkästään islanninhevosilla ja kisannut sen lajin parissa, joten tavalliset puoliveriset eivät ole ihan se mun juttu. Olen silti aina tykännyt mennä Champilla, silloin kun sen selkään on tullut kiivettyä! Ratsastettavuudesta on pakko sanoa sen verran, että Champ näyttää helpommalta kuin mitä se loppupeleissä on. Yleensä mä en niinkään ratsasta Champilla, vaan kävelytän tai hoidan ruunaa muuten.

Aada kysyi, olenko oppinut jotain uutta Champin kanssa toimiessa.. Jos jotain pitää sanoa, niin ainakin olen oppinut enemmän tuollaisesta aktiivisemmasta isohevosharrastuksesta! Ja ylipäänsä kisatoiminnasta esteratsastuksessa, kun olen ollut aika ahkerasti Aadan ja Champin mukana kisareissuilla hoitajan roolissa. Viimeksi juuri Eholla, jossa parivaljakko hyppäsi tämän kauden viimeiset kisansa. Mieleenpainuvin muistoni Champin kanssa on varmaankin se, kun ruuna asteli isosta rekasta Suomen maankamaralle - siinä se oli koko komeudessaan! Se on jäänyt mieleen, kun tuntui niin uskomattomalta, että siinä se oma hevonen nyt oli. Vaikkei se mun olekaan :D"

Salla on ollut mukava yhdessä jos toisessa! Kun selasin näitä kuvia taaksepäin tajusin, että olemme ottaneet valehtelematta ainakin 20 kuvaussessiota tämän vuoden puolella. Niin monia upeita kuvia olisi jäänyt ottamatta ilman Sallan apua!

Hei jes, löysin yhteiskuvan Champista ja Ronjasta! Ronja pitää hevosta kiinni ja mä kuvaan, tämä kuva otettu Riders Innissa kesällä :)
RONJA, 20 VUOTTA

"Tutustuimme Aadan kanssa Solbackan ratsastuskoululla, jossa molemmat ratsastimme. Asumme samalla suunnalla ja kävelimme silloin tällöin samaa matkaa kotiin. Tästä se ystävyys lähti, noin 8 vuotta sitten! Normaalissa arjessa näemme tallilla (vastaisuudessa enemmän, kun liikutushevoseni muuttaa samalle tallille Champin kanssa), estekisoissa ja sitten ihan niin kuin normaalit ei-hevosihmiset näkevät. Joskus, tosin ihan liian harvoin, me myös juhlitaan yhdessä. Champiin tutustuin heti, kun se tuli Suomeen. Ruuna oli ollut Suomessa alle kaksi viikkoa, kun pääsin liikuttamaan sitä ensimmäisen kerran. 

Champ on mun mielestä aika cool! Välillä tuntuu, että se elää ihan omaa elämäänsä, eikä hirveästi mieti siitä, mitä muut tekevät tai ajattelevat. Hoitaessa Champ on älyttömän kiinnostunut kaikesta ja todella puuhakas persoona eli aika sympaattinen. Viime aikoina en ole hirveästi ruunaa nähnyt, kun aikataulut eivät ole ratsastuksien osalta sopineet yhteen. Tällä viikolla olisi kuitenkin tarkoitus mennä ratsastamaan Champilla Aadan kanssa!

Kuluneiden vuosien aikana Champ on muuttunut ihan hirveästi. Muistan, kun menin sillä ensimmäisen kerran: en saanut oikeastaan mitään tehtyä, kun kaikki keskittyminen meni siihen, että pääsin sitä vauhtia eteen kuin halusin. Nykyään haasteena on saada hevonen rehellisesti suoraksi ja ylipäänsä ohjan ja pohkeen väliin. Vaikea sanoa tarkemmin, kun olen mennyt sillä viimeksi kunnolla vuosi sitten. Jännää siis nähdä, miten se on nyt muuttunut - vai onko. Positiivista Champissa on sen yritteliäisyys ja positiivinen asenne yleensäkin töiden tekoon. Kaikkinensa ruuna on hirveän kiva!

Mieleenpainuvin muisto Champin kanssa on ollut se, kun jätin kerran satulan karsinan edessä olevaan telineeseen ja lähdin käymään jossain. Kun tulin takaisin, oli Champ repinyt karvoja irti satulan alla olevasta Mattesin lampaankarvaromaanista. Säikähdin ihan hirveästi, sillä olin poissa ehkä minuutin! Puuhapetehevonen.. (Aadan lisäys: kysyin Ronjalta, onko hän oppinut jotain uutta Champin kanssa. Vastaus oli: "Oppinut uutta? Emmä tiedä, Champin taluttaminen on vaikeaa. Tän voi skippaa." :D)"

Sallasta ja Champista on myös ratsastuskuvia useammalta kerralta! Näitä ei ole julkaistu blogissa koskaan.



SALLA, 21 VUOTTA

"Olen seurannut Aadan ja Champin menoa blogin kautta aika lailla alusta asti. Kun Aada vajaa vuosi sitten harmitteli kuvaajien puutetta, otin yhteyttä ja tarjouduin vapaaehtoiseksi oman hevosharrastukseni ollessa jäissä. Meillä synkkasi hyvin, joten siitä lähtien on tullut aika tiheästi oltua mukana vähän kaikessa: valmennuksista ja kisamatkoista teemakuvauksiin ja tallin ulkopuolisiinkin reissuihin. Olen myös satunnaisesti liikuttanut Champia Aadan tarvitessa apua.

Champ on puuhakkain tapaamani hevonen! Hoitaessa ruuna on todella symppis ja muutenkin helppohoitoinen kaikissa tilanteissa. Champ keksii aina hiljaisen hetken tullen itselleen tekemistä. Se muun muassa näprää kiinnitysnaruja, hamuaa raippaa ja jalustimia suuhunsa tai auttaa lattioiden lakaisussa. Se on myös todella perso herkuille. Ratsastaessa Champ on todella erilainen kuin aikaisemmin ratsastamani hevoset. Se on herkkä suustaan, mutta pohkeelle vähän hidas. Haasteena mulla on Champin kanssa yleisesti sen erilainen ratsastettavuus ja erityisesti harjoitusravi tuottaa hankaluuksia. Plussapuoli on hevosen yritteliäisyys kaikissa tilanteissa, sillä se ei kovin usein ota mistään nokkiinsa. Champilla on myös hieno ilmava laukka ja se selkeästi syttyy päästessään hyppäämään!

Jos olen jotain oppinut tämän hevosen kanssa, niin ainakin sen, kuinka seurallinen hevonen voi olla! On ollut myös hienoa päästä näkemään, miten järkevästi kokenut kisahevonen suhtautuu matkusteluun ja vieraisiin kisapaikkoihin. Musta on lisäksi tullut hyvä noudattamaan perusteellisia hoito-ohjeita, joita on parhaimillaa ollut parisen sivua, heh ;D Mielestäni on ihailtavaa, että joku näkee vaivaa varmistaakseen perusteellisen hoidon myös ollessaan itse poissa! 

Mieleenpainuvin hetki oli ehkäpä se, kun pääsin selästä käsin kokeilemaan Champin estehevospuolen. Se muutos, mikä tasaisesti kulkevassa ja hieman laiskahkossa hevosessa tapahtui Aadan rakentaessa maneesiin pienen esteen, oli nimittäin valtava. Yhäkkiä mulla oli alla aivan täpinöissään oleva ruuna, joka tarjosi laukkaa lähes ajatuksesta ja korvat tötteröllä hyppäsi pikkuestettä kuskin virheistä välittämättä. Sen jälkeen viimeistään ymmärsin, miksi Aada on juuri Champin itselleen halunnut!"

Onko teidän hevosillanne vakituisia liikuttajia tai oletko itse sellainen?

26 kommenttia:

  1. Ihania ihmisiä sulla apukäsinä! :)

    Olen itse liikuttajan roolissa. Pari vuotta sitten aloitin vuokraamaan yhtä tammaa ja loppujen lopuksi siitä tulikin "liikutussuhde" ;) Tämä tamma (Topanga) joutui kuitenkin vuoden mittaiselle saikulle kaviokuumeen ja jalkavaivan takia, nyt se on onneksi kuntoutuksessa ja toivottavasti kohta täysin terve. :) ratsastan sitä yleensä 2-4 kertaa viikossa. Topangan lisäksi mulle onkin sitten siunaantunut kolme muuta liikutettavaa ja neljäskin kyseli mahdollisuutta, saa nähdä mihin aika riittää! :D tosin "onneksi" vain yksi noista kolmesta on vakituinen, kuukaudesta riippuen ratsastan sillä 1-6 kertaa tai sitten hoidan koko omistajien loman. Kaksi muuta ovat "joskus ja jouluna". :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hienoa, miten paljon hevosia sä olet saanut ratsastettavaksesi! Tuo on niin loistavaa ihan ratsastuksen kehityksen kannalta :)

      Poista
  2. Kuka on sun ihan paras kaveri? :)

    VastaaPoista
  3. Vaikea sanoa yhtä ihmistä. Mulla on paljon hyviä ystäviä ja tosi monia parempia kavereita, mutta niitä ihan kaikista tärkeimpiä ihmisiä taitaa olla nelisen kappaletta. He kyllä tietävät itse tämän :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus, ihanaa että sulla on noinkin monta "sijaisäitiä" Champille.

    VastaaPoista
  5. Omalla hevosellani ei ole kukaan muu valmentajan lisäksi vielä mennyt, mutta nyt asioihin tulee varmaan muutos lomamatkan takia ja täytyy pyytää muutamaa luotettavaa kaveria liikuttajaksi.Olen itsekkin tarkka siitä miten mun hevosta hoidetaan, joten hoito-ohjelistasta voi tulla pitkä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkään en kovin mielelläni anna hevosta kokonaan toisen vastuulle. Toki monet kaverini ovat saaneet Champilla ratsastaa mun ollessa paikalla :)

      Poista
  6. Oon nyt pari vuotta tätä blogia lukenut ja en voi kun kehua vaan! Postaukset ovat aina todella laadukkaita ja niihin on selvästi panostettu ja nähty vaivaa. Aina löytyy kuvia ja videoita, joka on todella kiva asia. Osaat myös kirjottaa todella hyvin, jonka takia pitkiä esim. valmennuspostauksiakin jaksaa lukea. Kaikkea hyvää sulle ja kiitos, että jaksat pitää blogia edelleen kunnolla pystyssä. Tällä hetkellä aika moni heppablogi meinaan on hiipumassa alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan ihanasta kommentista! <3 kiitos itsellesi, että olet pysynyt mukana menossa niinkin pitkään :)

      Poista
  7. Minkä niminen fontti tuossa "joulukalenteri 2015" kuvassa ja blogin bannerissa on? Ihana :)

    VastaaPoista
  8. Pakko kysyä, miksi Ronja ratsastaa kahdessa kuvassa kypärä auki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kylläkin Salla..

      Poista
    2. Se oli kyllä Salla;)

      Poista
    3. Hah, joku ehti ensin:P

      Poista
    4. Joo siis Sallalla jäi kypärä auki ja huomattiin se vasta alkukäyntien jälkeen! Sitten kypärä meni tietysti heti kiinni :)

      Poista
  9. Aivan upea ulkoasu! Tosi kiva ja jouluinen! Tykkään super paljoin kirjoitustavastasi, mutta komentoin harvoin, koska luen Bloglovinin kautta niin aina ei jaksa tänne asti raahautua! Mutta ihania kuvia! Ja Champ on aika hassu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi teit joulukalenterin! Nää on niin kivoja! <3

      Poista
    2. Voi kiitoksia kovasti! Ihanaa saada tällaisia kommentteja :)

      Poista
  10. Mistä sä keksitkin näin hyviä aiheita postauksiin! Tämäkin oli todella mielenkiintoinen postaus :) Itselläni ei hevosta ole, mutta toimin kyllä yhtenä apukätenä muutamalle hevoselle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ideat tulevat jostain aina, toivottavasti eivät lopu kesken ;) ja kiva että olet päässyt auttelemaan hevosten kanssa!

      Poista
  11. Hauska postaus. Ja hyvii kuvii. Hyvää joulun odotusta sulle ja pämppikselle.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä