sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Joulukalenterin 20. luukku - Hevosvalokuvauksen vaikeus


Jokainen kameran kanssa heilunut tietää, että valokuvan takana on yleensä paljon enemmän kuin pelkkä napin painallus. Jos valokuvaus on hankalaa, on hevosvalokuvaus täysin oma taiteenlajinsa. Kuvattavana on elävä olento, jolla usein on jonkinlainen mielipide toimenpiteestä. Ja auta armias, jos kuvaan halutaan mukaan myös ihminen! Kahden liikkuvan kohteen saaminen sopivaan asentoon, sopivilla ilmeillä ja halutulla tyylillä on aikamoista tähtitiedettä.

Hevosvalokuvaus on siis varsinainen pohjaton suo. On erilaista kameraa, putkea ja härpäkettä, joiden pitäisi mahdollistaa liikkuvan kohteen ikuistaminen. Toiset vehkeet sopivat maneesiin, toisilla kuvataan paremmin ulkokentillä. Tästä sopasta täysin mahdottoman tekee tilanne, jossa kuvia halutaan lähtökohtaisesti blogia varten. Blogit tunnetusti elävät materiaalinsa kautta ja monissa blogeissa juuri kuvallinen materiaali on ensiarvoisen tärkeässä asemassa tai ainakin tukee tekstiä vahvasti. Näin ollen bloggaajien kuvatarve on ehtymätön - uutta materiaalia halutaan aina, kun siihen siunaantuu mahdollisuus.

Itse bloggaajana voin sanoa, että kuvien saaminen blogiin aiheuttaa usein harmaita hiuksia. Mulla on käytössäni kaksi hyvää kameraa, Canonin 7D-runko ja saman valmistajan 70D-runko. Näihin mulla on erilaisia putkia, joista kaksi käytetyintä lienevät Canonin EF 70-300mm ja Canonin EF 100-400mm (molemmat f/4-5.6), joiden tueksi isäni on hankkinut vielä Canonin EF 2X III -telejatkeen. Näiden lisäksi meiltä löytyy kotoa vanhempi Canonin järjestelmäkamera ja pari huonompaa putkea, mutta niitä käytän harvakseltaan, jos koskaan. Ostoslistalla olisi joskus uusi runko ja jokin f/2.8 aukollinen objektiivi, mutta nämä eivät todellakaan ole ajankohtaisia toiveita.

Hyviä hevoskuvia on monenlaisia: ne ovat joko jollain tapaa erilaisia tai erikoisista tilanteista kuvattuja, oikeassa kohden liikettä otettuja tai sellaisia, että ne korostavat hevosen ja ratsastajan parhaita puolia. Ihan vain joitain seikkoja mainitakseni. Tämä kuva on tietysti hevosen parhaita puolia korostava otos ;)
Kouluratsastus on oma tieteenlajinsa - milloin jalat ovat oikein?
Vaikka tämä ei ole ehkä edustavin kuva ratsukosta, tallentuu tähän silti valtavasti vauhtia ja siksi se kiehtoo mua jollain tavalla.
Joskus tylsältäkin näyttävä kuva voi olla lopulta kiinnostava. Tämä on mielestäni omalla
tavallaan niin arkinen, että se tekee siitä hyvän kuvan!
Periaatteessa kuvauskaluston pitäisi siis olla ihan riittävä, ainakin tavallista ulkokuvausta ajatellen. Vaikka mulla onkin käytössäni kamera, tarvitsen silti aina paikalle kuvaajan tai ihmisen, joka pitää hevosestani kiinni kuvaustilanteissa. Ainakin omalla kohdallani helpompaa on löytää paikalle joku yksittäinen avustaja, sillä oikeastaan kuka tahansa kykenee pitämään muutaman minuutin ajan hevostani paikallaan, jotta onnistun räpsäisemään pari siedettävää otosta blogia varten päivän fiiliksistä. Mutta antakaas olla, jos tarkoitus olisi ottaa kuvia ratsastuksista.. Siitä se riemu repeääkin!

Blogiin haluaisi aina niitä kaikista parhaimman laatuisia kuvia. Sellaisia, joita katsellessa silmä lepäisi ja mielikuvitus pääsisi laukkaamaan. Sata samanlaista ravikuvaa ei välttämättä ole se kaikista parhain vaihtoehto, jos mahdollisuus olisi saada otoksia erilaisista tilanteista, kuvakulmista ja ehkä hieman erikoisemmalla visiolla. Harmikseni on pakko todeta, että usein jo pelkästään sen ihan tavallisen ravikuvan saaminen on juhlimisen arvoinen saavutus. Kuvaajia on nimittäin hankala löytää: sellaisia, jotka jaksavat värjötellä talvisin pimeän maneesin laidalla tai paistatella kesäisin polttavassa auringossa. Rusketuksestakin tulee epätasainen, kuvaajahan on yleensä aina selkä aurinkoa kohden ;)

Kuvaajan paikalle saaminen on siis jo suoritus itsessään. Estevalmennuksiin mulla on usein useampi kuvaajaehdokas, mutta harva jaksaa käyttää omaa vapaa-aikaansa sileäntreenien ikuistamiseen. No, ei se munkaan mielestä ole kaikista hohdokkainta kököttää seuraamassa toisen ratsastastusta ilman minkäänlaista paikalla olevaa valmentajaa. Mutta koska mua on kuvattu aina ahkerasti, haluan osoittaa kiitollisuuteni ja vastavuoroisesti kuvata paljon silloin, kun siihen on mahdollisuus. Niinhän se sanontakin kuuluu: jos haluaa saada, on pakko antaa. Tai toisilla sanoilla, tee niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän.

Tämä kuva on mielestäni hauska! Vaikkei se ole kuvattu hypyn ideaalikohdassa, on se silti omalla tavallaan mielestäni onnistunut.
Tässä taas vatsaavalta eesteeltä ns. "oikeassa kohden" otettu kuva, tai ainakin paremmin siellä suunnassa.
On vaikeaa saada kuvaa, jossa jokainen liikkuva osa oli oikeassa kohdassa.. Ehkä jopa mahdotonta?


Iloisena riehuvasta hevosesta voi ottaa monenlaisia kuvia. Kumpi näistä on mielestäsi parempi: tämä vai ylempi?
Mun lähipiirissä on kolmenlaisia kuvaajia. Ensimmäinen ryhmä koostuu ihmisitä, jotka osaavat käyttää kameraani ja ymmärtävät hevosista. He siis osaavat säätää kameran sopiville asetuksille, vaihdella toimintoja tilanteen mukaan ja vielä ymmärtävät jotain hevosten liikemekaniikasta eli siitä, missä kohden liikettä kuva olisi kaikista paras ottaa. Sillä kun on oikeasti todella suuri merkitys, otetaanko kuva ravissa sekuntia aiemmin vai myöhemmin. Kuulostaa pilkunviilaamiselta, mutta hitusen verran myöhässä otetussa kuvassa hevonen näyttää usein ryhdittömältä ja liian aikaisin räpsäistyssä otoksessa liitokavion tilalla juoksee usein selätön muuli.  Ajoitus on siis kaiken a ja o!

Toiseen ryhmään kuuluu kahdenlaista sakkia. Kyseessä ovat ne ihmiset, jotka hallitsevat toisen yllä mainitsemistani taidoista: he osaavat joko käyttää kameraa, mutteivät ymmärrä hevosista mitään tai sitten ymmärtävät hevosista, mutteivät osaa käyttää kameraa. Taitavat valokuvaajat voivat saada aikaan todella mielenkiintoisia kuvia, sillä jos he eivät ymmärrä hevosista ja näin ollen perinteisestä hevosvalokuvauksesta tuon taivaallista, tulee kuviin aina jotain uutta ja odottamatonta. Loistava esimerkki tästä on eräälle tutulleni sattunut tilanne. Hän oli pyytänyt valokuvaajaystäväänsä kuvaamaan omaa ratsastustaan. Tunnin jälkeen kuvista paljastui yllätys, sillä kuvaaja oli ottanut kuvia vain tutustani, eikä kuvissa näkynyt juuri ollenkaan hevosta. No, kuvaaja oli toteuttanut tuttuni pyynnön "oman ratsastuksensa kuvaamisesta", sillä hän ei tiennyt, että hevonenkin tulisi ottaa kuviin mukaan.

Toinen vaihtoehto tässä kakkosryhmässä ovat ihmiset, jotka ymmärtävät hevosista, mutteivät kameroista. Tässä kohden voi puutteita yrittää paikkailla asettamalla asetukset suunnilleen oikeiksi ja toivoa, etteivät olosuhteet vaihdu radikaalisti ratsastuksen aikana. Tuloksena on yleensä enemmän tai vähemmän epätarkkoja tai pimeitä kuvia, joissa hevonen kuitenkin liikkuu yllättävän kivan näköisesti. Näissä kohden harmittaa kaikista eniten! Hevonen olisi ollut kiva, mutta miksi, oi miksi kuvat eivät voi onnistua hyvästä kamerasta huolimatta.. 


Kuva voi olla siis monella tapaa onnistunut, vaikkei se olisi vastannut millään tavalla alkuperäistä suunnitelmaa!
Tämä on yksi ehdottomia suosikkejani ottamistani hallikuvista.
Hevosten kanssa voi kokeilla myös erilaisia "studio-olosuhteita".
Viimeinen ryhmä koostuu ihmisistä, joilla ei ole mitään käsitystä kuvaamisesta saati hevosista. Tai ehkä jonkinlainen käsitys löytyy, mutta se jää vielä hyvin pienelle tasolle.. Näissä tilanteissa tyrkkään kameran sijaan käteen videokameran ja totean, että onnistumisprosentti saattaa olla täten parempi. Esimerkiksi isäni harjoittelee edelleen hallikuvaamista, eikä hän ole ekspertti hevosten liikemekaniikan suhteen. Neuvoin joskus, että ravissa kuva tulisi ottaa silloin, kun hevosen ulkojalka on ikään kuin suorana edessä (helppo vinkki aloittelijalle). Isäni oli tietysti soveltanut samaa myös laukan suhteen ja voitte kuvitella, millaisia kuvia kameralle oli tallentunut: Champin etujalat olivat suorana maassa ja takaosa oli 30cm etuosaa ylempänä. Näytti suorastaan siltä, että hevonen olisi kaatumassa nenälleen. Isäni oli tosin tyytyväinen otoksiinsa, olihan hän noudattanut ohjeitani kirjaimellisesti.

Kaiken kaikkiaan saan olla älyttömän tyytyväinen kuvaajatilanteeseeni, sillä mun lähipiiristä löytyy monia ihania ihmisiä, jotka viitsivät ja jaksavat käyttää omaa vapaa-aikaansa kuvatakseen ratsastustani. Oli ne kuvat sitten millaisia tahansa, en voi koskaan kiittää tarpeeksi kaikesta siitä vaivannäöstä, jonka kuvaajat ovat vapaaehtoisesti mun eteeni tehneet. Mutta koska ihminen on aina tyytymätön kaikkeen ja haluaa poikkeuksetta lisää ja enemmän, ei ne periaatteessa ihan kivat kuvat aina tyydytä kuvanjanoa. Ehkä mun olisikin aika opetella nauttimaan niistä kuvista, joita olen saanut ja toteuttaa niitä korkealentoisempia ideoita sellaisten ihmisten kanssa, joilla on resurssit niiden kuvaamiseen. Tai opetella itse paremmaksi kuvaajaksi! ;)

Onko kukaan muu paininut samojen ongelmien kanssa?

26 kommenttia:

  1. Itse en ole ennen edes ajatellut, että hevosten valokuuvaaminen olisi vaikeaa, kunnes annoin kaverilleni (ei tiedä hevosista mitään) kameran ja sanoin, että ota kuvia ratsastuksestani. Jokainen kuva näytti siltä, että olisimme hevoseni kanssa kaatumassa nenilleen... Eli ei se ehkä niin helppoa olekaan ;)

    VastaaPoista
  2. Minulla on aina kuvien saaminen blogiin ihan tuskaa.. :D Itse saan aikaiseksi ihan tarpeeksi kelvollisia kuvia, ja kerran pari vuodessa käyvä kaverini loihtii upeita kuvia minusta ja hevosistani, mutta kun täällä kotona hevoset möllöttää ja kavereita tai vanhempia ei kuvaus innosta niin ainoa mahdollisuus saada mitään materiaalia on asettaa järkkäri kentän laidalle kuvaamaan - ja se jos joku on raivostuttavaa kun joka päivä on tarjolla (jos siis niin hyvä tuuri käy että on vielä sen verran valoa että yleensä voi kuvata) niitä samoja tyhmiä videoita, joissa suurimmaksi osaksi ei edes näy itse ratsukkoa vaan vain se tyhjä kenttä.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ärsyttävä tilanne, mutta ainakin on jotain materiaalia! :)

      Poista
  3. Kiva postaus!miten tua viimenen kuva champista on otettu?:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esim maneesi joka pimeä hevonen sen suuaukolle ja siihen valotuskangasta tai sitten muuten valoista. Laitan tähän alle osoitteen josta tarkempi selitys: )

      Poista
    2. http://www.lillivoitto.fi/2015/02/studiokuvia.html?m=1 siinä on selitetty ja sitten esim google hakuun "hevsesta studiokuvia" tms ja sori kun vastasin aadan puolesta

      Poista
    3. http://www.lillivoitto.fi/2015/02/studiokuvia.html?m=1 siinä on selitetty ja sitten esim google hakuun "hevsesta studiokuvia" tms ja sori kun vastasin aadan puolesta

      Poista
    4. http://www.lillivoitto.fi/2015/02/studiokuvia.html?m=1 siinä on selitetty ja sitten esim google hakuun "hevsesta studiokuvia" tms ja sori kun vastasin aadan puolesta

      Poista
    5. Siinäpä niitä ohjeita tulikin jo :)

      Poista
  4. Arvaa vaan onko tuo ongelma - no on! Siksi meillä tulee blogiin tosi tosi TOSI harvoin kuvia missä minä olen selässä. Yleensä mukana tallilla on vaan 5 vuotias tyttäreni, joka ei osaa kameraa käyttää kunnolla (tai sit kuvat on otettu alakulmasta -.-), mutta voi pitää hevosta kiini kun itse otan kuvia :D
    Meillä käytössä porukoiden (omaa ei ole tälhetkel) Nikon D1100.
    Onneksi nyt kaverini hankki itselleen uuden canonin järkkärin ja haluaa opetella kuvaamaan kunnolla ja haluaa tulla meille kuvailemaan hevosia ja koiria liikkeessä ja paikallaan :) JES!
    Mutta hänenkin työt sotkee sitten kuvaamista kun tekee paljon aamuvuoroja ja kun pääsee töistä alkaa olla jo pimeää :/

    Riehumis kuvista alempi on mun mieleen - se on vauhdikkaampi ja jännempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pimeän kauden lyhentyessä saat sitten myös enemmän kuvia ratsastuksesta! :)

      Poista
  5. Mun kaveriiiristä ei tahdo löytyä kuvaajaa, joka ymmärtäisi asetusten ja oikean ajoituksen päälle, ja usein silloin kun kaveri on tyytyväinen ottamaansa kuvaan, se oikeasti näyttää lähinnä väsyneen muulin lönkötykseltä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuttu tunne :D Mulla onneksi on myös niitä taitavia kuvaajia!

      Poista
  6. Hauska postaus ja mielenkiintoinen aihe! Valokuvaamiseen liittyy niin paljon erilaisia asioita ja "onnistuneeseen" kuvaan vaikuttaa moni asia. Ja oleellisintahan aina on, että "kauneus" on katsojan silmissä! Valokuvaaminen on luovaa puuhaa, mutta usein on tosi vaikea saada ajatukset onnistuneeksi kuvaksi, saati sitten ohjeistaa toista henkilöä ottamaan tietynlaista kuvaa. Hyvään kuvaan ei välttämättä edes tarvitse mitään kummoisia kuvausvälineitä, nykyään tosin törmää usein tähän, että ihmiset hankkivat kalliit vermeet, mutta eivät ymmärrä niistä juuri mitään. Vaikeissa olosuhteissa, kuten juurikin maneeseissa on hyöty jos omistaa oikeanlaiset kalusteet ja suotavaa olisikin vielä osata säätää niitä oikein.
    Itse olen monesti todennut, että oikeasti hyvää kuvaajaa on todella vaikea löytää, koska tällaiset henkilöt eivät juuri pidä ääntä taidoistaan, sillä ovat aina kovin kriittisiä omista taidoistaan ja kuvistaan, taiteilijasieluja kun ovat. Sitten on toki niitä, jotka huutaa kailottavat joka paikassa taidoistaan, mutta eivät osaa mitään..:) Mutta ole onnellinen monipuolisesta kuvausjoukostasi, sillä juuri se tekee blogistasi persoonallisen näköisen! Tekemällä oppii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentista! Oot kyllä ihan oikeassa siinä, että pelkkä hyvä kuvauskalusto ei tee hyvää kuvaajaa - sen oon huomannut yhdessä jos toisessa tilanteessa. Siksipä arvostan äärettömän paljon kaikkia niitä kuvaajia, joilla on oikeasti silmää kuvien ottamiselle :)

      Poista
  7. Itsekseni hekottelin tuota selätön muuli kohtaa :D Kirjoitat mielestäni todella kivasti!<3

    VastaaPoista
  8. voisit tehä postauksen hauskoista/epäonnistuneista kuvista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän tyylisiä onkin jo tullut, mutta voisinhan mä taas niitä koota :)

      Poista
  9. Mulla oli ongelmana se, että kuvasin muiden ratsastusta, mutta harvoin kukaan minun. Nyt kaikki onkin hetkellisesti tauolla

    VastaaPoista
  10. Itellä ei blogia enää juuri samaisesta syystä ole, kuvien puutteesta. Siskoni on vieläpä ainoa lähipiiristäni joka osaa joten kuten käsitellä kameraa mutta ratsastetaan aina samaan aikaan niin sinänsä hankala homma. Itse sen sijaan tykkään kuvailla mitä missäkin ja kamera onkin pullollaan kuvia koirista, hevosista ja vaikka mistä. Mulla ei kyllä oo vielä mitenkään rikas kuvauskalusto, mutta hankkeilla olisi ainankin uus putki kun noilla nykysillä ei oikeen zoomaa. Oon huomannu itteni paljon rennommaksi ja luonnollisemmaks kameran takana kun edessä, aina kun pitäis näyttää hyvältä on joku huonosti. Oon aivan kamala poseeraaja :D sitä hauskempaa on katsoa kun mun sisko on aina niin elementissään kameran edessä ja näyttää jokasessa kuvassa hyvältä. Viimeksi kun otettiin kesällä poseerauskuvia ja katsoin jälkeenpäin, että ei herranjumala. Hevonen näyttää oikein hienolta mutta mitäs ihmettä tolle ratsastajalle on käyny, luoja varjelkoon. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuttu tunne :D mutta yleensä itse on kovin kriittinen, muut eivät välttämättä edes ajattele ratsastajan näyttävän millään tasolla huonolta!

      Poista
  11. Minulla on näyttelykoiria ja voin hyvin samaistua tähän postaukseen :D Esitän välillä näyttelyssä koiraa, jonka omistaa ystäväni, joka ei tajua kuvaamisesta tai koirista hölynpölyä. On aina yhtä hehkeää löytää somesta kuvia, joissa sekä koira, että esittäjä näyttävät ihan kamalalta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti varsinkin tuossa tarkoituksessa :D Kisoissa on vähän sama tilanne välillä!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä