keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

#707: Ihana talviloma

Sairastuttuani kuumetautiin makasin viisi päivää kotona tekemättä mitään. Heti ollessani edes jotenkin kuumeeton, lähdin tallille kokeilemaan varovasti miltä normaali elämä maistuu, joskin kovin pienin askelin. Tuo päivä oli maanantai, josta alkoikin viikon mittainen hiihtolomani niin töiden kuin opintojen parista. Voin sanoa, että kyllä muuten teki hyvää vain olla yli viikon verran! Nyt koulun ja töiden pariin palattuani koen jo etukäteen kamalaa stressiä kaikista tehtävänä olevista töistä, sillä niitä todella tulee riittämään seuraavien kuukausien aikana. No, päivä kerrallaan ja sitä rataa!

Hiihtolomani huipentui ihanaan viikonloppuun, josta mainitsinkin edellisessä kisapostauksessa. Perjantaina kävin ratsastamassa Champilla aamuvarhaisella, mikä oli loistava tapa saada päivä hyvin käyntiin. Olin ajatellut tekeväni ihan kunnollisen sileäntreenin, sillä edellisenä päivänä olimme maastoilleet ja tuulettaneet aivojamme estevalmennuksen jäljiltä. Sileäntreenin ajoittaminen perjantaiaamuun on vähän riskialtis homma, sillä sen onnistumisella on aika merkittävä rooli koko viikonlopun fiiliksien kannalta. Tällä kertaa riskinotto kannatti, sillä Champ oli ihan älyttömän kiva ratsastaa!

Tässä muutama hassu kuva helmikuulta, kuvauspäivää en tarkemmin muista! Champ ei ole näissä kovin edustava (liikkuu alamäkeen ja mulla satametriset ohjat), mutta onpahan kuvia :D



Jotenkin musta tuntuu, että elokuisen muuttomme jälkeen olen löytänyt Champista ihan uuden vaihteen. Se on nykyään paljon paremmin apujeni välissä, sata kertaa herkempi kaikille pyynnölleni ja paljon aiempaa suorempi. Erityisen tyytyväinen olen siihen, millaisella asenteella ruuna on liikenteessä töitä tehdessään: se on innoissaan ja painelee välillä korvat tötteröllä ihan kouluvalmennuksissakin, eikä edes suutu, vaikka siltä vaatisi jotain sille vaikeampaa asiaa. Vielä vuosi sitten sain pyytää ja maanitella, välillä jopa käskemällä käskeä hevosta tekemään haluttuja asioita ja silti vastaus oli yleensä keskisormen nostaminen pystyyn. Näin suuren ja positiivisen muutoksen ansiosta voin olla varma siitä, että jotain olen tehnyt verkostoni kanssa oikein - ja se jos mikä on helpottavaa.

En toki edelleenkään sano, että Champ olisi täydellisesti avuilla tai tekisi jokaisen asian hyvin. Ehei, meillä on edelleen monia ongelmia esimerkiksi toispuoleisuuden ja ihan oman nopeuteni kanssa. Mutta verraten menneisiin aikoihin on oltava välillä tyytyväinen näihin jo saavutettuihin asioihin ja muistaa, että parantamalla hevosen ratsastettavuutta lisäämme samalla koko ajan sen käyttöikää. Näiden "oikeiden nappuloiden" löytämiseen meni lopulta kaksi ja puoli vuotta aikaa, joten toivotaan, että ne pysyvät vastaisuudessakin hanskassa, eivätkä hanskat huku matkan varrella.

Näin käy, kun ei oo päässyt viikkoon tallille 
Julkaissut Aada Lätti 8. maaliskuuta 2016

Mutta niin paistoi myös tänään keskiviikkona <3
Se siitä ratsastuksellisesta pohdinnasta ja takaisin perjantain tunnelmiin! Antoisan talliaamun jälkeen palasin takaisin kotiin ja suoritin itseni ehostamisen, sillä illalla meillä oli luvassa pitkään odotetut juhlat Helsingin keskustassa Vanhalla Ylioppilastalolla 1920-luvun "party like Gatsby"-teeman mukaisesti. Jos olette nähneet elokuvan Great Gatsby (suomeksi Kultahattu), ymmärrätte tarkalleen, millaisista juhlista olikaan kyse. Näitä pippaloita varten kaverini Sarina saapui Helsinkiin iltapäivällä ja kävimme nauttimassa lounaan Vapianossa ennen taapertamista serkkuni asunnolle eteläisempään Helsinkiin. Samalla tuli juhlistettua kyseisen asunnon tupareita ja tavattua uusia ihmisiä.

Lauantai valkeni hieman väsyneissä tunnelmissa lyhyiden yöunien jälkeen, mutta reippaana päätimme lähteä kävelemään merenrantaa kauniissa auringonpaisteessa. Löysimme matkan varrelta aitoja muurinpohjalettuja myyvän kojun, eikä tätä tilaisuutta voinut tietenkään jättää välistä! Meidän oli tarkoitus kulkea Kaivopuistosta Kluuviin raitiovaunulla, mutta lopulta kävelimme koko matkan Ullanlinnasta rannan kautta parkkihallille. Tuollaisen lenkin jälkeen päivä lähtikin hyvin käyntiin, joskin nälän iskiessä piipahdimme matkalla hakemassa pitseriasta aamupalaa. Ja sitten suunta kohti Tamperetta!

Ihana serkkuni ja minä.
Sarinalla oli ihana mekko: kippis!
Tampereella järjestettiin Playssonin ja Hööksin yhteinen bloggaajapäivä, jossa pääsimme kiertelemään myymälää ja sovittelemaan joitakin vaatteita. Oman kukkaroni nyörit eivät venyneet tällä kertaa ostoksien tekoon, sillä akuuttia tarvetta millekään ei ollut. Loppuiltapäivästä lähdimme ajamaan Sarinan kanssa takaisin kotini suuntaan ja illan vietimme sohvalla katsellen televisiota ja syöden ihan liikaa herkkuja. Lauantaina en mennyt tallilla ollenkaan itse, sillä kaverini hoiti ja liikutti Champin kierrellessäni itse eteläistä Suomea ristiin rastiin vailla tarkempaa tietoa aikatauluista. Onni on ystävät, jotka pystyvät auttamaan tarpeen tullen.

Sunnuntain ohjelman tiedättekin, sillä se koostui pitkälti kisareissusta Ainoon ja loppuillan koulujutuista. Viikonloppu vierähti nopeasti ja näin ollen paluu arkeen oli edessä. Näitä minilomia soisi jokaiselle enemmän, sen verran mukava viikko ja viikonloppu oli kyseessä! Tällä viikolla meillä on Champin kanssa yhtä jos toista ohjelmaa, sillä huomenna torstaina luvassa on estevalmennus ja hevosen hieronta, sunnuntaina pääsen pitkästä aikaa kouluvalmennukseen. En kyllä odota mitään muuta niin innoissani! Jostain kumman syystä kouluvalmennuksista on tullut mulle oikea henkireikä ja odotan kuin kuuta nousevaa jokaista mahdollisuuttani päästä kouluvalmentajani tunneille. Sisäinen kouluratsatsastajani taitaa nostaa vähitellen päätään, tiedä sitten ;)

Kooste koko viikonlopusta :D Mun ilme ihan 5/5, jos saan itse sanoa.
Tässäkin ilmeellä mennään, mutta menköön! Kuvat ovat Emmiltä, Hööksiltä otettuja, kun kokeilimme heidän vaatteitaan. Nuo mustat housut olivat tosi mukavat jalassa!
Loppukevennyksenä pakko jakaa Emmin unelmien tallihuone.. Nauroin tälle vedet silmissä, ihan huippu :D
Tällä viikolla palasin sairastamisen jälkeen takaisin myös Wallun satulaan ja koitan kirjoittaa aiheesta omaa postaustaan tulevina päivinä. Tästä postauksesta tuli nyt tällainen sekametelisoppa, mutta välillä näinkin! Musta on ainakin kiva kirjoittaa välillä ihan tavallisia kuulumisia, sillä silloin saan jäsenneltyä itsellenikin hieman oman elämäni tapahtumia. Toisaalta muista blogeista on hauska lukea ihan tavallisia kuulumisia siksi, että pystyn silloin samaistumaan kirjoittajiin itse paremmin - kaikkien niiden valmennuspostausten, mielipidekirjoitusten ja valokuvien takana on jokin persoona. Toivottavasti tekin tykkäätte!

Miten teidän talvilomanne sujui?

10 kommenttia

  1. varmaan hienot juhlat ollut !

    VastaaPoista
  2. Vautsi ois ihanaa päästä tuollasiin 20-luvun bileisiin! Oma talviloma sujui lasketellessa ja mökkeillessä:) Tykkäsin postauksesta paljon, kivaa vaihtelua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että pidit :) Laskettelu on kyllä kivaa!

      Poista
  3. Ratsastatko enää Champilla meksikolaisilla? Voisitko johonkin postaukseen kertoa vähän, miksi palasit takaisin micklemeihin ja turparemmien/suitsien vaikutuksesta Chapmin ratsastettavuuteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ratsastan mä välillä, vähän fiiliksen mukaan vaihdellen :) oon joskus avannut tuota enemmän, mutta voisin joskus kirjoittaa jotain!

      Poista
  4. Kerropas tumpelolle millä muokkaat videoita?
    Nuo aikaisemmat ääniraidat videoihin ja tämäkin heliumääni? Onko joku ilmaisohjelma vai paremmat systeemit käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo heliumäänivideo on tehty puhelimella, sovellusta en tiedä kun ei ollut oma puhelimestani. Omat videoni teen Pinnacle Studion Ultimate -versiolla, se maksaa kyllä, mutta on kiva ohjelma videoiden muokkaukseen :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat