lauantai 24. joulukuuta 2016

#831: Joulun taikaa

Joulu on asennekysymys. Vaikka ulkona on lumetonta, pimeää ja sadepisaratkin putoilevat taivaalta, ei kannata masentua. Keskitytään siihen, mikä tekee Joulun: lähimmäiset ympärilläsi, herkullisten ruokien tuoksu, perinteisten joulukoristeiden asetteleminen kuusen oksille. Joulukirkossa rauhoittuminen, tutut joululaulut. Aattoaamun ratsastus rakkaalla hevosella, joka etsii innokkaasti perheenjäsenteni taskuista jouluomenia. Mantelin metsästys joulupuuron seasta, illalla avattavat lahjat ja joulusauna. Niin monia pieniä seikkoja, jotka muodostavat sen kokonaisuuden, jota jouluksikin kutsumme. 

Ajatuksistani poiketen en ennättänyt kirjoittamaan blogiin mitään ennen aattoa, vaikka viikon aikana on ehtinyt tapahtua yhtä jos toista raportoitavaa. Luvassa on paitsi estevalmennusvideoita, myös muiden hevosten ratsastuspohdintoja ja toki se kauan odotettu treenauspostaus salilla käymisestä. Näin joulun aikaan olen antanut itselleni hieman armoa - jos en ole ehtinyt koneelle ennen yömyöhää, en ole pakottanut itseäni avaamaan bloggeria, vaan olen nukkunut hieman pidemmät yöunet. Uusi vuosi tuo tullessaan muutoksia elämääni, joten eiköhän blogin postaustahti normalisoidu sen myötä. Nyt ei kuitenkaan stressata turhaan, vaan nautitaan näistä lomapäivistä ja rentoudutaan lähimmäisten luona. 






Meidän aamuratsastus sujui tänään tututtuun tapaan, joskaan tallimme ei järjestänyt tänä vuonna sitä perinteistä jouluaattoaamun ratsastusta. Koristelin kuitenkin Champin joulutamineisiin pukien itsekin päähäni tonttulakilla varustetun kypärän. Radiosta soi joulumusiikki ja maneesin laidalla ratsastustani seurasi perheeni. Halusin tämän joulun olevan erityinen, sillä siihen latautuu niin paljon tunnetta. Yllätyksekseni ja ennen kaikkea ilokseni isäni ehdottikin, että hän kiipeäisi ensimmäistä kertaa koskaan hevosen selkään. Mua ei tarvinnut kahdesti kehottaa ja niinpä vaihdoimme kuskin paikkaa. Champ toimi mallikkaasti alkeisratsuna, ottipa isäni moneen otteeseen raviaskelia ilman taluttajaakin. Ei hullummin ensikertalaiseksi! Myös isäpuoleni halusi ratsastaa muutaman kierroksen, hänkin vasta toista kertaa hevosen kyydissä sitten vuoden 2013, jolloin Champ saapui meille Suomeen. 

Joulun kunniaksi halusin järjestää teille jotain kivaa ja niinpä saan ilokseni arpoa teille Instagramin puolella Eskadronin mustan blingbling -riimusetin Just Dressagen tarjoamana. Riimun ja narun yhteisarvo on noin 50 euroa, riimun hienona yksityiskohtana on kimalluksen lisäksi sen mustat metalliosat. Nyt kannattaa siis suunnata Instagramin puolelle lukemaan osallistumisohjeet, arvonta suoritetaan huomenna kello 21.00.

Mentiin laukkakisaa toisen hevosen kanssa :D





Kuvaan parhaillaan päivästäni paljon toivottua jouluaaton MyDayta, joten sellainen on luvassa todennäköisesti maanantaina, sillä huominen päivä kuluu videon muokkauksessa, töissä ja kahden hevosen ratsastuksessa. Nyt suuntaan takaisin jouluhommiin - seuraavaksi on koristeltava kaksi joulukuusta! Nauttikaa ja rauhoittukaa joulun viettoon, niin aion myös itse tehdä. Ensi viikolla on edessä varsinainen superviikko, sillä teen työtunteja ihan reippaasti normaalia enemmän ja ratsastan useampaa hevosta. Tällainen hengähdys tekee varmasti oikein hyvää tähän väliin.

Ihanaa ja rauhallista Joulua teille kaikille :)

5 kommenttia

  1. Vau, niin ihania kuvia, sä ja Champ olette täydellinen pari <3 <3 :) Kivaa joulua (ja uutta vuotta) sullekin :D Blogisi on paras!!

    VastaaPoista
  2. sun kuvat on tosi hienoja!!! mitä asetuksia käytät kun kuvaat ratsastusta ulkona? entä maneesissa? :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja kuvia!! Blogissani on nyt käynnissä haaste jossa ensimmäinen oikein kysymykseen vastannut saa päättää seuraavan postaukseni:)! hevosetainamielessa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Miten hevonen ratsastetaan eteen alas? Tai miten itse ratsastat eteen alas? Olen mennyt hevosilla, jotka ovat olleet ns. eteen alas -muodossa, mutta tietääkseni en ole niitä eteen alas ratsastanut. Kiitos avusta :D

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat