tiistai 14. helmikuuta 2017

#849: Täällä taas, videoiden kanssa!

Ihanaa ystävänpäivää teille kaikille! Ystävänpäivä on aina merkannut mulle juurikin lähimmäisten kanssa olemista, minkä vuoksi olen lähetellyt välillä kavereille kortteja ja muistanut heitä muuten esimerkiksi elokuvailloilla. Viime vuonna vietimme ystävänpäivän perheeni ja Millan kanssa Ratsastuskeskus Ainossa kisoissa, jolloin nappasimme Champin kanssa kauden avauskisoissa 110cm aikaluokasta voiton. Niin se aika vierähtää, noita kuvia ja videoita katsellessa tulee haikeat muistot mieleen.

Tänä vuonna ystävänpäivä on totaallisen erilainen, sillä istun parhaillani koneen ääressä kirjoittamassa kandidaatintutkielmaani, joka on yksinkertaisesti pakko saada kasaan pikaisella aikataululla. Sen vuoksi blogijututkin ovat saaneet jäädä vähemmälle: aika ei riitä kaikkeen. Masentaa istua sisällä pienessä huoneessa, kun ulkona on aivan uskomattoman ihana sää. Onneksi kaverit piristävät arkea ja olen saanut jutella pitkin päivää kymmenien ihanien ihmiten kanssa, jotka muistavat mun olemassaolon lähettämällä haleja ja muita viestejä. Tekisi mieli hylätä kone ja paeta ulos lenkille, mutta nyt jos koskaan on oikeasti panostettava opiskeluun.


Linkki videoon (ääniraidallinen kouluvalmennusvideo)

Ihan koko päivää en sentään ole tietokoneella viettänyt, sillä päivällä siivosin ja pyykkäsin parin tunnin ajan heti, kun olin tullut takaisin kotiin tallilta ja kauppareissulta. Kävin nimittäin aamulla hyppäämässä kaverini viisivuotiaalla hevosella, mikä oli mukava aloitus aamulle. Ihan mutkitta ei tästä ratsastuskerrasta selvitty, sillä vauvahevonen päätti lähteä kertaalleen esteen jälkeen sellaiseen pukkiloikkaan, että meikäläinen keikahti maneesin pohjalle puolen kierroksen jälkeen. Edellisellä valmennuskerralla pysyin kyydissä, mutta nyt tuo reaktio oli aika paljon rajumpi. Onneksi ei sattunut, mitä nyt pää otti hieman itseensä ja olen voinut hieman pahoin päivän mittaan. Parin päivän sisään on tullut otettua taas enemmän osumaa kuin pitkiin aikoihin, mun kropassa ei taida olla yhtään kohtaa, joka ei olisi jollain tapaa kipeä :D

Näin keväisin mulla tulee aina ihan valtavan suuri tarve touhuta kaikkea. Motivaatio kouluun, ratsastukseen ja oikeastaan mihin vain on huipussaan. Voitte kuvitella, miten mä haluaisin päästä kilpailemaan sen oman hevosen kanssa. Tai ylipäänsä treenaamaan joka päivä suunnitelmallisesti, päättämään itse kaikesta ja tekemään asiat omalla ja mulle tutulla tavalla. En sano, etteikö tällainen hevoseton elämä olisi huoletonta, mutta kyllä sitä omaa nelijalkaista ystävää kaipaa. Mä saan kuitenkin olla todella iloinen siitä, että pääsen ratsastamaan monilla erityisen kivoilla hevosilla. Ne ovat kaikki omalla tavallaan opettavaisia, vaikkakin hyvin erilaisia osaamistasoltaan ja luonteiltaan. On opetusmestareita, nuoria, kokemattomampia ja muuten virkeämpiä. Vähän rauhallisempia ja sitten taas melkoisia aikapommeja. Mä tunnen päässeeni niin paljon paremmin kiinni erilaisiin hevosiin, ettei ratsastus tunnu enää samalla tavalla hankalalta kuin vielä vaikkapa kolmisen viikkoa sitten. Kaikki se satulassa vietetty aika ei todellakaan ole mennyt hukkaan!

Henkilön Aada Lätti (@aadalatti) jakama julkaisu


Henkilön Aada Lätti (@aadalatti) jakama julkaisu

Tähän postaukseen ajattelin koota mukaan useita eri videoita menneeltä viikolta tai vähän kauempaakin. Mukana on ääniraidallinen video Acsusta, kun olimme ruunan kanssa kouluvalmennuksessa. Koska videolla on pituutta yli 20 minuuttia, en rupea selittämään sen sisältöä tarkemmin tekstinä. Säästetään aikaa ihan jokaiselta meiltä ;) Huomenna olen menossa jälleen ruunan kanssa kouluvalmennukseen, joten siitä tunnista tulette varmasti saamaan enemmän materiaalia sitten tekstin muodossa. Toisena videona tässä postauksessa on tuo kaverini viisivuotias puoliveriruuna, kun sillä hyppäsin parisen viikkoa sitten ensimmäistä kertaa estevalmennuksessa. Mulla on tulossa siitä kokonaiset ääniraidalliset videot, kuten myös Vilhon kanssa käydyistä valmennuksista, mutta niiden tekeminen saattaa venyä ensi viikkoon - yritän nimittäin saada Saksan postaukset alta pois. Mutta tässä on pieni pätkä siitä, kun lapsihevosella oli hauskaa. Ja kolmas pätkä on puolestaan sunnuntailta, kun hyppäsin yhdellä puoliverisellä, jonka kanssa olisi tarkoitus jatkaa hyppäämistä säännöllisesti. Neljäntenä mukana on video Saksasta, kun Nikke hyppäsi Champilla.

Mutta se tältä erää, mä taidan kuitenkin lähteä juoksemaan ennen auringonvalon häipymistä. On tämä kevään tulo niin ihana asia! Ja hei, kannattaa tsekata mun YouTube-kanavaa, sillä sinne tulee yleensä paljon aiemmin kaikki videot julkisiksi :)

13 kommenttia

  1. Meneehän kypärä vaihtoon, jos otit niin kovasti osumaa että olet voinut loppupäivän pahoin? Odotan innolla etenkin Saksan videoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kypärä ei onneksi osunut maahan, tärähdys oli muuten vain kova. Mulla nyt onneksi on kaksi noita samanlaisia kypäriä ja nyt oli päässä se vanhempi, mutta kyllä mun olisi tarkoitus hankkia tässä nyt sitten se kolmas Charles Owen :D

      Poista
    2. Siis tipuitko sä?

      Poista
    3. anteeks en lukenut kunnolla, mut toivottavasti ei nyt sen pahempaa käynyt!

      Poista
  2. Tosi kiva postaus ja hyviä nuo lyhyet estevideot! Se kouluvalmennusvideo Acsulla oli ihan HUIPPU! Ei tuntunut mitenkään liian pitkältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, kiitos! Loppujen lopuksi se aika meni myös tosi nopeasti selittäessä :)

      Poista
  3. Tosta saksan videosta tuli kyllä tosi ylimielinen kuva Erikasta.. omassa blogissaan ei saa samanlaista kuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, miksikä näin :( Erika on ihan huippu tyyppi!

      Poista
  4. Lisää tallivideo postauksia kera ratsastuksen :)

    VastaaPoista
  5. Et oo vastannu ollenkaa kommentteihi toho saapaspostauksee :(

    VastaaPoista
  6. Tosi kivat videot ja postaus! Osaisitko neuvoa, miten instagramista saisi laitettua suoraan nuo kuvat tuohon niin, että kaikki instagramin toiminnot tms. näkyvät, kun itse en ole sitä vielä keksinyt? :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat