lauantai 1. huhtikuuta 2017

#863: Jumppaa ja muutoksia hevosrintamalla

Kyllä pienen ihmisen elämä osaa olla kiireistä. Kulunut viikko on ollut mulle melkoinen myllerrys, kun olen totutellut ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanottuun normaaliin työviikkoon, jossa työt ovat maanantaista perjantaihin aina kahdeksan tuntia päivässä. Töiden jälkeen olen käynyt tallilla, muokannut kisojen kuvia ja tehnyt videoita esimerkiksi valmennuksista. Siivonnut, pyykännyt, yrittänyt kokkailla ruokaa ja opiskellut sen, mitä illan tunneille on aikaa jäänyt. Tässähän alkaa tuntemaan olonsa ihan aikuiseksi! Voitte kuvitella, miten monena päivänä olenkaan halunnut tarttua blogipostauksiin ja kirjoittaa teille hevoskuulumisiani. Aika ei vain yksinkertaisesti ole riittänyt, mutta uskon paineen hellittävän ensi viikolla, kun uuteen työhön on tottunut paremmin.

Pakko sanoa, että mun on vaikea päättää, mistä asiasta loppujen lopuksi kirjoittaisin ensimmäisenä. Loogistahan olisi edetä aikajärjestyksessä ja ottaa tähän väliin estevalmennuspostaus viikkojen takaa, mutta toisaalta viime viikon valmennuksen käsittely houkuttaisi enemmän.. Siispä mennään intuition mukaan ja laitetaan kehiin uudempaa materiaalia! Kai sitä vanhoja ehtii muistella myöhemminkin ;)




Viime viikolla olin taas tuttuun tapaan Vilhon kanssa estevalmennuksessa, kuten meillä on viikottain tarkoituksena. Ruunan kanssa on nyt löydetty sopiva toimimismalli liikunnan ja muun suhteen, sillä se on omistajansakin mukaan ollut viime aikoina oikein mukava ratsastaa. Sen huomaa myös hyppäämisessä, sillä hevonen tuntuu edistyvän isoilla askelilla eteenpäin. Eroa on ehkä hankala huomata sivustaseuraajana, mutta ainakin selkään mulla on ihan erilainen tunne kuin vaikkapa kuukausi takaperin. Vilho on paljon paremmassa tasapainossa, avuilla ja keskittyneempi siihen, mitä siltä pyydetään. Sen esteäly on parantunut jo huimasti, mikä näkyy sen näppäryydessä. Toki se hakee ajoittain itseään edelleen, eikä välttämättä tiedä, mihin jalat pitäisi lopulta asetella, mutta noita totaalisia blackouteja tulee entistä vähemmän.

Edellisissä valmennuksissa olemme keskittyneet pitkälti radanratsastukseen, joten tällä kertaa aloitimme ihan erilaisella tehtävällä. Linjojen ja ratojen sijaan keskityimme jumppaamaan hevosta ja hakemaan parempaa hyppykaarta, minkä toteutimme muutaman yksinkertaisen harjoituksen avulla. Varsinainen hyppääminen aloitettiin alkuverrytelyjen jälkeen innaritehtävällä, jossa meillä oli neljä kavalettia peräkkäin noin kolmen metrin väleillä. Ensimmäinen este oli vähän isompi, kaksi seuraavaa kavaletteja ja neljäs jälleen hieman isompi. Noita kahta reunimmaista nostettiin kerta kerralta isommiksi siten, että lopulta viimeinen pysty innarien päässä oli reilussa metrissä. Tuollainen jumppa on kyllä äärimmäisen kehittävää mille tahansa hevoselle, mutta etenkin Vilholle, joka vielä hakee esimerkiksi sitä, mihin se asettaisi jalkansa. 





Jos mietitään aikaa kuukauden taakse, olisi tällainen tehtävä tuottanut ongelmia. Ja niinhän se tuottikin, muistanette varmaan tippumiseni vastaavalla tehtävällä. Nyt Vilho hoiti homman kotiin kuin vanha tekijä, eikä se epäröinyt missään vaiheessa hyppäämisen suhteen tai edes kolautellut puomeihin. Omaksi tehtäväkseni jäi pysyä innareiden päällä mahdollisimman pystyssä ja hiljaa siten, että hevoselle jäisi mahdollisimman paljon tilaa ja rauha tehdä työnsä. Jalan piti kuitenkin olla koko ajan hevosen lähellä - ei toki puristaa, mutta tukea. Viimeisen innarin ponnistusta ennen tiivistin hieman pohjetuntumaani, jotta Vilho ei epäröisi viimeisen ja isomman esteen ylityksessä. Kyseessä ei ole mikään napautus kannuksilla, saati potku hevosen kylkeen, vaan pieni ja huomaamaton apu. 

Kun innaritehtävä oli saatu valmiiksi, lisäsimme innarilinjan päähän kolmen askeleen välillä okserin. Tuo okseri oli melko massiivinen, sillä siinä oli etupuomin alla portti, jonka alta tuli noin 40 senttimetrin verran ulos vesimatto. Halusimme testata, mitä Vilho sanoo vesimatosta ja toisaalta parantaa hevosen hyppyä, mikä onnistuu pelailemalla esimerkiksi esteiden pituuden ja tyyppien kanssa. Tehtävänä oli siis tulla neljä innaria, josta jatkettiin kolmella laukka-askeleella okserille. Tässä tärkeää oli säilyttää tasainen laukka ja pysty ylävartalo innareilla, jotta väli okserille ei jäisi liian pitkäksi. Jos tulin isolla askeleella sisään innareille, olin varmasti ongelmissa ennen okseria. Yllätyksekseni tämäkään tehtävä ei tuottanut Vilholle ongelmia, vaan ruuna suoritti kaiken kuin vanha tekijä. Olin kyllä tyytyväinen poikaan!





Valmennuksen loppuun otimme vielä kahdeksikolla kahta okseria tuttuun tapaan puomilta kolmella laukalla esteelle. Tässä ideana ei ollut vain hypätä putkeen kymmeniä toistoja, vaan hakea nimenomaan sitä tasaisuutta ja parempaa hyppykaarta hevoselle. Puomit olivat auttamassa tasaiseen rytmiin ja oksereiden pituudella ja esimerkiksi tasaisuudella tai nousevuudella pelasimme sitten sen kanssa, millaiseksi hyppyä haluttiin muokata. Alussa Vilho oli hieman hätäinen, mutta se parani kerta kerralta ja hyppäsi viimeiset hypyt oikeinkin näppärästi. Hyppyihin tuli ilmaa, eikä hevosella ollut niin kiire laskeutua esteiltä alas. Sellaiseen oli hyvä lopettaa.

HUOM! Alla oleva teksti on aprillipilaa. Älä ota tosissasi :)

Mä olen viime aikoina pohtinut kovasti hevosharrastustani. Champille kuuluu hyvää Saksaan, mutta sille pyritään löytämään hyvä koti heti, kun sellainen tulee vastaan. Täällä Suomessa mulla on tällä hetkellä ihan riittävästi ratsastettavia hevosia, eikä elämässä muutenkaan ole asiat sen huonommin ilman sitä oman hevosen tuomaa "rasitetta". Uusi päivätyö, syksyllä alkava pro gradu -tutkielman kirjoittaminen ja kaikki elämän sosiaaliset suhteet ovat saaneet mut päätymään vahvasti sille kannalle, etten halua hankkia uutta hevosta tässä vaiheessa elämää. Tarkoituksenani on hakea vaihtoon ensi keväälle, mikä hankaloituisi heti suuresti, mikäli uusi hevonen olisi kuvioissa mukana. Niinpä olemme päättäneet, että uuden hevosen hankinta saa jäädä tältä osin tähän.





Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Jollain tavalla hevosettomuus on helpottavaa, vaikka toki haikeaakin. Ilman hevosta mulla on aikaa (ja rahaa) elämässä vaikka mihin muuhun, kuten sosiaaliseen elämään, matkusteluun ja opintoihin panostamiseen. Ilman hevosia en halua missään nimessä jäädä, joten jatkan yhä kuten tähänkin asti muiden hevosilla ratsastaen. Tulevana kesänä on tarkoitus kilpailla ainakin kahden hevosen kanssa sen verran, mikä hyväksi koetaan. Mahdollinen tuleva vaihtovuosi merkitsee toki taukoa myös siitä aktiivisesta harrastamisesta, mutta sen olen valmis kestämään uusien kokemuksien vuoksi. En halua jättää elämässä tekemättä asioita, joista olen haaveillut aina. Elämää pitää elää siten, ettei vanhemapana kaduta!

Tässäpä taisi olla kaikki tältä erää. Mä lähden nyt tallille ratsastamaan Hämpsillä, huomenna luvassa on kaksi estevalmennusta. Meidän ihanan keväinen sää on vaihtunut jälleen lumisateeseen, mikä masentaa ainakin itseäni kovasti. Kesä saisi tulla jo! Eikun kaikki sormet ja varpaat ristiin, että tämä välikausikeli päättyisi ensi viikolla ja pääsisimme nauttimaan jälleen niistä lämpimistä ja aurinkoisista päivistä :)

Ihanaa viikonloppua just sulle ♥

29 kommenttia:

  1. Missä aprilli postaus??

    VastaaPoista
  2. Mäki mietin missä aprillipostaus?
    Onhan tuo hevosettomuus tuossa tilanteessa ihan ymmärrettävää, vai oliko se aprillipila? :D

    Mutta todella hienosti ootte kehittyneet Vilhon kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vilho on kyllä super <3 Enhän mä nyt oikeasti ilman hevosta voisi olla, vaikka ehkä fiksua olisikin ;)

      Poista
  3. Nyt on kyllä hyvin kirjoitettu postaus, en olis tajunnu olevan aprillipila jodsen olis ylempiä kommentteja lukenut xP

    VastaaPoista
  4. Mitä teet työksesi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä teet siellä, tai siis eikö pankkiin vaadita sen alan koulutusta jotta pääsee sinne töihin? :)

      Poista
    2. Millä koulutuksella pääsee pankkiin töihin? :D

      Poista
    3. esim. Tradenomin tai merkonomin..

      Poista
    4. Ei mulla oo mitään koulutusta, opiskelen yliopistossa valtiotieteellisessä eli ihan muulle alalle :)

      Poista
  5. Tää oli liian uskottava aprillipila. Voisi ihan hyvin siis pitää paikkaansa. Parhaita on sellaset pilat, joissa saa toisen uskomaan ihan älyttömiä juttuja! :D

    VastaaPoista
  6. Mitä ihmettä, oisit nähnyt mun ilmeen ku luin ton kohan että olet päättänyt luopua hevosen ostosta!!:'DDd Meni kyl iha täydestä, kommentit vasta paljasti!

    Mut mun on pakko sanoo, että Vilho on kyllä kehittynyt SAIRAASTI sun kanssa! En voi uskoa että tässä videossa noin isoja esteitä hyppäävä hevonen on se sama hevonen, joka näkyi teidän ensimmäisellä yhteisellä estevideolla! Silloin Vilho kiemurteli, jarrut puuttuivat ja oli hevosen osalta tosi hakemista! Vilhossa selvästi piilee GP-ratsu ;) Ihan mahtavaa kehitystä! Sä olet kyl Aada luonnonlahjakkuus hevosten kanssa! Ootko ikinä ajatellut/haaveillut ratsuttajan tai kouluttajan hommista?

    Pakko viel loppuu sanoa, että sä inspiroit mua tosi paljon ihmisenä! Meet vaa satasella eteenpäin elämässä, teet ja kokeilet kaikkea mahdollista, pidät ittes kiireisenä ja samalla elät täyttä elämää! Susta jotenki oikee huojuu semmonen onnellisuus ja elämänilo! Ihanaa että löysin sut somesta vuosia sitten! Innolla jatkan elämäsi seuraamista, niin hevospuolella kuin ei-hevospuolellakin, niin paljon kuin sitä meille lukijoille haluat jakaa :)

    Ihanaa alkavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos aivan ihanasta kommentista <3

      Tuo aprillipila on kyllä onnistunut, kun moni meni lankaan. Ei aina sellaista yliampuvaa settiä ;) ja mitä tuohon Vilhon kehitykseen tulee, on se kyllä aivan eri tuntuinen myös selkään! Kiva, että näyttää hyvältä myös katsojalle. En mä ratsuttajaksi halua, kun ei mulla oo taitoja siihen loppujen lopuksi :)

      Iso kiitos vielä! Ihana kuulla, että mä inspiroin tekemisilläni muita ihmisiä. Ihanaa kevättä myös sulle :)

      Poista
  7. Näyttääpä kivalle tehtävälle. Muistatko kuinka pitkä väli oli puomilta oksereille? Entäs innareiden ja vesiokserin välissä? Haluaisin kokeilla omalla 5v:llä samaa tehtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on yleensä puomilta esteelle 11-12 metriä, riippuu esteen koosta :) ja innareilta okserille väliä en muista valitettavasti enää!

      Poista
  8. Hah, mäkin menin ihan täysillä lankaan! :,,D Sä olet kyllä ihan SUPERhyvä kirjoittaja (siis muutenkin kuin aprillipilojen suhteen) ;) :) Hienoja kuvia myös ja hyvä valmennusvideo jälleen!

    VastaaPoista
  9. Siis ei voi olla totta! Ajattelin että Aada kyllä on laittanut aprillipilan mutta meni ihan täydestä... ������oot kyllä niin paras!

    VastaaPoista
  10. Moi!
    En oikeen tienny eka että missä kyselisin sulta tätä, mut aattelin nyt kuitenki täältä blogin kautta! Eli kysyisin asiasta liittyen salilla käyntiin! Treenatko itse ihan vaan urheilurintsikoissa/liiveissä vai onks sul sen pääl joku paita viel? Ku mitä ig tsiigailin nii vaikutti että olisit ihan pitkissä reenihousuissa ja sit urheilurintsikoissa/liiveissä? Kun itse siis aion ensi kuussa alkaa käymään salilla ja en yhtään tiedä miten pukeutua.. Pitkät reenihousut halua ainakin, ja kun löysin samaa sävyä olevat urheilurintsikatkin mut mitä nettipalstoilla lueskelin nii siel oli ihan KAUHEA haloo siitä että porukka reenaa pelkissä urheilurintsikoissa (kauheita huomionhakijoita ja huo*ia ja kuulemma ällöttävää että paljas hikinen iho menee sitten laitteita vasten).. Musta jotenki tuntuu et se on epämukavaa jos on urheiluliivit ja sit vielä joku paita sen päällä! Se sali missä sä käyt, niin miten muut naiset siellä pukeutuu? Ku mun käsittääkseni se eioo ees mikää harvinaisuus että porukka reenaa urheiluliiveissä.. En ymmärrä mikä niistä muka tekis irstaan, koska enhän peittää 2-3x enemmän ku vaikkapa bikinit?:D

    Mitä mieltä sä oot tästä ja mitä kokemuksia sul on asiasta? Onks sua koskaan katottu jotenki vinoon sen takia et massu näkyy tms?

    Kiitos kovasti jo etukäteen!!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ja sit viel se et mistä noi sun harmaat urheiluliivit on tai minkä merkkiset, joista sul on kuva päällä instassa?:) Missä on tommonen musta joustoreuna jossa lukee valkosel jotain "swear, wear"?:)

      Poista
    2. eikai sillä muuta oo väliä, kunhan on hyvät urheiluvaatteet, mut en kyllä pelkillä liiveillä lähtis salille hyppimään, paitoja ja toppeja on kuitenkin niin paljon erilaisia että varmasti löytyy semmonen malli missä ei tule liian kuuma, varsinkin kun saleilla on kuitenkin aika usein ilmastointi.. Se toppi/paita kuitenkin imee paljon paremmin hikeä kun pelkät urkkaliivit. Ja ehkä siinä ihmisten paheksunnassa on kuitenkin nimenomaan kyse hygieniasta eikä siitä että kukaa ajattelisi toista huomionhakijaksi :DD Mutta kukin tavallaan, eipä mua se nyt ainakaan salilla hirveesti haittaa jos joku tekee siellä jotain kevyttä treeniä pelkillä liiveillä, itse en kuitenkaan ymmärrä kun tosi ohuitakin toppeja löytyy..:) Sä nyt kysyit tätä aadalta, mutta tässä sait vähän toista näkökulmaa

      Poista
    3. Hei tää onkin ihan hyvä kysymys! Mä treenaan sekä urheiluliiveissä, että joku väljä toppi siinä päällä. Usein juoksen kesäisin ulkona ihan urheiluliivit päällä, mutta salilla pyrin kyllä pitämään sen paidan mukana. Meidän salilla on erikseen kaikille yhteinen puoli ja sitten vielä naisille oma, joten siellä näkee jonkin verran myös niitä, jotka treenaavat pelkissä urheilurintsikoissa. Enemmän kuitenkin harvinaisuus, kyllä se paita on päällä useammalla. Mulla on kaksin kappalein sellaisia Niken treenipaitoja, joissa etuosa on ns. normaali, mutta takaosa on sitten käytänössä avonainen ihan alaselkään asti ja paita on muutenkin todella väljä, että eipä sekään mikään peittävä vaatetus ole. En ikinä pystyisi juoksemaan tai treenaamaan mikään kireä t-paita tai toppi päällä. Ja ne laitteet enivei putsataan aina käytön jälkeen, kyllä mun paita ainakin on ihan läpimärkä, jos kunnolla treenaan :D

      Ne harmaat urheiluliivit oon ostanut jostain ihan tavallisesta vaatekaupasta joskus vuonna yksi ja kaksi, en siis todellakaan muista merkkiä! Taisivat olla Cubuksesta? Kivat ne on ulkonäöltään, mutta ei ne kyllä vedä vertoja tukevuudessaan noille ihan urheilumerkkien vastaaville :)

      Tsemppiä sulle salitreenin aloittamiseen ja kuten alin anonyymi totesi, kukin tavallaan! :)

      Poista
  11. Moi!
    Olen jo useamman vuoden ollut blokisi ahkera lukija. Kiitos hyvistä valmennusvideoista ja kirjoituksista. Olet loistava motivaatio lähde! Taistelen täällä takahikiällä nuoren estehevosen kanssa samoissa ongelmissa ja välillä ei meinaa inspiraatio riittää. Joten kiitos sulle mahtavasta blokista ja stemppiä sullekkin! :)

    VastaaPoista
  12. Vähän menin lankaan, vaikka muistan aina että on aprillipäivä koska mulla on synttärit silloin ;D Mutta palasin sitten jälkeen päin tarkistamaan että olihan se varmasti aprillia ja olihan se! Jotenkin arvasin lukiessa että et voisi ilman omaa hevosta olla ;)

    VastaaPoista
  13. On ikävä Champia :( tulee jotenki tyhjä olo kun lukee sun blogia ja tajuaa et Champ ei oo sun enää mut Vilho kyl sopii sulle hyvin

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä