torstai 7. joulukuuta 2017

#927: Sit mennään!

Varoitus: nyt on luvassa tosi pitkä postaus, jonka aihe ei liity hevosiin, vaan musiikkiin. Musiikki on aina ollut mulle todella tärkeä osa elämääni. Nuorempana musiikillisuus näkyi arjessani vahvasti, kun aloitin kanteleen soiton päiväkoti-ikäisenä. Harrastin konserttikanteleen soittoa aina noin 15-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen se jäi paitsi ajanpuutteen, myös pienen kiinnostuksen lopahduksen vuoksi. Harrastus oli ollut mun ja isäni yhteinen, mutta hänen lopettaessa jaksoin jatkaa vain parin vuoden verran itsenäisesti. Tuolta ajalta mulle jäi kuitenkin opit musiikin teoriasta, sekä monia kokemuksia erilaisista pienistä konserttiesiintymisistä. Senpä vuoksi musiikkiopinnot esimerkiksi lukiossa olivat mulle helppoja, eikä kympin numeron eteen tarvinnut tehdä töitä ollenkaan.

Nykyään en harrasta musiikkia, mutta voin sanoa eläväni sille. On sinänsä harmi, ettei musiikki näy harrastuksissani, mutta arvostan hyviä laulajia todella paljon. Taitavien laulajien esitykset saavat mut toden teolla herkistymään, aivan samalla tavoin kuin erilaiset sinfoniaorkestereiden esitykset pysäyttävät. Olin muutama viikko sitten kuuntelemassa sinfoniaorkesterin esitystä ja kropassani kulki moneen otteeseen kylmiä väreitä. Nautin musiikista jokaisella solullani, sillä musiikki on se, joka pystyy tuomaan mulle sekunnissa tietynlaisen tunnetilan. Hyvää kappaletta kuunnellessani olo on sanoinkuvailematon - sitä ei oikeasti pysty pukemaan sanoiksi. 

Vuoden lähentyessä loppuaan sain Spotifyltä tiedot siitä, miten olen kuluttanut musiikkia kuluneen vuoden aikana. Faktat olivat musta todella hauskoja, joten ajattelin jakaa niitä teidän kanssa. Jotta tästä ei tulisi ihan tylsä idea, päätin lisätä joukkoon kappaleita, jotka olivat sadan kuunnelluimman kappaleeni joukossa kuluneena vuonna ja samalla kertoa, mitä muistoja näihin kappaleisiin liittyy. Pari vuotta sitten kyselin teiltä kappaleita samalla idealla, mutta tuolloin toteutus jäi tekemättä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan siis!


Monet näistäkin tämän postauksen muistoista liittyvät Pämppikseen, joten mukana on vanhoja kuvia!
Vuonna 2017 (joka ei siis vielä edes ole loppu, joten näissä luvuissa on mukana 11 kuukautta) kuuntelin pelkästään Spotifyssä musiikkia yhteensä 42 227 minuuttia. Se tekee noin 704 tuntia eli reilut 29 päivää. Voidaan siis ajatella, että vietin vuodestani kuukauden kuunnellen Spotifyä - siihen päälle vielä kaikki muu musiikki esimerkiksi auton radiosta tai YouTubesta. Tähän lukuun kuului yhteensä 1 134 kappaletta 574:ltä eri artistilta. Matkan varrelle mahtui 15 eri genreä. Voidaan siis sanoa, että musiikkimakuni on melko laaja! Yllättävä fakta mulle oli se, että skippasin kuluneena vuonna yhteensä 2 543 kappaletta. Se on aika paljon.

Mutta sitten itse biiseihin! Viisi ensimmäistä kappaletta ovat kuunnelluimmat kappaleeni kuluneelta vuodelta, kaikki loput ovat Spotifystä kuuntelemistani biiseistä kuunnelluimpien sadan kappaleen joukosta. Paljon ihania muistoja, jotkut lähempää ja jotkut kauempaa. Laitoin biisien yhteyteen lisäksi kohdan jokaisesta biisistä, joka on jollain tapaa mulle merkityksellinen. Ja toki linkin itse kappaleeseen, jotta näitä voi halutessaan fiilistellä. Toivottavasti pidätte!

1. Fäijönii - JVG
"Mä en mee muodin edel vaan muoti menee mun mukan"
Tämä biisi tuskin esittelyjä kaipaa! JVG on jostain syystä kestosuosikkini, sillä tämä kyseinen kappale oli viime vuonna myös viiden kuunnelluimman kappaleeni joukossa. Tänä vuonna kärkeen! Olin vuonna 2016 kuudella JVG:n keikalla, tänäkin vuonna niitä kertyi useampia. Ehkä mieleenpainuvin muisto tästä biisistä on parin vuoden takaisesta Ruisrockista, kun olimme pukeutuneet kaverini Jennan kanssa varsin koomisesti. Laitoimme tästä kuvan tapahtuman virallisille fb-sivuille ja saimme valtavasti tykkäyksiä. Tuo kuva päätyi omaan Instagramiinikin yllä olevien sanojen kera.

Tämä kuva varmaan tiivistää meidän kesäreissuja! Tässä me oltiin Turussa ennen RMJ:een lähtöä 2016 kesällä.
Tässä meidän kesä-esa asut joltain Ruisrockin vuodelta. Miettikääpä tähän mulle päähän
vielä ropellihattu, käteen ämpäri ja vyölaukku kruunaamaan koko homma. Jep.

2. Body Talk - Dimitri Vegas & Like Mike
"Cause you’re a queen who's never crowned upon"
Yksi sana: Kööpenhamina. Tästä kappaleesta tulee elävästi mieleen mun ja Millan extempore-reissu Tanskaan. Mietittiin yksi hassu torstai-iltapäivä sitä, mitä sitä elämällään tekisi kahtena seuraavana vapaapäivänä. Puolen tunnin mietinnän jälkeen ostettiin lennot Kööpenhaminaan ja vietettiin siellä yksi yö hauskaa pitäen. Oli kyllä mieletön reissu, enkä ole koskaan vastaavaa matkaa tehnyt!

3. Thumbs - Sabrina Carpenter
"And the bank robbed the people, so the people rob the bank"
Tälle kappaleelle mulla ei ole mitään tiettyä tapahtumamuistoa. Kuuntelin biisiä todella paljon juuri silloin maaliskussa, kun aloitin työni pankissa, joten tuo kohta kappaleesta on jäänyt mieleen sen pankki-viittauksen takia. Moni kaverini vihasi tätä kappaletta, mutta mun mielestä Sabrinalla on älyttömän mielenkiintoinen ääni varsinkin laulajan nuoren iän huomioiden.

4. Murhaaja - DEM
"Sydämen selkään piirrät tylsäl veitsel"
En tiedä miksi, mutta tämä on varmaan edelleen oma lempibiisini. Ei todellakaan sanojen, vaan ehkä kertosäkeen takia. Laulusta tulee mieleen viime talven kuvaukset lähes 30 asteen pakkasessa, kun olimme Ronjan kanssa ottamassa meistä kuvia ilman hevosia. Tämäkin biisi soi silloin, ja käytin sitä jossain sosiaalisen median kuvissanikin.

5. Mehu - Tippa-T
"Swägä on nii nopee emmä ikin ehi nukkuu"
Tippa-T on artisti, jota aloin kuuntelemaan parin kaverini myötävaikutuksella. Nämä herrat opettivat mulle oikeastaan muidenkin tämän tyyppisten artistien biisien olemassaolon. Mehu on kappaleena sellainen, että voisin heittämällä nimetä vaikka kymmenen tapahtumaa, jotka tämä kappale tuo mieleeni. Otetaan kuitenkin tähän se ensimmäinen kaikista, nimittäin Raumanmeren Juhannus 2016. Tuolla reissulla tätä kappaletta tuli kuunneltua ihan kamalasti liikaa ja meidän festarireissu oli kyllä unohtumaton. Tämä biisi oli viime vuonna mun kuunnelluin kappale Spotifyssä.

Kuuntelen aina maastoillessani musiikkia. Myös Pämppiksen kanssa, kun olimme Säyneisessä kesällä 2016.


The Bad Touch - Bloodhound Gang
"So let's do it like they do on the Discovery Channel"
Vähän erilaista genreä tähän väliin! Tämä vähän vanhempi biisi tuo mieleen elävästi kaikki Millan kanssa vietetyt hetket, mutta etenkin jonkun tallireissun hänen hevosensa Dumlen luokse. En kuollaksenikaan muista ajankohtaa, mutta mentiin yhdessä Millan autolla ja laulettiin tätä biisiä täydellä sydämellä. Naurettiin ja nautittiin elämästä täysillä.

Imus - Gasellit
"Sä tiedät sä voit luottaa mä oon imus"
Gasellit ei kuuluneet mun musiikkivalikoimaan ennen heidän uutta levyään, mutta sen jälkeen olen muuttanut käsitystäni kummasti. Imus-biisin kuulin oikeasti kunnolla ensimmäisen kerran vasta syyskuussa HYY:n opiskelijatapahtumassa, jossa olin töissä ja pääsin samalla Gasellien keikalle. Meillä oli ihan huippu työporukka kasassa, joten tämä biisi yhdistyi silloiseen työkaveriini. Heitettiin biisin sanoja aina milloin mihinkin. Meidän työpaikan henkilöstöjuhlassa kuunneltiin tätä yhdellä bussimatkalla ja laulettiin fiiliksellä mukana toisen työkaverini kanssa. Muut ihmettelivät, kun osasimme sanat ulkoa.

You Don't Know Me - Jax Jones
"We can throw shapes together but it doesn't mean you're in my circle"
Pakko sanoa, että tällä biisillä on paras musiikkivideo, minkä olen koskaan katsonut. Jään aina tuijottamaan sitä ihan lamaantuneena, koska se on niin koukuttava. Tykkään monista muistakin Jax Jonesin kappaleista, eikä mulla ole tälle biisille mitään tiettyä muistoa. Kuuntelin tätä kevättalvella ihan valtavasti automatkoilla ja lauloin aina mukana. Biisi saa mulle aina hymyn huulille.

Under Your Skin - Seeb
"I love it when we fight just to make up"
Tätä kappaletta olen kuunnellut ihan superpaljon töissä, kun tein hommia, missä keskittymistä auttoi musiikin kuunteleminen. Rakastan naislaulajan ääntä, eikä tämä ole ainoa Seebin biisi, mistä pidän kovasti. Nämä on niitä biisejä, jotka saavat mut aina hyvälle tuulelle riippumatta siitä, miten väsyttää tai olisi vaikka nälkä.



Call on Me - Starley
"When you can't stop the tears from falling down"
Tämä biisi on sellainen, että tätä kuunnellessani olen itkenyt ja nauranut yhtä aikaa. Muistan, että joskus alkuvuodesta mulla oli joku ihan kamala päivä, milloin kaikki tuntui olevan kamalan raskasta. Ajoin tallille, sää oli ihanan aurinkoinen ja tämä kappale soi radiosta. Mua alkoi itkettämään, mutta silti hymyilin tätä kappaletta laulaessani. Siinä on jotenkin aivan ihana melodia, vaikka kyseessä onkin remix.

In The End - Linkin Park
"But in the end it doesn't even matter"
Pakkohan tämä oli ottaa mukaan, ja jokainen musiikkia seuraava tietää varmasti miksi. Kun Linkin Parkin keulahahmo menehtyi tänä vuonna, kuuntelin jonkun verran ihan vanhoja muistoja verestääkseni Linkin Parkin vanhaa tuotantoa. In The End on aina ollut suosikkini bändin kappaleista. Nyt se biisi yhdistyy suoritukseemme Solbackan kisoissa 110cm-radalla, kun vettä satoi kaatamalla. Jostain syystä näin, en tiedä edes miksi!

Sit Mennään - Teflon Brothers
"En oo ikin chilli vaan Speedy Gonzales" 
Tämä biisi liittyy samaan mihin Teflonit yleensäkin eli puhtaaseen hauskanpitoon. Muistan elävästi, miten tämän vuoden Ruisrockissa tanssimme rantalavan hiekkarannalla tämän kappaleen tahtiin hyvien ystävieni kanssa. Aurinko paistoi ja meillä oli kamalan kivaa. Ihania muistoja! Jostain syystä mulle tulee tästä biisistä mieleen aina kaverini Jenna.

In The Night - The Weeknd
"Dollar bills and tears keep falling down her face"
Jos mun olisi nimettävä yksi artisti, jota kuuntelisin loppuelämäni, olisi se The Weeknd. Mun yksi kaveri kuunteli viime vuoden lopulla ihan älyttömästi The Weekndin uutta singelä Starboy ja uuden albumin julkaisun jälkeen hän tartutti muhunkin tuon innon. Varmasti yksi mieleenpainuvimpia kokemuksia tässä vuodessa olikin The Weekndin keikka heinäkuun alussa Helsingissä. Jostain syystä In The Night on ehkä suosikkikappaleeni kaikesta artistin tuotannosta, vaikka uusi levy on kokonaisuudessaan ihan loistava. The Weeknd oli toisiksi kuunnelluin artistini Spotifyssä tänä vuonna.

I Know What You Did Last Summer - Shawn Mendes
"Just lied to me there's no other"
Tästä kappaleesta mulle tulee aina mieleen Champ! Tein nimittäin joskus Instagramiin videon, missä menimme Pämppiksen kanssa puomeja tämän biisin soidessa taustalla. Niin hyviä muistoja! Muistan, miten pyysin yhtä tallikaveriani kuvaamaan videon, koska Pämppis tuntui menevän niin hyvin sitä tehtävää. Tästä on aikaa kyllä vaikka miten kauan jo!


Tallilla ei ole koskaan ollut tylsää, kun ollaan kavereiden kanssa liikenteessä. Tässäkin muistan, miten jammailin jonkun biisin tahtiin tätä maneesin reunaa pitkin kävellessäni.

Juna - Spekti
"Minuutissa Instagramissa"
Eipä tässä kai selityksiä tarvita. Eihän tämän parempaa biisiä juhlimista varten ole suomalaisessa musiikkituotannossa hetkeen tehty. Oikeastihan tämä kappale on jo niin "huono", että se on vaan loistava. Sama kävi monen muunkin biisin kohdalla tänä vuonna. Tämän biisin tahdissa ollaan tanssittu kavereiden kanssa kesällä milloin missäkin. Ja aina on ollut hauskaa!

Rahan takii - Antti Tuisku
"Taas mennään rahan takii"
Hanko 2017! Se on ensimmäinen asia, mitä tästä biisistä tulee mieleen. Ja nimenomaan niin, että koko meidän melkein 20 hengen ratsastajaihmisten kaveriporukka käänsi biisin sanat tyylille "ei rakkaudest rahaan, vaan lajin takii". Koska sitähän tämä hevosharrastus on. Mä itse lauloin tätä biisiä aina aamulla viiden jälkeen töihin ajellessani, kun olin vielä töissä kaupassa vuoden alussa. Silloin kyllä tehtiin hommia nimenomaan rakkaudesta rahaan, ei lajin takia.

The Spectre - Alan Walker
"Is this a place that I call home to find what I've become"
The Spectre on uusi versio Alan Walkerin aiemmasta NCS-kappaleesta Spectre. Artisti halusi tehdä tästä uuden version lisäämällä mukaan laulua, jolloin tuloksena oli The Spectre. Pakko tunnustaa, että tämä oli mulle yksi tämän vuoden pysäyttävimmistä kappaleista. Kuuntelin tätä ensimmäisiä kertoja ollessani lenkillä Kolilla. Muistan seisoneeni kalliolla, kuunnellen kappaleen A-osaa, katsoen metsän yli avartuvaa järvimaisemaa ja hengittäen sisään raikasta ilmaa. Siinä hetkessä aika pysähtyi. Luonto on niin valtavan kaunis. Spectre-kappaleesta tulee mieleen myös se, että Pyry Kivikoski hyppäsi Champilla vuoden 2016 alkukesästä. Käytin biisiä nimittäin jonkun videoni taustamusiikkina.

I Drove All Night - Céline Dion
"Nothing erases this feeling between me and you"
Tästä kappaleesta tulee mieleen kaksi asiaa: Millan kanssa tehdyt automatkat, mutta myös isäni ja veljeni kanssa tehdyt automatkat. Olimme todella nuoria veljeni kanssa, kun matkustimme isäni luokse joka toinen viikonloppu. Kuuntelimme usein autossa Céline Dionia, enkä osannut sanaakaan englantia. Lauloin kyllä mukana, mutta sanat olivat tietysti ihan mitä sattuu. Veljeni sai Céline Dionin levyn joululahjaksi ja se taitaa olla vieläkin tallella.

Se oikea - Jenni Vartiainen
"Annan sulle ohjeita, joita en itse osaa noudattaa"
Tämä on aivan ihanan kesäinen kappale, joka saa aina hyvälle tuulelle. Kuuntelin biisiä monet kerrat, kun kävelin kesäauringon laskiessa keskustassa kohti bussia. Aivan ihana tunnelma, vaikka sanat eivät ehkä ole kaikista tsemppaavimpia ;) Mutta mitäpä sitä kiertämään, jos ei ole vielä löytänyt sitä, joka olisi se oikea!

Onko listassa biisejä, jotka kuuluvat myös sun lemppareihin? :)

19 kommenttia

  1. Paljon tuttuja kappaleita!

    VastaaPoista
  2. In the end kertoo itsemurhasta, jotenkin oudon kuuloista yhdistää se johonkin vesisateeseen kisoissa.. Siinä tekstissä ei ole nimittäin pienintäkään valonpilkahdusta ja Chester on itse sanonut sen liittyvän ainoastaan ja vain itsemurhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä hyvin, sanoistahan sen voi päätellä. Mutta kuten ehkä huomaat, moni näiden biisien muistoista ei millään tavalla liity itse biisin sanomaan :) tuota kappaletta tuli kuunneltua paljon juuri kisojen aikaan ja siksi se linkittyy mulla nykyään siihen :)

      Poista
    2. Ihmiselle on normaalia assosioida ärsykkeitä tunnetilaan tai hetkeen, vaikka ärsykkeellä (tässä tapauksessa tietty kappale) ei olisi tilanteen tai tunteen kanssa mitään tekemistä. Samalla tavalla hevosen voi esimerkiksi opettaa rauhoittumaan sanasta tai eleestä.

      Kun mulle kerrottiin, ettei mun ensimmäistä hevosta voi enää hoitaa, taustalla soi pelimies. Mulle tulee yhä, yli 12v jälkeen, fyysisesti ja henkisesti karmea olo kun se biisi soi. Eikä sillä ole mitään tekemistä nakkikioskien tai yhdenyönjuttujen kanssa.

      Jokainen vähääkään perillä oleva varmasti tietää mistä in the end kertoo. Sillä vaan ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mihin ihminen sen yhdistää, jollei sitten ole vahvaa tunnetta tai muistoa itsemurhasta, johon kappaleena mahdollisesti liittää sanojensa takia jälkikäteen.

      Poista
    3. Näin juuri :) voi ei, kamala tuo oma muistosi! Mutta samalla loistava esimerkki.

      Kaikkea hyvää sinulle jatkoon ja ihanaa joulun odotusta! :)

      Poista
  3. Ihana postaus! Paljon oli tuttuja biisejä, mutta myös uusia joita nyt sitten kuuntelin ja kivoja oli!

    VastaaPoista
  4. Kappas, kanssa-kantelisteja, entisiä tai ei ;) Omakin soitin on tosin tällä hetkellä vuokralla ilahduttamassa jotakuta enemmän motivaatiota ja aikaa omaavaa.

    Biisiassosiaatiot ovat kyllä just sellaisia, että niillä ei välttämättä ole minkäänlaista tekemistä itse kappaleen sanojen saati syvempien merkitysten kanssa. Joskus sitten toki on sitäkin enemmän, mutta välistä kontrastit biisin ja siitä mieleen tulevien asioiden välillä ovat suorastaan absurdeja.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, näin todellakin! Mulla olisi varastossa oma ja isäni konserttikanteleet, oon aina miettinyt säilyttämisen ja myymisen välillä. Toisaalta ihana säilyttää muistoja, mutta toisaalta ne menevät ihan hukkaan, kun ei niitä kukaan käytä. Pari vuotta sitten taisin viimeksi virittää oman kanteleeni :/

      Poista
  5. Ei vitsi, mulle tulee kans mieleen Alan Walkerin Spectrestä Champ just sun videoiden takia :'''D Siis varsinkin siitä alkuperäisestä Spectrestä... Mä soitin aikanaan pianoa mutta se sitten jäi ajan puutteen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihan mahtavaa! Tätä just tarkoitin :D pianoa olisi ollut mahtavaa opetella soittamaan, ole ylpeä taidostasi!

      Poista
  6. En tiedä ootko tehny tällästä jo, mutta olis kiva kuulla ihan postauksen verran millä tavalla Champ ja Maco eroaa toisistaan ratsastettavuuden kannalta? :) Mihin oot esteillä Macoon tyytyväinen, mutta Champiin et ollut? Ja toisinpäin, mihin olit Champissa tyytyväinen mutta Macon kanssa vielä hiomista?

    Ihan mielenkiinnosta olis kiva kuulla, millä tavoilla nää kaks hevosta eroaa toisistaan ja miten erilaisia ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on hyvä idea, pitääpä pistää toteutukseen :)

      Poista
  7. Miten hoidat saappaitasi ratsastuksien jälkeen :) yritän saada omani kestämään mahdollisimman hyvänä pitkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä mun on pitänyt tehdä oma postauksensa ja tässä kuussa varmaan tulee! :)

      Poista
  8. Enpä olisi arvannut, että sinäkin olet soittanut kannelta! Itse suoritin musiikkiopiston tutkinnon kanteleella :) Motivaatio oli ihan lopussa jo viimeisinä vuosina, mutta pakko oli vaan puurtaa loppuun, kun enää niin vähän puuttui.. Taisin olla lukion tokalla vai kolmannella, kun loppututkinnon suoritin? Sen jälkeen ei ole tullut juurikaan kanteleeseen koskettua.. Konserttikannel myytiinkin pian pois, mutta tuollainen pienempi 32-kielinen jäi kotiin ja roikkuu seinällä koristeena :) Siinä on kyllä paljon ihanampi äänikin kuin konserttikanteleessa oli, vanhaa hyvää tekoa. Ei raaski myydä. Jos vaikka vielä joskus, hah :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, tällaisia yllättäviä taitoja meiltä löytyy! Eihän sitä koskaan tiedä,jos joskus innostuu uudelleen soittelemaan :)

      Poista
  9. Mistä löysit noi tiedot mitä oot kuunnellut?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat