torstai 18. tammikuuta 2018

#939: Olen onnellinen

Tiedättekö sen tunteen, kun vaan hymyilyttää? Niitä päiviä pitää osata arvostaa, vaikka viime aikoina on kyllä tuntunut siltä, että nuo päivät ovat olleet enemmän kuin yleisiä. Niin, vuosi sitten olin toki iloinen, mutta en ehkä sataprosenttinen onnellinen omaan elämääni. Kirjoittelin silloin postauksen jos toisenkin aiheesta, mikä herätti teissä monissa rohkaisevia ja tsemppaavia kommentteja. Jos elämäänsä ei ole tyytyväinen, pitää sen asian eteen tehdä töitä. Ja toden totta, niitä on myös vuoden aikana tehty.

Kävelin tällä viikolla töistä kotiin tiistaina jo kahden jälkeen, kun jätin työpäiväni varsin lyhyeksi lähtiessäni Macon kanssa Niclaksen valmennukseen Lohjalle. Vaikka ulkona oli kylmä ja tuuli oli yltymässä kohti keskiviikkona alkanutta lumisadetta, paistoi taivaalla aurinko vaaleansiniseltä taivaalta. Pysähdyi hetkeksi katsomaan, miten auringonsäteet pilkistivät männynoksien takaa muodostaen satumaisen kauniin valoilmiön. Siinä paikallani seisoessa pysähdyin samalla kiireisestä arjesta, jossa normaalisti juoksen paikasta toiseen ilman suurempia levähdystaukoja. Samalla hetkellä mietin, miten onnellisessa asemassa olenkaan - ja miten tyytyväinen olen omaan elämääni. 

Oma onnellisuus on pitkälti asennekysymys, tai niin mulle on elämä opettanut. Jokaisella on toki oma käsityksensä siitä, mikä tekee kenetkin onnelliseksi, mutta usein sen voi tiivistää yhteen lauseeseen: onnellisuus on kaikki se, mitä ihminen kokee merkitykselliseksi. On se sitten perhe, työpaikka, harrastukset tai vaikka vapaa-aika. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, jotta ihminen voisi olla onnellinen. Kokonaisuus taitaa ratkaista, niin kuin monessa muussakin asiassa. Koska pysähdyin miettimään asiaa tiistaina, halusin kirjoittaa sen myös ylös, jotta voin palata näihin asioihin myös silloin, kun väsyttää tai on ihan liikaa hommia, eikä mikään suju. Ja ehkä myös siksi, että voisin herättää jotain ajatuksia myös teissä lukijoissa.





Viime aikoina mut on tehnyt onnelliseksi:
  • MACO: Tämä ei varmasti ollut yllätys kenellekään, sillä onhan se ihan yksinkertainen fakta, että oma hevonen tuo iloa elämään monelta osin. En olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että ruunasta tulisi lopulta näinkin lyhyessä ajassa niinkin tärkeä otus. Sanoin monelle, etten varmasti tunne samanlaista rakkautta - jos sitä sillä sanalla voi kuvata - mihinkään toiseen hevoseen kuin mitä Champiin tunsin. Toisin kävi, sillä harmaa karvakorvani on yllättänyt tällä saralla kokonaan. Se fiilis välittyy ilmeisesti myös ulospäin, sillä olen saanut kuulla monilta tallikavereiltani, miten onnelliselta näytän tallilla. Niin, sitä olen.

  • PERHE: Ei ole itsestäänselvää, että jokaisella meistä on rakastava perhe tai edes kokonaista perhettä. Lähimmäisten ihmisten merkitys elämään on suuri, eikä sitä voi edes ymmärtää, ellei oikeasti menetä jotain itselleen tärkeää ihmistä. Olen onnellisessa asemassa, koska mulla on vanhemmat, jotka tukevat mua elämässä ja ihania sisaruksia, jotka auttavat ja ovat läsnä. Sukulaisia, jotka eivät ole normaalissa arjessa mukana, mutta jotka ottavat aina avosylin vastaan, kun heille on aikaa. Ja pitäisi olla enemmän. Kaikista ihaninta on kuitenkin se, että vanhemmat eivät ole mulle vain vanhempia - he ovat myös ystäviäni.




  • RATSASTUSHARRASTUS: Ja tämähän on oikeasti ihan eri asia kuin pelkkä Maco. Olen harrastanut ratsastusta nyt 17 vuotta ja niihin vuosiin on mahtunut paljon kokemuksia, jotka ovat kasvattaneet musta sellaisen kuin nyt olen. Viime aikoina olen taas ratsastellut enemmän muillakin hevosilla kuin Macolla, mikä tuo ulottuvuutta harrastamiseen. Tallilla vietetty aika saattaa tuntua isolta lohkaisulta arjesta, mutta samalla se antaa aina takaisin vähintään sen, mitä ottaa.

  • YSTÄVÄT: Tätä ei varmaan voi korostaa liikaa, koska hyvät ystävät ovat elämän suola. Vaikka mullakin on muutamia todella hyviä ystäviä, en vähättele myöskään tallikaverien, työkaverien ja jopa hyvänpäiväntuttujen merkitystä. Toiset ystävistäni asuvat lähempänä, toiset kauempana. Toisten kanssa näemme useammin ja toisten kanssa harvemmin. Silti meillä on aina yhtä hauskaa ja voin ainakin omasta puolestani sanoa, että rakastan ystäviäni kovasti. Heitä tuskin tarvitsee mainita nimeltä, sillä jokainen heistä tietää merkityksensä mulle.

  • TYÖ: Koska olen kovin tavoiteorientoitunut ihminen, on mulle mielekkään työn tekeminen ensiarvoisen tärkeää. On inspiroivaa olla työssä, jossa saan oppia päivittäin uutta itseäni paljon taitavammilta ammattilaisilta, ja jossa pääsen toisaalta tekemään itsekin haastavampia tehtäviä hyvin monipuolisesti. On kiva herätä arkisin siihen, että töihin on mukava lähteä. Vielä kertaakaan ei ole tullut päivää, ettenkö olisi halunnut lähteä töihin. Toisinaan saatan olla töissä 11 tuntia, toisinaan reippaasti vähemmän. Ne pitkätkään päivät eivät ole tuntuneet pitkiltä.






  • OPISKELU: Haha, tämä on todellakin kaksijakoinen kohta. Vaikka opinnot tuottavat stressiä varmasti itse kullekin, on sitä lopulta enemmän kuin kiitollinen siitä, että saa opiskella juuri sitä alaa, josta on haaveillut pienen ikänsä. Muistan, kun kirjoitin postauksen vuonna 2015 päästyäni sisään yliopistoon. Siellä komeili seuraava lause: "Mä pääsin yliopistoon. Alalle, johon olen halunnut yläasteelta asti. Huh!" Se tunne on edelleen päällimmäisenä, kun astelen yliopiston alueelle tai istun maisteriseminaarissa. Nämä kaksi viimeisintä vuotta ovat olleet harmillisen itsenäistä opiskelua (en ole käynyt yhdessäkään opiskelijatapahtumassa), mutta kaikkeen ei elämässä ole aikaa. Toisinaan motivaatiota on vaikea löytää opiskelun aloittamiseen viikonloppuisin, mutta kun homman kanssa pääsee alkuun, on se oikeasti mielenkiintoista. Enkä edes valehtele.

  • AIKA: Niin, sitä on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla viimeisen vuoden aikana. Nuorena jaksoin herätä aamulla viideltä lenkille kahden tunnin yöunien jälkeen, mennä siitä töihin ja ratsastaa illalla vielä viisi hevosta päivitellen iloisia postauksia blogiin. Ikä on tehnyt tehtävänsä, koska nyt alle seitsemän tunnin yöunet tuntuvat kamalalta ajatukselta. Mä olen siinä iässä, että olen oppinut arvostamaan aikaa ja olen onnellinen niistä hetkistä, kun sitä on. Jos voin tehdä jonkun asian siten, että säästän aikaa, sen yleensä teen. Jossain biisissäkin lauletaan, että "lopulta tärkein omaisuus on aika".

  • KUNTOILU: Viime vuoden lopulla heräsin siihen todellisuuteen, etten viihtynyt omassa kropassani. Muutama lisäkilo oli kertynyt kevään ja kesän aikana, joten otin härkää sarvista ja palasin salille. Lopetin kaikkien herkkujen syömisen ja tuo vire on pysynyt ilman ongelmia. Salilla käymisestä on tullut kivaa, vaikka välillä siihen käytetty aika tuntuu olevan kiven takana. Huomenna mennään työporukalla työpaikan salille ennen seitsemää, joten siinä ehtii hyvin juosta kympin taas ennen töiden aloittamista.





  • SOME: Sosiaalinen media on mulle harrastus, joka tuo päivittäin valtavasti iloa. Blogin päivitteleminen on toki ollut ajoittain hidasta ajanpuutteen vuoksi, mutta varsinkin Instagram päivittyy ahkerasti. Siellä meni juuri 17 tuhannen seuraajan raja rikki, ja viime aikoina ihmetystä on herättänyt omassa päässäni kommenttien määrä, mitä kuviini on toisinaan tullut. Eipä koskaan aiemmin ole viikon sisällä kuvia kommentoitu kolmeatuhatta kertaa. Samalla saan varsinkin nuoremmilta lukijoilta jatkuvasti viestejä siitä, miten he ovat saaneet intoa harrastukseen mun tekemisiä seuraamalla tai kuinka joku on pitänyt vaikkapa englannin tunnilla esitelmän musta. Siis minusta? Sanattomaksi vetää!

  • LUMI: Viimeisenä mainitsen tämän postauksen ajankohdan vuoksi lumen, jota vihdoin satoi Etelä-Suomeenkin ihan kunnolla. Onhan se inhottavaa kävellä aamulla pilkkopimeässä töihin, jos räntää sataa vaakasuorassa naamaan, mutta nyt maahan tullut lumi on sellaista kevyttä, oikeaa lunta. Kyllä kelpaa viikonloppuna lähteä pitkästä aikaa maastoon ja pellolle rallittelemaan! Eikä haittaa, vaikka ensi viikon alkuun on luvattu paukkupakkasia. Sillä mennään, mitä on tarjolla :)





Siinäpä sitä olikin listaa kerrakseen. Onnelliseksi mua tekeviä asioita on paljon enemmän, sillä kyllä sitä ihminen osaa olla onnellinen pienemmistäkin ja arkisemmistakin asioista, kuten toimivista korvanappikuulokkeista ja siitä, että jääkaapissa oli jotain ruokaa, eikä kauppaan tarvinnut lähteä. Onnellinen voi olla myös toisten puolesta, kun joku onnistuu tai kohtaa elämässään jotain kivaa. Vaikka joskus elämässä on ikävää, kannattaa yrittää muistella niitä asioita, mistä tulee iloiseksi. Joku viisaampi sanoi joskus, että jos pidät siitä, mitä teet, onnistut varmasti. Se pätee myös elämään yleensä.

Mikä sut on tehnyt onnelliseksi viime aikoina? :)

21 kommenttia

  1. Moi ihanaa luettavaa, ystävävillä on todella suuri merkitys elämässä ja mikään täydellisyys ei tuo onnea. Mutta täydellisiä hetkiä voi olla paljon. Paljon hyvää energiaa sinulle tuleviin päiviin. On kiva olla etänä läsnä.

    VastaaPoista
  2. On aika oivaltavaa noin nuorena jo osata listata omasta arjesta tulevat onnenlähteet :) Valitettavan moni nuori (alle 25-vuotias) kuvittelee, että onni tulee jostain yksittäisestä asiasta -jota heillä ei yleensä ole. Kuvitelma siitä, että onni tulisi jos olisi lisää rahaa. Onni tulisi jos olisi poikaystävä. Onni tulisi jos olisi hoikempi. Onni tulisi jos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, että ei sitä kannata elämässään jäädä jossittelemaan! Kiitos paljon :)

      Poista
  3. Sulla on ihan mieletön tapa saada mulle motivaatiota! Katson sun videoita tai luen tekstejä, saan heti vähän lisää innostusta omiin treeneihin ja ylipäätään jaksamiseen. Ja uskon etten ole ainoa :)

    VastaaPoista
  4. Oon niin kateellinen sulle :( Elät niin täydellistä elämää. Itse en ees tiiä enää miltä tuntuu olla onnellinen ku tuntuu et kaikki menee päin hel*ettiä ja mistään ei kumminkaa tuu mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En elä täydellistä elämää, eikä sun missään nimessä kannata niin luulla! Varmasti sullakin on monia asioita, mistä voi olla onnellinen. Tsemppiä, kyllä se siitä <3

      Poista
    2. Vanha viisaus on, että älä kadehdi niiden onnea, joiden surua et tunne.

      Kadehtimisen sijaan kannattaa keskittyä miettimään, mitä pitäisi tapahtua, että voisi olla ihan siihen omaan elämään tyytyväinen, ja sitten keskittää energia siihen muutokseen. Kaikista meistä ei tule esimerkiksi rikkaita ja kauniita, mutta elämä voi olla ihan hyvää vähemmälläkin.

      Komppaan tässä Lauraa. On hieno taito nähdä omassa elämässä ensisijaisesti ne hyvät asiat. Loppujen lopuksi onnellisuus ei riipu siitä, miten "täydellistä" elämä on, vaan siitä, miten asioihin itse suhtautuu. Sellainen taito auttaa selviytymään myös elämän vaikeista jaksoista.

      Poista
  5. Hyvä teksti mut pikkasen kuulostaa sellaiselta nuoren kirjoitukselta joka ei ole elämän vastoinkäymisiä vielä kohdannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä sitä itseään lannistamaan silloin kun kaikki on hyvin. Aika "suomalainen" asenne tuo että kohta se elämä potkii kuitenkin. Itse juuri viikko sitten menetin isäni kun hänet vei syöpä kuukaudessa eikä hän ollut kuuttakymmentäkään vielä. Olen kisannut aktiivisesti melkein kymmenen vuotta ja ne kerrat, kun isäni ei ollut mukana reissussa on laskettavissa kahden käden sormilla. Hän oli siis aina mukana kisoissa ja viikoittaisissa valmennuksissa. Toista niin ymmärtävää keskustelukaveria mulla ei varmaan ikinä enää tule olemaan. Vaikka isän diagnoosi ja poismeno tulivat hyvin lyhyessä ajassa, en voi sanoa olevani onnrton. Mulla on vielä perhettä ja kaikkien yhteinen harrastus eli ratsastus. Mulla on maailman ihanimmat lemmikit ja hevoset ja isän poismenostakin on lähinnä helpottunut olo. Enää hän ei kärsi. Tuntuu ikävältä, että joidenkin mielestä elämästä ei saa nauttia eikä onnestaan saa puhua silloinkaan kun menee hyvin.

      Poista
    2. Toinen anonyymi: Suuret osanotot <3 En voi kuvitellakaan, miten iso menetys tuo on sinulle ja läheisillesi ollut. Toki samalla myös helpottavaa, sillä nyt hän on paikassa, jossa on parempi olla.

      Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että vastoinkäymistenkin aikana voi pysyä onnellisena, jos vaan muistaa ne asiat, jotka sitä onnellisuutta tuovat. Toivon, että joskus vastaavassa tilanteessa osaan olla yhtä rohkea ja vahva kuin sinä olet nyt. Tsemppiä ja voimahali täältä <3

      Poista
    3. Vastoinkäymisten aikana onnellisuudessa ja ilossa on usein se, että pieni ihminen tuntee usein täysin turhaan syyllisyyttä hyvästä olosta keskellä surua. Harva muistaa että ilo ja onni on pienissäkin hetkissä mahtävä voimavara juuri raskaina aikoina.

      Poista
  6. Täytyy tunnustaa, että itsekin jollain tavoin kadehdin sinua! En tarkoita tätä nyt minään negatiivisena marinana, enkä kuvittele sinun elämäsi olevan helppoa ja täydellistä ja omani ihan syvältä, vaan ihan asiallisesti totean. Kadehdin ylipäänsä ihmisiä, joilla on esimerkiksi jokin tavoite, jonka eteen he tekevät täysillä töitä. Itse olen hieman sinua vanhempi, mutta en edelleenkään tiedä mitä elämässäni haluan! En töiden, enkä minkään muunkaan suhteen. Nuorempana tiesin vielä vähemmän. Lisäksi olen aina ollut vähän epävarma ja saanut vieläpä hieman "lyttäävän" kasvatuksen, joten kadehdin sitä, miten itsevarmalta vaikutat. Tokikaan en oleta blogin kautta välittyvän mielikuvan vastaavan täysin todellisuutta, mutta vaikutat ihmiseltä, joka menee ja tekee, eikä mieti, että osaankohan ja voinkohan! Kuten itse teen vieläkin. Toki tiedostan, että elämässäni on monia pieniäkin asioita, joista tarkemmin ajateltuna saan olla todella kiitollinen :)

    Toisaalta koen myös inspiroituvani sinusta. Usein postauksiasi lukemalla, tai etenkin videoitasi katsomalla koen saavani jonkinlaisen motivaatioruiskeen ja tulee jotenkin "pystyvämpi" olo itsellenikin. Vähän niinkuin että "kun kerran Aadakin pystyy/tekee noin, niin kyllähän minäkin pystyn"! Eli kiitos siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana kuulla! Mä uskon, että tuo tavoitteellisuus on jollain tavalla kasvatuksen tulos. Mulle annettiin lapsena ja nuorena tarkat rajat, mutta myös mahdollisuudet onnistua. Äiti oli hyvin realistinen, mutta silti kannustava. En ole koskan joutunut kohtaamaan elämässä tilannetta, jossa oma perheenjäsen olisi tosissaan sanonut, ettei musta olisi johonkin.

      Blogin kautta näkyvä kuva on tosiaan vain yksi puoli, mutta kyllä mä koen itseni hyvinkin "itsevarmaksi" eli juuri tuollaiseksi "menen ja teen"-henkiseksi ihmiseksi. Nuorempana olin epävarma monesta asiasta, esimerkiksi ihan omasta itsetunnosta, mutta nekin asiat ovat vahvistuneet vanhetessani. Yksi vahvuuteni on varmasti myös se, että myönnän avoimesti heikkouteni ja virheeni ja haluan kehittyä jatkuvasti eri alueilla elämässä.

      Mutta kuten sanottu, paljon on mullakin opittavaa! Ihan niin kuin meillä kaikille. Se, että on tavoitteita elämässä, on upea juttu. Mutta ei sekään ole väärin, etteikö omalle elämälle olisi vielä löytänyt suuntaa. Mulla on monia kavereita, jotka ovat kanssasi samassa tilanteessa (eivät tiedä, mitä haluavat elämässään tehdä), eivätkä he tiedäkään, miten paljon energiaa saan heidän matkailuistaan, spontaaneista ideoistaan jne. Jokaisen teoissa on paljon hyvää!

      Tsemppiä sulle tähän vuoteen, ole ylpeä niistä asioista, mitä teet :) <3

      Poista
  7. Minut tekee onnelliseksi ajatus ja toiveikkuus tulevaisuuteen liittyen. Lapsena/nuorena kävin säännöllisesti ratsastustunneilla 9 vuoden ajan, minkä jälkeen jatkoin harrastusta vuokraamalla kivaa hevosta välillä. Nyt siitä on 4 vuotta kun olen viimeksi edes ollut hevosen selässä. Sairastuin krooniseen sairauteen, joka muutti elämäni täysin. Voisin nukkua vuorokauden ympäri, opiskelu ja työnteko on yhtä sinnittelyä, en jaksa nähdä kavereita enkä tehdä kotitöitä. Myös pitkä parisuhde kariutui. Nyt olen päässyt kuntoutukseen ja minulle kokeillaan paria hoitomuotoa. Olen yrittänyt pitää toiveikkuutta yllä, vaikka voi olla että joudun elämään tämän sairauden kanssa koko lopun ikäni. Kun minulta kysyttiin kuntoutuspalaverissa minkä haluaisin asettaa itselleni tavoitteeksi puolen vuoden päähän niin sanoin: haluaisin pystyä menemään ratsastustunnille. Nyt ajatus siitä että laittaisi hevosen kuntoon, ratsastaisi tunnin ja huolehtisi hevosen poislaiton kuulostaa liian kuormittavalta, en uskoisi siihen pystyväni. Toivon kuitenkin kovasti että puolen vuoden päästä se voisi onnistua. Ajatus saattaa kuulostaa oudolta että siihen ei pystyisi (olen saman ikäinen kuin sinä), mutta näin valitettavasti on. Kuitenkin kun vain ajattelenkin ajatusta että pystyisin taas ratsastamaan ja ottamaan hevoset osaksi elämääni, nousee hymy huulilleni. Aion tehdä kaikkeni että puolen vuoden päästä istuisin hevosen selässä. Minut tekee onnelliseksi se, etten ole vielä luopunut toivosta. Tulen onnelliseksi siitä että voin haaveilla ja toivoa. Kiitos tästä blogista, kauttasi olen saanut pidettyä jonkinlaisen "yhteyden" hevosmaailmaan ja se merkkaa minulle paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, olet todella vahva ihminen! Jos voin mitenkään piristää arkeasi lisää ja asut pääkaupunkiseudulla, voit tulla joskus moikkaamaan Macoa Nurmijärvelle ja sitä kautta päästä hevosten lähelle kuntoutumisesi aikana. :)

      Tsemppiä valtavasti kuntoutumiseen! Kun uskoa on tarpeeksi, olet varmasti puolen vuoden päästä takaisin tallilla ja hevoshommien parissa - ja siitä vähitellen sen mukaan entistä aktiivisemmin, miten kunto antaa myöten :)

      Poista
    2. Kiitos ihanasta vastauksesta. Valitettavasti asun kauempana pääkaupunkiseudusta ja harvemmmin tulee siellä päin käytyäkään. Kiitos ihanasta tarjouksesta ja tsempeistä. <3

      Poista
  8. Aivan ihanan positiivinen postaus, tällaista iloisuutta kaivataan lisää tähän välillä turhan negatiiviseen maailmaan!
    Viimeaikoina olen ollut onnellinen siitä, että olen saanut lähes yksin (ratsastuksenopettajan kanssa) työstää yhtä ihanaa suokkitammaa, siitä, että mulla on kaksi ihanaa koiraa ja hyvinvoivat läheiset <3 Yleisesti olen oppinut nauttimaan niistä elämän pienistä hetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että sulla on tuollainen mahdollisuus. Iso peukku! Tsemppiä suokkitamman kanssa ja kiitos :)

      Poista
    2. Ihana kuulla, että sulla on tuollainen mahdollisuus! Elämän pienistä asioista pitää todella osata nauttia. Tsemppiä suokkitamman kanssa ja kiitokset :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä