perjantai 2. helmikuuta 2018

#945: Elämäni korkein esterata

Kokeillaanpas tökätä kepillä jäätä. Suomalaisille tuttuun tapaan kirjoitan omasta ratsastuksestani ja treeneistäni usein hyvin kriittisesti. Kriittisyys ei johdu huonosta itsetunnosta tai halusta lytätä omia tekemisiäni, vaan puhtaasti rationaalisesta suhtautumisestani ratsastukseeni: voin olla paljon parempi siinä, mitä teen. Jos teen jotain asioita väärin, myönnän virheeni ja pyrin oppimaan niistä seuraavalle kerralle. Silloinkin, kun virhe on vain pieni osa muuten onnistunutta suoritusta. 

Omien virheiden kritisointi on myös turvallinen tapa ilmaista itseään. Kuten sanottu, suomalaiset tykkäävät lytätä toisiaan. Ei se ole mikään yllätys, jos miettii nykyistä vallalla olevaa asennetta kaikkeen ratsastusurheiluun tai ylipäänsä nuorten (tai miksei vanhempienkin) elämään. Oli syynä sitten kateus, puhdas ylemmyydentunne tai vaikkapa omat traumat - you name it. Omia onnistumisia ei uskalleta korostaa ja tuoda esiin samalla tavalla kuin epäonnistumisia. Koska olisihan se tylsää, jos niiden onnistumisten lomassa joku keksisi etsiä virheet, joita suoritukseen on mahtunut. Varsinkin niissä hetkissä, kun näitä virheitä ei ole itse avannut kohta kohdalta. Jonkun mielestä virheiden luettelemisen pois jättäminen tarkoittaa nimittäin sitä, ettei virheitä tiedosta ollenkaan. Minäpä aion tehdä tällä kertaa ihan poikkeuksellisen postauksen ja keskittyä pelkästään hyviin asioihin, joita valmennuksessa tuli esiin. Teen poikkeuksen, oli se sitten hyvä tai huono idea. Tällä kertaa kehutaan sitä, missä on onnistuttu.





Juulia Jyläksen toisen valmennuspäivän anti oli uskomattoman hyvä. Ratsastin hyvin. Ja ei, en aio ottaa tähän kohden sitä "kyllä siellä oli monia virheitä, jotka pitäisi korjata" -fraasia, sillä sen pois jättäminen ei tarkoita, etteikö tuo pitäisi paikkaansa. Kokonaisuutena en olisi voinut olla tyytyväisempi kokonaisuuteen, mistä kertoo varmasti se hymy, mikä mun naamalla on ollut nähtävillä joka ikinen hetki tuon valmennuksen päättymisen jälkeen tähän asti. Onnistumisen tuomaa lämmön tunnetta ei toki ole vähentäneet ne kymmenet tsempit, joita on sadellut ympäriinsä paitsi kavereiltani, myös ratsastusalan ammattilaisilta ja kilparatsastajilta. En väitä olevani tämänkään valmennuksen jälkeen hyvä ratsatsastaja, mutta kyllä mä omaan tasooni nähden ratsastin pirun hyvin tuona päivänä. Siitä en ole valmis joustamaan.

Mikä Jyläksen valmennuksessa lopulta oli sellaista, joka sai mulle vastaavan tunteen esiin? Jo lauantain valmennuksen jälkeen olin tyytyväinen omaan tekemiseeni ja etenkin hevoseeni, kuten edellisessä valmennuspostauksessa kerroin. Jotta tämä postaus ei menisi ihan yli äyräiden ja olisi pelkkää pohjatonta hehkuttamista, listaan alle kohtia, jotka konkretisoivat onnistumisen osa-alueita. Ehkä se avaa myös epäilijöille paremmin sitä, miksi voin olla niinkin tyytyväinen sunnuntain estevalmennuksen antiin.






1) Ylitin itseni. Olen monesti puhunut bloginkin puolella siitä, miten herkästi jännitän kisatilanteissa. Tuo sama jännitys nousee esiin myös valmennuksissa silloin, kun esteet nousevat isommiksi. Jännitys puskee päälle siis juuri niissä tilanteissa, jolloin olen reilusti epämukavuusalueellani - tilanteissa, joita ei tapahdu usein. Kun olen kisannut useammin, vähenee jännitys, ja kun olen hypännyt tiettyä korkeutta treeneissä tarpeeksi kauan, häviää jännitys siltä korkeudelta. Loogista, eikö?

Sunnuntaina tein ihan hyvän radan esteiden ollessa 110-120cm korkeudella. Juulia antoi positiviista palautetta, käski nostaa esteitä esteet 120-135cm korkeudelle ja käski tulla uudelleen samalla tavalla. Anteeksi mitä? Ajattelin mielessäni seuraavat asiat: a) en ole hypännyt koskaan näin isoa rataa, b) en ole hypännyt kunnolla rataa edellisen viikon treenejä luukuunottamatta yli kuukauteen c) tärisen. Valehtelematta näin jo itseni ykkösesteen seassa puomit hevosen suussa huonon lähestymisen seurauksena. Toisin kävi, sillä ratsastin varmasti yhden elämäni parhaista radoista. Uskalsin laukata esteeltä toiselle, pääsin tekemään oikeita ratkaisuja ja muistin nauttia joka hetkestä. Radan jälkeen olin enemmän hämmästynyt kuin iloinen. Käteni tärisivät vielä laskeuduttuani alas hevosen selästä. Sanoin paikalla olijoille, että nyt olisi pitänyt olla matkassa sykemittari - luku olisi ollut varmasti huima. 






2) Macon hypyt. Tiedossahan on, että jos hevosta vetää ohjista hypyssä tai sitä ennen, ei hypyn kaari voi olla paras mahdollinen, koska hevonen ei pääse rentoutumaan ennen estettä. Pämppiksen kanssa mulle jäi semmoinen pakonomainen tarve varmistella jokainen askel ponnistukseen asti, mikä näkyi aluksi myös Macon kanssa. Nyt, kun olen päässyt rentoutumaan ennen esteitä, pääsee Maco käyttämään itseään aivan eri tavalla: se hyppää koko kroppansa läpi tehden pyöreitä ja ilmavia hyppyjä. Ei toki aina, koska aina lähestyminen ei onnistu nappiin, mutta yhä useammilla kerroilla kyllä. Jos katsotte näitä kahden viimeisimmän valmennusvideon hyppyjä ja vertaatte niitä vaikkapa syksyllä kuvattuihin valmennuksiin, ymmärrätte varmasti jokainen, mitä haen takaa. 

3) Oma varmuus tekemiseen. Ei ole itsestäänselvää, että uskaltaa tehdä päätöksiä ja pysyä niissä. Vielä syksyllä olin paljon enemmän hukassa esimerkiksi siitä, miten paljon uskallan laukata esteille tai missä kohden mun pitäisi ottaa puolipidäte. Millä tavalla mun pitäisi ottaa pidäte esteiden välissä. Monta laukka-askelta mihinkin väliin tulee esteiden välin ollessa minkäkin mittainen: lyhyt viisi, pitkä viisi vai jotain niiden väliltä. Nyt palaset ovat tuntuneet loksahtelevan paikoilleen enemmän juuri esteiden parissa, jolloin mun ratsastus välittyy ulospäin paljon varmempana. Teen päätöksiä, vaikka tilanne olisi vieras. Uskallan lähteä sinne epämukavuusalueelle, enkä "halvaannu", vaikka olisin tulossa hankalaan etäisyyteen esteelle. Maltan rentouttaa käden vähintään askelta ennen estettä, vaikka paikka olisi vähän lähempänä. Ja ennen kaikkea - uskallan ratkaista tilanteet eteen. Vielä vuosi sitten olisin ottanut aina sen yhden askeleen lisää, mikä ei todellakaan olisi toimiva ratkaisu esteiden ollessa isompia. Silloin se puomi olisi siellä hevosen sylissä.







Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Siinäpä oli kolme seikkaa, miksi mun mielestä voin olla tyytyväinen sunnuntain valmennukseen. Video ja kuvat varmasti puhuvat puolestaan, joten mun on turha avata tarkemmin valmennuksen sisältöä. Vaikka itsekriittisyys on tervettä ja välttämätöntä kehityksen kannalta, on välillä hyvä painaa kaikki kriittiset ajatukset taka-alalle ja keskittyä niihin onnistumisiin. Ette edes arvaa, miten monta kertaa kirjoitin tähänkin postaukseen huomaamattani jotain "toki olisin voinut tehdä esteelle x pidätteen" -tyyppistä lisäystä, jotka jouduin sitten pyyhkimään pois. Ei ole helppoa sallia itselleen puhtaita onnistumisia. Mutta tehdään se tänään näin perjantain kunniaksi!

Mikä on sellainen asia, jossa voit sanoa onnistuneesi viime aikoina?
Nyt saa kehua itseään! :)

38 kommenttia

  1. Todella hienoja ratoja ja ihanan helpon näköistä menoa! :)
    Voin samaistua tuohon jännitykseen. Mulla on hyppytaukoa puolisen vuotta ja nyt heti vähänkään metriä korkeammat esteet saa perhoset vatsaan ja tunteen siitä, ettei radasta voi selvitä. Onneksi nämä jännitykset saa toistoilla pienenemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja jep, toistoja vaan alle meille molemmille ja sillä se lähtee :)

      Poista
  2. Kyllä saa hehkuttaa, kun onnistuu ylittämään itsensä! Tiedän niin mistä kirjoitat. Hevoseni ei ole hienoin kouluratsu ja itse olen iloisen keskinkertainen ratsastaja, mutta kun onnistuin viime viikonloppuna vierailevan valmentajan treenissä todella yli oman ja hevoseni normitason, en kyllä jäänyt nillittämään virheistäni, vaan hehkutin kaikille ihan häpeilemättä. :D Niitä oman täydellisen onnistumisen hetkiä on niin harvoin, että niillä hehkutuksilla pitää elää aika pitkään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, oot ihan oikeassa! Ja ihana kuulla, että teillä meni valmennus hyvin :)

      Poista
  3. Luin tekstin väsyneenä ja nauroin yhden kirjoitusvirheen kohdalla. Sana "ratsatsastaja" sai kyllä hymyn huulille ja on muuten vaikee sana sanoa ääneen :D

    VastaaPoista
  4. Näitä lisää! Välittyi tosi hyvin onnistumisen fiilis ja luulenpa, että yleisestikin ratsastajien täytyisi välillä keskittyä etsimään valmennuksista/tunneista/omista treeneistä pelkästään niitä positiivisia puolia. Epäonnistumisten kautta oppii tietysti myös ja omat virheet ja ongelmakohdat on hyvä tiedostaa, mutta kun antaa itselleen luvan kerrankin vain kehua itseään niistä hyvistä asioista, saa varmasti uutta potkua tekemiseensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin just. Sitä kriittisyyttä osaa niin hyvin, että pitäisi opetella ihan aktiivisesti kehumaan itseään enemmän :)

      Poista
  5. Kiva postaus ja todella hienoa, että sujui! :D Sen verran vielä voisi tsempata tuossa itsensähaukkumattomuudessa, että käytit postauksen alussa aika paljon aikaa sen vakuutteluun, että tällä kertaa keskityt hyviin asioihin. ;) Siis kärjistetysti: "Tällä kertaa en aio kritisoida vaan keskittyä hyviin asioihin. Uskokaa vaan! Kyllä niinkin saa tehdä! Ihan kohta kerron ne hyvin menneet asiat enkä VARMASTI kritisoi. *puhaltelee muutaman kerran kuin urheilija valmistautumassa pituushyppyyn* Huhhuh! No niin, ihan kohta lähtee. Nyt siis muistakaa, että ei tarvii aina kritisoida. Kyllähän mä teen virheitä mut ei niitä tarvii aina listata. *jatkaa pohjustamista ja selittelyä vielä hetken* :D Et ole eivätkä muutkaan bloggaajat ole velvollinen selittämään lukijoille ummet ja lammet siitä, miksi et tee kritisointipostausta. Siispä rohkeasti vain suoraan asiaan. :)

    Minä toivoisin, että suomalainen kulttuuri olisi jotain nykyisen suomalaisen ja amerikkalaisen väliltä. Erohan näkyy selvästi, jos katsoo vaikka ihan mitä tahansa tv-kisailua. Suomalaisessa versiossa ollaan aina hillittyjä ja varovaisia ja sanotaan "Noo, ihan hyvin meni, noo, pitää valmistautua seuraavaan suoritukseen ja katsotaan mihin se riittää". Jenkkiversiossa jokainen suoritus omistetaan omalle perheelle, jokainen kertoo kuinka rakastaa perhettään ja kuinka on ollut niin vaikeaa, koska perheenjäsen X on ollut sairaana, kilpakumppani luvataan murskata jne. :D En pidä kummastakaan ääripäästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oot kyllä ihan oikeassa :D Tuolla alempana joku jo sanoikin, että se virheiden esille tuominen on usein myös puolustuskeino: kertoo, että kyllä mä itse olen ne virheet siellä huomannut, niitä ei tarvitse kenenkään tulla kertomaan. Tiedäthän, näin kärjistetysti sanottuna :) Ja sitten, kun siitä on tullut tapa, niin siitä on tosi vaikea päästä eroon. Mä muutenkin kirjoittelen ummet lammet aina aiheen vierestä, joten kun jollekin polulle eksyy, on yleensä juttua riittämiin :D

      Ja nuo esimerkit oli hyviä!

      Poista
  6. Todella kiva teksti ja video! Upea ja siisti rata :)
    Muo häirisee aina kun sanotaan 'en ole hyvä ratsastamaan' yms. Itse ainakin pystyn sanomaan, että olen hyvä ratsastamaan. Vaikka olen he B ja 80cm. Olen hyvä tällä tasolla ja tietysti haluan aina kehittyä ja oppia lisää, mutta sen ei siltin pitäisi estää sitä ettei voisi ajatella että olen hyvä. Tavoitteeni eivät ole maailman huipulla tai edes reilussa metrissä. Haluan ajatella, että olen silti hyvä ratsastamaan, vaikka haluankin kehittyä lisää! Ei aina vertailla toisiin negatiivisesti ja ajatella, että itse on niin kaukana hyvästä. Tietysti niitäkin hetkiä välillä tulee!
    Mutta ehkä tämäkin asia on sellainen suomalainen ajattelutapa, toivottavasti joku muukin on samaa mieltä tai sai miettimisen aihetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana asenne sulla, just tuota tarvitaan lisää! Jokaisen pitäisi joka ratsastuskerran jälkeen miettiä ainakin yksi hyvä asia, joka sillä kerralla on onnistunut. Oli se sitten vaikka vaan kotoa pois lähteminen, jos muuten on mennyt penkin alle :D

      Poista
  7. Tiedätkö millä objektiivilla Vilma kuvailee, kiva hieman erilainen fiilis hänen kuvissaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, mutta en kuollaksenikaan muista! Se on joka tapauksessa f1.8 aukolla. Mulla on yksi hänen objektiivi nytkin kotonani, mutta se ei ole tuo, millä nämä kuvat on otettu :)

      Poista
  8. Kyrakin sanoo, että hyvä ratsastaja keskittyy hyviin hetkiin, huono jää makaamaan epäonnistumisiin :) Wau tosi hieno tuo viimeinen rata!

    VastaaPoista
  9. Hyvä rata, hyvä postaus, hyvä sinä ! :) Itsekin koin eilen ratsastamassa sellaisia onnistumisia etten olisi itsekään uskonut, positiivisuus on se voima mikä kantaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sinä, kiitos <3 Ja tosi kiva, että meni hyvin ratsastus eilen sulla. Se tosiaan antaa tsemppiä! :)

      Poista
  10. Sehän se on että pitäisi osata korostaa myös niitä onnistumisia. Toki virheet kuuluu tiedostaa ja niille pitää tehdäkin jotain. Sinne "noniin en osaa taas pilasin tän lähestymisen en istunut tarpeeksi satulaan kyynärpäät lepattaa" -valitukseen ei kannata jäädä makaamaan, vaan voi sanoa että hei, tällä tunnilla uskalsin edetä tarpeeksi. Oma suuri ongelma on juurikin se, että jään ruoskimaan itseäni virheistä joka taas vaikuttaa motivaatioon negatiivisesti (tämä liittyy myös edelliseen postaukseen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu! Just toi asenne pitäisi ottaa, että etsii joka tunnilta yhden hyvän jutun. Ihan sama, vaikka välillä epäonnistuu, mutta hyvääkin pitää oppia löytämään! Tsemppiä sulle :)

      Poista
  11. Onpa mukava lukea onnistumisista! Olen tosin samaa mieltä aiemmin kirjoittaneen anonyymin kanssa siitä, että onnistumisiin keskittymistä ei tarvitsisi selitellä. Mutta kieltämättä itsekin tulee blogiin kirjoittaessa joku tarve kertoa kaikki virheet, ettei vaan kukaan pääsisi sanomaan. Tosin olen huomannut, että vaikka luettelisi kaikki virheet niin silti joku tulee luettelemaan ne samat kommentteihin.

    On kuitenkin aika yleisesti tiedossa, että hyvistä hetkistä nauttiminen edistää taitoa enemmän kuin huonojen märehtiminen. Totta kai pitää myös tiedostaa, mitä pitäisi parantaa, mutta enemmän pitäisi kuitenkin nauttia onnistumisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, näin just! Mulle tulee tosin yllättävän vähän mitään kritiikkiä varsinkaan ratsastukseen liittyen nykyisin, ehkä mä olen tehnyt tarpeeksi selväksi sen, etten pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä ratsastajana. Se on taas tosi tylsä tapa, josta pitäisi päästä eroon, koska vaikken toki koe olevani hyvä ratsastaja verraten vaikka ammattilaisiin, niin omaan tasooni nähden olen varmasti ihan järkevä ratsastaja :D

      Poista
  12. Tuolta se tuntuu kun alla on oikeanlainen hevonen! Voi oikeasti RATSASTAA ja keskittyä olennaiseen, tehdä yhteistyötä! Maco vaikuttaa niin hyvältä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Mulla on just sellainen fiilis <3

      Poista
  13. Olen myös helposti jännittävä ratsastaja. Tämän takia isot ja varmat hevoset on se mun juttu useimmiten. Alkuviikosta "jouduin" kuitenkin tunnille mulle erittäin vaikealla ponilla, joka herkkyytensä ja kovan vauhdin ansiosta harvoin tuntui itselle sopivalta. Nyt kuitenkin päätin ennen tuntia että pyrin pysymään mahdollisimman rentona satulassa, koska poni hermostuu ratsastajan jännittyneisyydestä heti. Ja se tunti menikin hyvin! Vaikka moni muu ratsastaa ponia paremmin, ei mulla ollut ikinä mennyt noin hyvin sen kanssa! Ja en tyytyväisyyttäni piilotellutkaan. Niin ratsastuksenopettaja, kaverit ja perhekin varmasti tiesi miten tunti oli mennyt, koska siitä en hiljaa ollut:D Juuri positiivisempaa asennetta tarvitaan siis lisää, koska siitä tulee itsellekkin niin paljon parempi mieli, kuin epäinnistumisten miettimisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu, että tunti meni noinkin hyvin! Niistä onnistumisista saa valtavasti energiaa :)

      Poista
  14. Ihanaa miten noissa kuvissakin näytät hyppäävän iloisesti hymy huulilla, huippua että teillä menee hyvin! :)

    Itse olin maanantaina tunnilla ja ratsuna oli aivan ihana luottoheppa, jonka työmotivaatiossa ei kyllä ole valittamista - opettajakin sanoi että "sen selässä ei tarvitse kuin hymyillä ja näyttää hyvältä", ja siltä se kyllä tuntuikin! Koko tunti oli tosi onnistunut ja näin kokemattomana ratsastajana olin hirveän tyytyväinen meidän laukannostoihin ja siihen, että onnistuin kerrankin istumaan siellä selässä heilumatta ihan holtittomasti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toi on ihana tunne! Jos pystyy hymyilemään ratsastuksen aikana aidosti, voi ainakin sanoa, että homma menee putkeen :)

      Poista
  15. Mä olen tosi arka ratsastaja mutta viimeisen vuoden aikana olen rohkaistunut paljon. Vielä vuosi sitten sanoin etten enää ikinä hyppää. No asiat menikin toisin ja olen käynyt jo muutamassa estevalmennuksessakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, hyvä sinä! Siitä se lähtee :)

      Poista
  16. Nämä sun kaks uusinta valmennusvideota olivat taas ihan huippuhyviä! Oot tosi taitava ratsastaja, toivotan sulle kisamenestystä :) Muakin kyllä jännittää varsinkin jos esteet on jotain yli 110 cm ja jos on ollut taukoa hyppäämisestä. Viime aikoina oon onnistunut etenkin opiskeluissa haalimaan opintopisteitä, kun syksy meni siinä suhteessa vähän laiskemmin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hienoja onnistumisia opiskelussa, mahtavaa. Voin ottaa susta mallia myös itse :)

      Poista
  17. Macolta ei ainakaan ponnua puutu :)
    Itse yritän nykyään löytää jokaisesta huonostakin hypystä/kohdasta jotain hyvää, joko hevosesta tai itsestäni. Ilman virheitähän ei voi oppia. Esim. yhdessä valkussa tulin ihan liian pienesti kolmen askeleen linjalle, jolloin siitä tuli 3,5 askelta. Hevonen on pysähtymässä esteen eteen, mutta kerrankin ratsastin itse ja hevonen lähti mukaan ja vaikka vietiinkin koko este mukanamme niin olin silti iloinen, että uskalsin tehdä ratkaisun ja hevonen vastasi siihen. Yleensä itse lopetan ratsastamisen jos hevonen tuntuu epävarmalta, kun juuri silloin pitäisi itse ratsastaa. Lisäksi hevonen tuli seuraavalla yrityksellä saman esteen ilman mitään epäröintejä ja hyppäsi tosi hienosti, varsinkin kun sain tuotua sen linjalle paremmin ja olin yhä itse menossa. Eli vaikka vietiin este mukanamme (kirjaimellisesti tais yksi tolppakin kaatua), niin silti olin tosi iloinen molemmista hypyistä sille esteelle. Vielä kun este oli okseri (joista en niin aina pidä) ja vielä sen verran korkea, että alkoi olla mun mukavuusalueen rajoilla/vähän yli.

    Mä pidän siitä, että löydät myös niitä positiivisia asioita teidän tekemisessä, itsesi kritisoinnin kyllä osaat :D (mikä sekin on hyvä taito..)
    Osaat kuitenkin ratsastaa hyvin ja mua miellyttää erityisesti sellainen rauhallisuus ja siisteys sun menossa. Tiedän ettei ehkä aina itsestään tunnu rauhalliselta, mutta ulospäin se yleensä kyllä siltä näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin just, molempia taitoja tarvitaan! Tuosta sun tavasta miettiä asioita voisi moni ottaa mallia. Hyvä sinä :) ja kiitos, kiva että edes näyttää rauhalliselta toisinaan :D

      Poista
  18. Tuuppa tänne Pohjoiseen joskus hyppäämään Herculeksella 😃👌

    VastaaPoista
  19. Onpas hienoa menoa ja heppa vaikuttaa tosi sympaattiselta. :) Noita ääniraidallisia videoitasi katselin eilen ja ne on kyllä tosi mielenkiintoisia. Toivon menestystä ja iloisia ratsastushetkiä sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tsemppiä myös sulle kovasti heppajuttuihin tälle vuodelle :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Yhteistyössä