sunnuntai 25. helmikuuta 2018

#953: Parasta talvessa on hankiralli

Tuskin tarvitsee kertoa, miten paljon olen nauttinut nyt viikon kestäneestä auringonpaisteesta ja valosta. Vaikka arkipäivät kuluvat tietysti töissä neljän seinän sisässä, valaisee aurinko silti toimistotiloja ihan eri tavalla kuin pilvinen harmaus. Ja näin viikonloppuisin pääseekin sitten nauttimaan ulkoilusta ihan olan takaa - tallilla tai muuten! Tänäkin viikonloppuna hyödynsimme tätä valoisuutta ja ennen kaikkea lunta, kun kuvasimme Macoa sekä lauantaina että sunnuntaina. 

Viikonloppu sujahti ohi ihan hetkessä. Perjantaina Macolla oli kevyt päivä, koska se pääsi fysioterapeutin käsittelyyn ja kävelykoneeseen. Ruunan hoidossa ei löytynyt mitään erikoista, ja se sai kehuja jälleen fiksusta käytöksestään. On se niin kultainen! Seuraava hoitokerta onkin kuulemma tarpeellinen näillä näkymin vasta parin kuukauden päästä. Hienoa huomata, että toispuoleisuus on alkanut vähenemään huomattavasti, sillä vielä syksyn hoitokerroilla jumeja oli enemmän ja toispuoleisuus suurempaa. Tiedetään ainakin olevamme oikeilla jäljillä treenien suhteen! Treenit kyllä ovat tällä viikolla olleet minimissä, sillä ruuna ratsastettiin kevyesti vain keskiviikkona ja muuten se onkin saanut liikkua ohjasajaen, kävelytyskoneessa ja pellolla. Ensi viikolla palaamme taas normaaliin arkeen.

Alkuviikko tulee kyllä olemaan edelleen kevyttä liikuntaa, sillä huomenna maanantaina mulla on edessä pitkään odotettu muutto Etelä-Haagaan, minkä takia en pääse tallille ollenkaan. Ihana äitini ja tätini menevät jo aamusta siivoamaan uutta asuntoamme, joten pääsemme muuttopuuhiin heti töideni jälkeen. Siinä apukädeksi paikalle ilmestyy vielä veljenikin. Perhe on kyllä tärkeä voimavara ihan kaikessa, siitä pitää olla onnellinen. Tiistaina sitten onkin luvattu -22 asteen pakkasia ja 7 metrin tuulta, joten sääennusteen mukaan pakkasen purevuus olisi päivällä jopa -28 astetta. Huh, taitaa jäädä ratsastukset siltä osin kevyelle.. Ehkä me päästään treenaamaan keskiviikkona kunnolla!

Tämä postaus oli hyvin pikainen ja painottuu pitkälti juuri alla oleviin Sofia Sinisalmen ottamiin peltokuviin, sillä mulla on nyt kiire nukkumaan. Ajattelin käydä aamulla salilla, koska tämä liikkumattomuus tekee olon ihan kamalaksi. Viikonloppuna tuli istuttua pitkästä aikaa kunnolla gradun parissa, eikä se tee hyvää selälleni. Nyt siis herätyskello viideksi soimaan ja unten maille! Palataan ensi viikolla uusien aiheiden parissa.

Oletteko te päässeet hyödyntämään hyvän sään ja lumiset hanget osana treeniä? :)













18 kommenttia

  1. Toka ja sitten kolmanneksi vika on mun lempparikuvat! Hienoja toki kaikki. Maco näyttää hyvältä ja tyytyväiseltä. :)

    VastaaPoista
  2. Hahhahaaaa... aika loistavasta kohdasta askelta toi eka ja pari vikaa kuvaa :D
    Näkyy hyvin miten innoissaan Maco on (ja sä myös). Me ei kyllä mun pallo-hevosen kanssa näytetä läheskään noin lennokkailta vaikka kovaa mennäänkin :D

    VastaaPoista
  3. Täällä odotellaan, että hanget vähän tippuisivat, kun pellolla lunta lähes mahaan asti :D
    Mutta hankitreeniä päässyt tekemään ihan kentälläkin, kun sitä ei aina ihan heti ensimmäisen lumihiutaleen jälkeen aurata varsinkaan jos uhkaa vähänkään mennä plussan puolelle (ja tänä talvena on nuo kelit vaihelleet välillä paljonkin päivänkin sisällä). Hyvä näin niin pääsee treenaamaan monipuolisesti ja kenttä pysyy hyvänä melkeimpä koko vuoden ympäri. Ei siis maneesia, mutta näinä talvina sitä ei kyllä edes kaipaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä ollu nyt lopputalvesta tosi luminen talvi! Aluksi näytti siltä, että lunta ei tule ollenkaan :) kiva, että teillä on kenttä kuosissa!

      Poista
  4. Tokavika kuva on ihana! Niin tomerana menossa! :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia!! <3 Millä kameralla ja putkella nää on otettu? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itseasiassa tiedä, kun nämä on Sofian kuvaamia :) Kysäise häneltä (Sofia Sinisalmi)!

      Poista
  6. Meilläpäin on kahlailtu ja treenailtu jo niin pitkään niin syvässä (nyt jo paikoin liian syvässä...) hangessa, että aina oikein hämmennyn kun lueskelen lumipäivityksiä sieltä etelästä! :D Eikä siis olla sen korkeemmalla kun Jyväskylän korkeuksilla. Nyt on ollu ihan _mieletön_ talvi lumen ja kelienkin suhteen, ja vitsi me ollaan oltu siitä ilosia ja otettu siitä kaikki irti! Huippua että nyt sitä on tullu sinne teillekin kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tää on joka vuosi varmasti sama juttu :D Ihana kun on lunta <3

      Poista
  7. Tosi upeita kuvia kaikki <3 :) Nyt on ollut nättejä aurinkoisia päiviä, mutta vähän liian kylmä mun makuun... :/ Onneks mun sh-tamma ei ole yhtään arka kylmälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kylmä on tosiaan, mutta ainakin aurinkoa :D

      Poista
  8. Nyt on ollut kenttä hyvässä kunnossa pakkasten takia, on pystynyt jopa hyppäämään vaikka kenttää ei ole huollettu mitenkään. Mutta suurella pellolla on ollut tosi kiva mennä, saa otettua vähän reippaampaa laukkaa ja myös treenattua rankemmin :) tämä talvi on ollut tosi hyvä ratsastuksen suhteen kun viime vuonna piti koko ajan käydä maneesilla. Ja maastot vasta kivat onkin kun on lunta, hyvää treeniä hepoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankitreeni on kyllä ihan superia. Tää talvi on ollut ihana, toivottavasti sama vire jatkuu ;)

      Poista
  9. Ollaan käyty ponirouvan kanssa pellolla parin viikon ajan oikeastaan kaikki liikutuskerrat. Hän on kuitenkin halunnut vain nautiskella auringon lämmöstä ja kävellä silmät ummessa :) Syvä hanki on liian rankka alusta vauhdikkaampaan menoon sen mielestä ;D Käynnissä tehty kahluutreeni on sekin kyllä kivaa vaihtelua ja ponirouva suuntaa aina innoissaan korvat hörössä pellolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, voi toista! :D käyntitreeni on varmasti tosi tehokasta!

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat