maanantai 9. huhtikuuta 2018

#967: Yritys hyvä kymmenen

Ihanaa huhtikuista viikkoa kaikille teille! Näin uuden viikon kunniaksi ajattelin julkaista blogin puolelle jälleen videomateriaalia, tosin tällä kertaa jonkun muun kuin ääniraidallisen valmennusvideon merkeissä. Ääniraidallisten videoiden ystäville pieni paljastus - niitäkin on tulossa tällä viikolla, mutta tarkempaa päivää en vielä osaa sanoa. Sitä ennen videolta löytyy materiaalia juuri samaiselta valmennuspäivältä tallivideopostauksen tapaan. 

Jotta videossa olisi joku suola, olen jättänyt mukaan muutamat ratsastuspätkät ihan valmentajan ohjeiden kera. Ei kannata kuitenkaan odottaa liikoja, sillä ihan hirveästi en materiaalia tähän jättänyt, jotta varsinaiseen valmennuspostaukseen olisi edelleen uutta katsottavaa. Nuo tältä videolta löytyvät pätkät kuitenkin kuvastavat varmasti tarpeeksi hyvin sitä kokonaisuutta, jolla mä selässä killuin. Videollakin taidan sanoa, että "voihan sitä esteitä näköjään hypätä myös takaperin".. Ja toisinaan rakas Maco lähti esteiden jälkeen ihan lapasesta. En kyllä ole pitkään aikaan nauranut estevalmennuksessa noin paljon, mikä nyt loppujen lopuksi ei liene se toivottava asia :D Mutta hei, välillä näitäkin kertoja.

Videoita on tulossa muutenkin paljon, sillä kuvasimme Tampereen hevosmessuilla videot, jonka lisäksi valmennuksia on tuttuun tapaan viikottain. Mulla on muistilevyllä kasapäittäin kuvia eri valmennus- ja ratsastuskerroilta, mutta en vaan yksinkertaisesti ehdi käsittelemään niitä, saati kirjoittamaan saateteksejä postauksiin. Tämä meneillään oleva kuukausi tulee todennäköisesti olemaan melko hiljainen blogin puolella, koska mulla on kuukausi aikaa saada gradu kasaan, mutta sen jälkeen jatketaankin kesää kohden täydellä teholla. Pahoittelen siis jo etukäteen mahdollista somehiljaisuutta. Mutta hei - kandin paperit on nyt sisässä ja parin viikon päästä olen virallista tutkintotodistusta myöten VTK eli valtiotieteiden kandidaatti! Ylävitonen tähän käteen. Ensi vuonna maisteriksi sitten!

Toivottavasti tällainen lyhyempi video miellyttää, vaikka kuvaus loppui melko kesken tilanpuutteen vuoksi. Se kertoo siitä, että luvassa on melkoisen pitkä ääniraidallinen video. Sitä odotellessa toivottelen teille ihanan keväistä viikkoa :)


Linkki videoon (tallivideopostaus)

34 kommenttia

  1. Musta tää on epäreilua!!!!! Miksi otat Chrisun hoitamaan Macoa ja kuvaamaan??!!??Hänellä on ihan omat hienot ponit joita voi hoitaa ja kuvata. Chrisuun en muutenkaan luottais ,kun änkee joka Paikkaan, Ja pitää hehkuttaa ig ”joo Mä sain hoitaa Macoa. Mulla on Aadan numero ja tunnen sen”. Ymmärrän että et voi ottaa kaikkia seuraajia tallille, mutta musta epäreilua että Chrisu saa tulla. Vaikka tiedätkin hänet muulta tallilta. Mutta musta väärin että tää Chrisu puhuu susta joka paikasta ja hehkuttelee+jakaa sun numeroa kavereilleen. En tarkoita kommenttia pahalla, enemmän kysyvänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin vähän samaa!

      Poista
    2. Moikka! Avataanpas hieman taustaa tähän "caseen" liittyen. Kyselin parisen kuukautta sitten instagramissani, jos joku olisi innokas kuvaamaan valmennustani Stall Solbackassa. Moni innokas ilmoittautui vapaaehtoiseksi, mutta Chrisu oli näistä ensimmäisenä, joten otin hänet ilomielin mukaan kuvaajaksi tuolloin. Samalla tavalla kyselin kuvaajaa uudelleen viime viikolla, jolloin hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi - ja kun hän oli jo kertaalleen meitä kuvannut, tiesin hänen olevan oikein reipas ja näppärä nuori.

      Kyse ei siis ole siitä, että ottaisin "jotakuta seuraajaa" mukaani tallille, vaan kysyin ihan avoimesti kaikilta halukkailta kuvausapua valmennuksiin. Siinä sivussa olin enemmän kuin kiitollinen avusta, jota sain hevosen kävelytykseen ja hoitamiseen liittyen näillä kuvauskerroilla.

      Sen enempää en ota kantaa muihin väitteisiisi kenenkään käytöksestä, koska en tietystikään itse ole sitä nähnyt tai kuullut. Toivon, ettei kukaan puhu kenestäkään pahaa sosiaalisessa mediassa eli mun puolesta tällaiset viestit saisi jättää lähettämättä. Vaikka tilanne olisi mielestäsi epäreilu, ei se oikeuta silti muiden (tässä tapauksessa Chrisun) arvostelemiseen.

      Jokainen voi halutessaan pyrkiä auttamaan erilaisia hevosihmisiä eri tilanteissa: olla aktiivisesti yhteydessä ratsastajiin, tarjoutua auttamaan, kuvaamaan, hoitamaan hevosia ja niin edelleen. Ja jos autettava huomaa, että auttaja on luotettava, hommassaan pätevä ja innokas oppimaan uutta, voi häntä suositella muillekin jne. Sitä kautta pääsee luomaan suhteita ja avaamaan ovia ratsastusmaailmassa. Sillä tavalla minäkin aikanaan pääsin töihin ulkomaille sillä hetkellä Suomen menestyneimmälle esteratsastajalle. Kannattaa olla itse aktiivinen ja käyttää kaikki väylät hyödyksi, joita eteen aukeaa :)

      Kivaa alkanutta viikkoa teille, älkääkä suotta vaivatko mieltänne tällaisilla asioilla :)

      Poista
  2. On maailmassa muitakin innokkaita ja reippaita heppatyttöjä!�� Voitko ottaa seuraavalla kerralla jonkun muun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki on, ja ihan mahtava niin! Yleisesti ottaen mulla on tallilla kuvaajana aina joku tuttu, esimerkiksi Vilma tai joku omista kavereistani. Harvemmin tulee näitä tilaisuuksia, missä pyydän jonkun täysin tuntemattoman paikalle :) Jos ja kun niitä tulee, niin toki silloin on yhtäläiset mahdollisuudet ihan kaikilla ottaa yhteyttä ja tulla kuvailemaan!

      Poista
    2. Joo! Se olis kiva!�� Ja ensi kerralla jos voit ottaa jonkun muun kuvaamaan,jos tällainen mahdollisuus tulee? Koska on kiva muittenkin päästä kuin sen yhden vaan...tai jos jotkut on vaikka koulussa eikä nää sitä julkaisua

      Poista
    3. Ylemmälle anonyymille ja muillekin ihan kysymyksenä, että miksei voisi laittaa aadalle vaikka sähköpostia jos kiinnostaa tulla kuvaamaan? Nyt on myrsky vesilasissa kun luotettavaksi osoittautunutta apuria pyydetään uudestaan auttamaan. Jos oikeasti haluaa tarjoutua auttamaan tai kuvaamaan, varmaan ei ole vaikeaa laittaa lyhyttä sähköpostia, jossa esittäytyy ja esittää asiansa. Ei Aada varmaan pure? :) Ei ole Aadan tehtävä reiluuden nimissä aina etsiä seuraajista uutta apukättä/ kuvaajaa.

      Poista
    4. Näin juuri! Jos haluaa kuvaamaan, niin rohkeasti vaan viestiä - katson sitten tarpeen mukaan :) Kiitos tästä!

      Poista
  3. Aiotko kysyä Chrisua jatkossakin kuvaamaan/hoitamaan?��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos kuvaajalle on tarvetta, niin miksikäs en :)

      Poista
  4. Koska tulee messupostausta? Me nähtiin sut ja tultiin moikkaa!❤️ jos muistat, mulla oli se keppari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messupostaus tulee varmaan loppuviikosta :) sitä ennen video YouTubeen! Ja se oli ihana keppari <3

      Poista
  5. Moikka Aada!
    Voitko ilmoitella sun ig joskus jos tarvitset kuvaajaa?�� Olisi kiva päästä mutta joku muu vei sen paikan aikoinaan! Kivaa viikkoa sulle!❤️ Ja otatko pääosin vain tuttuja/kavereita kuvaamaan tallille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleisesti otan vain tuttuja tai kavereita, koska täysin tuntemattomien ihmisten ottaminen tallille tuo siihen aina oman lisänsä. Talli on mulle kuitenkin rentoutumispaikka, ja sellaisena haluan sen myös pitää :)

      Poista
  6. Tosi hyvä video taas, sun tallivideopostaukset ja valmennusvideot on parhaita! :D Eikä haitannut vaikka video loppui vähän "kesken" tilan loppumisen takia, sellaista sattuu :) Moni muukin on muuten tätä sanonut, mutta sä olet kyllä opiskellut tosi nopeasti, nimim. paljon hitaampi opiskelija...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Ja hei - opiskelu voi tapahtua myös hitaammin, se on ihan normaalia :) Tsemppiä sulle kevään opintoihin!

      Poista
  7. Oli tosi kiva video, mutta jos otat edhotuksia vastaan ni ois kiva jos tekisit vaikka muutaman postauksen sarjan missä ns.haastattelisit sun valmentajia ja ne kertois vaikka vähän omasta ratsastus ja valmennusurastaan. Jos en nyt väärin muista ni joskus tääl blogissa on ollu joku sen tyylinen mut päivitetty versio ois kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ehdotuksesta! Tosi hyvä idea, toivottavasti saisin kesällä tehtyä :)

      Poista
  8. Jos kuvaajalle tarvetta niin voitko ilmoittaa ig puolelle?�� Etkä suoraan Chrisulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä voi luvata tällaisia asioita, eikä se oikeasti ole velvollisuutenikaan :) varmasti pyydän ensin kavereitani, kuten Vilmaa, joka on ehdoton luottokuvaajani. Perustelut voit lukea yltä :)

      Ja tähänkään asti en ole laittanut viestiä suoraan Chrisulle.

      Poista
  9. Voitko ottaa seuraavalla kerralla jonkun muun innokkaan kuvaajan?�� Mä olisin tulli sillon Juulian valkkuun mut sait jo muun. Ja kui se c.showjumping koko aika hehkuttaa et pääsee tutustuu suhun paremmin ja paremmin ja saa hoitaa Macoa? Ihan ymmärrettävää tuon ikäiseltä että on on innoissaan koska saa tutustua sellaiseen ihmiseen jota ihailee, en sillä sano!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan tehdä niin, etten etsi kuvaajia enää ollenkaan julkisesti ennen syksyä, niin kukaan ei pahoita mieltään :D Ei vissiin, mutta ihan oikeasti - hold your horses!

      Poista
    2. Yep niin parasta tehdä! joku kuitenkin tulee aina kateelliseksi...=( HYvää viikkoa sulle!♥

      Poista
    3. Joo ei kannata ottaa sit ketään enään!�� Paitsi no kavereista!

      Poista
    4. Enköhän mä voi päättää aina tilannekohtaisesti, kuka kuvaajaksi parhaiten sopii :)

      Poista
  10. Kuuluupa ärsyttävä ääni kamerasta koko videon ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kuuluu - tarkennusääni :D pitäisi ostaa ihan videokamera eikä kuvata järkkärillä..

      Poista
  11. Taitaa täällä kateelliset pikkulikat valittaa kun eivät ole itse päässeet Aadan mukaan reissuun kuvaamaan.. Eiköhän ole Aadan ihan oma asia kenet ottaa mukaan ja kenet ei ilman että täällä valitetaan asiasta.

    VastaaPoista
  12. Testasitko macolle siis uusia kuolaimia? Voisiko siitä tehdä jonkunlaista postausta, kiinnostaisi tietää lisää :) Onko stall solbackassa joku kuolainvuokraamo vai mitä sanoit ohimennen videolla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaan joo! Voin tehdä joskus kun ehdin :D Stall Solbackan omistajalla on paljon kuolaimia, mutta ei he kai muille kuin tutuille lainaa. Tai voihan sitä kysyä varmasti! :)

      Poista
    2. Luulen kyllä että ihan kunnon "kuolainvuokraamosta" on kyse, kyllähän siitä oli heidän fb- sivullakin juttua. 16.2: "oletko pohtinut eri kuolainvaihtoehtoja hevosellesi? Kohta tulossa uusi palvelu, pysykää kuulolla"

      Poista
    3. Ahaa, tää on mennyt multa ihan ohi! Hyvä, kun täsmensit :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat