lauantai 14. huhtikuuta 2018

#969: Tampereen hevosmessut

Varma kevään merkki jokavuotiseen tapaan on Tampereen hevosmessut, joilla kävimme tänäkin vuonna perinteisesti kahden päivän visiitillä. Kuten useampana vuonna aiemmin, olin tälläkin kertaa työntekijänä estekisoissa auttamassa Team Eurohorsesia radanrakennuksessa ja itse kilpailujen läpiviemisessä. Vaikka tapahtumasta on jo kulunut noin viikko, ajattelin kuitenkin ottaa pienen katsauksen messujen sisältöön ja pohtia samalla hieman omaa ostokäyttäytymistäni, mikä herätti monissa nuoremmissa seuraajissani hämmennystä.

Meidän reissu messuille alkoi lauantaiaamuna varsin aikaisin, kun autoni starttasi Haagasta kohti Tamperetta jo ennen yhdeksää. Olin luvannut osallistua Horse Show'n järjestämään Meet&Greet-tilaisuuteen yhdeltätoista, joten paikalla oli hyvä olla hetki ennen tapahtuman alkamista. Pääsimme paikalle varttia ennen, joten siirryimme melkein heti Kultahippuja-blogin Danielan kanssa HIHSin ständille, jossa meitä bloggaajia odottelikin jo suuri joukko nuorempia seuraajia. Tapaamisessa oli Danielan ja mun lisäksi myös Tuhmaponi-tiimi, ja oli kiva tutustua ihan kasvokkain uuteen bloggaajakollegaan. Oli oikein mukavaa tavata kaikkia seuraajia, ja erityisen otettu olin kaikista huomionosoituksista, joita olitte tehneet. Uskomatonta, miten taitavia piirroksia, keppihevosia ja muita juttuja ihmiset osaavat kuvien perusteella tehdä! Toinen Meet&Greet pidettiin samalla poppoolla sunnuntaina ihan yhtäläisen kaavan mukaan.


Kuvia viime vuoden messuilta, koska tänä vuonna kuvasin vain videota.
Estekisoissa mulla oli kaksi roolia. Ensimmäisenä vastasin tietyn radan osan rakentamisesta siten, että organisoin ratahenkilökuntaa rakentamaan esteet oikeilla puomeilla, johteilla ja muilla yksityiskohdilla. Toisekseen seisoin luokkien ajan portilla ja pidin huolen siitä, että oikea ratsukko oli oikeaan aikaan radalla, tiesi areenan verryttelyesteen hyppymahdollisuudesta, ja että jokainen palkintojenjakoon menevä hevonen oli oikeaan aikaan menossa areenalle. Aika meni näiden parissa varsin sukkelaan, enkä edes huomannut viettäväni parin tunnin ajanjaksoa ohjaillessani hevosia paikasta toiseen. Nuorien ratsastajien parissa on ihan mahdottoman kivaa tehdä hommia!

Kaiken kaikkiaan ehdin kiertää kojuja todella vähän, sillä ainoa myyntipiste, johon menin sisälle, oli lisäravinnemyyjä Chia de Gracia, josta ostin ainoat tuliaiseni kotiin. Kiersin kyllä molemmat hallit, mutta en ehtinyt edes sisäistää, mitä kaikkea myytävää kauppiailla oli. Tämä johtui ehkä siitä, että ostohousuni olivat jääneet kauas kotiin. Moni ihmetteli sitä, miksen ostanut mitään itselleni tai Macolle. "Miten oikein pystyit olla ostamatta mitään?", kuului monen nuoremman seuraajan suusta. Kerronpa tähän yhteisen vastauksen kaikille: kun ei ole ylimääräistä rahaa, ei voi ostella ylimääräisiä juttuja. Nyt, kun olen päättänyt lähteä Espanjaan kilpailemaan, en voi käyttää rahaa yhtään mihinkään ylimääräiseen. Tähän on vain asennoiduttava, ja jos nyt ei ihmeitä tapahdu, on tuleva kesä ja syksy varmasti melkoista kituuttelua rahankäytön suhteen. Se raha kun ei kasva puussa, vaikka kuinka haluaisi.

Katselin kuvia, joita musta oli otettu messuilla lauantaina ja sunnuntaina. Kuvista huomaa hyvin sen, miten väsynyt olin lauantaina viiden tunnin yöunien ja pitkään huonosti nukutun ajanjakson jälkeen. Sunnuntaina olin nukkunut pitkästä aikaa kahdeksan tuntia, mikä näkyi omassa olossani ja ihan kasvoissakin positiivisella tavalla. Pitäisi muistaa nukkua tarpeeksi, jotta jaksaa tehdä kaiken arjessa! Kaikkinensa messuviikonloppu oli oikein onnistunut, ja meillä oli kivaa kavereiden ja tuttujen kanssa jutellessa. Viikonloppu vierähti ohi nopeammin kuin aiemmin, enkä oikein edes ehtinyt päästä messufiilikseen kunnolla sisälle. Nämä messut pitäisi olla suosiolla kolmipäiväiset, niin aika ei loppuisi ihan kesken!

Olitko sä messuilla? Mikä oli suosikkiohjelmasi? :) 


Linkki videoon (videopostaus)

15 kommenttia

  1. Tää oli kiva video!

    VastaaPoista
  2. Paljon tuollainen Espanjan reissu suunnilleen kustantaa, jos jätetään omat ruoka- ja majoittumiskulut pois? Siis hevosen kuljetus, kisamaksut sun muut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, mitähän mä osaisin veikata! Oon laskenut, että ilman majoituksia ja kuljetusta jos varaan 4000€, niin saan kustannettua kisaamisen, hevosen heinät/purut jne. Ja kisaluvat kv-tasolle. Sitten erikseen päälle kuljetus molempiin suuntiin reilu tonni, ja siihen vielä majoitus-/ruokakulut ja kaikki juoksevat kulut päälle. Kalliiksi se tulee, mutta onhan nämä niitä "once a lifetime"-retkiä, joiden takia kärvistellään sitten muussa elämässä :)

      Poista
  3. Bongasin sinut rataa rakentamasta ja mikä paistoi silmään, niin se, että olit oikeastaan ainut ilman kypärää. Saanko udella syytä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TRS:n toimihenkilöt osallistuivat tähän "Kyllä kypärälle" -kampanjaan, mutta me TeHon puolesta paikalla olleet ei oltu tässä mukana. Ei siis sen kummempaa syytä :)

      Poista
    2. Eipä tuo Aada muutenkaan näytä hirveän tarkka tuon kypärän käytöstä olevan..

      Poista
    3. Blogissasi ja muussa somessasi on useamman kerran ollut kuvia sinusta hevosen selässä ilman kypärää. Ja ainoa selityksesi tälle on ollut että "kun muutkaan eivät käyttäneet".

      Poista
    4. Niin, ja vuosi on silloin ollut 2011 ja 2012 ollessani ulkomailla. Julkaisen näitä kuvia edelleen, vaikka kypärä on sen jälkeen ollut ratsastaessa pöässäni, koska ne ovat ihania muistoja vuosien takaa muuten. Senkin olet varmasti ymmärtänyt, kun olet kuvat muuten huomannut :)

      Poista
    5. http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/2014/03/314-turvallisuus-ennen-kaikkea.html?m=1

      Tässäpä vielä linkki vuonna 2014 kirjoittamaani juttuun aihetta sivuten :)

      Poista
  4. Mitä kokoa se sun co kypärä on, onko se vähän ”iso” jos et laita hiuksia kypärän sisälle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, silloin se on kyllä isompi kuin normaali kypäräni! Vaikka koko on kyllä sama eli 57. Varmaan johtuu siitä, että siinä se etuosa on ilmavampi :)

      Poista
  5. Ootko stall solbackan ridakouluhevosten esittelyvideoiden ”juontaja”?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat