sunnuntai 18. marraskuuta 2012

#104: Videopostaus!

Otsikko ansaitsee huutomerkin, sillä en uskonut sen päivän koittavan, jolloin saisin kuvattua videopostaukseen materiaalia ja vielä muokkailla niitä jotenkin järkevästi peräkkäin. Tänään (eilen, koska kello on jo puoli neljä yöllä) siihen kuitenkin oli mahdollisuus ja väsäilin tässä illan aikana todella yksinkertaisen ja pelkistetyn videokoosteen, jossa ei puhetta juurikaan kuulu. En saanut laitettua videoon minkäänlaisia siirtymätehosteita, tekstejä tai häivytyksiä, koska Pinnacle Studio ei suostunut toimimaan kunnolla ja näytti vain huutomerkkiä jokaisen muokatun pätkän päällä.. Laitoin siis kaksi eri biisiä soimaan videoiden päälle ja ainoan puhekohdan löydätte niiden välistä!

Tallensin videon HD:nä koneelleni ja latasin sen samanlaisena myös youtubeen, joten vaihtakaa videon asetuksista 1080p HD ja näätte kaiken parempilaatuisena :) Tässä vielä linkki suoraan youtubeen. En saanut tähän ladattua videonäyttöä, kokeilen aamulla uudelleen.
 
Videosta sen verran, että tarkoituksena oli siis mennä hieman puomeja ja kavaletteja tänään. Koska satoi, piti suurin osa ajasta kuvata kentän laidalta olevasta katoksesta. Kamera myös heiluu ajoittain paljon, mutta toivottavasti se ei haittaa :) Olimme Janitan kanssa myös erittäin edustavassa kunnossa, kun tosiaan meikkaamaan tms. ei jaksettu alkaa lauantaina tallille menoa varten.
 
Videossa vihreätakkinen tyttö on siis ystäväni Janita, lyhin blondi on juuri 10 vuotta täyttänyt Nea ja sitten mukana vilahtelen minä. Videon tarkoituksena ei ole hauskuuttaa tai herättää muutenkaan mitään radikaaleja tunteita, sillä se on vain kuvaus tallipäivästämme, mutta toivottavasti siitä kuitenkin pidätte ja jaksatte katsoa loppuun asti! Laittakaa kommenttia, pidittekö videosta ja teenkö näitä jatkossa lisää. Muutenkin lukijoilta toivoisin lisää aktiivisuutta kommentoimiseen, teitä on nimittäin aika paljon jo. Ymmärrän kyllä, ettei aina keksi/jaksa kommentoida, mutta edes silloin tällöin olisi kiva - saa itsekin jonkin syyn kirjoittaa tänne aktiivisemmin!

Alle pari isän koneelta löytynyttä "vanhaa" vuoden 2011 kesäkuvaa, fiilistellään hieman kesäsäitä tässä pimeydessä :)

Vuoden 2011 elokuussa Tahkolla kisat, kuvissa Igle ja luokka oli 105cm, tyylillä yli :D
Kesäkuu, Juhannus 2011

Kesä 2011, Igle Tahkolla
Voitte arvata miten tässä kävi.. :D
Kesä 2011 Belgia, STX ja Viva :)
Kesä 2011, Centi
 Eilen oli rentoakin rennompi päivä, kun koulusta oli perjantaiseen tapaan vapaata ja lähdimme Helsinkiin viettämään aikaa ja vähän shoppailemaan. Mitään kummallista sieltä ei löytynyt, illalla Piude piti mulle ja Ellalle koulutunnin Cyralla ja Sallilla, molemmat hevoset toimivat ihan hyvin ja ratsastajat joutuivat hommiin. Huomenna menen illalla ratsastamaan, joten siitä en saa mitään materiaalia tänne. Keskiviikkona meillä onkin lähtö Hollantiin, jännää! Ja yksi uutinen tähän vielä: perjantaina saimme tietää syksyn ylioppilaskirjoitusten tulokset ja yhteiskuntaoppi tuli kuin tulikin takaisin laudaturina! Nyt on siis kaksi ällää kasassa, ehkä kolmas tulossa. Olen siitä kyllä tosi iloinen, mutta älkää toki tulko sanomaan, että leveilisin sillä - ruotsi ei mennyt yhtään niin hyvin ja c sieltä loppujen lopuksi tuli..
 
Hauskaa (pimeää) viikonloppua kaikille! :)

36 kommenttia

  1. hei vähän kiva toi videopostaus, näitä vaan lisää :D

    VastaaPoista
  2. Lisää videopostauksia vaan :)

    VastaaPoista
  3. tee sellasii videopostauksii mis on enemmän puhetta :)
    mihin aiot opiskelemaan lukion jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt en halunnut laittaa puhetta kauheesti kun ei oikein mitään fiksua ollut :D haen yliopistoon lukemaan viestintää, jos vaikka pääsisin sisään!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tossa linkissä, joka löytyy tekstistä. En saanut lisättyä tähän videota ollenkaan..

      Poista
  5. tykkäsin videosta! :) lisää vaa! sun blogis on muutenki tosi kiva!

    VastaaPoista
  6. Tää videopostaus oli tosi kiva, näitä tosiaan saa kyllä enemmänkin tehdä. :D Niin ja onnea noista ylioppilaskirjoitusten tuloksista! :))

    VastaaPoista
  7. tosi kiva toi videopostaus! tee ihmeessä lisää :)

    VastaaPoista
  8. Miksä olit siellä ulkomailla sillo asumas? Ja asuikko yksin ettei ollu ketään kaveria tai porukoista ym mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin 2011 belgiassa töissä Stephex-tallilla ja asuin silloin muiden hevosenhoitajien kanssa "jerusalemissa" (kutsuttiin sitä taloa sillä nimellä.. :D) ja meitä oli siellä 13 kappaletta, kaikki alle 25v. 2012 olin Hollannissa ja asuin silloin Tiinan eli Ninan heppahoitajan kanssa samassa talossa, minään vuonna ei oo ollut ketään porukoista mukana.

      Poista
  9. Hei, sulla on tosi kiva blogi! Mut pakko kysyä, että viitsisitkö neuvoa että miten oot saanut noi kuvat tuonne sivuun linkeiksi noille esittelysivuille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Muistaakseni laitoin siihen sivupalkkiin vaan uuden kuvan ja sen yhteydessä pystyi laittamaan sille kuvalle linkin. Olisinkohan tehnyt noin? Ja tosiaan muokata pystyy sieltä bloggerin ulkoasu-valikosta muistaakseni :)

      Poista
  10. Aiiivan ihana toi videopostaus!! sun pitäis tehä näitä useemmin! :)

    VastaaPoista
  11. Värjäiletkö sun hiuksia? Millaset ne on luonnostaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värjään, luonnostaan ne on suunnilleen tollaset kun tuossa 2011 kuvassa jossa seison tuon kimon hevosen vieressä.. Belgiassa en pystynyt värjäämään, joten vähän haaleni värjätty väri pois auringossa :) Nyt mulla on ihan tummanruskeat, lapsena olin luonnostaan blondi, vaikee ehkä kuvitella..!

      Poista
  12. Tee vaan lisää tämmösiä videopostauksia! Ei ollut yhtään tylsä, vaikka puhetta oiskin saanut olla enemmän. Tämmöisiä perustallipäiväkuvauksia on aina kiva kattoa! (:

    VastaaPoista
  13. ehdottomasti lisää videopostauksia ::)

    VastaaPoista
  14. Hei vähän kiva videopostaus! Lisää ihmeessä ;) Btw, oot ihan hullun nätti C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no kiitos! Olo ei kyllä tuntunut tolloin lauantaina siltä... :D

      Poista
  15. mää tykkäsin ainakin kovasti tälläsestä postauksesta !(:

    VastaaPoista
  16. Ihan kiva postaus, vaikka en jaksanut/ehtiny lukea koko tekstiä, vaan kattelin enimmäkseen kuvia ja luin vähän alusta, että pääsen jyvälle :D Kuvat kyllä tosi ihania! Tee kuva/videopostauksia sun tippumisista tms. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voisin tehdä, mutta valitettavasti mulla ei oo mitään suurta kuvamäärää niistä.. Tossakaan yhdessä en tippunut, heppa vaan kielsi :D

      Poista
  17. Mä en kestä!! Sä oot niin sairaan hyvä ratsastamaan. Ihailen sun vartalon asentoa hevosen selässä ja tasaista ratsastusta. Tohon pitää itsekkin pyrkiä! :D Haluaisitko tehdä jossain vaiheessa postauksen sun istunnan kehityksestä ja siitä miten oot saanut treenattua noin hyvän istunnan. Itselläni on ongelmana huono ryhti ja tuppaan laskemaan kädet liian alas eli en kanna käsiäni ja erilaisia vinkkejä olisi kiva saada :)

    Olisko sulla muuten jotain neuvoa erilaisten hevosten ratsastamiseen? (tarkoitan lähinnä muotoa ja peräänantoa) Tietenkin jokainen hevonen on erilainen ratsastaa, mutta sellainen "kultainen keskitie" mitä käytät itse erilaisia hevosia ratsastettaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kiitos paljon kivasta kommentistasi! Vaikka matkaahan tässä on vielä paljon edessä.. Mutta voin mä vaikka tehdäkin, itseasiassa viime viikolla sain yhdeet käsiin liittyvään asiaan ispiksen mutten oo sitä vielä kerinnyt toteuttamaan :)

      Itse yritän lähteä tutustumaan jokaiseen hevoseen ns. puhtaalta pöydältä ja tunnustella, miten se toimii, millainen päivä sillä on tänään jne. Metsään menee, jos olettaa hevosen toimivan samalla tavalla kuin muutkin - tutullakin hevosella on päiviä, jolloin ratsastustapaa tulee muuttaa! Yleensä aloitan ratsastuken vieraalla hevosella aina muutamilla pysähdyksillä ja väistöillä, jolloin kokeilen hevosen reagoinnin pohkeeseen ja pidättäviin apuihin ja sitten lähden keventelemään ravissa suuria ympyröitä, väistöjä ja avoja, mikäli hevonen ne osaa. Tärkeää on muistaa ratsastaa pohkeelta ohjalle: kuuma ja eteenpäinpyrkiväkin hevonen tarvitsee usein jopa enemmän pohjetta kuin laiskalta tuntuva hevonen. Ratsastamalla erilaisia hevosia saa tuntumaa siitä, miten kunkin hevostyypin kanssa tulee milloinkin toimia :)

      Poista
  18. "Tämä video sisältää kumppanin UMG ja EMI sisältöä, ja sen näyttäminen on estetty maassasi tekijänoikeusseikkojen vuoksi.
    Pahoittelumme."

    Miksen nää videota`?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se estettiin, koska siinä oli David Guettan ja Justin Bieberin biisit.. lataan sen joskus tänne blogiin, kuhan saan sen isän koneelta joskus :)

      Poista
  19. voi en nää videota :( koska näen sen?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat