keskiviikko 3. syyskuuta 2014

#406: Kuukauden sponsoripostaus - loimia!

Syyskuun sponsoripostaus tulee poikkeuksellisesti jo näin alkukuusta, sillä en malta olla esittelemättä Veljekset Wahlsténilta saamiani tuotteita! Klippasin Champin tiistaina, joten nyt oli sopiva aika esitellä sponsorituotteina loimia. Ja millaisia - enpä parempaa olisi osannut toivoa.
 
Ensimmäisenä esittelyssä on loimi, jollaista olen toivonut pitkään: aivan perinteinen puuvillainen vohveliloimi. Champillahan oli puuvillaloimi, mutta se repi sen käyttökelvottomaksi viime syksynä. Champilla on tapana riisuutua loimestaan karsinassa öisin pujottautumalla koko komeudesta irti ilman yhdenkään lukon avautumista. Kerran se on nähty puuhissaan, kun se oli seissyt pää jalkojensa välissä, koko komeus loimen peitossa ja yrittänyt pähkäillä poispääsyä tilanteesta.. Tai jos loimen riisuminen ei ole hyvä vaihtoehto, on ruunalla tapana myös nakertaa loimensa etuosaa makoillessaan karsinassa. Siksi suurin osa loimistani on edestä melko reikäisiä.
 


Champ ei ollut kuvausintoinen.. Tällaisia ilmeitä riitti! Näistä voisi tehdä vaikka oman postauksen :D
 
Niin tai näin, uusi puuvillaloimi tuli siis tarpeeseen. Kyseessä on Horse Comfortin sinipunaruudullinen lapalaskoksellinen ja ristivyöllinen loimi, jota voi käyttää niin tallissa kuin kisoissakin. Mulle on aina muodostunut sanasta "vohveliloimi" kuva jotenkin todella paksusta puuvillaloimesta, mutta yllätyin positiivisesti, kun postissa saapunut loimi oli ihanan kevyt ja "ilmava". Ei siis yhtään liian kuuma tällaisille keleille! Lapalaskoksien ansiosta loimi on istuvampi ja myötäilee paremmin hevosen liikkeitä.
 
Tätä loimea on saatavilla Veljekset Wahlsteneilta koissa 135-165cm ja vain tässä yhdessä värissä. Hinnalla tuotetta ei ole pilattu, sillä loimi kustantaa 40€:a. Ei mielestäni ollenkaan paha hinta puuvillaloimesta. Syy, miksi haluan juuri puuvillaisen loimen Champille on se, että hevonen on klipattu. Fleeceä en suosi klipatulla hevosella suoraan karvaa vasten, sillä se sähköistyy helposti ja "kinnaa" yleensä ikävästi vastaan valuessaan taaksepäin. Paras vaihtoehto lienee liukaspintainen kangas (esim. toppaloimet), mutta sellaiset ovat vielä näillä säillä turhan paksuja talliloimiksi.




 
Toinen sponsorituote on Rain Busterin fleecevuorellinen ulkoloimi kiinteällä kaulakappaleella. Tähän asti olen pärjännyt kaksi talvea sekä välikaudet high-neckilla eli loimella, joka peittää puolet kaulasta. Se viritelmä on siitä ikävä, että mikäli alla on toinen kaulakappaleellinen loimi ja ulkona sataa räntää tai vettä, kastuu sisemmän loimen kaulakappale. Pitkään etsin meidän sävyihin sopivaa (eli sinistä tai ruskeaa) kaulakappaleellista loimea ja nyt sellaisen vihdoin sain - jes!
 
Tämä Rain Busterin loimi on suosittu hevosenomistajien keskuudessa ja monella meidän tallilaisella onkin juuri tämä samainen loimi. Se suojaa hevosen tehokkaasti sateelta ja tuulelta ollen 100% vedenpitävää, mutta samalla hengittävää 600 denierin Ripstop-kangasta. Se, miksi voin käyttää fleecevuorellista loimea ulkoloimena johtuu siitä, että alla on yleensä aina talliloimi. Tässä Rain Busterin ulkoloimessa on muuten ristivyöt vatsassa, pikalukot edessä, takajalkalenkit sekä tarrakiinnitykset kaulakappaleessa. Itselleni tärkeä kriteeri on ehdottomasti se, että kaulakappale on kiinteänä osana loimea: silloin kaulakappaleen ja loimen välistä ei voi sataa tai tuulla hevosen päälle, mikäli kiinnitys on tehty huonosti.



 
Veljekset Wahlsténilta loimea on saatavilla koissa 125-165cm hintaan 99,80€, väreinä siniruudullinen ja musta/beige. Innolla jään testailemaan syksyn sateita ja sitä, miten loimi kestää käytössä. Ainakin kaikkien tuttujeni saman merkkiset loimet ovat osoittautuneet laadukkaiksi ja hyviksi vaihtoehdoiksi suojaamaan hevosta tarpeen niin vaatiessa.
 
Onko teillä kokemusta näistä loimista? Miten nämä teidän mielestänne sopivat Champille?

20 kommenttia

  1. Onkoha toi ulkoloimi sama mikä meillä, näyttää ehkä vähä :D Mut ihania kuvia Champ osaa seistä ja poseerata hirmu nätisti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ollakin, en mee varmaks sanomaan :D Ei se oikeesti osaa, se yrittää koko ajan vaan syödä..

      Poista
  2. Mielestäni tuo ensimäinen sopii Champille paremmin kuin toimen ;) olisi kyllä kiva jos tekisit erikseen postauksen noista Champin ilmeistä ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä on ollut jo pitkään tuo vohveliloimi käytössä! Joskus meinasin ostaa myös tuon sadeloimen, mutta päädyin toiseen. Vohveliloimi on kyllä kiva kun on niin kevyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, pystyy hyvin näilläkin säillä pitämään kylmässä tallissa :)

      Poista
  4. Se on muuten "kooissa". :) vaikka hassulta kuulostaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oikea muoto on tarkalleen ko'oissa :)

      Poista
    2. Jep, kuten alempi anonyymi jo kerkesi kertoakin. Kirjoitin epähuomiossa väärin :/

      Poista
  5. Onpa ihana väri tullut Rain Busterista!! Mun tammalla on vastaava, mutta irroitettavalla kaulakappaleella. Se on kyllä ollut tosi hyvä loimi, ei voi moittia! Monesti oon miettinyt, että pitäiskö ruunalle hommata samanlainen (aivan niinkuin sillä ei loimia olis..), tuo väri ehkä pakottaa ostamaan ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, mä tykästyin myös tuohon väriin ihan todella paljon! :)

      Poista
  6. hei, voitko/voisiko joku valaista vähän et milloin puet vohveliloimen talliin mm? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt syksyllä pidän tallissa vohveliloimea, kun tallitoppis olisi vielä liian kuuma. Meillä on aika viileä tallissa aamupäivisin, kun se on melkein tyhjillään ja Champ tarhaa vasta iltapäivävuorossa. :)

      Poista
  7. Mikä klipperi sinulla on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lister Star :) http://www.horze.fi/klippaus/lister-star-karvanleikkuukone/26312.html

      Poista
  8. Tositosi ihanan väriset ja näköiset!:) Musta tuntuu, et kaikki maholliset värit ja mallit sopii Champille x)

    VastaaPoista
  9. milkä millisellä terällä klippaat?

    VastaaPoista
  10. Meillä on kanssa jo melkein vuodenollut tuollainen vohveliloimi käytössä ja on kyllä ollut tosi hyvä! Meillä se on vaan ruskean värisenä:)

    VastaaPoista
  11. Sopii kyllä molemmat loimet hyvin Champille, ovat oikein miehekkäitä! ;)

    VastaaPoista
  12. Mulla samat loimet mun ruunalla ja hyviä&kestäviä ovat! Niitä harvoja loimia jotka todella istuu :) ton saman sadeloimen saa 20€ halvemmalla puuilosta, musta on aika yllättävää miten paljon nimenomaa hevosvarusteissa on hintaeroja eri kaupoissa :o

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat