keskiviikko 5. marraskuuta 2014

#438: Kuukauden sponsorituotteet

Lokakuun sponsorituotteiden esittely siirtyi nyt jo marraskuun puolelle, sillä sain ne itselleni vasta Horse Show'n aikaan. Olisin tietysti voinut esitellä tavarat jo viime viikolla, mutta halusin päästä testaamaan niitä ensin kunnolla ja kertoa sitten mielipiteeni omien arvioideni perusteella. Tällä kertaa sponsorituotteet olivat oikeat blingbling-ihmisen unelmatavarat, sillä sain Veljesket Wahlsténilta upean satulahuovan ja korvahupun, jotka kimaltelevat ihanasti luonnossa.
 
Wahlsténin edustaja suositteli juuri näitä tuotteita kuukauden tuotteeksi siksi, että ne ovat vasta saapuneet valikoimiin. Sarja on Lami-Cellin Royal ja siihen kuuluu näiden lisäksi esimerkiksi pinteleitä ja suojia, mutta niitä Wahlstenin valikoimista ei vielä toistaiseksi löydy (suojia on tosin tulossa jossakin vaiheessa). On aina ilo päästä testaamaan kaikkea uutta, itse ainakin rakastan blingblingiä ja uudenkarheaa - tosin kohtuuden rajoissa! Tällaisella opiskelijabudjetilla tulee harvoin osteltua mitään uutta, siksi satulahuopa oli oikein hyvä päivitys vanhojen rinnalle.
 



 
Ensimmäisenä esittelen Lami-Cellin satulahuovan. Väriksi valitsin tummansinisen, sillä se sopii mielestäni rautiaalle erittäin hyvin ja miellyttää omaa silmääni eniten. Muita värivaihtoehtoja olisivat olleet tummanruskea ja mustana, mistä tuota tummanruskeaa mietin vielä pitkään. Malliltaan tämä huopa on ihan tavallinen yleishuopa, isona plussana normaalia huopaa reilumpi säkätila, joka antaa enemmän tilaa hevoselle edestä. Satulahuovan pitää paikallaan satulan vastinhihnoihin kiinnitettävät tarralenkit ja satulavyön ympäri tulevat lenkit.
 
Normaalia sinistä pohjaa koristaa reunojen hopeiset punokset ja vasemmasta reunasta löytyvä kimalteleva koriste. Pisteenä iin päälle koko huovan pinta on täynnä pieniä kimaltelevia pisteitä! Ei siis mitään irtoavaa glitteriä, vaan kangas itsessään kimaltelee ihanasti, vaikka onkin ihan normaalia, hengittävää materiaalia. Koska tuota kimaltelua on vaikea saada kuviin, päätin ottaa siitä vähän videota ja se on nähtävillä tässä alla:
 
 
Huovan hinta on Veljekset Wahlsténilla 49€ - näitä saa myös koulumallisina hintaan 52€. Tästä tuleekin meille uusi edustushuopa vanhojen rinnalle! Mulla on ennestään yksi saman valmistajan huopa, joka on toiminut tehtävässään paremmin kuin hyvin ja säilyttänyt muotonsa sekä värinsä useista pesukerroista huolimatta.
 
Toisena esiteltävänä tuotteena on saman valmistajan ja sarjan (Lami-Cellin Royal-sarja) korvahuppu. Näissäkin värivaihtoehtoina olivat tummansininen, tummanruskea ja musta, mutta valitsin tietysti saman sävyn huovan kanssa. Mietin ensin, tarvitsenko huppua ollenkaan, sillä en ole sitä Champilla käyttänyt, eikä se sitä varsinaisesti tarvitse. Kisatilanteissa hevonen on aina rauhallinen, mutta toisaalta huppu on hyvä olla varalle, jos ruuna sitä joskus sattuu tarvitsemaan.
 

 
Mulla on aika selvä mielipide korvahupuista: mielestäni niitä voi ehdottomasti käyttää, jos hevonen oikeasti sellaista tarvitsee, mutta huvin vuoksi tai ulkonäköseikkojen takia hupun käyttäminen on ihan turhaa. Okei, asia menee samaan kastiin kuin kaikki muukin varusteurheilu, joten olen ehkä hieman jäävi kommentoimaan asiaa sen enempää.. Champ on todella herkkä korvistaan, eikä se anna koskea niihin juuri ollenkaan - nykyään tosin enemmän kuin tullessaan Suomeen. En esimerkiksi saa leikattua siltä korvakarvoja ollenkaan pois, joten se näyttää siksi oravalta :D
 
Korvien herkkyyden vuoksi mietin, saanko korvahuppua edes laitettua Champin päähän. Onnekseni ongelmia ei ollut ja hevonen seisoi ihan nätisti se päässään. Royal-huppu on onneksi tehty tosi mukavaksi hevoselle, sillä korvaosat olivat tarpeeksi tilavat Champin kaltaisen isokorvaisen hevosen päähän ja takaosan sai hyvin suitsien alle niin, ettei se painanut niskaa ikävästi. Mitään tarrakiinnityksiä ei tarvita, kun huppu on tarpeeksi istuva ja hyvin muotoiltu. Olen käyttänyt edellisen ylläpitohevoseni kanssa korvahuppuja aina kisoissa, joten kokemusta on kyllä jos jonkinlaisista hupuista!
 

 
Koska en ole nähnyt Champia aiemmin korvahuppu päässä, näytti se mun mielestä tosi hassulta sen kanssa aluksi. Silmä kuitenkin tottui pian, joskin näistä kuvista katsottuna tuo sama hassu fiilis tuli taas mieleen. Ehkä vaikutelma johtuu siitä, että huppu peittää hyvin Champin pilkut? Jos meille tulee joskus tarvetta korvahupun käyttöön, ei tämän hupun käytön kanssa tarvitse ainakaan häpeillä - sama ulkonäkökaava jatkuu huovasta huppuun, joten se on todella kivan näköinen omaan silmääni. Lisäksi huppu on puoliksi verkkokangasta eli se hengittää hyvin. Hintaa hupulla on Veljekset Wahlsténilla 19€.
 
Käytättekö te korvahuppuja? Entä mitä mieltä olette huovan kimaltelusta?

31 kommenttia

  1. Käytän kyllä kesäisin päivittäin huppua omallani ötököiden takia :) niitä, kun on kokoajan tunkeutumassa korviin ja silloin alkaa päänheilutus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, silloin kannattaakin pitää huppu päässä :)

      Poista
  2. käytän kesäisin korvahuppua ötököiden takia, silloin kun niitä on reilummin :) Tuo olisi kyllä niin hieno setti! Voisin tuon kouluhuova tilata, estehuopia on jo sen verran, että uusille ei ole tarvetta. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ihmeessä hankkia vaikka joululahjaksi :) Champ ei onneksi reagoi ötököihin juuri ollenkaan!

      Poista
  3. Ihania! Luulisi kyllä että näin laadukkaassa blogissa saisi linkit videoon...

    VastaaPoista
  4. Ei korvahuppua yleensä käytetä kun ihan ulkonäön takia kisoissa :D näyttää sata kertaa siistimmältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipidekysymyksiä, eikö vaan ;) Toisille hevosille huppu sopii hyvin, toisilla näyttää tosi hassulta!

      Poista
    2. Itse käytän huppua ulkonäön vuoksi / äänen vaimentamiseen. Lisäksi sen alta ei näe onko korvatulppia, jotka tosin ovat kielletyt, mutta seuratasolla pidän silti. :)

      Poista
  5. mä käytän huppua kisoissa, tosiaan ihan ulkonäkösyistä. mun mielestä se tuo kisalookkiin reilusti siisteyttä (: tosi kivan näkösiä noi, ja blingit toki plussaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, riippuu ihan miten sopii hevoselle :) Mäkin tykkään, näitä voi käyttää hyvillä mielin!

      Poista
  6. Meillä heppa heiluttaa päätä niin kauan, että huppu irtoaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei :D Champ yritti aluksi myös, mutta luovutti sitten..

      Poista
  7. Meillä käytetään huppua ötököiden ja äänien takia. Kun hevostani lähdetään uittamaan järvelle veneen perään laitetaan ravihuppu päähään ettävettä ei menisi korviin niin helposti ja uidessta ei otettaisi yhtään kierroksia turhista äänistä. Pidän huppuja höydyllisinä jos niille on oikeasti käyttötarkoitus eikä mikään ulkonäköjuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten tosi hyvä idea, ettei vettä mene korviin! :)

      Poista
  8. Nänkö oikein, mutt aonko sun polle lihonnu ? :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on se, kun yhdessä välissä laihtui ja pyysin lisäämään heinämäärää viime viikolla -> on lihonut ihan reippaasti siitä jo. Se on sellanen, että kun näkeekin heinää, niin lihoo jo melkein :D Ei vaiskaan, meidän säilöheinä on niin hyvää, että se lihottaa tehokkaasti.

      Poista
  9. Tosi kivoja juttuja ! Eikä hintakaa oo niin paha mitä laatumerkeillä yleensä :D Tykkään kimaltelusta ja hupun materiaali näyttää tosi mukavalle. (: Ja toi säkätila tossa huovassa on kyllä varmasti hyvä !

    VastaaPoista
  10. Champ näyttää kunnon tynnyriltä näissä kuvissa :D Mutta ihana huopa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on tullut lihavaksi poniksi nyt kun välissä laihtui :D semmonen ruokaimuri, heh..

      Poista
  11. Saanen kysyä. Mikä satula Champilla on ja minkä merkkinen? Mistä ostettu? Mitä värivaihtoehtoja? Mitä kokoja tuossa satulassa on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on prestigen versailles, ostettiin hipposportista viime vuoden kesällä. Värivaihtoehtoista en tiedä, tuo satula on kooltaan muistaakseni 16,5". :) Nyt ollaan satulan muokkausta vailla, koska hevonen on muuttunut ja tarvitaan vähän uudistusta..

      Poista
  12. https://cubus.com/fi/7156137_F311 :DD

    VastaaPoista
  13. Tosi kivoja noi blingit. Itselläni omaa hevosta ei ole mutta hoitohepallani käytetään aina talvella huppua maneesissa koska meillä on pressu maneesi niin se vähän vaimentaa isoja lumen tippumisia lopputalvesta. Voiain ehkä hommatakkin tommosen huovan kaverin hepalle sillä se säkätila on varmaan aika hyvä:) Ps. Anteeks kirjoitus virheet

    VastaaPoista
  14. Ostin omalle elukalle tuommosen korvahupun Vantaan Hööksiltä. Ihan samanlainenhan se on ollut käyttää kuin muutkin, tosin tuntuu ainakin näin puolen vuoden käytön jälkeen olevan aika kestävä, koska on vieläkin ihan uuden veroinen :) Ulkonäkö on sit tottakai plussaa, kivannäkönenhän toi on.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat