perjantai 24. heinäkuuta 2015

#581: Sea Horse Week

Kesän yksi ehdoton kohokohta sijoittuu heinäkuun lopulle aivan Suomen eteläkärkeen. Silloin monet maamme hevosharrastajista kokoontuvat yhteensä viideksi päiväksi nauttimaan esteratsastuksesta, helpommista luokista aina GP-tasolle asti. Miljöönä kisa-alue on ainutlaatuinen: hevoset valloittavat kaupungin keskustan, eikä merenrantaan ole matkaa kuin kivenheiton verran. Kyseessä on tietysti jo perinteeksi muodostunut Sea Horse Week, ihanan Hangon syleilyssä.
 
Viime vuonna oli ensimmäinen kerta, kun pääsin itse osallistumaan kisaturneehen yhden päivän verran. Menestys ei päätä huimannut, mutta olin kuitenkin päässyt osalliseksi yhtä Suomen hienoimpia kesäkisoja. Tänä kesänä olisin halunnut osallistua SHW:iin uudelleen Champin kanssa kahtena päivänä ja jäädä sen jälkeen loppuviikoksi hengailemaan alueelle kavereideni kanssa, mutten kehdannut pyytää töistä vapaata kaikkien muiden "pakollisten" kisojen ja menojen lisäksi. Alun perin olin ajatellut sijoittaa lomaviikkoni viime vuoden tapaan juuri Hangon kisojen yhteyteen, mutta koska tämä ei ollut mahdollista, jouduin tyytymään turistin rooliin.
 
Tässä postauksessa on vähän tekstiä, mutta sitäkin enemmän kuvia. Ajattelin aluksi tehdä pelkän kuvapostauksen, mutta halusin kuitenkin kertoa päivästä jotain ja tuloksena syntyi tällainen kahden postaustyypin sekamelska. Toivottavasti kuitenkin jaksatte lukea tekstin ja katsella kuvia, vaikka nekin ovat pitkälti hyvin samanlaisia keskenään osaamattoman kuvaajan vuoksi.
 


Tällä kaverilla oli tosi suloinen väritys!






 
Eilen torstaina vietin tämän viikon ainoaa vapaapäivääni. Olin suunnitellut, että olisin voinut lähteä Champin kanssa päiväretkelle hyppäämään päivän kaksi viimeistä luokkaa, mutta luovuin ajatuksesta Salon ja Kemiön kisojen ollessa tärkeämmässä osassa. Niinpä herätyskello soi kuuden jälkeen ja päivän talliannoksen täytyttyä laitoin navigaattorin osoitteeksi Hangon. Perillä kisahulinan keskellä olin yhden aikoihin - juuri parahiksi katsomaan metrin luokkaa.
 
Kesän kisoissa on aina oma fiiliksensä, mutta Hangossa tunnelma on jotain aivan omaa luokkaansa. Paikalla on paljon myös ihan tavan tallaajia, jotka ovat eksyneet kisakentän laidalle seuraamaan hevosurheilua puhtaasta uteliaisuudesta. Koska kisa-alue on tiivis, on tunnelma sen mukainen. Lämmittävä aurinko helli meitä säteillään vasta illan viimeisen luokan aikaan, mutta se ei menoa haitannut: hyvä seura, hevoset ja suhteellisen lämmin ilma pitivät huolen siitä, että paikalla viihtyi loistavasti.
 








 
Ajoin tosiaan kotoa yksin Hankoon, mutta Hangossa mua odotti Salon kisojen tapaan monet kaverit ja muut tutut. Päivä kului aluksi ravintolateltassa istuskellen ja silloin tällöin muutamia otoksia suorituksista napsien, expoa kierrellen ja vaihdellen kuulumisia kisaajien sekä muiden toimihenkilöiden kanssa. Kisoissa on niin ihanaa käydä vaikka ihan vain turistina, sillä se on ainakin itselleni jo sosiaalisesti antoisaa: näen ihmisiä, joita en välttämättä kerkeäisi nähdä muutoin juuri koskaan.
 
Päivän viimeisen luokan lähestyessä loppuaan suunnittelimme illan kulkua. Mulla on tänään perjantaina työpäivä, joten olin vähän kahden vaiheilla siitä, jäisinkö Hankoon yöksi vai ajaisinko muutaman tunnin matkan kotiin nukkumaan. Lähdimme kuitenkin puoli kymmenen jälkeen porukalla syömään ravintolaan, josta jatkoin matkaani kotiin lähempänä puolta yötä. Vanhuus on selvästi iskenyt, sillä ajatus juhlimisesta ja pikkutunneille asti valvomisesta työpäivää vasten ei jostain syystä innostanut.. Ehkä parempi niin!
 
Oletteko te käyneet Sea Horse Weekissa kisaajina tai turisteina? :)

14 kommenttia

  1. Kivaa vaihtelua tälläiset postaukset! Itse olin viime vuonna kisaamassa mutta tänä vuonna kipa takkuili ja jälki-ilmoittautuneita ei otettu, joten se jäi nyt välistä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi, ettet päässyt tänä vuonna mukaan. Ensi vuonna sitten uudelleen :)

      Poista
  2. En oo ikinä käyny, mutta aina on tullut kyllä haaveiltua! Näin alaikäisenä, kun en menopeliä omista (paitsi ehkä ensi vuonna.. iiks!), joten porukat ei välttämättä lähde mua kuskaamaan pitkän matkan päähän. Mutta kiva ois joku vuosi päästä :)

    VastaaPoista
  3. Onko sulla kuvia muista ratsukoista? oisko mahollista kysellä jotai kautta sulta niitä?:-)

    VastaaPoista
  4. Ajatus olisi lauantaina kisoihin turistiksi lähteä, kiva kun saa tätäkin kautta kokemuksia tapahtumasta. Ehditkö neuvoa, kun siellä jo ehdit autolla käydä, että löytyykö katsojien parkkialue helposti ja miten lähelle kisapaikkaa se tulle, varmasti joutuu pienen matkan kävelemään, ei haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, etten nähnyt tätä kommenttia aiemmin! Toivottavasti saitte auton lähelle :)

      Poista
  5. taidat mitata ohjastuntumaa facebook kuvassa???

    VastaaPoista
  6. Löytyykö sulla muista ratsukoista kuvia torstain 110cm luokasta? Saisko suhu joteki yhteyttä että vois kysellä?:-)

    VastaaPoista
  7. Olit näköjään napannut meistä kuvan! Kivaa! Saako sen kopioida tästä omaan käyttöön? :)

    Ja tosiaan Hanko on kyllä yksi minunkin suosikki kilpailupaikoista ja järjestelyt toimi taas niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita mulle ensin mailia osoitteeseen aadalatti@gmail.com ennen kopiointia, niin saan sitä kautta annettua ohjeita ja muita mahdollisia kuvia. :)

      Poista
  8. Oi, te tuutte Tampereelle hyppäämään 2.8. 😍 Harmi vaan että itte hyppään lauantaina enkä nää teitä :(

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat