Tiistai oli rauhallinen arkipäivä. Aamulla kaartelin puntoni kanssa juna-aseman kautta Helsinkiin yliopistolle, jossa sinnittelin yhden luennon verran koomassa vain karatakseni ennen puolta päivää tallille. Päivän ohjelmassa oli klippaaminen ennen kouluvalmennusta, sillä Champ oli kasvattanut melkoisen talvitukin - sillä on selkeästi oma mielipiteensä maamme sääoloista ;) Oikeasti koulupäiväni olisi venynyt aina iltakahdeksaan, mutta koska koin valmentautumisen luentoja antoisammaksi vaihtoehdoksi ja koska hevonen oli tosissaan klipattava ennen viikonlopun valmennuksia, ei valinta koulun ja tallin välillä ollut vaikea.
Vaikka viime päivät ovat kuluneet enemmän tai vähemmän harmaissa merkeissä, sattui eiliselle aurinkoinen ja suhteellisen lämmin keli. Emme voineet jättää tilaisuutta hyödyntämättä, joten pyysin Sallan tallille ikuistamaan kameran muistiin muutamia rakennekuvia ennen totista kouluvalmennusta. Hirveän totisena touhua ei voinut tosin pitää, sillä olin pukenut sekä hevosen, että itseni vaaleanpunaiseen. Ajattelin, että kun nyt saavutin sunnuntaina maagisen 21 ikävuoden rajapyykin, voin vihdoin kaivaa kaapistani esiin jotain söpöä ja näyttää tallilla kymmenvuotiaalta. Ihan vain siksi, että tässä mennään jo kolmellakymmenellä. Huh.
Meillä oli oikein antoisa kouluvalmennus Mooneyn pitämänä, mutta aion kertoa siitä enemmän erillisessä postauksessa. Kuvia kertyi hirvittävä määrä ja haluan siksi julkaista osan jo etukäteen, näin eräänlaisen fiilistelypostauksen merkeissä. Johtuneeko syntymäajastani vai mistä, mutta mun mielestä tämä vuodenaika on äärettömän kaunis. Kuviin tallentuu niin ihana tunnelma, että voisin tuijottaa niitä loputtomuuteen saakka ihan vain värimaailman ansiosta: kaikki värit korostuvat ja ilta-aurinko antaa loppusilauksen, jota ei voi saavuttaa esimerkiksi kesäisin.
Antaa kuvien puhua puolestaan!
Champ kysyy: "Ai pitääkö meidän mennä tunnille?" Huomatkaa, kuinka se katsoo taas kieroon... |
Tomerana! |
Champ: "Saitsä kaiken varmasti nyt kameralle?!" |
Wau, onpas ihania kuvia! :) <3 Syksyssä on kyllä sitä tunnelmaa.. ;)
VastaaPoistaKiitos! Niin on :)
PoistaUpeita kuvia!
VastaaPoistaKiitti :)
Poistamiten saat tuosta satulan alusesta noin siistun ja tasasen suoran näköisen...
VastaaPoistaehkä minäkin joku päivä... :D
Se on aika uusi, ostettu vuosi sitten ;) ja pidetty tosi siististi!
PoistaKlippausta tarkoitti varmaan ano :D Vuosi sitten ostettu ! XD
PoistaHaha, mä ymmärsin väärin varmaan sitten :D
PoistaVau mitä kuvia! Voitko tehdä klippuksesta postauksen?:)
VastaaPoistaKiitos :) klippauksesta löytyy niin paljon postauksia ja juttua netistä, että kannattaa etsiä tietoa ensin sieltä!
PoistaHuh, upeita kuvia <3
VastaaPoistaKiitos :)!
PoistaTosi syksyisiä ja kauniita kuvia, wau! Hehe mua vaan häiritsee, että tuo romaani on turhan pitkä ja tulee yli satulasta :DDD
VastaaPoistaJoo se on sen mallinen, että karvaosa tulee yli. Satulan alla ei ole karvaa siinä päällä ollenkaan :)
PoistaVau, todella hienoja kuvia! Olet varmaan joskus kertonut, mutta mietein(en todellakaan pahalla vaan uteilaisuudesta) miksi klippaat champin niin usein? :) Täytyy kyllä myöntää että harvoin näkee noin siistiä ja tasaista klippausta! Toivottavasti itsekin joskus saisin noin siistin lopputuloksen :D
VastaaPoistaKiitos! Klippaan siksi, että heppa on siistimmän näköinen klipattuna. Totuttu tapa siis :) harjoittelemalla jälki paranee!
PoistaTunnelmallisia kuvia toden totta! Rakastan myös syksyä. Siinä on samanaikaisesti haikeaa melankoliaa ja uuden alkua. Syksy tuoksuu myös hyvältä!
VastaaPoistaSyksy on kyllä ihanaa aikaa kaikin puolin :)!
PoistaUpeita kuvia jälleen kerran! Champ on kyllä todella hyvässä kunnossa! (:
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaSyksy on kyllä ihan kauneinta aikaa, varsinkin sillon kun aurinkopaistaa. Champ on kyllä hyvässä kunnossa ja sun klippaus on aina niin hirveän siistin näkönen. Hienoja kuvia!
VastaaPoistaKiitos paljon :) syksy on parasta!
PoistaMielenkiinnosta kysyn, vaikkei se tähän postaukseen nyt mitenkään liity, mutta käytätkö ratsastaessa (ja varsinkin kun yllä on esim tämä hieman avoimempi kaula-aukkoinen paita) urheiluliivejä vai ihan tavallisia? :) Itsekin haluaisin käyttää tämän tyylisiä siistejä paitoja, mutta urheiluliivit paistavat inhottavasti kaula-aukosta.
VastaaPoistaTavallisia, koska en omista urheiluliivejä. Pitäis kyllä hankkia, muttei saa koskaan aikaiseksi :D
PoistaAa niiin ihaniii kuviiiiiiiiii. Ja tosi syksysen näkösiiii kuviiiiiiii. Ja hyväääääääää syksyyyyyyyy sullleeeeeeeeeeeee Aada♡:D
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMä oon just myös ratsastnnu! Ja noi kuvat on niiin ihaniii ja syksysii kuvii. Ja hyvää syksyy sulle Aada♡♡♡:D
VastaaPoistaKiitos!
PoistaOon huomannu että Champ jotenkin kattoo usein (ainakin kuvissa) kieroon tai muuten tosi oudosti XD
VastaaPoistaNiin katsoo :D
PoistaNyt kaikki vaan kysymään http://paanjalaura.blogspot.fi/2015/09/kysy.html?m=1 liitykään myös lukijaksi jos haluatte:)
VastaaPoistaChamp olisi kyllä ollut upea orina kun niin orimaisen komeahan tuo on... ;) Ois tullu hienot varsat ainakin isän puolesta :) On sulla kyllä hieno hevonen! Haaveena on itsekkin joskus vanhempana kun on vakituinen työpaikka ostaa hevonen.. Ette tiedäkkään kuinka onnekkaita te hevosen omistajat olette! Joillekin se valitettavasti jää haaveeksi... itse muutan piakkoin keski-suomesta turkuun.. toivoisin löytäväni jonkun hevosen jota liikuttaa, sillä ei tuo ratsastuskoulujen tuntihevosilla pyöriminen 13 vuoden jälkeen enää oikein innosta :/
VastaaPoistaMut ihanaa syksyä!
Onhan se ihan komea hevonen, sitä en voi kieltää ;) Toivottavasti löydät jonkun kivan liikutushevosen käyttöösi uudelta paikkakunnalta! Hyvää syksyä sullekin :)
PoistaOmpas todella ihania kuvia nämä kaikki! ♥
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTämä varmaan lukee jossain, mutta mitä Champ syö tällä hetkellä? Onko ruokinta tarkkaa kun on mahahaavainen hevonen (tai oli)? :)
VastaaPoistaRuokinta on suunniteltu tarkasti, sillä champ ei voi syödä esim. tärkkelystä samalla tavoin kuin ennen. Olen kertonut ruunan nykyisestä ruokinnasta mahahaavaa käsittelevissä postauksissa, kannattaa vilkaista sieltä :)
PoistaOnpas Champ hienossa kunnossa ja upea klippaus! :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaTosi hienoja kuvia! :) Itsekin kuvailin sateenkaarta tallilla juuri pari päivää sitten. :)
VastaaPoistaOho, hyvä yhteensattuma :)!
Poista