sunnuntai 8. toukokuuta 2016

#731: Liikaa aurinkoa

HUOM! Postaus on kirjoitettu sunnuntaina päivällä, siksi aikasuhteet ovat väärässä.

Ohoh, nyt on tullut pidettyä ihan tahattomasti lomaa blogin parista! Kulunut viikko on ollut mulle oikeaa rentoutumisen aikaa - mulla ei ole ollut töitä eikä luentoja, joten olen oikeasti saanut makoilla rannalla, hengata kisoissa sekä turistina, että kilpailijana ja tavata kavereita useampana päivänä. On shoppailtu, syöty ravintolassa, otettu aurinkoa, juostu lenkkejä ja maastoiltu. Syöty kesän ensimmäiset mansikat ja juotu vähän skumppaa. Nautittu elämästä. 

Eipä liene syytä selitellä, miksei blogiin ole ilmestynyt materiaalia näiden päivien aikana! Mä en ollut kirjoittanut mitään valmiiksi, enkä halua käyttää yhtään aurinkoista hetkeä sisällä istuen. Auringonvalo on niin mun juttu! Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessani makoilen rannalla ja pidän pientä paussia tenttilukemisesta, joten päätin avata sanallista arkkuani teidän iloksenne. Äitienpäivän aamu kului lenkkeillen Luukissa, nyt tosiaan olen rannalla ja kohta syömme perheeni kanssa ruokaa ennen illan kouluvalmennusta. Ensi viikon loppupuolella pitäisi taas alkaa sateisempi jakso, joten enköhän silloin viimeistään aktivoidu bloginkin puolella ;)

Mulla olisi kyllä ihan valtavasti kerrottavaa - vaikea päättää, mistä aloittaisin. Ehkä mennään ihan päivä kerrallaan? Ei kuitenkaan liian pitkästi, sillä ajattelin tehdä osasta näistä asioista ihan omat postauksensa materiaalinpaljouden takia. Kerrankin mulla on kuvia, videoita ja fiiliksiä jokaiselta päivältä. Tätä lisää! 

Maanantain maastopäivä <3

Tämä varsa <3
Ei hullummat lenkkeilymaisemat.
Maanantaina heräilin vasta yhdeksän jälkeen ja kirjoitin teille postauksen Pantsun valmennuksista. Joskus kahdentoista maissa siirryin ulos auringonpalvontaan ja viestittelin tallimme omistajan kanssa sopivasta maastoiluajankohdasta. Päätimme treffata tallilla kahden aikaan, jota ennen kävin juoksulenkillä: aamupäivän makoilu pakotti liikenteeseen. Päivän tallielämä koostui ihanasta, yli puolitoista tuntia kestäneestä maastolenkistä ilman satulaa ja vihreän nauttimisesta. Tai mä en varsinaisesti siitä sanan varsinaisessa merkityksessä nauttinut, mutta Champ senkin edestä. Ja kyllähän sitä omistajan sielu lepää samalla, kun näkee oman hevosen niin maan tyytyväisenä. Tallireissun jälkeen lähdin vielä kävelemään Luukkiin ja nauttimaan laskevasta ilta-auringosta sekä hyvästä seurasta.

Tiistaina olikin oikea löhöilypäivä! Heräsin samoihin aikoihin kuin edellisenä päivänä, kirjoitin keskiviikkona julkaistun postauksen valmiiksi ja siirryin ulos lukemaan tenttiin puolilta päivin. Joskus kolmen jälkeen siirryin takaisin sisälle, laittauduin vähän järkevämmän näköiseksi ja lähdin kaverini luokse. Puoli viiden jälkeen vaihdoin seuraa toiseen kaveriin ja pääsin näkemään ihanan minishetlanninponivarsan sekä syömään kesän ensimmäisen jäätelökioskilta ostetun jäätelön. Nam! Äitini ihastui varsasta lähettämääni kuvaan ja oli jo ostamassa sitä Champin seuraajaksi.. Toppuuttelin, että josko kuitenkin pysyttäisiin ihan puoliverisissä :D 

Ilta jatkui estevalmennuksen parissa, josta kirjoitan ihan oman postauksen myöhemmin. Tarkoituksenamme oli treenata viikon kisoja varten, lähinnä paljon sileätyöskentelyä js vähän hyppyjä siihen päälle. Ei kuitenkaan siitä tässä sen enempää, jotta kerrottavaa jää vielä videon yhteyteen! 

Vappu vastaan arki!
Tiistaina Champilla oli vuorossa estevalmennus.
Nam!
Keskiviikkona en tainnut tehdä mitään järkevää. Aamupäivä ja päivä kului auringosta nauttien sekä tuskastellen ikävältä vaikuttavan tenttikirjan kanssa. Lähdin tallille neljäksi, sillä olimme sopineet satulansovituksen siihen ajankohtaan. Champin satulaa ei onneksi tarvinnut fiksata juuri yhtään, vaan muuttelimme hieman romaanissa olevia paloja. Mulla ei ollut mitään varsinaista syytä tälle tarkastukselle, mutta kun tallillemme oli tulossa ammattimainen sovittaja, totesin hyväksi kohdaksi näyttää myös oman penkkini puhtaasti tsekkausmielessä. Viime kerrasta olikin kerinnyt vierähtää reilu vuosi. 

Ratsastin uudella satulavirityksellä hyvin kevyesti, sillä torstaina vuorossa oli kisat ja tiistain treeni oli melko rankka Champille. Champ pääsi tuttuun tapaan syömään vihreää ratsastuksen jälkeen, eikä mun varmastikaan tarvitse enää tässä kohden korostaa, miten suuri ilo se olikaan ruunalle. Kyllä kelpasi! Seuraavan päivän kisoja ajatellen päätin myös pestä hevosen kokonaan, minkä jälkeen olin itsekin läpimärkä kenkiä myöten. Ihan oikeasti, pystyin puristamaan lenkkareistani vettä! Champ sai oikean hemmotteluhoidon, kun pesin sen erittäin huolellisesti upottaen sen kuivumisen jälkeen vielä litraan showshinea. Hevosen karvasta olisi voinut peilata itseään, heh. Tallielämän jälkeen lähdin vielä juoksulenkille ennen nukkumaanmenoa.

Yritettiin me kilpaillakin. Näitä kuvia on ihan älyttömästi, koska mulla oli mukana Salla avustamassa (nämä kolme kuvaa c. Salla Salminen - blogi) ja sain paljon kuvia myös lukijoilta. Lisäksi meinasin ostaa jotain kuvia, mutta katsotaan, milloin saan aikaiseksi.
Tosiaan, radalle päästiin ja ensimmäisessä luokassa alkukin oli ihan lupaavaa..
Kunnes toisessa luokassa suoritus olikin yksi farssi. Tai oli se kyllä lopulta ensimmäisessäkin. Note to self, kun kaikki menee niin huonosti kuin mahdollista, kannattaa alkaa nauramaan hevosen selässä, kuten mä tässä. Se ei auta asiaa :D
Kisatuloksista viis, me nautittiin kisojen jälkeen ruohoa ja aurinkoa!
Ja kisoissa ruokaa. Nams jälleen kerran :)
Torstai olikin sitten oikea murheiden kryyni. Olin tallilla jo kahdeksan jälkeen, sillä halusin pakata tavarat rauhassa ja letittää Champin kisoja varten. Kisapäivä oli todella lämmin, aurinko oli jatkuvasti 20 asteen paremmalla puolella. Hyppäsin luokkina metrin ja kympin, vaikka valmentajani oli kehottanut osallistumaan pelkkään kymppiin - olin kuitenkin itse sen verran epävarma edellisen kerran epäonnistumisesta, etten halunnut ottaa turhaan riskejä. Molemmat suoritukset päättyivät ennen maalilinjaa, ensimmäisellä radalla jäädessäni itse paineistamaan liikaa vesihaudan läheisyydessä olevan esteen jälkeen ja toisella radalla Champin jäädessä hyppimään kulmaan. Kisoista on tulossa oma postauksensa lähipäivinä, joten en vuodata pettymystäni tähän sen enempää.

Huonosta ratsastuksestani huolimatta päivä oli mukava hyvän seuran ja ihanan kisafiiliksen ansiosta. Tallille pääsimme kisoista vasta neljän jälkeen, mutta olin maailman hitain ja pääsin lähtemään kohti kotia vasta puoli yhdeksän jälkeen. Tai oikeastaan suuntana ei edes ollut koti, vaan ajelin kisavaatteissa kaverini kanssa hampurilaisille kruunatakseni muutenkin läskiksi menneen urheilusuorituksen. Kamalan mieltä ylentävää: nyt on oikeasti tehtävä jotain muutoksia oman ratsastukseni suhteen.

Perjantaina olin tallilla aamuvarhaisella ja juoksutin Champin ennen ruohosta nauttimista ja yhteistä kävelylenkkiä. Oli ihanaa olla tallilla aamulla, sillä siellä on silloin todella rauhallista, eikä tosiaankaan liian kuuma urheilemista ajatellen. Champin liikutus sijoittui aamuun, sillä lähdin heti yhdeltätoista Ainoon seuraamaan kavereideni kisoja ja viettämään aikaa hevosihmisten seurassa. Niin kivaa olla välillä kisoissa ihan vain turistina! Kolmelta jouduin luopumaan hevosurheilun seuraamisesta, sillä mun piti lähteä käymään kotona ennen Jumboon lähtöä. Olimme sopineet shoppailureissun kaverini kanssa, jonka jälkeen jatkoin matkaa Helsinkiin ravintolaillalliselle. Illan viimeisinä tunteina imuroin ja pesin koko talomme lattiat, oikein ahkera lopetus perjantaille!

Perjantain Pämppishetki.
Olipa muuten kivaa olla kisoissa välillä ihan vaan siviilinä! 
Lauantain ruokaherkut työporukan kanssa.
Ja viimeisenä jälleen kuva Luukista, tällä kertaa sunnuntain äitienpäiväreissulta.
Lauantaina mun piti mennä aamulla tenttiin, mutta en saanut kirjaa tenttiä varten, joten jätin yrittämisen suosiolla myöhemmäksi. Sen sijaan kävin jälleen aamulla tallilla ja luin päivällä toista tenttiä varten, otin aurinkoa ja kävin jälleen juoksemassa. Champ oli yllättävän kiva ratsastaa, vaikka en laittanut kannuksia ollenkaan jalkaan ja ajattelin mennä melko kevyesti. Aloitimme päivän laukkailemalla pellonreunaa, kunnollisia alkukäyntejä unohtamatta. Sellaisina hetkinä tietää, miksi on aikoinaan aloittanut ratsastuksen. Ja lenkkeily on jälleen löytänyt tiensä mun sydämeen, mä niin tykkään juosta kuumuudesta huolimatta! Illalla lähdimme työporukalla viettämään virkistysiltaa Flamingoon ja reissu jatkui aina yön pikkutunneille asti. 

Tänään vietetään tosiaan äitienpäivää ja päivän ohjelmasta kerroinkin jo postauksen alussa. Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! Mä palaan kattavamman selostuksen kanssa tulevina päivinä, sillä tämä oli lähinnä katsaus kuluneeseen viikkoon - siihen, missä nyt ollaan menossa. Toivottavasti jaksoitte lukea postauksen mielenkiinnolla, vaikka se poikkesikin normaalista protokollasta :)

18 kommenttia:

  1. Ihana tuo varsa! kiva kun kerkesit postaamaan :)

    VastaaPoista
  2. Älä ota yhtään stressiä postaamisen jäännistä kyllä säkin lepoa ansaitset:)
    Vaikutat niin kivalta ihmiseltä ja sun postauksias on aina kiva lueskella :) Aurinkoista kevättä sinulle ja rapsutukset champille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kommentti, kiitos paljon :)

      Poista
  3. Oliko kivaa ratsia ilman satulaa? :) Onko Champ moksiskaan kun kiipeät selkään ilman satulaa? :) Eikös silloin saa jotenkin paremmin vaikutettuu istunnalla hevoseen kun välissä ei ole mitään ylimääräistä?:o

    Pakko antaa muute rispektii sulle siitä, että et käytä kaiken maailman apuohjia ja martingaaleja yms ratsastaessasi sileällä! Mun mielestä kaikki maailman hihnat vaa vaikeuttaa sen hevosen työtä.. Toki satunnainen gramaanien käyttö on iha hyväki ja tietysti hypätessä remmit jotka pitää satulan paikallaan! Mut silti tää sun hevosesi varustaminen ilahduttaa ainaki mun silmää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mä harvemmin ratsastan kunnolla ilman satulaa, lähinnä just maastoilen tai sitten teen jotain hömppäjuttuja kentällä. Istunnan vaikutus kyllä pääsee enemmän esiin, jos tekisi oikeasti töitä :)

      Poista
    2. Siis gramaanien käyttö on ihan hyvä, mutta martingaalin käyttö ei? :D Martingaali ei rajoita hevosen pään liikettä millään lailla. Se vain varmistaa, että ohjasote tulee oikeasta kulmasta hevosen suuhun, jos hevonen nostaa päänsä ylös. Gramaani sen sijaan rajoittaa paljon, luo suurta painetta niskaan ja tekee hevosesta helposti etupainoisen. Kummallinen kommentti.

      Poista
    3. Korjaisin, että martingaali rajoittaa rajoittaa hevosen pään liikettä ihan samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin apuohja, jos se on sovitettu väärin. Ei se gramaani rajoita hevosen liikettä, jos sitä käytetään oikein. Kaikki varusteet ovat osaamattomissa käsissä yhtä huonoja kuin käyttäjänsä. Ihan vain näin yleisenä kommenttina :)

      Poista
  4. Aaaaw toi varsakuva

    VastaaPoista
  5. Millä tallilla Champ asuu?

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia, ihana kesä ja pakko vielä huomauttaa että oot tosi hyvässä kunnossa! Nautitaan tästä auringosta nyt kun sitä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, paljon kiitoksia! Nautitaan todella, kyllä meidän kelpaa :)

      Poista
  7. Meilläkin on nautittu suokkipapan kanssa ekat vihreät ja käyty pitkillä maastoilla ilman satulaa. Kyllä kelpaa! Pitää näistä hyvistä keleistä nauttia kun niitä vielä on, joten älä turhaan huolehdi blogin hiljaisuudesta vaan nauti ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa että tekin ootte päässeet nauttimaan! Kiitti, niin teen ;)

      Poista
  8. Mä olin samoissa maisemissa maastoilemassa perjantaina :) tultiin vaan eri suunnasta.

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Viikon luetuimmat

Luetuimmat kautta aikojen

Yhteistyössä