#888: Ensimmäinen estevalmennus Macolla

Aiheesta heti alkuun poiketen on pakko kertoa, miten fiiliksissä mä olen edelleen elämästä. Tällä kertaa en enää pelkästään viime viikonlopun keikasta, vaan myös siitä, miten moni kaverini on päässyt opiskelemaan. Se riemu, minkä tietää opiskelupaikan vastaanottaneiden kokevan, on jotain ihan uskomatonta. Isot onnittelut siis juuri sulle, jos pääsit kouluun tämän kevään yhteishaussa!

Lupasin jo reilu viikko sitten kertoa mun ja Macon ensimmäisestä estevalmennuksesta, mutta halusin ensin kirjoitella tuon edellisessä postauksessa olleen Vilhon hyppykerran alta pois. Kannattaa siis lukaista se, jos postaus on mennyt ohi. Samana päivänä hyppäsimme Macon kanssa Valtterin estevalmennuksessa, mikä olikin monella tapaa mieltä avaava valmennus. Pakko sanoa, että on mulla vaan valtavasti opeteltavaa paitsi esteille lähestymisessä, myös siinä rytmin löytämisessä. Kaiken uuden opetteleminen on toki positiivista, sillä ilman sitä emme kehity yhtään minnekään. Enkä nyt tarkoita, että mun ja Macon yhteistyö olisi tällä hetkellä umpisurkeaa - ehei, mulla vaan tulee olemaan pitkä ja kivinen tie siinä, että opin pois tavasta, jolla esimerkiksi Champia ratsastin. Uskon kuitenkin, että kun tuosta tavasta pääsee eroon, helpottuu ihan kaikenlaisten hevosten hyppääminen valtavasti.

Jälleen kerran kaikki postauksen kuvat c. Vilma Töyräs, iso kiitos!

Vaikka Champilla oli rytmikäs ja etenevä, jopa isohko laukka, tuli mulla sen kanssa viimeisen parin vuoden aikana pakollinen tarve varmistella vähän liikaa laukan energisyyttä. Vaikea sanoa, mistä kaikki lähti liikkeelle. Joko Champ alkoi varomaan hyppäämistä mahahaavan takia, mikä johti sen temppuiluun ja siihen, että aloin paineistamaan sitä liikaa. Tai sitten paineistin alkujaan liikaa, mikä teki hevosen olon esteillä epämukavaksi ja aiheutti temppuilun. Vaikea olisi toki uskoa, että tuo jälkimmäinen vaihtoehto olisi täysin totta sellaisenaan, koska ongelmat esteillä alkoivat niin yksi yhteen mahahaavan oireiden alkamisen kanssa ja sitä ennen Champ oli kulkenut loistavasti sillä tyylillä, millä olin aina ratsastanut. Oli asia niin tai näin, alkoi tästä mun takaraivossa ollut tarve ratsastaa hevosta varmistellen esteitä kohden. 

Champ oli jo ennen mulle tuloaan hevonen, jota oli ratsastettu vähän enemmän paketissa esteitä kohden. En siis tarkoita, että sitä olisi survottu pakottaen esteitä yli, mutta sillä oli suussaan kovemmat kuolaimet ja se tuli esteille pienellä paineella, enemminkin hieman lyhyenä ja pää ylhäällä kuin rentona ja matalana. Jotkut teistä voivat muistaa, kun Nikke hyppäsi Champilla joskus parisen vuotta sitten ihan toisella tekniikalla: ohjat pitkinä, paineistamatta ja antaen hevosen tulla esteille isoa, rentoa laukkaa. Voi että, mitä hyppyjä ruuna tekikään! Mä taas itse menin vähän turhan lyhyellä ohjalla, en päässyt istumaan syvälle satulaan ja tein laukasta herkästi turhan kiireistä. En tahallani, vaan puhtaasti kokemattomuuttani. Mulla ei myöskään ollut sitä saksalaisen miehen taitoa ja kehoa istua sinne satulaan ja saada hevonen takaosansa päälle. Näistä ajoista tultiin onneksi paljon eteenpäin, mutta silti mun oli lähes mahdotonta muuttaa omaa ratsastustani juuri tuon hevosen kohdalla. Se oli jo monesta eri syystä kadottanut sen viimeisen taistelutahtonsa mun kanssa esimerkiksi kilpailutilanteessa ja kuten Nikke sanoikin, ei Champilla kestänyt pää sellaista käyttöä, mikä sopisi taas omaan tilanteeseeni.

Kuulostaapa karulta, kun sen kirjoittaa näin. Toivon, ettei kukaan nyt käsitä tuota väärin. Jos joku haluaa sanoa, että pilasin hevoseni, niin se on varmasti ihan oikeutettu mielipide - jonkun ammattilaisen käsissä tällaista ongelmaa ei välttämättä olisi koskaan muodostunut kyseiselle hevoselle. Usein sitä sanotaankin, että jokainen ratsastaja pilaa ensimmäisen oman hevosensa. Tuo sanonta on varmasti osittain totta, sillä kokematon ratsastaja tarvitsee hevosen, jonka kanssa se pystyy kehittymään. Sen hevosen tehtävänä on siinä kohden kehittää ratsastajaa yhdessä valmentajan kanssa, ei toisinpäin. Tästä syystä ensimmäisen hevosen tulisi olla paitsi kokenut, myös oikeasti hyvä päästään. Karua, mutta totta: hevosen tulee antaa virheitä anteeksi. Ei toki olla automaatti, vaan olla ottamatta yksittäisistä virheistä itseensä.

Olipahan alustus, mutta halusin hieman avata omia mietteitäni siitä, millainen Champ oli omaan käteeni hypätessä. Nämä eivät ole uusia ajatuksia, sillä olette voineet lukea niitä ihan jokaisesta valmennuspostauksesta, missä mua on kehotettu tulemaan rennommin ja antamaan hevoselle enemmän tilaa. Toki oli myös hetkiä, joissa piti paineistaa, kun Champ kyttäsi jotain estettä tai yritti esimerkiksi jäädä kulmaan pomppimaan. Niin tai näin, Macon kanssa mun on nyt opeteltava täysin uusi tapa laukata isoa ja sallivaa laukkaa reilusti pidemmällä ohjalla siten, että ruuna saa pysyä edestä matalana ja tulla pohkeella kohti estettä. Kun pääsen tulemaan kuvailemallani tavalla, hyppää Maco ihan valtavan hienoja hyppyjä. Jos lähden lyhentämään hevosta ja nostamaan sitä edestä ylös istuen itse vähän etukumarassa, kärsii hyppyjen laatu todella radikaalisti. 

En ole koskaan hypännyt hevosella, jolla ero oikean ja väärän ratsastuksen välillä olisi niin iso. Maco on todella kiltti, sillä se ei niin välitä, tulenko hieman lähelle tai kauas. Se tekee hyvät hypyt niin sanotusti mistä paikasta tahansa, jos osaan ratsastaa esteelle tavalla, joka sopii juuri sille. Jos sen sijaan alan paineistamaan hevosta ja pitämään esimerkiksi kädellä turhan paljon hakien paikkaa ponnistukselle, hyppää Maco herkästi vähän selättömiä hyppyjä. Valmennuksemme aikana tajusin tuon eron, enkä voi enemmän innoissani olla seuraavia estevalmennuksia ajatellen! 

Niclas sanoi mulle jo koeratsastuksessa, että mun pitää lähestyä esteitä erittäin rennolla kädellä, pidemmällä ohjalla ja käsi matalana. Laukata reilusti estettä kohden ja olla ylävartalosta hieman hitaampi. Näin kirjoitettunahan se tuntuu helpolta, kun tehtävänä on konkreettisesti vain sallia ja olla hiljaa. Kun on tottunut tekemään siellä selässä monen vuoden ajan ihan valtavasti kaikkea ylimääräistä, ei homma ole ihan yksinkertaista kääntää hetkessä päälaelleen. Onneksi tätä varten mulla on osaavat valmentajat, jotka auttavat ja tukevat parhaansa mukaan. Loistava esimerkki oli pari viikkoa sitten, kun Maco oli ollut kaksi viikkoa Suomessa. Olimme jutelleet aiemmin Niken kanssa, että hän tulisi käymään Suomessa heinäkuun alkupuolella ja tulisi silloin katsomaan meitä. Laitoin hänelle viestiä ja kysyin aikataulusta, jolloin vastaus tuli heti samalla minuutilla: "Tulen parin viikon päästä. Kaikki ok?" 

Tässä huomaatte eron. Tälle esteelle toin hevosen vähän turhan paljon kädellä ratsastaen ja kahdelle alla olevalle pääsin tulemaan "oikein".

Tämän viikon maanantaina olimme tosiaan Niken valmennuksessa, mutta teen siitä erikseen postauksen myöhemmin tällä viikolla. Tämä kyseinen postaus, jota parhaillaan luet, on kirjoitettu jo aiemmin, enkä siksi osaa ottaa kantaa valmennuksen kulkuun. Toivon toki, että saan taas paljon uutta ajateltavaa! Tuo meidän ensimmäinen estevalmennuksemme Valtterin kanssa sujui lopulta oikein kivasti, eikä siinä ole mitään sen kummempaa kerrottavaa näiden omien havaintojeni lisäksi. Emme tehneet juuri mitään vaativia juttuja, vaan lähinnä erilaisia ratoja erilaisilla linjoilla: sarjalta viidellä askeleella kaarevasti pystylle, kaarevaa linjaa kuudella askeleella, yksittäisiä oksereita ja alkuverryttelyssä toki sitä tuttuakin tutumpaa ristikkoa, josta on tullut oma suosikkiesteeni. Esteet pysyivät kautta linjan matalina, sillä emme nähneet tarpeelliseksi nostaa korkeutta ennen hyvän rytmin löytymistä. Ja kun se löytyi, oli fiilis ihan mieletön!

Mun pitää vähän pohtia, minkä kuolaimen laitan Macolle jatkossa esteille. Se on hyvä suustaan, mutta jää ajoittain hieman liikaa kiinni kolmipalaan ennen esteitä. Olen kokeillut hypätä myös nivelellä, enkä juuri huomannut eroa. Rehellisesti sanottuna mä olen maailman surkein kokeilemaan uusia kuolaimia, koska en osaa päättää, mistä edes lähteä liikkeelle. Macolla on aiemmin hypätty babypelhamilla, joka voisi valmentajani mukaan sopia sille hyvin. Saisin pidettyä käden rentona ja päästettyä hevosen pitkälle kaulalle ja vähän matalaksi edestä, missä se tekee parhaimmat hyppynsä. Juttelen asiasta vielä Niken kanssa ja katsotaan sen jälkeen, millä kuolaimella jatkan tulevaisuudessa. Voi hyvinkin olla, että tavallinen kolmipala voi toimia täysin moitteetta, mutta sen näkee toki vasta ajan kanssa.