maanantai 29. elokuuta 2016

#781: Videopostaus Tuurista

Naurua, hevosia ja kavereita - niistä on hyvä viikonloppu rakennettu. Niin menneenäkin viikonloppuna, kun lähdimme Millan kanssa varsin päättömälle matkalle kohti Pohjanmaata ja Suomen kuuluisinta kyläkauppaa. Vai miltä teidän mielestänne kuulostaa ajatus kolmen ja puolen tunnin ajomatkasta suuntaansa ihan vain siksi, että pääsee patsastelemaan hevoskisoihin muutamien tuntien ajaksi. Ja vielä niiden samojen naamojen pariin, joita näkee kotipuolessakin viikonlopusta toiseen. Järkeähän tuossa reissussa ei ollut, mutta pienet repäisyt tekevät elämästä paljon hauskempaa!

Ajatus matkasta kehkeytyi mun mielessä pidemmän aikaa. Jo joskus kuukausi takaperin heitin vitsillä, josko lähtisimme katsomaan Suomen mestaruuskisoja Tuuriin. Milla ei silloin tiennyt aikataulujaan, eikä mullakaan ollut harmainta aavistusta omista työvuoroistani. Kun kisoihin oli aikaa enää reilun viikon verran, aloimme pohtimaan ajatusta uudelleen. Varasin hotellihuoneen ja ilmoitin Millalle meidän lähdöstä, jolloin kaikki tuntui olevan enemmän kuin suunniteltuna matkaa ajatellen. Vain muutamia päiviä ennen starttia huomasin, ettei huoneen varaus ollutkaan mennyt läpi ja näin ollen olimme ilman yöpaikkaa. Pienessä paniikissa sain meille sitten hommattua majoituksen varsin eksoottisesta vaihtoehdosta, mutta saimmepa jonkun yösijan reissullemme. Ja hauskinta tässä oli se, että me nukuttiin oikeasti melkein kymmenen tunnin yöunet. Pitihän sitä ajaa Pohjanmaalle asti nukkumista varten :D

Lauantai-ilta oli todella tuulinen ja sateinen, joten keskityimme tuolloin nauttimaan kyläkaupan sisätiloista kilpailusuoritusten seuraamisen sijaan. Viimeinen luokka loppui kylläkin jo seitsemän maissa, jonka jälkeen koko paikka hiljeni enemmän ja vähemmän yöpuulle. Ihmiset halusivat ymmärrettävästikin keskittyä seuraavan päivän kilpailusuorituksiinsa, joten mekin painuttiin majapaikkaamme rapsuttelemaan naapurin koiranpentua ja tuijottamaan netin hauskoja videoklippejä sekä Netflixiä. Eihän sitä illan perinteistä White Collar -jaksoa voinut jättää katsomatta, vaikkei Milla innostunutkaan haikailemaan mun kanssa Neal Caffreyn perään.





Sunnuntaina heräsimmekin ruhtinaallisten yöunien jälkeen. En muista, koska olisin nukkunut noin montaa tuntia putkeen. Liiallisesta nukkumisesta johtuen olo oli jotenkin tokkurainen, mutta sain itseni nopeasti vauhtiin ja pian olimme valmiina kisojen maailmaan. Päivän ensimmäinen luokka alkoi yhdeksältä, mutta me tultiin paikalle vasta luokan loppupuolella seurataksemme palkintojenjakoa ja muuta härdelliä. Loppupäivä kuluikin mukavasti suorituksia seuraillen, kavereiden kanssa jutellen ja nauttien asteittain lämpenevästä säästä. Tuuri osasi onneksi näyttää myös sen lämpimän puolensa, sillä päivällä paikalla oli oikeasti jo kuuma! 

En tiedä teistä, mutta mun kesä päättyi tähän reissuun. Tuuriin tiivistyi tämä kaveripainotteinen hevoskesä, joka sisälsi niin paljon muutakin kuin hevosia. Erilainen kuin odotin, muttei missään nimessä huonompi. Ensi viikonloppuna saatan lähteä itsekin kisaamaan, silloin ollaan jo syyskuun puolella. Sitä seuraavana viikonloppuna olen töissä Helsingissä esteratsastuksen GP-finaaleissa ja sitten onkin jo ensimmäisten hallikisojen ja varsinaisten kisastarttien vuoro mun ja Champin osalta. En malta odottaa! Tällä viikolla tulen viettämään tallilla paljon aikaa, sillä mulla on lomaa töistä ja opiskeluista, eikä elämässä tapahtu muutenkaan mitään kummallista. Oikein rentouttava jakso siis ennen kiireisempää syksyä. 

Pidemmittä puheitta, toivottavasti jaksatte katsoa videopostauksen ja viihdytte meidän matkassa sen ajan. Meillä oli hirmuisen hauskaa, mikä ei voi toisin olla tuossa seurassa. Pitää olla onnellinen, että saan viettaa aikaa hevosten ja näin ihanien ihmisten seurassa :) Ja muistakaahan katsoa edellinen postaus tämän linkin takaa, jossa on paljon kuvia itse kisasuorituksista! Nämä postaukset tulivat nyt niin lähekkäin.

Olitko paikalla Tuurissa jompana kumpana viikonloppuna?

17 kommenttia

  1. mihin sun poikaystävä on jäänyt? :o

    VastaaPoista
  2. Huippu video! :D Aika paha kun sun kaveri makas tuolla kiskoilla :o ;D Siisti toi teidän majoistustila! Edellisen postauksen kuvat olivat kans tosi upeita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo tuolla kiskoilla ei onneksi kulkenut junia juurikaan, me ei nähty tai kuultu ainoatakaan koko aikana :D

      Poista
  3. Mahtava videopostaus jälleen kerran! Noissa kisoissa käyminen on muodostunut jo jonkinlaiseksi perinteeksi ja tänäkin vuonna kävin paikalla tuona lauantaina, kun siellä oli varsin mielenkiintoinen sää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauantaina oli kyllä melkoinen myräkkä :D heh, onneksi sunnuntai korvasi kaiken!

      Poista
  4. Vaikuta videoiden perusteella oikein positiiviselta, fiksulta ja pirteältä nuorelta naiselta. Paljon tsemppiä omiin heppailuihin ja jakamista syksylle :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa, että kävit meillä päin :) Itse olin omissa dressagekisoissa viikonloppuna, olisin ollut innoissani, jos olisin sua päässyt tuolla moikkaamaan :D. Hienot kisat oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hauska reissu! Ehkä mäkin tulen sinne taas ensi vuonna :D

      Poista
  6. Jos et apassionataan lähde mun kanssa, niin voiko tallille tulla moikkaamaan teitä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis riippuu ihan sitä kuka olet :D mä en mielelläni ketään tuntemattomia ota tallille pyörimään, se on kuitenkin tallinomistajan pihapiiri myös :)

      Poista
  7. Mikä Millan snäppi on? :)

    VastaaPoista
  8. Mikä toi videossa ollut biisi oli...? Ei muista nimee :)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat